A/N: Ja taas Alicen näkökulmasta, toivottavasti ei haittaa? Kuten mainitsin, seuraavassa luvussa on sitten Jacobin näkökulma ja
Rosalien.
(Siis Jasperin, Rosaliesta ei tule nyt inspistä, mutta Jasperista keksin juuri)
6. Jacob...Bella...Rosalie...Edward...Pysähdyn Bellan ja Edwardin niitylle. Katselen ympärilleni ilmeettömänä, Edwardin ja Rosalien tuoksu leijuu ilmassa vieläkin. Metsän reunassa on Bellan jättämä jälki, joten liitelen sinne kiinnostuneena.
Olen edelleen vihainen, se ei ole hellittänyt yhtään viimeisen tunnin aikana. Käteni tärisevät raivosta ja tappamisenhalusta. Miten Rosalie edes viitsii tehdä näin… Ja Edward…
Sähähdän hiljaa itsekseni ja kumarrun jäljen päälle. Haistan siinä pienoisen suolan hajun. Bella on siis itkenyt, eikä kyllä mikään ihmekään.
Jähmetyn paikalleni ja tuijotan eteenpäin ilmeettömästi.
Bella nauraa… Tumma hahmo… Baari…Loikkaan pystyyn vihaisena. Vai oli se kurja rakki vienyt Bellan ryyppäämään. Tämän se tulisi maksamaan.
Lähden juoksemaan nopeasti, kohti La Pushia. Tiedän, että Bella on siellä, vaistoan sen. Ei Jacob veisi Bellaa Forksin baariin. Se olisi liian arvaamatonta. La Push olisi tietenkin kaikista paras vaihtoehto, sillä vampyyreilla ei ollut lupa mennä sinne.
Huitaisen matkalla yhden puun säpäleiksi, niin raivoissani olen. Sitten lisään vauhtia entisestään, juoksen niin lujaa kuin pystyn. Matkalla annan ajatusteni virrata yhtenä soljuvana purona. Pystyin erittäin hyvin kuvittelemaan miten innoissaan Jacob oli Bellan humalluttamisesta. Ja Bella ei tietenkään estellyt…
Pysähdyn rajalla turhautuneena. Yksi iso, musta susi – luultavasti Sam – ja kaksi muuta tuijottavat minua vihaisena.
”Päästä, nyt on kiire”, ärisen sille. Susi pudistaa päätään vihaisesti, ilmoittaa, että jos astun edes askeleen eteenpäin, olen kuollut. ”On kyse Bellasta”, selitän.
Susi kallistaa päätään ja ulahtelee. Yksi susi hölköttelee metsään pää alas painuneena. ”Sam. On julmaa käskeä muita”, totean välinpitämättömänä, katse metsään hävinneessä sudessa.
Sam murisee vihaisesti, selkäkarvat nousevat pystyyn. Hän kääntää päänsä metsän suuntaan ja heilauttaa sitä sitten minuun päin.
Huomaan Embryn kävelevän Samin viereen, kädet täristen.
”Mitä asiaa?” hän kysyy. ”Bella on täällä, Jacobin kanssa”, onnistun sanomaan.
”Eikö hän sitten saisi olla?” Embry pärskäyttää ivallisesti. Paljastan hampaani ja kumarrun eteenpäin. ”Tietenkin, mutta ei kännissä.” Embry astuu askelen kauemmas minusta. ”Valehtelet. Ei Jacob veisi Bellaa ryyppäämään.”
Pudistan päätäni. Miten tyhmiä sudet olivat? ”En valehtele. Näin ihan… selvästi mitä täällä tapahtuu.”
”Selvästi? Enpä usko. Sinun ei edes pitäisi nähdä La Pushin tapahtumia, meedio.” Murisen vihaisesti ja puristan käteni nyrkkiin. ” Näin Bellan nauravan tumman hahmon kanssa baarissa.”
Embry kallistaa päätään. ” Miten sinä oikein näet? Tämähän on susien alue.”
”Onko sillä väliä? Minä ainoastaan näin”, puuskahdan ärtyneenä hampaitteni lomasta. ”Ja nyt päästäkää, minun täytyy saada tarkistaa, olenko oikeassa.” Embry pudistaa päätään.
”Hemmetti. En minä ole tappamaan menossa!” huudan. Embryn asento notkahtaa hitusen, hän vilkaisee Samia nopeasti ja palauttaa katseensa minuun. Hän säpsähtää tummaa, mustaa katsettani. ”Se ei oikein onnistu”, hän sanoo rauhallisesti. ”Ettekö te ajattele Bellaa?” kysyn jäätävän kuuloisesti.
