A/N: kappas, sainki nelos luvun näinki nopeesti, tosin tää on hiukan lyhyt
no toivottavasti kelpaa ja kommenttia pyydän!
4. Luku(A/N: tähän alkuun tulee tällänen pieni pätkä, joka siis sijoittuu suunnillee siihen aikaan ku edward on matkalla italiaan?
mutta en kerro kenen näkökulmasta se on, mutta saatatte ehkä arvatakkin)
"Anteeksi neiti. Tarvitsen nopeimman yksityiskoneen minkä täältä saa", sanoin edessäni olevalle nuorelle naiselle, "ja mahdollisimman nopeasti." Nainen käänyi katsomaan minua kohti hieman kummastuneena. Käänsin katseeni hänen siniseen kauluspaitaan ja siinä olevaan nimilappuun.
"Selvä, odottaisitko hetken niin katson tilanteen?" Sindy vastasi ja alkoi klikkailemaan tietokoneen hiirtä. Nyökkäsin hieman jäljessä. Miksi kaikki tuntuvat hidastelevan kun on kiire?
"Nopein yksityiskone on valmiina lähtöön kahdenkymmenen minuutin päästä, mutta siihen ei valitettavasti enää ehdi", virkailija sanoi nopeasti. Katsotaan kuka ehtii ja kuka ei.
"Olen varma, ettei vielä ole liian myöhäistä", sanoin hieman pistävään sävyyn, "mihin täytyy mennä?"
"No jos olet aivan varma niin sinun pitäisi sitten pitää kiirettä, kone odottaa portilla 45 ja sieltä voit ostaa liput", Sindy kertoi ja nyökkäsin hänelle.
"Kiitos paljon! Et arvaakkaan kuinka tärkeää tämä on minulle! Kiitos vielä!" Kiitin häntä vielä ja käänsin selkäni hänelle. Nyt oli kiire.
EPov:En saanut sanaa suustani, sillä sisältäni kumpusi niin kovaa murinaa, että se peitti jopa kuulemani ajatukset. Paljastin hampaani ja tunsin myrkyn maun suussani. Suljin silmäni ja avasin ne uudestaan, mutta huomasin että olin nähnyt aivan oikein. Katseeni kiersi vielä kerran hämärästi valaistun kivisen salin. Viimein sain hieman hillittyä itseni.
"MITÄ TE TEETTE TÄÄLLÄ?" Huusin, kun murina loppui. Katsoin kolmea henkilöä edessäni.
Olen pahoillani Edward, en voinut muuta. En halua menettää sinua, kukaan meistä ei halua. Ymmärrätkö mitä oikein teit? Sait kaikki meidät pois tolalta, varsinkin Esmen. Hän ei ole puhunut mitään lähtösi jälkeen. Kuulin Alicen ajatukset
"Kävikö mielessäsi, että Bella on
kuollut? Mitä itse olisit tehnyt jos olisit menettänyt Jasperin? Olisitko sinäkin jäänyt leikkimään onnellista?" Jatkoin huutoani, en saanut sitä loppumaan. "Ja miksi
hän on mukana?" Käänsin katseeni pieneen olentoon, Rosalien sylissä. "Miksi Renesmee on mukana?"
"Edward, se oli ainoa keino millä voisimme saada sinut jäämään, tai edes harkitsemaan", Rosalie puhui nyt ensimästä kertaa.
"Tajuatteko yhtään millaiseen vaaraan te hänet asetatte? Minähän pyysin teitä pitämään hänestä huolta! Ja nyt hän on jo Italiassa, yhtä lähellä kuolemaa kuin minäkin! Teidän on lähdettävä ennen kuin Volturit palaavat! Ennen kuin tapahtuu jotai peruuttamatonta!" Huomasin taas huutavani. En ollut kiinnittänyt huomiota siihen, miksi Volturit eivät olleet paikalla. Paitsi nyt, ilmeisesti he ovat hakemassa päivällistä. Minun teki kipeää katsoa tuota pientä tyttö-vauvaa. Hän toi heti mieleeni Bellan, hänellä oli samanlaiset kiharat hiukset (tosin pronssinen sävy periytyi minulta), samanlaiset suklaan väriset silmät ja yhtä kaunis hymy. Hänellä oli yllä sininen paita sekä valkoiset puuvilla housut. Ja sininen sopi Renesmeelle yhtä hyvin kuin Bellallekkin. Miksi tämän täytyy mennä näin?
Edward, tiedän että sinulla on nyt vaikeaa, mutta tulisit takaisin. Lapsesi tähden jäisit vielä tänne. Edes siksi aikaa, että hän kasvaa ja opit tuntemaan hänet. Et voi tehdä tätä hänelle. Se oli taas Alice.
"Ei! En voi, tuo olento tappoi vaimoni. Hän on edelleenkin se sama hirviö. Enkä voi elää ilman Bellaa", sanoin edelleen kovalla äänellä, mutta nyt äänestäni kuulsi suru. "Minä... En... Pysty", sanoin hiljaa.
