Title: Niin pelottavaa on rakkaus
Author: Eustace
Beta: Adiqhi
Pairing: -
Rating: S
Genre: angst, romance?
Summary: Neljä raapaletta siitä kuinka pelottavaa on rakastaa, kuinka se voi vahingoittaa ja kuinka sitä ei uskalla sanoa ääneen. Kaksi viimeistä pätkää ovat vähän niin kuin alku ja jatko, loppu tulee mahdollisesti myöhemmin.
A/N: Päälläni on todellinen rakkausangst! Nämä kylläkin on kirjoitettu milloin sattuu, mutta nyt on loisto tunne postata nämä. Kiitos ihqidAlle kun betas ja antoi suostumuksensa. Kiitos myös henkilölle joka on pistänyt elämäni sekaisin ja saa minut epäilemään kaikkea sitä mitä olen yrittänyt pitää kasassa. Sekaisinhan sitä on pakko olla kun nämä tänne postaa.
(pst. kommentin ois <__3) (joo, oon teiniangst)
***
Minä en vain pysty siihen
Minulle ei tuuli, sade, kylmyys tunnu yhtään miltään. Tuuli juoksee lävitseni huomaamattani, sade valuu pitkin kasvojani, enkä tunne sitä. Kylmyys hakkaa luissani, mutta se on jo niin jokapäiväistä, että olen tottunut ja turtunut. Kaikki olisi toisin, jos sinä olisit vieressäni. Tuulisi pehmeämmin, sataisi kauniimmin
ja tuntisin sen, ei olisi kylmä. Toisen ihmisen läheisyys vaikuttaa niin paljon, muuttaa asioita ja maailmaa. Minä olen tottunut olemaan tässä, minä en osaa muuttua ja juosta pois, osaa avata porttia luoksesi. Tahtoisin luoksesi ja tiedän, että sinäkin tahtoisit minut sinne, olen vain liian pelokas ja yritän turhaan olla luja. Turhaan, koska en enää jaksa jatkaa.
***
Koskaan ei saa rakastaa
Minä en saa, minä en saisi. Pitäisi unohtaa kaikki tunteet, pitäisi peittää tunteet. Olla hiljaa, ettei kukaan saa koskaan tietää. Olla epäinhimillinen ja kyetä tappamaan ilman omantunnontuskia, kyetä tappamaan se, jota rakastaa, tai oikeastaan pitäisi kyetä olemaan rakastamatta. Siinä se pointti on! Ei saa rakastaa, välittää, tuntea. Pitäisi olla kylmä ja välinpitämätön. Minun pitäisi olla.
En minä rakasta sinua
En minä rakasta ketään
En minä osaa rakastaa
En minä jaksa opetella rakastamaan
En minä edes halua rakastaa.
Sen sanomisen pitäisi olla helppoa, vaivatonta, jopa tavanomaista. Ei saisi, ei tarvitsisi, vuodattaa kyyneliä turhan rakkauden, kaipuun ja menetyksen takia. Saisi vain olla.
Olla tyhjä kuori vailla elämää, iloa ja sinua.
***
Minusta tulee voittaja
Minä inhoan sinua.
Minä inhoan sinua
Minä inhoan sinua.
Sanoin sanat ääneen, ne aiheuttivat sen reaktion, jonka halusinkin, sekä paljon muuta. Epätoivo loisti silmistä, epäuskoisuus hohti sanoista, joita sain vastaukseksi. Minä olin lähellä murentua niiden edessä, sanoa toisin, mutta taistelin.
Kaikki on hyvin nyt, eikö? Hyvin. Ilman on parasta olla. Ei tarvitse huolehtia muista, eikä muiden tarvitse huolehtia sinusta. Saat tehdä mitä ikinä haluatkaan, eikä sinun tarvitse pelätä sen satuttavan muita, pelätä, että se toinen tekee jotain, joka satuttaa sinua itseäsi. Olet mitä haluat olla eikä kukaan pysty muokkaamaan sinua. Sinä saat olla sinä. Olet vapaa.
Ja niin helvetin yksin.
***
Mikä minusta tulikaan?
Näen peilistä kasvot. Ne olivat joskus kauniit kasvot, komeat. Nyt ne ovat vain harmaata ihoa, joka on kiristynyt poskiluiden päälle kumimaisena, silmät punertavat ja vitamiinin puutos on saanut aikaan syvät halkeamat suupieliin. Ei minun pitänyt muuttua näin, minun piti jatkaa nousukiitoani kohti taivaita ja pysyä siellä hamaan loppuuni saakka. Minun piti olla voittaja, selviytyjä ja kaikkea mahtavaa. Mutta minusta tulikin raato, raato. Puolikuollut ihminen, joka inhoaa ruokaa, raitista ilmaa. Inhoaa kaikkea, itseäänkin.
Kuvotan minua, olen kamala, kamalampi, kamalin, jota maa päällään kantaa. Oksetan itseäni, tahtoisin jopa kuolla.
- Miksi minusta tuli tällainen?
- Koska olen typerä, arka ja ennakkoluuloinen.
***
Toivottavasti joku luki ja tykkäsi ja ilmoittaakin siitä minulle. (ja vaikka luitkin ja inhosit, ilmoita silti)