” Tietenkin, mutta…” Embry laskee katseensa maahan. ”Jacobin kuuluu vahtia häntä.”
Minä nousen varpailleni säikähtäneenä. ”Vai niin. Tajuan kyllä.” Ponkaisen ilmaan ja laskeudun parin metrin päähän susista. ”Minä sille vahtimiset näytän”, murisen hiljaa kun lähden juoksemaan baarin suuntaan.
Kuulen murahtelua ja ulinaa takaani, mutta en välitä. Sitten tunnen tönäisyn selässäni ja kaadun maahan.
Tajuan, että Sam seisoo päälläni vihaisesti. ”Älä karkaa”, Embry kuiskaa korvaani. Puristan huuleni yhteen, ja lakkaan hengittämästä. Heti sen jälkeen päätäni alkaa särkeä, se on kuin työnnettäisiin kirves pään läpi.
”En tee mitään pahaa kellekään”, yritän epätoivoisesti. Vilkaisen Embryä silmäkulmastani. Hän näyttää surulliselta ja murretulta. ” Minä kyllä uskon sinua”, Embry henkäisee hiljaa, äänettömästi.
Käännän pääni häneen päin ja suljen silmäni. ” Olkaa kiltti.” Yritän ravistella päätäni, mutta se ei auta päänsärkyyni. Inahdan hiljaa ja kasvoni vääntyvät hetkeksi tuskasta. Sitten hengähdän syvään ja jämähdän paikoilleni.
”Mikä sillä on?” Embry kysyy itsekseen. Tunnen, kun toinen ihmismuotoon muuttunut asettuu Embryn vierelle.
”En tiedä, mutta ei hän näytä hirveän hyvinvoivalta”, se vastaa. ”Sam? En usko, että hän tekee mitään pahaa…”
Sam murisee ja siirtyy päältäni vierelleni. Kierähdän kyljelleni ja siitä sikiöasentoon. Puristan käsilläni päätäni ja pidän silmät edelleen suljettuina. Sitten vedän kolme kertaa syvään henkeä ja nousen seisomaan.
Sam kallistelee päätään arvioivasti, harkiten. Luon heille tekohymyni, ja suoristan ryhtiäni. ”Ei tässä ole mitään hätää, pimeys vain häiritsee minua.”
Sudet vilkuilevat toisiaan. ”Onko se ihan pöpi?” Embry kysyy kaveriltaan. Käännän katseeni nuoreen poikaan. ”Seth?” henkäisen yllättyneenä. Hän kääntää päänsä minuun päin, hymyillen epävarmasti. ”Minä.”
”Saanko mennä?”
Sam nyökkää vastahakoisesti ja heilauttaa tassullaan menosuuntaani. Lähden jälleen juoksemaan nopeasti.
Minua suututtaa koirien viivytys, mutta hillitsen itseni. Jos nyt hyökkäisin heidän kimppunsa, en ainakaan pääsisi Bellan luo.
Kuulen jo kaukaa Jacobin iloisen koirannaurun. Kiidän loppumatkan heidän luokseen. Kasvoni muuttuvat jälleen vihaisiksi.
”Koira, anna Bella minulle”, ärisen Jacobin selän takaa. Bella käännähtää minuun päin säpsähtäen, mutta horjahtaa hieman. Jacobkin kääntyy minuun päin, muristen.
”Mitä hittoa sinä täällä teet?” En vastaa mitään vaan kävelen Bellan luokse. Vetäisen hänet syliini huokaisten helpotuksesta. ” Bella kulta. Sinä olet kunnossa.”
Bella yrittää rimpuilla irti minusta. ”Häivy. Ensh haluah nähhdä enhää yhtään Cullenia”, hän sammaltaa. Kavahdan irti hänestä ja astun Jacobin eteen. ”Sinä kurja rakki juotit hänet humalaan!”
Jacob katsoo minua pää ylväästi pystyssä. ”Saamme me hauskaa pitää.” Henkäisen kiivaasti. ”Hauskaa?! Hauskanpitoon on muitakin keinoja.” Kohotan käteni ja läimäisen Jacobia voimakkaasti poskelle.
Hänen silmänsä kapenevat viiruiksi. Hänkin kohottaa kätensä, mutta laskee sen kylkeään vasten turhautuneena. Jacobille ei ikinä ollut helppoa lyödä naista, vaikka se sattuikin olemaan vampyyri.
