Kiitos paljon kommenteista
Siitä sain puhtia osaan numeron kaksi, ja tästä osasta lähtee käyntiin se, että minulla on oikolukija, ystäväni Milla
(kiitos).
Mutta piteimmittä puheitta:
2. Sasha RePoV
“´No mutta päivää kiharapää, tulehan tänne!”, Charlie nauroi makeasti ojentaen kätensä minua kohti. Otin nopean, mutta inhimillisen, juoksuaskeleen kohti äidinisääni ja loikkasin tämän syliin. Hymyilin hänelle ja olin jo laittamassa kättäni hänen kaulalleen kertoakseni päivästäni, mutta viime hetkellä muistin, että niin ei saanut tehdä. Charlie oli ihminen, eikä halunnut tietää yhtään sen enempää yliluonnollisista jutuista, kuin me olisimme kertoneetkaan. Vetäisin käden pois ja katsoin hänen silmiinsä. Hän oli arvannut jo aikoja sitten, ensimmäisellä tapaamisellamme, että olin hänen biologinen tyttärentyttärensä, muttei ollut ikinä kysynyt, miten se oli mahdollista.
“Tyttö on kasvanut”, Charlie hymähti ja loi kysyvän katseen kohti Carlislea. Se jäi taas vain katseeseen, hyvä niin.
“Maistuisiko tee, Charlie?”, Esme kysyi aurinkoinen hymy kasvoillaan. Charlie nyökkäsi ja katsoi taas minuun.
“Isä! Mukava nähdä taas pitkästä aikaa. Mitä Forksiin kuuluu?”, äiti esitti hämmästynyttä Charlien tulosta, vaikkei todella ollutkaan. Äiti oli tiennyt hänen tulonsa jo siitä asti, kun Charlien poliisiauto oli kääntynyt valtatieltä tänne. Charlie naurahti ja halasi äitiä kömpelösti, olinhan minä sylissä.
“Forksiin kuuluu hyvää. Käyn Sue Clearwaterin luona joka päivä ruokailemassa. Se on uusi käytäntö“, keittotaidoton isoisäni vastasi. Äiti nyökkäsi tyytyväisenä siitä, että joku ruokki hänen isänsä.
“Hei Charlie, kuinka mukava nähdä”, isä sanoi lempeällä äänellä ja kätteli Charlieta. Hän oli jo tottunut perheemme kylmiin käsiin, poikkeuksena minä, eikä säikähtänyt isäni kättä.
“Niinpä niin, Edward, mukava nähdä”, Charlie murahti ja nosti minua vähän ylemmäs lantiollaan. En ollut mikään kevyt ihmisten kannettavaksi. En vieläkään oikein ymmärtänyt, minkä takia Charlie kohteli isää niin.. viilein ottein. Olin kysynyt siitä, mutta se teki isän vaivaantuneeksi, kummallista.
Kuulimme Esmen kutsun teelle yläkerrasta. Menisimme sinne kaikki, sillä äiti halusi Charlien luulevan, että syömme ja juomme ihmisruokaa. Ihmettelin aina, minne he sen teen heittäisivät. Isä ohjasi meidät ylös ja vaihdoin syliä Charlien sylistä Emmettin käsivarsille. Varmaan siksi, että hän näytti tarpeeksi vahvalta kantamaan minut portaat ylös. Naurahdin hiljaa muistellessa äidin ja Emmettin kädenvääntösessioita pari vuotta sitten. Emmett katsoi minua kuin pimahtanutta ja kutitti minua kainalosta, josta kumma kyllä, kutisin. Emmettin vieressä kulkeva kaunis tätini Rosalie nauroi minun suloiselle lapsen kikatukselleni. Hän ei itse voinut saada lapsia ja olin ollut hänelle aina kuin oma tytär. Rosalie oli minulle myös tärkeä, hänhän on se kaveri, joka antaa minun juoda luovutusverta.
Istuimme pöydän ääressä jutellen kaikesta mahdollisesta. Olin taas vaihtanut syliä, tällä kertaa olin Carlislen sylissä. Kosketin Carlislen kaulaa ja näytin hänelle Jacobin kuvan kysyvästi.
“Missä Jacob on?”“Hän on Billyn luona. Älä huoli, hän tulee taas huomenna” Carlisle kuiskasi niin hiljaa, ettei Charlie kuullut.
“Mitä Suelle kuuluu?”, äiti kysyi Charlielta ja sipaisi hiussuortuvan korvansa taa, niin kuin ihmiset tekevät. Huomasin myös Rosalien vaihtavan asentoa ja Jasperin laittavan kätensä niskan taa. Emmett taas selvästi laski sekunteja ja räpäytti silmiään aina viidentoista sekunnin välein. Oli hauskaa katsella mitä muut tekivät, minä taas tein niitä juttuja automaattisesti, kiitos äidin.
