Nimi: Sleeping Angel
Tekijä: Jenasku-
Laji: sekalainen
Ikäraja/Suositus: sallittu kaikilta.
Paritus: Ei mitään.
Oikeudet yms.: Tarina itse. Mutta pohja enkeleistä Wiimalta(<3)
Juoni: Taivaaseen syntyy erikoinen lapsi. Se ei ole kuin muut.. Tyttö nimetään Eliohiksi ja elämän edetessä huomaa tyttö, että elämä erillaisena ei ole hyvä..
On ilta. Taivas on purppuraa ja maa kellertävää kultaa. Enkelit ovat käymässä nukkumaan. Kultakutrit lakanan valkoisessa kaavussaan. Niin minulle on ainakin kerrottu Taivaan pyhimyksistä, aina auttamassa ja niin kilttejä kun olla ja voi. Mutta kerran syntyikin uusi enkeli. Hänessä ei ollut pienintäkään samankaltaisuutta siskonsa Gabriellen kanssa. Hänen hiuksensa ei ollut sitä pyhää kultaa tai pronssia. Ne olivat sysimustat, joiden tyvessä ja latvoissa kiilsi upea verenpuna. Hänen pikkuruiset tumman harmahtavat siivet puhkuivat vihaa, kostoa ja voimaa. Silmänsä ei ollut syyttömän siniset niin kuin yleensä. Hänen äitinsä, Maren pyörtyi tytön avatessa silmät. Ne vaihtoivat tiuhaan tahtiin väriä. Ensin taivaan sinestä ruohon vihreään, ruohon vihreästä oranssi keltaiseen tuleen. Lopulta silmät olivat täysin punaiset. Tyttö, joka vihdoin nimettiin Eliohiksi, ei ollut lähelläkään ihmistä, ja vielä kauempana enkelistä.
Lapsi oli syntynyt suoraan Helvetin tulista..
Vuodet vierivät ja Elioh oli jo 17 vuotias, vaikkakin asui edelleen perheensä kanssa. Päällään hänellä ei ole se samanlainen kaapu mitä muilla vastaantulijoilla, itse asiassa, hän vihaa niitä! Hän käyttää mustapunaista, takaa nyöritettyä, helmoista rikki vedettyä gootti että emo henkistä puolipitkää mekkoa. Kengistä ei ole kuullutkaan, joten kävelee avojaloin.
Tuohon aikaan ei siedetty erilaisia ihmisiä, täten Elioh oli myös erilainen. Lapsi pitäisi surmata.
Oveen koputettiin kauniina iltapäivänä. Elioh meni avaamaan. Hänet vedettiin ulos ja ruvettiin hakkaamaan. Hän ei ihmetellyt mitä oli tekeillä, joten lähti kiireesti lentoon, aikoen seurata pientä metsäpolkua keskelle metsää. Eräs miehistä heitti häntä pienellä tikarilla, kesken lennon ja Elioh tippui velttona maahan, puiden keskelle metsään, mistä häntä ei löydettäisi. Oli jo ilta. Taivas oli samaa purppuraa mitä silloin 17 vuotta sitten, kun demonin lapsi tupsahti maailmaan. Oli Eliohin syntymäpäivät. Hän nousi hiljaa itkien polvilleen, siivet ympärillään. Hänellä oli pari tikarista tullutta jälkeä ja tuhansittain mustelmia. Elioh siirsi kätensä mahansa seutuville – hän yritti paikata syvää haavaa. Saapui hiljalleen yö, Elioh oli hyvin väsynyt ja tahtoi vain mennä kotiin, halata perhettään ja sanoa, kuinka paljon rakasti heitä, mutta hän ei jaksanut liikuttaa sormeakaan. Siipensä olivat saaneet myös pahoja haavoja ja ei voinut sen takia lentääkään. Piankin Elioh luovutti ja kaatui uupuneena maahan. Kalpeana ja kylmänä, pois maailman julmuudelta, pois pahoista katseista ja kommenteista. Nyt hän oli turvassa, kukaan ei syrjinyt ja kaikki oli hyvin. Elioh oli vihdoin onnellisesti unessa. Hän nukkui kuun vierellä, kirkkaimpana tähtenä, valaisemassa pimeät ajat. Hän oli nyt nukkuva enkeli.
-Loppu-