” Etkö sinä ole humalassa?” minä ivaan. Jacob pudistaa päätään. ”En. Vodka ei vaikuta minuun sen kummemmin, se sulaa elimistössäni aika nopeasti.” Hän kohauttaa olkiaan välinpitämättömästi.
”Vai että ihan vodkaa?” ärjäisen. Kaikki mitä hillinnästäni enää on, alkaa murentua pieniksi palasiksi.
Bella katsoo meitä järkyttyneenä ja kompuroi Jacobin luo. ”Shinä et koshke häneen.”
Puristan käteni nyrkkiin hymyillen kitkerästi. ”Enhän minä, vähän kutittelen”, kujerran.
Bella astuu Jacobin eteen pelottomasti. ”Ei”, hän kuiskaa. Tönäisen häntä lempeästi olkapäästä. Bella horjuu hetken ja kaatuu sitten maahan. ”Alice, shinä et ole koshkaan satuttanut ketään.”
Vilkaisen Bellaa ja kasvoni muuttuvat ilmeettömiksi. ”Kerta se on ensimmäinenkin. Minä en nimittäin salli, että tuo koira vaarantaa terveytesi.”
”Puhu vain omasta puolestasi”, Jacob mutisee hiljaa. Kurottaudun varpailleni yltääkseni hänen kasvojensa korkeudelle. ”Millä tavalla minä muka häntä vaarannan?” kysyn häneltä suloisesti.
Jacob ei liikahdakaan, ilmekään ei värähdä. ” Bella sanoi, ettei halua nähdä ainuttakaan verenimijää vähään aikaan. Ja sinä pilasit sen.”
”Jos haluat välttämättä tietää, niin minä olen pelastamassa häntä.” Jacob virnistää. ”Hauska juttu, mutta Bellalla ei ole mitään hätää. Me vain pidimme hauskaa ja Bellahan tätä ehdotti, älä minua syytä.”
Käännähdän vihaisesti Bellaan päin. ”Sinäkö? Miksi?”
Jacob taputtaa olkapäätäni yskähdellen. ”Bella ei taida olla siinä kunnossa, että pystyisi kertomaan.”
Huitaisen hänen kätensä olkapäältäni. ”Sinä et puutu tähän. Me juttelemme Bellan kanssa kun hän tokenee.”
Sieppaan Bellan syliini. Hän yrittää jälleen rimpuilla, mutta tuloksetta. ”Katso nyt, hän ei halua lähteä”, Jacob toteaa. Minä astun hänen eteensä. ”Suu kiinni, koira, tai tapan sinut. Hermoni ei kestää enää pitkään.”
Sitten lähden juoksemaan meidän talollemme. ”Jos nyt niitä on ikinä ollutkaan…” Jacob murahtaa takaani. Pysähdyn muristen.
”Ja me puhumme myös”, sanon hänelle. ”Jonakin päivänä.”
Jacob ojentaa kätensä pyytäen. ”Ei onnistu.” Hän tuhahtaa ja hölköttelee luoksemme. Hän kumartuu Bellan ylle ja suikkaa suukon hänen poskelleen.
Lasken Bellan yhden käteni varaan ja toisella taas tartun Jacobia kurkusta. ”Uskallakin koskea häneen.”
Jacob tempautuu irti hymähtäen. ”Sinäpä suutut herkästi.” Hän lähtee kävelemään toiseen suuntaan kuin me. ”Naiset…” hän mumisee vielä päätään pudistellen. Tosin hänen eleensä ei näytä niin huolettomalta, sillä hänen kätensä tärisevät rajusti.
Ryntään metsikön halki talollemme. Matkassa ei kestä kauaa, sillä olin juossut puiden läpi. Vaeltajat voisi kyllä hieman ihmetellä, mutta sillä ei nyt ollut väliä.
Avasin meidän ovemme nopeasti ja pamautin sen kiinni turhankin voimakkaasti.
Tanssahtelin huoneesi kireä ilme kasvoillani, vaikka olin ajatellut laittaa ilmeeni hymyileväksi.
Laskin Bellan sohvalle ja huokaisin.
”Miksi?” Hän pudistaa päätään sekavana. Murahdan turhautuneena ja kävelen takaisin alakertaan. Päätän jättää Bellan nukkumaan, sillä hän ei näytä olevan hirveän hyvässä kunnossa.
Edward tulee minua vastaan ja kietoo kätensä ympärilleni. ”Kiitos”, hän henkäisee ja päästää irti.
Katson häntä yllättyneenä ja kohautan olkiani. ”Ei kestä…” Sitten kävelen keittiön pöydän ääreen ja painan pääni pöytää vasten.