“Sue voi hyvin. Hän hankki kissan, koska Leah ja Seth ovat niin vähän kotona. Seuraksi”, Charlie vastasi ja lopetti olankohautuksella.
“Äiti, voidaanko me saada kissa?”, kysyin toivonpilke silmäkulmassa ja haaveilin omasta kehräävästä olennosta sylissäni, jota voisin hoitaa ja rakastaa.
“Kulta pieni, puhutaan siitä myöhemmin ”, äiti sanoi hampaidensa välistä ja yritti hymyillä.
“Ja mikä ettei? Eikös se opettaisi tytölle vastuullisuutta?”, Charlie kysyi kulmat koholla ja hörppäsi teetä.
“Minäkin olen hyvin vastuullinen, vaikka ainoa lemmikkini oli kaktus”, äiti vastasi naurahtaen ja huomasin Charlienkin hymähtävän hiljaa. Isäkin taisi nauraa itsekseen, luki varmaan Charlien ajatukset. Äiti oli toki vastuullinen, mutta se riippuu paljon siitä, mistä katsoo. Nyt naurahdin itsekin.
“Häh?”, äiti kysyi hämillään ja koko pöytäseurue kajahti nauruun äidin vielä miettiessä, mitä noin hauskaa hän oli sanonut.
“Kiitos käynnistä Charlie, oli kiva kun kävit”, Esme sanoi hymyillen ja halasi Charlieta pikaisesti. Charlie kiitteli Esmeä ja kääntyi sen jälkeen äidin puoleen.
“Käytä tyttö sitten minuakin katsomassa, ettei minun tarvitse aina tänne tulla”, Charlie naurahti ”Ei sen puoleen, hyvät tarjoiluthan täällä”, Charlie lisäsi äkkiä ja Esme nojautui hymyillen Carlislen kylkeen.
“Tottahan toki”, äiti sanoi hymyillen ja nosti minua lanteillaan parempaan asentoon. Olin aika uninen ja torkahtelin vähän väliä, mutta yritin pysyä kunnialla hereillä loppuun asti. Isä silitti hiuksiani, eikä se auttanut asiaa lainkaan.
“Kappas vain, meidän täytyy varmaan laittaa Renesmee nukkumaan. Raukka on touhunnut koko päivän”, äiti sanoi ja silitti poskeani. Olin jo näkevinäni perhosia lentelemässä Carlislen pään päällä, kun nojasin äidin olkapäähän unisena.
“Niinpä totisesti täytyykin. Oi, minähän jo oli aivan unohtaa, odottakaas hetki”, Charlie sanoi nopeasti ja juoksi autollensa ja palasi takaisin hetken kuluttua. Hän oli hengästynyt jo sen matkan aikana. Vanhuus ei tule yksin..
Raotin silmiäni ja näin edessäni Charlien joka hymyili hyvin leveästi ja hengästyneesti. Mielenkiintoni heräsi ja avasin silmiäni enemmän ja nostin päätäni. Charliella oli kädessään vaaleanpunainen pehmojänis.
“Ajattelin että tuota.. hrmh. Kun Renesmeellä on syntymäpäivät tiettävästi ylihuomenna ja minulla on silloin päivävuoro töissä ja en pääse niin..”, Charlie rykäisi ja ojensi pehmopupun minulle.
Katselin jänöä silmät loistaen.
“Kaunis”, sanoin ja rutistin sen rintakehääni vasten “Kiitos.”
“Ole hyvä tyttöseni. Kun näin sen kaupassa ajattelin että pitäisit siitä”, Charlien ääni oli muuttunut hempeäksi, jota en ollut ennen kuullut. Isälliseksi. Hymyilin hänelle leveästi ja katsoin jänöäni tarkemmin. Se ei ollut paljoakaan päätäni suurempi ja sen etukäpälät olivat pelkät pallot. Sen mahassa oli sydänkuviota ja silmät olivat syvän ruskeat, kuten minulla. Se oli hienoin lelu, jonka omistin ja minullahan niitä riitti mökillämme, joka sijaitsi keskellä metsää. Haukottelin makeasti.
“Kiitos Charlie”, isä kuiskasi hiljaa ja silitti taas hiuksiani. “Mutta meidän on nyt laitettava Renesmee nukkumaan.”
“Ymmärrän. Tulkaa toki käymään taas”, Charlie kuiskasi takaisin ja lähti kävelemään kohti ovea.
“Sasha”, kuiskasin hiljaa ja raotin silmiäni. Kaikki kääntyivät katsomaan minua, kun rutistin jänöni taas rintakehälleni. “Pupuni on Sasha.”
Charlie hymyili minulle ja astui ovesta ulos kaikkien kuiskiessa hyvästejä hänelle. Silloin ummistin silmäni, enkä avannut niitä kahdeksaan tuntiin.