Anteeksi anteeksi anteeksi, että tämä tälläin pääsi venähtämään.
Mulla oli suuri vaikeuksia keksiä tähän järkevänkuuloista loppua, ja en tiedä vieläkään onko se nyt sitten.. no te sen päätätte.
Mutta nyt, viimeinkin bon apetit tai jtn;
15. Osa, IlmoitusRePoV
Makasin sängylläni mihin isä oli minut hetki sitten laskenut. Oloni oli kamala, pahempi kuin kamala. Tuntui kuin olisin leijunut jossain tiedottomuuden ja todellisuuden rajoilla. Kun yritin nukkua, silmäni rävähtivät aina auki, en voinut pitää niitä kiinni. Aina kun suljin silmäni, näin epämääräisiä ja epämiellyttäviä kuvia ja olentoja. Ne tulivat minua kohti ja huusivat. Yritin nielaista, mutta kurkkuni oli kuin santapaperia ja kieleni oli kuiva kuin Saharan autiomaa.
Katselin ympärilleni ja näin äitini, isäni sekä ukkini juttelemassa, oikeastaan supisemassa vuoteeni vieressä. En erottanut sanoja kunnolla, enkä oikeastaan välittänyt. Käänsin laiskasti päätäni ja näin Jaken istumassa nojatuolillani. Hän katsoi minuun ja yritti hymyillä.
“Jake…”, kähisin, mutta kurkkuuni sattui liikaa jatkaakseni lausetta. Jokainen tavu raastoi kurkkuani.
Hän oli vierelläni enne kuin ehdin tehdä mitään, hän piteli Esmen minulle lähettämää valkoista nokkamukia, joka oli täynnä verta. Hän nosti minua istumaan ja ojensi mukin minulle. Otin kulauksen, se helpotti hiukan, mutta vain sekunneiksi, kun taas kurkkuni huusi lisää. Tämä ei ollut oikeastaan janoa, nälkää, tämä oli jotain ihan muuta.
Jake laski minut takaisin makaamaan ja laski nokkamukin yöpöydälle lukuisien satukirjojen päälle. Jake istui hitaasti takaisin nojatuolille ja minä suljin silmäni. Ne lukuisat epämuodostuneet otukset ja aaltokuviot tanssivat taas luomieni sisäpuolella, ihan kuin niillä olisi siellä juhlat minun surkealle ololleni.
“Miten voit, kulta?”, äiti kysyi ja istui vierelleni. Hänen kylmä kätensä haroi hiuksiani ja hänen kasvoillaan oli huolestunut katse.
Kurotin kättäni ja näytin hänelle kuvia juhlista, joita ne mönkiäiset pitivät luomillani. Äiti katsoi minuun toimettomana, sitten hän vilkaisi isääni, joka oli sijoittanut itsensä istumaan äitini vierelle. Isän silmien ympärillä oli tummat renkaat.
“Hänen pitäisi antaa levätä”, ukki sanoi ja katsoi äitiini.
“Ei hän voi, hän näkee pahoja unia”, äiti kuiskasi ja hänen äänensä murtui lauseen lopulla. Isän kädet ympäröivät pian äidin hartiat ja hän kuiskasi jotain tämä korvaan, ja äiti nyökkäsi.
Minä voisin yrittää nukkumista. Ei se niin paha ole, sehän on minun uneni.
Isä nyökkäsi ajatukselleni pienesti.
“Jacob, jäätkö tänne Nessien seuraksi?”, isä kysyi ja katsoi Jakeen
“Totta kai”, hän sanoi empimättä ja siirsi nojatuolia muutaman sentin lähemmäs sänkyäni. Äiti antoi vielä suukon otsalleni ja lähti huoneesta isän, sekä ukin kanssa.
Käänsin pääni taas Jakea kohti. Hän näytti niin haavoittuvalta ja surulliselta. Ojensin kättäni, mutta voimani loppuivat kesken ja käteni putosi takaisin patjalle. Jake otti käteni kiinni ennen kuin se heti koskettaa patjaa ja laittoi sen kaulalleen. Näytin hänelle kuvia otuksista, jotka kiusasivat minua.