"Olemme pahoillamme, mutta sinun täytyy yrittää, lapsesi vuoksi. Ei sillä, ettenkö minä haluaisi Emmettin kanssa pitää hänestä huolta, mutta hän tarvitsee sinua, niin kuin me muutkin" Käänsin katseeni taas Renesmeehen. Tiesin, että he olivat oikeassa, mutta entä sydämmeni? Jos meillä sellaista edes oli. Se sanoo koko ajan toista. Sydämmeni käski minun mennä Bellan luokse, mutta järki pyysi jäämään. Yritin selvittää mitä tuon pienen olennon päässä oikein liikkui, mutta sain selville vain katkonaisia ajatuksia. Ehkä hän oli vielä liian nuori ajattelemaan selkeästi.
Edward, sinun täytyy ainakin yrittää. Sinulla on ainutlaatuinen tytär, hän ei ole samanlainen kuin muut lapset. Jäisit edes siksi aikaa että oppisit tuntemaan tyttäresi."Miten niin ei ole samanlainen kuin muut?" Kysyin ihmeissäni. Kyllähän olin jo tajunnut että hän on erillainen, sehän tappoi Bellan ja sillä oli voimia murtaa hänen luitaan, eikä Bella voinut raskauden aikana syömään mitään. Vain veri kelpasi. Mutta halusin tietää miten muuten hän erosi muista.
"Renesmee on jonkinmoinen puolivampyyri", Rosalie sopersi "Hän syö ihmisruokaa, mutta hän ei pidä siitä, kun taas veri kelpaa hänelle paremmin kuin hyvin. Ihon alla virtaa lämmin veri ja sydän lyö. Tosin nopeammin kuin ihmisillä", hän jatkoi. Vasta sillon huomasin nopeat sydämmen lyönnit, kuin kolibrin siivet. "Hänellä on myös lämmin iho, joka on yhtä iskunkestävä kuin vampyyreilläkin".
"Hänellä on myös erityistaito, kuten sinulla tai minulla", Alice kertoi ja loput luin hänen ajatuksista.
Hän pystyy siirtämään ajatuksia koskettamalla henkilöä, kelle hän ajatukset haluaa näyttää. Nyökkäsin varovasi. Ihmettelin suuresti kuulemaani, sillä hänhän on myös ihminen, kuinka hänellä voi olla poikkeuksellisia kykyjä? Huomasin kuinka Renesmeen silmät alkoivat painua hiljaa kiinni. Hän oli luultavasti herännyt huutooni. Loin anteeksipyytävän katseen häntä kohti, vaikka tiesin ettei hän sitä ymmärtäisi.
"Volturit palaavat viidentoista minuutin kuluttua, sinun on tehtävä päätöksesi, mutta mieti tarkkaan. Ajattele Renesmeetä", Alice sanoi nyt hiukan hiljempaa.
"No sittenhän teidän pitäisi olla kaukana täältä, menkää jo ennen kuin on liian myöhäistä", vastasin takaisin. Miksi haaskata aikaa, kun en kuitenkaan eläisi pitkään. Saattaisin jäädä korkeintaan hetkeksi, mutta oliko siinä mitään järkeä. Muut voisivat kasvattaa tuon tytön paremmin kuin minä. Miten ikinä hänestä voisi kasvaa onnellinen jos joutuisi elää onnettoman ja surullisen isän kanssa.
"Edward", Rosalie sanoi hiljaa.
Hän tarvitsee sinua ja sinun pitäisi tutustua tyttäreesi. Ota hänet edes syliisi. Hän lähti varovasti ja vampyyreille hitaaseen tahtiin kävelemään salin toisesta päästä luokseni kantaen Renesmeetä varoen sylissään. Otin askeleen taakse, en ollut varma pystyisinkö pitämään itseäni kurissa. En ollut ravinnut itseäni yli kolmeen viikkoon ja kurkussa poltteli hiukan.
Ole kiltti, pidä häntä edes hetki sylissäsi. Tiedän ettet voi jättää häntä kun olet ottanut hänet syliisi. Alice anoi. Epäröin hetken, mutta päätin ainakin yrittää. Yritin sulkea hetkeksi mielestäni pois kaiken tuskan, joka repi minua kahtia, sekä kivun ja vihan, jotta voisin keskittyä paremmin Renesmeetä. Minun oli oltava varuillani. En saanut menettää itsehillintääni kun hän on sylissäni. Otin varovaisesti yhden askeleen Rosalieta kohti, astuin vielä toisen ja kolmannen askeleen ja saavutin vastaan kävelevän sisareni. Hän ojensi Renesmeen minulle ja otin hänet varovasti syliin. Tytöstä levisi lämmin aalto ympäri kehoani. Tunsin hänen nopean sydämmen lyönnit, aivan kuin se olisi oma sydämmeni.
