Disclaimer: Rowling omistaa.
Ikäraja: K-11
Paritus: Harry/Draco + Pansy/Daphne, Ron/Hermione ja ties mitä.
Genre: Fluffy, huumori
Varoitukset: Kliseitä.
Summary:
Jopa Kalkaros katseli tanssivaa Dracoa hivellen glitterin kuorruttamaa leukaansa ja hymyili huolestuttavan maireasti.A/N: Finin joulukalenterin vm. 2009 luukku 21. Osallistuu FF10:een sanalla 02. Valkoinen (kun kerran on joulu ja valkeaa lunta maassa!
)
* * *
Harry käveli harmistuneena kohti kirjastoa, sillä hänen oli määrä palauttaa seuraavana päivänä Kuhnusarviolle essee, eikä hän ollut vielä aloittanutkaan sen kirjoittamista. Hänen mielialansa oli ollut apeanpuoleinen, eikä liemien S.U.P.E.R. -kurssin kimurantit esseet jaksaneet innostaa häntä senkään vertaa kuin tavallisesti. Kahden päivän päästä olisi joulutanssiaiset, eikä hän ollut vieläkään saanut pyydettyä ketään parikseen. Itse asiassa koko tanssiaishässäkkä kiinnosti häntä tasan yhtä vähän kuin Kuhnusarvion tehtävät.
Yhtäkkiä Draco Malfoy ilmestyi nurkan takaa hänen eteensä.
”Väisty”, Harry tokaisi. Draco näytti jotenkin epätavalliselta, mutta Harry ei tarkalleen osannut sanoa millä tavalla.
”Usko, pois, en tee tätä omasta tahdostani, mutta tulisitko kanssani joulutanssiaisiin?” Draco sanoi. Hän punastui ja näytti erittäin vaivaantuneelta.
Harry tunsi olevansa asioiden saaman yllättävän käänteen johdosta pihalla kuin lumiukko ja toljotti Dracoa osaamatta sanoa sanaakaan. Sitten hänen kasvoilleen levisi pirullinen virne.
”Totta kai minä tulen”, hän sanoi ja tunsi sadistista mielihyvää katsellessaan kiemurtelevaa ja punastelevaa Dracoa. ”Tavataan tanssiaisiltana ala-aulassa.”
Harry marssi pois paikalta jättäen hämmentyneen Dracon seistä jököttämään tyhjään käytävään. Matkalla hän törmäsi ilkeän, mutta hiukan poissaolevan näköiseen Pansy Parkinsoniin ja mietti, mahtoiko Parkinson olla pakottanut Dracon kysymään häntä. Oli jutun takana sitten mitä tahansa, ainakin hänellä oli nyt pari. Malfoy ei kyllä vastannut hänen näkemystään kivasta parista, mutta se hyvä puoli pojassa oli, että hänen kanssaan Harry välttyisi varmasti tanssimiselta. Olisihan se ennenkuulumatonta, että Draco Malfoy haluaisi tanssia hänen kanssaan.
* * *
Tanssiaispäivän aamu koitti kiireisenä. Kaikki pukeutuivat parhaimpiin juhlakaapuihinsa ja Harryn makuusalin pojat viettivät tavallista huomattavasti pidemmän tovin peilin edessä. Ron oli pukeutunut kaksosten ostamaan tummansiniseen kaapuun, joka oli huomattavasti tyylikkäämpi kuin hänen edellinen juhlakaapunsa. Hermione oli niin häikäsevä, että Harry epäili tytön käyttäneen jotakin nerokasta pikku loitsua.
Koko linna oli koristeltu; siellä täällä roikkui köynnöksiä, misteleitä (”voi ei!” Harry parahti) ja kaikenlaisia koristeita. Joka kerroksessa oli kimaltava joulukuusi ja haarniskat lauloivat kirskuvan epävireisesti joululauluja. Harry sen sijaan ei oikein päässyt juhlatunnelmaan ja hän tiesi tasan tarkkaan mistä se johtui.
Draco Malfoysta.