“Älä huoli, Ness. Minä pidän kaikki ilkeät olennot pois luotasi”, Jake kuiskasi ja katsoi suoraan silmiini. Nyökkäsin hänelle viimeisillä voimillani ja suljin silmäni. Otukset olivat poissa, Jake oli saanut ne katoamaan.
Minä nukahdin.
BPoV
Suljin oven perässäni, mutten päästänyt kahvasta irti. Laskin katseeni maahan ja vedin keuhkoihini ilmaa rauhoittuakseni. Oli hirveää nähdä tyttäreni siinä kunnossa, kun ei edes tiennyt mikä häntä vaivasi. Edward irrotti käteni ovenkahvasta ja veti minut rintakehäänsä vasten.
“Renesmee paranee kyllä”, Edward veti minut irti rintakehästään ja katsoi suoraan minua silmiin tummentuneilla silmillään. Pudotin katseeni lattiaan ja huokaisin.
“Sinä et voi tietää sitä. Me emme edes tiedä mikä häntä vaivaa”, sanoin hitaasti ja puristin käteni nyrkkiin. Tunsin Edwardin katseen itsessäni ja hänen kätensä olkapäilläni. Hän huokaisi.
“Carlisle selvittää sen kyllä”, hän sanoi uudestaan vähän kiihkeämmin tällä kertaa. Nostin katseeni ja hymähdin. Renesmeen huoneen oven takaa alkoi kuulua hiljaista tuhinaa.
“Mennään alas. Alicella on meille näytettävää”, Edward hymähti ja veti minut perässään portaita pitkin alakertaan. Näytettävää? Uusi näky vai?
Kun pääsimme alas, näin Annien katselemassa ujona ympärilleen ja tutkien seiniä. Hänen vaaleanruskeat hiuksensa olivat suoristettu ja laitettu edestä pienille laineille. Hänen kasvoillaan oli kevyt määrä meikkiä, joka sai hänet näyttämään todella kauniilta. Hän huomasi minut ja hymyili vinosti.
Otin muutaman askeleen häntä kohti kysyäkseni mitä Alice oli hänelle tehnyt, kunnes Esme keskeytti matkani.
“Miten Renesmee voi?”, hän kysyi huolestuneena samalla kaataen neljään valkoiseen mukiin punaista mansikkamehua, sekä yhteen luovutusverta, täydennykseksi Renesmeelle. Kavahdin veren hajua vähän taakse päin ja Edward otti minua lanteilta kiinni.
“Se on vain vähän verta. Minä olen tässä ja pidän sinusta kiinni”, hän kuiskasi hiljaa korvaani, niin hiljaa ettei Annie kuullut. Muistin taas Esmen kysymyksen.
“Hän nukkuu nyt”, vastasin hiljaa Esmelle, joka nyökkäsi ja jatkoi mehun jakamista mukeihin. Katsoin taas Annieen ja yritin vääntää kasvoilleni jotain hymyntapaista.
“Sinäkin? Alice, sinä stailaat näköjään kaiken mikä liikkuu”, katsoin Aliceen ja yritin kuulostaa huolettomalta, “Ei sillä, näytät upealta.”
“Kiitti”, Annie naurahti hiljaa ja vaihtoi samallaan painoaan jalalta toiselle.
“Mikset menisi Sethin viereen istumaan? Siinä näyttäisi olevan avoin paikka”, Alice naurahti ja tökkäsi Annieta kyynärpäällään kylkeen. Annie hymyili vinosti ja käveli hitain askelin istumaan Sethin viereen, joka söi voileipää. Hänen silmäkulmistaan näki, että hän vilkuili Annieta. Kun Annie istui Sethin viereen, vilkuilu muuttui avoimeksi tuijotukseksi.
“Edward, mitä hän oikein tekee?”, suhahdin hampaideni välistä aviomiehelleni, joka piti edelleen käsiään lanteillani.
“Minä en ole varma”, Edward sanoi hitaasti ja katsoi Sethiin kummastuneena.
