Embuu: Kiitos! Jatkoa on tulossa nyt!
maijjuu:Kiitos!
Olen pahoillani, että jatkossa kesti näin kauan.. Mut mulla olis kysymys jollekkin jota kiinnostaa betan hommat, et haluisko ryhtyy tän betaajaksi ens luvusta alkaen kun nykyisellä betallani on hiukkasen kiire ja eikä pääse koneelle niin usein?
Yksityisviestillä tuleen vain kiinnostuneita.
Jatkoa onkin tässä nyt! Pahoittelut vielä viivästymisestä.
3.luku
CarlislePoV
Olin unohtanut kertoa Esmelle, että adoptiovanhemmat olivat myös vampyyrejä. Olin saanut tietää sen vasta kun heille oli myönnetty adoptiolupa, enkä enää siinä tilanteessa voinut tehdä mitään estääkseni sitä. Toivon, että he ovat haikailleet vain omaa lasta eivätkä mitään muuta. Ja ylipäätään sen verran hyvät itsehillinnät ettei ole tapahtunut ”vahinkoa”.
''Esme, olen unohtanut kertoa sinulle erään hyvin tärkeän asian. Se ilmestyi tänään vasta mieleeni.'' Hän näytti selvästikin hyvin kärsimättömältä. ''Kerro nyt, ei se voi niin paha olla kuin ehkä kuolema.'' Ehkei, jos kuolema ei ole johtunut heistä. ''Lapsesi adoptoivat vampyyrit.'' Esmen suu loksahti auki. ''Mitä?! Vampyyrit?!'' ''Esme, rauhoitu. Ei ole hätää, heillä oli kultaiset silmät niin kuin meillä, joten he metsästävät eläimiä ravinnoksi.''
Näin kuinka Esme rauhoittui hiukan, mutta oli selvästi huolissaan. Ymmärsin häntä siinä. Kuka nyt haluaisi kuulla, että oman lapsen olisivat adoptoineet vampyyrit, ja vielä sellaiset joita ei tuntenut. ''Carlisle, muistatko heidän nimiään?'' Nyökkäsin. ''Alice Brandon ja Jasper Whitlock, mutta en usko, että heitä löytää enää niillä nimillä jos he ovat lavastaneet kuolemat.'' Esme vain nyökkäsi hajamielisesti.
''Saamme vain yhdellä tavalla selville onko tyttäreni kuolema lavastettu, meidän pitää mennä kaivamaan hänen hautansa ylös.'' En voinut itselleni mitään, mutta suuni loksahti auki, tämä ei ollut Esmen tapaista. ''Minä ja Edward voimme tehdä sen ensi yönä.'' Käänsin katseeni ja näin Emmettin nojailevan rennon näköisenä keittiön oven karmiin leikkisä hymy huulillaan. Koko elämä oli hänelle varsinaista leikkiä, ainakin välillä tuntui siltä.
''Mitä me voimme tehdä?'' Edward kysyi kohottaen kulmiaan. ''Sanoin vain, että kaivamme Esmen lapsen valehaudan esiin tänä yönä.'' Emmett vastasi vaikka tiesi, että Edward oli lukenut sen kaiken ja varmasti enemmänkin hänen mielestään. ''Selvä, sopii minulle.'' Edward vastasi saman tien. ''Kiitos pojat, olette hyvin avuliaita.'' He vain nyökkäsivät ja lähtivät molemmat omiin suuntiinsa.
''Carlisle, sopiihan sinulle, että kaivamme haudan ylös?'' Hän aina piti huolen, että kaikille sopi hänen ehdotuksensa. Kävelin hänen luokseen ja painoin kevyesti suudelman hänen poskelleen. ''Tietenkin käy rakkaani, jos se antaa edes hetken mielirauhan.''
''Kiitos Carlisle, olet tärkein tukeni.'' Tunsin hymyn nousevan kasvoilleni hänen sanojen ansiota. ''Niin sinäkin minun.'' Kiedoin käteni hänen ympärilleen ja hän minun ympärilleni. Niin meidän molempien oli hyvä olla.
''No niin kyyhkyläiset, aika irrottautua toisistaan. Nyt on toiminnan aika. Edward, tule tänne alas, aika lähtee haudankaivajaisiin!'' Emmett sitten osasi pilata kauniit hetkemme. ''Emmett, kello on kuusi illalla. Siellä paistaa aurinko vieläkin, emme voi lähteä minnekään. Ja ihmiset varmasti ihmettelisivät suuresti jos kimaltelevat miehet tulisivat kaivamaan keskellä päivää arkkua esiin.'' Huoh, Emmett oli aina kovin malttamaton.
''Pojat, pojat, pojat. Malttakaa vielä kuusi tuntia ja lähtekää sitten. Silloin ei pitäisi olla ihmisiä liikenteessä, varsinkaan hautuumaalla.'' Esme rauhoitteli poikia, hän tuli aina heidän kanssaan juttuun. Ulkopuolisen silmin tämä varmasti näyttäisi normaalilta perheeltä, jos emme puhuisi arkun kaivamisesta ja juoksisi asuntoa ympäriinsä epätavallisen nopeasti.