Hän ei ollut kertonut kellekään, ketä hän oli kysynyt pariksi – tai pikemminkin kuka häntä oli pyytänyt. Joka tapauksessa Draco luultavasti odotti häntä jo eteisaulassa, eikä hän tiennyt, miten suhtautua koko juttuun. Hän toivoi puolittain, että luihuinen olisi jänistänyt ja jättänyt tulematta.
Vaan eipä ollut. Draco seisoi eteisaulassa rennosti seinään nojaillen. Poika oli pukeutunut tyylikkääseen mustaan juhlakaapuun, jossa hän näytti huomattavasti vähemmän keski-ikäiseltä pastorilta kuin neljännen vuoden asussaan. Harryn mielestä Draco näytti kelvolliselta – jopa melkein hyvältä. Sikäli mikäli Draco nyt ylipäätään saattoi näyttää hyvältä.
”Menkää te edeltä”, Harry sanoi Ronille ja Hermionelle ja suuntasi kohti Dracoa.
”Tulithan sinä viimein”, Draco sanoi kuulostaen siltä kuin olisi joutunut odottamaan epäinhimillisen pitkän ajan.
”Tässä ei ole mitään järkeä”, Harry puuskahti.
”No, ei olekaan, mutta parasta kai silti ottaa näistä pippaloista ilo irti”, Draco vastasi ja hymyili ilkikurisesti. ”Nyt mennään, arvon neiti!” hän tokaisi ja tarttui Harryn käsivarteen. Harry oli niin hämmästynyt, että seurasi Dracoa kiltisti Suureen saliin.
Sali kohahti. Kaikki kääntyivät katsomaan Draco Malfoyta, joka raahasi melko vastahakoisen ja pöllähtäneen näköistä Harry Potteria perässään. Harry ihmetteli, miten Malfoy onnistui kävelemään saliin niin rehvakkaasti, kun kerran pelkkä Harryn pyytäminen oli näyttänyt niin tuskaiselta.
Samassa verhot aukesivat opettajien pöytien korokkeen ympäriltä ja näkyville tuli erittäin karvainen bändi, joka alkoi soittaa valssia.
”Nuoret miehet! Ensimmäinen valssi, rohkeasti vaan!” laulaja huudahti mikrofoniin ja vinkkasi Harrylle ja Dracolle silmää hivenen härskisti.
”Ei käy”, Harry mutisi nolompana kuin koskaan, mutta Draco kiskoi hänet perässään tanssilattialle. Laulaja kiljaisi korviariipivän korkealta (”Aijai, kuka veti pallit solmuun?” Draco huomautti) ja heilutti pitkää tukkaansa. Muu bändi soitti hengästyttävän nopeaa valssia.
Draco hyppeli iloisesti kuin varsa kesälaitumilla ja Harry yritti pysyä perässä, jottei toinen poika vahingossa kiskoisi hänen kättään irti. Kohta kaikki muutkin tulivat tanssilattialle hyppelehtimään. Hagrid tanssitti Dumbledorea ja Kalkaros McGarmiwaa, joka kikatti itselleen erittäin epätyypilliseen tapaan. Se oli vieläkin kamalampaa kuin neljäntenä vuonna, varsinkin kun kaikki tuntuivat menneen aivan tyystin sekaisin. Aaveet lentelivät juhlaväen yllä ja sirottelivat heidän ylleen glitteriä.
Hauskuus (tai Harryn tapauksessa kärsimys) loppui kuitenkin lyhyeen, sillä hyvin vihaisen näköinen Daphne Greengrass luovi villisti tanssivien ihmisten lomasta heitä kohti. Hän tarttui Dracon vapaaseen käteen ja kiskoi pojan perässään pois tanssilattialta. Draco ei päästänyt irti Harryn kädestä, joten Harryn ei auttanut muuta kuin seurata mukana.
”Mitä sinä olet tehnyt hänelle?” Daphne kivahti ja osoitti sekavan näköistä Pansy Parkinsonia, joka istui lötkötti penkillä kaukana tanssijoista.
”Minä – löin kanssasi vetoa, että – jotain Harry Potteriin liittyvää – eikun – sinä ” Pansy alkoi selostaa Dracolle.