“Edward ja Bella, tulisitteko tänne?”, Carlislen ääni kuului keittiön viereisestä huoneesta, jonka hän oli vallannut työhuoneekseen. Carlislen ääni kuului yhtä selvästi kuin hän olisi seissyt vieressämme.
Minä ja Edward vilkaisimme toisiamme ja kävelimme Esmen ohi suureen valkoiseen huoneeseen, minkä oikeanpuoleinen seinä oli yhtä isoa kirjahyllyä. Vasemmalla puolella oli kahdenistuttava valkoinen sohva, sekä sohvapöytä. Sohvan yläpuolella oli jokin kubistinen maalaus kolmesta kirjasta. Työpöytä, jonka äärellä Carlisle istui, oli ruskeaa mahonkia ja sen jalat oli koristeltu erilaisilla kaiverruksilla.
“Mitä löysit?”, kysyin ja kohdistin katseeni ainakin kahden tiiliskivenpaksuiseen kirjaan, jota Carlisle selasi.
“En mitään Renesmeehen liittyvää. Tämä koskee Victoriaa”, Carlisle sanoi ja kuulin Edwardin murahtavan vähän hampaidensa takaa.
“Rauhoitu Edward, me menemme vain käymään siellä”, Carlisle sanoi hitaasti ja Edward vierelläni rentoutui vähän, muttei kuitenkaan täysin.
“Käymään missä?”, kysyin uteliaana ja katsoin Carlisleen toinen kulma koholla, “Ja ketkä me?”
“Minä, Jasper, Alice sekä Emmett menemme käymään Volterrassa”, hän sanoi ja laittoi kirjan kannen kiinni. Nyt vasta näin, että kirjan aiheena oli erilaiset myytit.
“Mitä? Miksi?”, kysyn hämmästyneenä, viimeisin tapaamisemme Volturien kanssa ei ollut kovin lämminhenkinen.
“He saattavat tietää jotain Victorian paluusta”, Edward vastasi Carlislen puolesta hiljaisella äänellä ja katsoi Carlislea suoraan silmiin.
“Niin”, Carlisle myönsi ja siirtyi pöydän takaa eteemme, “Me lähdemme huomen aamulla.”
Nyökkäsin hiljaa samalla kun minä ja Edward lähdimme huoneesta.
Edward sulki oven perässään ja käveli vierelläni keittiön ohi olohuoneeseen. Heti huomasin, että kaksi henkilöä puuttuivat. Annie ja Seth.
“Missä..?”, aloitin, mutta Emmett sihahti hiljaisuuden merkiksi ja osoitti sormellaan ulos ikkunasta, jonka vierelle hän, Rose, Alice, sekä Jasper olivat leiriytyneet.
“Mitä kummaa?”, kuiskasin ja sain uuden
shh äänen osakseni Alicelta. Kävelin ikkunalle ja kurkkasin Emmettin kainalon alta ulos ikkunasta, ja näin Annien ja Sethin suutelemassa patiomme portailla, kylki kyljessä.
“Täällä on rakkautta ilmassaa..”, Jasper kuiskasi ja hän ja Emmett alkoivat hytkyä paikoillaan.
“Aww, tosi söpöä”, Alice leperteli hempeällä äänellä, “Mutta nyt tuon koiran lemu tarttuu vaatteisiin..”
Rosalie teki oksennusimitaation ja pyöräytti silmiään.
“Mitä ihmettä te lapset teette?”, Esmen kysyvä ääni kuului takaamme ja jokainen meistä hätkähti. Olimme niin keskittyneitä koiran ja ihmisen sielunelämään, että hiljaa sipsuttavan Esmen tulo oli jäänyt kuulematta.
“Ei niin mitään eiei..”, Emmett kielsi ja ryntäsi sohvalle istumaan vihellellen ja pyöritellen peukaloitaan. Edward, se meistä kaikista tarkkakuuloisin oli varmaan ollut sohvalla jo ennen Esmen tuloa.
Esmen kurkkasi ikkunasta ja loi syyttävän katseen meihin kaikkiin.