''Ja nyt, jos viitsitte pojat, niin jättäisittekö minut ja Esmen kaksistaan hetkeksi?'' Edward vain nyökkäsi ja häipyi pihalle, ehkäpä metsästämään. Hän olikin lukenut suunnitelmani päästäni, eikä selvästi tahtonut jäädä katselemaan. Mutta Emmett olikin kahden vaiheilla. ''Mitä aiotte puuhata?'' Hänellä oli selvästi ajatuksensa, hän yritti saada meidät nolostumaan. ''Äläpäs kysele liikoja, jos vain jättäisit meidät kaksistaan vai tahdotko jäädä katselemaan?'' Kysyin hymyillen. ''No.. Jos tästä lähtisin vaikka Edin perään.. Saatte omaa rauhaa.'' Olihan se arvattavissa. Kuka nyt haluisi katsella vierestä vanhempiensa puuhia?
EdwardPoV
Kello alkoi tulla pikku hiljaa kaksitoista. Emmett pomppi jo kärsimättömänä penkillään. ''Edi, lähdetään jo! Haluan tekemistä!'' Hän oli koko päivän ollut kuin pieni lapsi, ehkä hän oli sisäisesti. Kuka tietää?
Muutama minuutti myöhemmin päätin päästää hänet tuskistaan. ''Emmett, voimme lähteä nyt, mutta muista ottaa prinsessalapiosi mukaan.'' Vitsailin hänelle, mutta hymyni laantui kun huomasin sivusilmällä hänen kasvonsa valahtavan valkoisemmiksi kuin normaalisti ne olivat. ''Kuinka sinä tiesit siitä? Yritin salata ajatukseni sinulta, sen piti olla yllätys!'' Ei voinut olla totta! Emmettillä oli oikeasti prinsessalapio. ''Emmett, kiusasin sinua vain! Et voi olla oikeasti tosissasi!'' Hän vain ravisti päätään itsekseen. Hän kurkotti sohvan taakse ja nosti esille vaaleanpunaisen lapion mistä erotin Prinsessa Ruususen kuvan varresta. ''Esme teki tämän minulle kerran. Eikö olekin hieno?'' Tunsin suuni olevan auki järkytyksestä. ''Emmett... O-oletko varma ettet ole homo?''
Kysymykseni näytti loukkaavan häntä. ''Edward, en ole, enkä tule koskaan olemaankaan. Joten, valitettavasti et tule koskaan saamaan minua, kuulun ikuisuuden Rosalielle.'' Huoh, miten kaikki kääntyi aina minuun päin? ''Kuitenkin, meidän taitaa olla aika lähteä.'' En saanut vieläkään sanaa suustani, joten tyydyin vain nyökkäämään. Lähdin hänen perässään autotalliin. Matkalla hän huusi. ''Esme! Lähdemme kaivamaan arkkua esiin!'' ''Selvä, ilmoitelkaa sitten.'' ''Mennäänkö Jeepillä vai Volvollasi?'' Kohautin olkiani. ''Jeepillä siis.''
Matka sujui hiljaisuudessa. En tiedä kuvittelinko, mutta vaikutti siltä, että Emmett oli edelleen loukkaantunut sanoistani. Olin aukaisemassa suutasi sanoakseni jotakin, mutta Emmett kerkisi ensiksi. ''Edi, eikö lapioni todellakaan ole hieno?'' Ei, ei ollut, se oli hyvin homomainen. Hän sopisi hyvin homoparaatiin, mutta päätin olla sanomatta sitä ääneen. ''Emmett, lapiosi on hieno jos lakkaat kutsumasta minua Ediksi. Tiedät, että vihaan sitä lempinimeä.'' Hänen ilmeensä kirkastui sekunnin sadasosassa. ''Sovittu, Ed.. Edward.''
Häntä oli niin helppo huijata. Mutta samalla huomasin, että olimme saapuneet hautuumaan parkkipaikalle. Autoja ei näkynyt missään, enkä kuullut askelia mistään. Täydellistä. ''Emmett, etsitään hauta, kaivetaan se esiin, kurkataan sisälle, haudataan se takaisin, soitetaan Esmelle ratkaisu ja häivytään, onko selvä?'' Emmett vain nyökkäili vaikka olinkin noin yhdeksänkymmentä yhdeksän prosenttisesti varma, että hän ei ollut kuunnellut puoliakaan. Niin normaalia Emmettille.
Hetken etsimisen jälkeen löysimme oikean hautapaikan. ''Emmett, saat kunnian kaivaa ensiksi prinsessalapiollasi.'' Hän vain virnisti ja aloitti kaivamisen. ''Muista olla varovainen, meidän pitää saada maa vielä suurin piirtein samannäköiseksi.'' Hän vain nyökkäsi ja jatkoi hommiaan.
Menin jossakin välissä hiukkasen auttamaan, mutta silloinkin hän hääti minut pois. Hän halusi tehdä kaiken itse. Hetken kuluttua Emmett lopetti kaivamisen ja kuiskasi. ''Edward, taisin löytää jotain. Joo, täällä on arkku, auta minua nostamaan se.'' Menin auttamaan häntä jotta saisimme sen kuopasta pois. ''Aukaistaan se kolmosella, okei? Yksi, kaksi, kolme!''
Kommenttii?