”Äh. Lopeti loitsuimes”, Draco mutisi ja tökkäsi Pansya taikasauvallaan. Tyttö hätkähti ja loi sitten Dracoon kitkerän katseen.
”Tiedätkö, miltä tuntuu olla huonosti hämäytetty?” hän kysyi happamana. ”Kiitos vain tästäkin. Toivottavasti sinulla on nyt sitten kivaa unelmiesi prinssin kanssa”, Pansy lisäsi ja näytti taas normaalin ilkeältä.
”No, toivottavasti sinulla ja unelmiesi prinsessalla ei ole kivaa”, Draco tuhahti ja marssi pois tyttöjen luota kiskoen Harryn mukanaan. Harrysta tuntui, ettei hän sinä päivänä ollut muuta tehnytkään kuin ollut kiskottavana edestakaisin. Mutta miksi Draco oli hämäyttänyt Pansyn? Harrysta tuntui, että kaikki muut tajusivat häntä paremmin, mistä oikein oli kyse.
Ilta jatkui samoissa merkeissä: he tanssivat yhä villimmäksi käyvän musisoinnin tahdissa ja hörppivät välillä virvokkeita. Draco joi salaa vain seitsemäsluokkalaisille tarkoitettua terästettyä boolia ja alkoi käydä jos mahdollista entistäkin oudommaksi. Hän jätti erittäin kiitollisen Harryn istumaan penkille ja hyppelehti ainakin yhtä innokkaasti kuin bändin parrakas solisti. Harry huomasi harmikseen, että Draco keräsi niin tyttöjen kuin poikienkin katseet. Jopa Kalkaros katseli tanssivaa Dracoa hivellen glitterin kuorruttamaa leukaansa ja hymyili huolestuttavan maireasti.
Vaan ei kyllä Harrynkaan käynyt kieltäminen, etteikö tanssiva Draco olisi ollut hypnoottinen näky. Silti, vaikka Draco liikkuikin vastustamattoman sulavasti tanssilattialla, Harry muistutti itselleen ettei poika ollut mitään muuta kuin harvinaisen ärsyttävä kiusankappale.
Mutta sitten Draco riisui mustan kaapunsa, ja sen alta paljastuivat takapuolta täydellisesti nuolevat Levi´s 555 -farkut. Hänen siroa ylävartaloaan peitti musta hihaton paita, joka oli hiukan liian lyhyt ja paljasti kiehtovasti kaistaleen valkeaa ihoa farkkujen vyötärön yläpuolella.
Harry oli hetkessä myytyä miestä.
No, olihan se ilmiselvää, että hänellä oli jonkinlaisia tunteita Dracoa kohtaan, varsinkin ottaen huomioon, että hän oli kököttänyt erittäin monta tuntia Tarvehuoneen ovella haluten tietää, mitä Draco siellä teki. Ja kaiken lisäksi hän oli nähnyt melkoisen määrän kummallisia unia viime aikoina. Ilmeisesti hän oli tarvinnut vain shokkihoitoa ymmärtääkseen, ettei oikeasti ollut pätkääkään kiinnostunut Ginnystä, vaan olikin korviaan myöten ihastunut ihanaan Draco Malfoyyn.
Harryn tajuttua viimein epätoivoisen ihastuksensa kello löi kaksitoista.
Samassa euforinen hymy Dracon kasvoilla muuttui puhtaan kauhun irvistykseksi. Bändi lakkasi soittamasta ja yhtäkkiä oli aivan hiljaista. Draco peitti kasvonsa käsillään ja juoksi hiukan kompuroiden ulos Suuresta salista.
Harry epäröi sekunnin murto-osan ennen kuin lähti pojan perään. Hän juoksi eteisaulaan, mutta Dracoa ei näkynyt siellä. Sieltä hän suuntasi sattumanvaraisesti ulos linnan puutarhaan.
Puutarha oli koristeltu lukuisin nauhoin, jotka kimalsivat lumilyhtyjen ja elävien keijujen valossa. Ulkona oli satanut lunta, ja puut kimalsivat valkoisessa kuurahunnussaan. Siellä oli hyvin kaunista ja hiljaista. Vain yhdet jäljet johtivat kohti järveä. Harry seurasi niitä, ja kohta hän näkikin Dracon istuvan penkillä – ja itkevän lohduttomasti.
