Nimi: Näetkö minut?
Kirjoittaja: Vyra
Beta: Macyn
Fandom: Axis Powers Hetalia
Genre: Draama, angst, hiukan synkähkö.
Paritus: Ei ole, vain paljon henkilöitä.
Ikäraja: K-11
Disclaimer: Hetalia kuuluu Himaruya Hidekazille ja animen tekijöille. Kappaleen sanat kuuluvat Megaherzille ja levy-yhtiölle. Myöskään kappaleen sanojen käännös ei kuulu minulle.
A/N: Tämä syntyi kun halusin testata jotain erilaista, kutsukaamme tätä kokeiluksi. Kappale on Megaherzin 5. März. Alkuperäinen kappale on saksaksi mutta olen tässä käyttänyt englannin kielistä käännöstä. Toivottavasti pidätte ja muistakaa kertoa mielipiteenne.
Do you see me? Do you hear me?
What have I done to you?
Why are you destroying me?
Do you feel me? Do you notice me?
If you don’t love me anymore
Why are you touching me?
Do you need me?
Say, don’t you believe that it is better
You live your life without me
Do you recognize me? Don’t you understand?
Why are you here at all?
What do you want from me?
”Sinun on tultava minun mukaani”, Saksa sanoi synkällä äänellä. Itävalta nyökkäsi ja nousi paikaltaan mutta Unkari juoksi hänen eteensä ja katsoi Saksaa tummin vihaisin silmin.
”Ei!” hän huusi, ”Älä vie häntä!”. Preussi piteli kiinni rimpuilevaa ja itkevää naista Saksan viedessä Itävallan mukanaan.
Eyes open
Who sees, understands
How mercilessly time passes
How the hand turns
Continuously
It never stands still
Suomi raahautui vaivalloisesti eteenpäin paksussa hangessa. Eteneminen oli hidasta ja vähän väliä hän joutui tukeutumaan hetkeksi puiden kuuraisia runkoja vasten. Hänen haavansa aukesivat joka askeleella ja lumi hänen ympärillään värjäytyi nopeasti syvän punaiseksi. Voimakas koko ruumiin lävistävä kipu sai lopulta miehen taipumaan polvilleen lumeen.
”Su-san…”, hän vaikersi, ”Auta minua”.
You don’t know what you want
You don’t know where you stand
Don’t know where you come from
Or where you are going
You don’t know what is driving you
Or what remains for you at the end
Why are you so pale, so cold, so heartless
You don’t know what you’re doing
Or what you believe in
Tell me why and whether you still need me
If it simply doesn’t fit anymore
If you really still only hate me
Why are you still here?
For what?
Puola katsoi viimeisen kerran taakseen entiseen elämäänsä. Hänen väsyneet kasvonsa olivat noen ja tuhkan juovittamat ja vaatteet repaleiset. Mustat polttojäljet kirjoivat hänen kantamaansa revittyä lippua. Mutta kuitenkin Puola piteli sitä sylissään hellästi ja silitti punavalkeaa kangasta.
”Hyvästi, Liet”, hän sanoi ja katosi pommien nostaman savun taakse.
What do you want?
What do you want?
What do you want?
What do you still want from me?
Tanska kiiruhti Norjan luo. Hänen hiuksensa olivat sekaisin ja vasemman silmän alla oli veripisaroita, kuin punaisia kyyneleitä.
”Norja!” hän huusi, ”Tule tänne!”. Norja katsoi Tanskaa etäinen ilme silmissään. Hän näytti kalvenneineen ihoineen ja tyhjineen katseineen aivan nukelta, joka tahtoi sulkea oikean maailman pois itsestään.
”Minä olen puolueeton”, hän mumisi. Ääni kuulosti siltä kuin levyä olisi soitettu, pakotetulta mantralta.
”Luuletko, että tässä sodassa on puolueettomia?”, Tanska kysyi ja pudisti päätään. Hän tarttui toista miestä vyötäisiltä ja nosti tämän olalleen. Norja ei vastustellut kun Tanska kantoi häntä pois.
”Minä en anna sinulle käydä kuinkaan”.
Do you see me?
Do you recognize me?
There’s still space for you
Deep down in my heart
I am searching for you
I am longing
For what I have loved
Yet I don’t find it
Japani istui polvillaan miekka kädessään. Tuoreet arvet ristesivät hänen rintaansa pitkin ja miekan paljas terä hohti hopeana heikossa valossa. Ulkona oli täysin hiljaista. Yksikään ääni ei häirinnyt häntä, linnutkin olivat vaienneet.
”Minä epäonnistuin”, hän kuiskasi ja painoi silmänsä kiinni. Kädet kohottivat miekan terän vatsan ihoa vasten. ”Antakaa anteeksi”.
Eyes open
Who sees, understands
How mercilessly time passes
How the hand turns
Continously
It never stands still
Much too long, much too late
Storm reaped, wind sown
Time passes continously,
it never stands still
Englanti piteli asettaan vakaalla kädellä Saksan ohimolla. Vain hänen silmistään huomasi pientä epäröintiä.
”Miksi?” hän kysyi hiljaisella äänellä.
”Se oli käsky”, Saksa sanoi. He kaikki olivat hävinneet.
Say me!
What do you want?
What do you want?
What do you want?
What do you still want from me?
Ruskea paljas maa näytti karulta jalkojen alla. Oli kuin kaikki elämä ja vehreys olisi kadonnut maan päältä ja vain epätasaiset kraatterit ja syvään kaivetut juoksuhaudat kielivät jotain tapahtuneen. Täällä synkeässä maassa ei kuulunut ääntäkään eikä kukaan kahdeksasta paikallaolijasta tahtonut rikkoa hiljaisuutta.
Aseet oli heitetty pois. Ne makasivat kasassa maassa kahden ryhmän välissä kuin hylätyt lelut. Toisella puolella olivat Saksa, Italia ja Japani ja toisella puolella Yhdysvallat, Englanti, Ranska, Venäjä ja Kiina. He katsoivat toisiaan tuulen pyörittäessä maassa pieniä hiekkapyörteitä.
”Se on ohi”, Englanti viimein sanoi. Saksa nyökkäsi omalla puolellaan.
”Viimeinkin”, hän sanoi. He kaikki näyttivät äkkiä hyvin väsyneiltä kuin kaikki vuodet olisivat kaatuneet yhdelle kertaa niskaan. Italia horjahti ja tukeutui Saksan käsivarteen. Ranska nojasi raskaasti pitkään keppiin, jossa oli joskus liehunut lippu ja Kiina painoi päänsä käsiinsä.
”Me kaikki olemme tahrineet kätemme vereen”.