”Alice”, Jasper henkäisee korvaani. ”Mitä tapahtui?” Ravistan päätäni. ”Ei nyt.”
Hän istuutuu viereiselle tuolille ja katsoo minua mietteliäästi. ”Entä Bella?” Huokaisen ja käännän pääni häneen päin. ”Kunnossa.”
Jasper nyökkää hitaasti ja kumartuu suutelemaan minua. Kiedon käteni hänen niskansa taakse ja henkäisen onnesta. Vaikka asiat olivat huonosti, Jasper paransi minut kyvyllään sekä olemuksellaan. Vastaan suudelmaan voimakkaasti, painan huuleni hänen huulilleen.
Siirrän käteni hänen vyötärönsä ympärille ja nostan hänet ylös. Hän lopettaa suudelmansa hetkeksi, katsoakseen minua. ”Mukavaa kun tulit.” Painan pääni hänen rintaansa vasten ja suljen silmäni. ”Mukavaa kun olet olemassa.” Hän ottaa kasvoni käsiensä väliin ja suutelee minua jälleen.
Minä taas nostan käteni hänen hiuksiinsa ja haron niitä. Hän hymyilee pienesti suudelmien välissä, mutta minä en anna hänen lopettaa.
Suudelma toi minuun aina lämpöisen olon, maailmassa oli silloin kaikki hyvin. Ei ollut sotia, ei mitään. Oli vain rakkaus.
”Jazz…”, kuiskaan hellästi. ”Niin rakas?” hän lopettaa jälleen suudelman ja puristaa minut tiukasti itseään vasten. Hän laskee päänsä minun niskaani vasten ja suukottaa sitä.
”En tiedä sittenkään onko Bella niin hyvässä kunnossa”, mumisen. Jasper kohottaa päänsä ja katsoo minua syvälle silmiin. ”Kuinka niin?”
”Hän…” Irrottaudun hänestä ja kävelen olohuoneeseen. ”Carlisle?” kysyn.
Hän katsoo minuun hymyillen. ”Niin?” Hymähdän. ”Bella ei ole hirveän hyvässä kunnossa”, toistan äskeiset sanani.
”Käyn tarkistamassa”, Carlisle lupaa ja kiiruhtaa yläkertaan. Käännän katseeni sohvasta Edwardiin, joka on jähmettynyt paikalleen. ”Parempi kun kukaan ei mene Bellan luo nyt”, sanon huomatessani Edwardin liikahtavan portaille päin.
”Edward…” Hän pysähtyy. ”Hyvä on”, hän mutisee ja harppoo sohvalle.
Huomaan Jasperin tulleen jälleen viereeni. Hän kietoo kätensä harteitteni ympäri. ”Sinun pitää rauhoittua. Olet jotenkin levoton”, hän hymähtää.
Virnistän ja suikkaan suukon hänen poskelleen.
Vilkuilen Rosalieta murhaavasti. Hän istuu sohvalla Edwardin kanssa ja hymyilee ihastuneesti kuin pikkutyttö karkkikaupassa.
Huomaan hänen hivuttautuvan koko ajan lähemmäs Edwardia, mutta Edward siirtyy sitä mukaa kauemmas.
”Edward”, hän kuiskaa toruvasti ja lempeästi. Minä säpsähdän ja ristin käteni nopeasti rinnalle.
Rosalie suutelemassa Edwardia… Molemmat kietoneet kätensä kiihkeästi toistensa ympärille…Räpsäytän silmiäni typertyneenä. ”Alice?” Jasper kuiskaa nimeni äänettömästi.
Puristan huuleni yhteen. ”Rosalie ja Edward”, mumisen hiljaa vastaukseksi. Mieleeni muistuu kosto, jota olin vannonut lähtiessäni. Toteuttaisin sen pian, heti kun Bella ei olisi niin sekava.
Rosalie katsahtaa minua jäätävästi. ”Voisit olla kurkkimatta tulevaisuuteen.” En huomioi häntä sen enempää vaan käännän katseeni Carlisleen, joka juuri laskeutuu portaita alas. Hänen ilmeensä on huolestunut.
”Mitä nyt?” Me kysymme. Carlisle vain viittoo meidät luokseen meidän katsoessa häntä pelästyneenä. ”Kerron pian, mutta ei hän kuolemassa ole”, hän sanoo ja lähtee nousemaan portaita ylös.
Jotenkin me tiedämme, että kaikki ei ole nyt hyvin. Mikä Bellalla oikein on?
***