Harry hiipi varovasti lähemmäs ja istui penkille Dracon viereen.
”Öö – tuota – mikä hätänä?” hän kysyi.
”Ei mikään, saamarin rohkeusliemen jälkivaikutuksia vain...” Draco nyyhkäisi.
”Rohkeusliemen?” Harry kysyi ymmällään.
”No, luuletko, että olisin muuten kehdannut tulla sinne sinun kanssasi ja riehua kuin hullu?”
”Ahaa. Mutta entäs se Pansy-juttu?”
”Ei se ollut mitään”, Draco mutisi nyyhkäyksiensä lomasta. Hänellä oli edelleen yllään vain ohut paita ja farkut ja hän näytti palelevan. Harry löysi itsestään odottamatonta rohkeutta ja kietoi käsivartensa Dracon ympärille.
Draco nojasi päänsä hänen olkapäähänsä ja se tuntui hänestä kovin hyvältä.
”Kaikki meni ihan pieleen”, Draco itki.
”No, ei kai asiat nyt niin huonosti ole.”
”Hetkinen – mitä ihmettä sinä siinä teet?”
”Minä – tuota... huolestuin, kun sinä yhtäkkiä juoksit ulos salista. Tai siis, olihan se outoa, ja ajattelin tulla katsomaan, että mikä sinua vaivaa”, Harry selitti.
”Mitä se sinua liikuttaa, että mikä minua vaivaa”, Draco sanoi.
”Kyllä se itse asiassa liikuttaa”, Harry totesi. ”Olethan sinä minun tanssiaisparini ja kaikkea.”
Draco nosti päänsä Harryn olalta kuin olisi vasta silloin tajunnut nojaavansa siihen. Hän katseli käsiään hämillään. ”Jos minä kerron sen Pansy-jutun, niin ethän sinä vihaa minua?” hän kysyi.
”Mistä lähtien sinua on haitannut, että minä vihaan sinua?” Harry kysyi.
”Ja mistä lähtien sinä olet halaillut vihamiehiäsi puutarhassa?” Draco puolestaan kysyi. Harry liikahti vaivihkaa kauemmas Dracosta ja otti kätensä pois pojan harteilta.
”Ole ihan siinä vaan”, Draco sanoi ja kietoi puolestaan kätensä Harryn ympärille. Häntä ei enää itkettänyt. ”Minä hämäytin Pansyn, että hän luulisi lyöneensä kanssani vetoa, että uskaltaisinko mennä kanssasi joulutanssiaisiin.”
”Mutta ette siis oikeasti lyöneet vetoa?” Harry kysyi. Hän ei ihan tajunnut.
”Ei lyöty vetoa eikä mitään. Minä kysyin sinua, koska minä halusin mennä kanssasi”, Draco kuiskasi. ”Enkä tiedä, miksi nyt puhun tällaisia, ehkäpä rohkeusliemi vaikuttaa vieläkin, tai ehkäpä tämä paikka on lumottu...”
Hän kohotti päänsä ja katsoi kysyvästi Harrya. Harry tunsi sydämensä lyövän noin sata kertaa normaalia kiivaammin. Dracon kasvoilla oli vielä glitteriä, ja se näytti Harrysta ihan hassulta mutta samalla todella söpöltä.
”En vihaa”, Harry sanoi hiljaa ja nojautui eteenpäin.
Hän ei ollut koskaan (tai no, oli hän muutamia kertoja – nimittäin muutamia tuhansia kertoja) kuvitellut suutelevansa Draco Malfoyta. Todellisuus oli todellakin tarua ihmeellisempää. Dracon huulet olivat hyvin pehmeät ja hänen toinen kätensä hakeutui silittämään vaaleita niskahiuksia.
Harry mietti hiljaa itsekseen, että ehkäpä joulutanssiaisissa oli sittenkin taikaa. Ainakin se joulu oli paljon, paljon parempi kuin kaikki edelliset.