“Toisten vakoilu on hyvin rumaa”, Esme sanoi painokkaasti
“Niin. Saisitte lapset hävetä”, Edward tuhahti kantaan ottavasti sohvalta ja sai osakseen muutaman murhaavan katseen Alicelta ja Roselta.
“Me vain vähän kurkistettiin”, Alice naurahti ja meni sohvalle ja läpsäytti matkan varrella takaraivoon naurusta hytkyvää Edwardia.
”Sori Seth, mun täytyy nyt mennä.”, Annien ääni, sekä hiljaiset askeleet kuuluivat seinän takaa. Kaikki etsivät nopeasti itselleen paikat huoneesta, Alice ja Jasper olivat Edwardin ja minun vierellä sohvalla katsomassa tutuksi tullutta ostosruutua, Rosalie ja Emmett olivat rynnänneet olohuoneeseen ilmestyneen shakkipöydän ääreen ja levittivät siihen muutamia nappuloita, sekä Esme oli taikonut jostain itselleen pölyhuiskun ja tomutti jo valmiiksi puhdasta kattokruunua. Kaikki tämä sekunnissa.
Annie avasi takaoven ja marssi sisälle Seth perässään. Kaikki muut, paitsi Alice, yrittivät edes näyttää siltä, että eivät kuunnelleet.
“Koska tulet taas tänne?”, Seth kysyi uteliaasti ja pysäytti Annien ottamalla tätä käsivarresta kiinni. Annie kääntyi ja mietti hetken.
“En tiedä”, hän sanoi ja kääntyi taas ympäri, mutta Seth vetäisi tätä taas lempeästi kädestä, jonka pikkuriikkisestä voimasta Annie lennähti suoraan Sethin syliin. Tyttö muuttui tomaatinpunaiseksi alle sekunnissa.
“Saanko edes numerosi?”, Seth kysyi lempeällä äänellä ja Annie nyökkäsi. Seth päästi hänestä irti ja Annie kaivoi taskustaan lapun, johon oli huteralla käsialalla raapustettu Annien numero.
“Tässä. Öm.. Alice? Voisitko heittää minut kotiin?”, Annie kysyi Alicelta, jonka hymy ylettyi korviin asti, koska nyt hän pääsisi kuulemaan kaikki herkulliset yksityiskohdat.
“Toki. Mennään heti!”, Alice naurahti ja hyppäsi sohvan nojan yli näppärästi. Hän oli jo matkalla Annien luo, mutta kääntyi ja antoi nopean suukon Jasperille, ja kääntyi taas kannoillaan.
“Okei.. heippa kaikki!”, Annie sanoi ja heilautti kättään samalla kun me kaikki huutelimme hyvästejä hänelle. Samassa kun ovi pamahti kiinni Alicen ja Annien perässä, alkoi Emmett nauraa kuin aasi.
“Siinäpä koiralla nopeaa toimintaa! Koska saadaan pentuja?”, Emmett honotti ja hytkyi tuolillaan niin, että vieressä olevan shakkipöydän nappulat kaatuivat. Rosalie nauroi myös, mutta paljon hiljempaa kuin miehensä.
“Haha, tosi hauskaa”, Seth puuskahti ja pyöräytti silmiään.
“Miksi hän lähti noin kiireellä? Tuliko teille riitaa?”, Esme kysyi ja jatkoi edelleen täydellisen tomutonta kattokruunua.
“Hänen piti mennä katsomaan jotain Parkeria”, Seth vastasi kalseasti mustasukkaiseen sävyyn ja minä aloin nauraa. Kaikki katsoivat minua kuin tärähtänyttä.
“Parker on Annien pikkuveli. Hän käy samaa luokkaa Nessien kanssa”, nauroin ja Emmettinkin nauru yltyi ennestään.
“Si..sinä olit mu..mustis viisivuotiaalle?”, Emmett hohotti pää painuksissa ja hakkasi nyrkillään shakkipöytää, joka halkeili uhkaavasti. Seth murahti ja laittoi kätensä puuskaan rintakehänsä päälle.
Jotain hauskaa tässäkin päivässä.