Noin, hyvä! Varovaisesti Edward, eikö hän olekkin kaunis? Alice sanoi ajatuksissaan. Käänsin katseeni Renesmeen suloisiin kasvoihin. Ne olivat kauneimmat näkemäni, jälkeen Bellan. En nähnyt enää upeita suklaasilmiä, sillä ne olivat ummessa. Renesmee oli syvässä unessa. Vihdoinkin sain selvitettyä enemmän hänen ajatuksiaan tai no tällä hetkellä unia. Hän näki unta ensimmäisistä hetkistä ulkomaailmassa. Kuvia vilisi hänen kuolleesta äidistä verisellä sängyllä. Se raastoi sisintäni ja tunsin pitkästä aikaa helpotusta. Onneksi Renesmee on vielä liian nuori ymmärtämään näkemäänsä.
"Näetkö? Hänen ilmeensä alkaa leppyä", Rosalie sanoi varovasti kuiskaten sisarelleen.
"Tämä ei tarkoita vielä mitään!" murahdin hiljaa, ettei tyttäreni heräisi sylissäni.
"Mutta minä näen, että olet kallistunut jäämisen puolelle", Alice kuiskasi hiljaa pieni hymynkare huulillaan. Hän näköjään on alkanut taas luottamaan enemmän näkyihinsä.
"Alice, älä ole liian luottavainen kykyihisi, tämä ei edelleenkään tarkoita vielä mitään", sähädin hänelle hiljaisesti ja huomasin sivusilmällä kuinka hänen ilmeensä valahti taas surulliseksi. Miten yksi virhe voikaan aiheuttaa näin paljon vahinkoa? Kumpa olisin pelastanut Bellan nopeammin, mutta ei. Jouduin kamppailemaan kipua ja tuskaa vastaan ja nyt vielä oli päätettävä seuraisinko hajonnutta ja kuollutta sydäntäni vai järkeä? Eikö yleensä sanota, että pitää kuunnella sydämmen ääntä. Minun täytyy valita tyttäreni ja kuoleman kohtaamisen väliltä. Jos valitsisin ensimmäisen vaihtoehdon, voisin vielä kerran yrittää jatkaa elämääni. Elää Renesmeen kanssa ja oppia tuntemaan hänet, mutta samalla joutuisin kärsiä Bellan menetystä, sillä en voisi ikinä unohtaa ja olla rakastamatta häntä. En voisi jatkaa elämääni enää kunnolla ja muut joutuisivat katsoa minua niin huonossa kunnossa, että kyllästyisivät itse kuoliaiksi. Mutta entä jos valitsisin kuoleman. Olisiko se yhtään sen parempi vaihtoehto? Lähimmäiseni joutuisivat kärsiä minun takiani. Minä olin syyllinen tähän kaikkeen. Olisi pitänyt olla varovaisempi, ei olisi pitänyt antaa käydä näin. Mutta jos jostain syystä pääsisin taivaaseen, jota en edelleenkään usko, tapaisin taas oman enkelini. Oman rakkaani ja saisin taas elää elämääni normaalisti. Edessäni oli yksi vaikeimmista päätöksistäni. En osannut päättää kumpi olisi parempi vaihtoehto minulle sekä muille.
"Edward, meidän on lähdettävä nyt. Oletko tehnyt jo päätöksesi?" Rosalie kysyi varovasti. Miksi he hiillostavat minua koko ajan? Käänsin katseeni taas tuohon ihmeelliseen olentoon joka nukkui rauhallista unta sylissäni. Kuinka paljon olin valmis tekemään? Olisiko minusta jäämään vielä tänne? Vai pitäisikö jättää suosiolla tämä kärsimys taakseni ja jatkaa elämää jossain muualla, jos meillä nyt sitten oli edes kuolemanjälkeistä elämää. Miksi näin piti käydä juuri minulle? Miksi?! Suljin silmäni ja näin mielessäni Bellan, hän pyysi minua luokseni.
"En pysty elämään ilman sinua Edward, tule luokseni. Kaipaan sinua, tule luokseni! Pyydän!" Bella sanoi. Ihmettelin kuinka todenkuuloinen hänen äänensä oli. Kipu raastoi sisintäni ja repi minua sisältä. Räpäytin silmiäni ja näin taas Bellan. Siinä hän pyysi minua jäämään.
"Edward, pidä huolta lapsestamme! Älä jätä häntä yksin, hän tarvitsee sinua. En ehkä ole fyysisesti paikalla, mutta lupaan vahtia teitä taivaasta käsin." Eikö hänkään osannut valita puoltansa? Katsoin vielä kerran tytärtämme ja käänsin katseeni levottomiin ja surullisiin sisariini. Oli aika kertoa päätökseni.
"En tiedä teenkö oikein vai väärin, mutta teen niin kuin parhaaksi näen. Haluan, että ymmärrätte ja kunnioitatte päätöstäni, oli se sitten kumpi tahansa", selitin heille hiljaa. Vielä oli viimeiset sekunnit päättää jäisinkö tänne odottamaan kuolemaa vai lähdenkö takaisin Forksiin. "Minä... minä aion..."
A/N: noni, siinä oli neljäs luku! toivottavasti kelpas! ja kommentteja pyydän!
pahoittelen virheitä, muutaman virheen huomasin itekki mutta en enää löytäny niitä
Ja kertokaas kaikki oma mielipide siitä, pitäiskö edin kuolla vai lähteä takas kotiin? ja perusteluja...
