Herski: Kiitos kommentista! Tässähän sitä tulee.
Bree: Kiitos kommentista! Toivottavasti saat vastaukset kysymyksiisi pian! Jatkoa tulee nyt.
Galadriel: Kiitos kommentista, tässä sitä tulee.
Eeyore: Kiitos hyvästä rakentavasta kommentista, korjasin ne heti. Tässä tulee jatkoa! Ihana nick muuten.
tiny: Kiitos kommentista. Hyvä että jaksoit pistää edes lyhyen kommentin!
Justinee: Hyvä että pidit. Tässähän sitä jatkoa tulee.
Eruru: No, se on pelkästään mielipide-kysymys. Toivottavasti pidät tästä jatkosta!
Kola-chan: Kiitos kommentista!
maikkimaa: Kiitos taaskin kommentista. Ihana ava muuten!
Bella is the best!: Ihanaa, että pidät! Hyvä että rekisteröidyt, että pääset nyt kommentoimaan!
Herm-oo-nini: Kiitos kamalasti! Kiva kun pidit!
Ceatrix: Olenpa niin kiltti, sillä täältä tulee!
A/N: ANTEEKSI KAMALASTI, en ole ehtinyt oikein kääntämään. On ollut vähän kiire koulussa ja muussa, vähän laiskuutta ja muutenkin, mutta armahtakaa minut. Sain sentään tämän luvun valmiiksi!
LUKU 5.
Perjantai tuli nopemmin kuin hän oli odottanut ja pian kaikki hänen tavaransa olivat pakattuina suuriin laatikoihin, joita oli aseteltu ympäri hänen olohuonettaan, mikä ilman huonekaluja tuntui vielä harmaammalta kuin ennen.
Mimpfy ei oikein ymmärtänyt minne hänen kaikki tavaransa olivat kadonneet, mutta Hermione yritti selittää kissalle, että he olivat muuttamassa maalaisseudulle, jossa kissalla olisi paljon enemmän tilaa leikiä. Hermione ei oikeastaan tiennyt pitikö Draco kissoista, mutta hän ajatteli, että tuskinpa mies pahastuisi pienestä harmaasta kissasta, asia ei ollut niin, että se rikkoisi huonekaluja tai mitään, se vain istui paljon ikkunalaudoilla katsellen ulos, ja välillä tullen alas syömään ja juomaan.
Kissat olivat hiljaisia eläimiä, jotka eivät yleensä häirinneet ihmisiä, joiden kanssa ne asuivat.
Tervehtiäkseen muuttomiehiä Hermione oli herännyt aikaisemmin, hän oli innoissaan muutosta, joten ei pahastunut siitä, hän ei kumminkaan olisi pystynyt nukkumaan jännittyneenä.
Muuttomiehet tulivat täsmällisesti, kuten yleensä kaikki, jotka työskentelevät Malfoylle. Hän tarjosi heille kahvia, mutta nämä kieltäytyivät kohteliaasti ja alkoivat kantaa laatikoita viisi kerrosta alemmas autoonsa, joka oli parkkeerattu kadulle naisen keittiönikkunan alle.
Laatikot olivat aika painavia, hänellä oli kaikki kirjansa siellä, ja nainen oli kerännyt niitä vuosien saatossa paljon. Hän ei pystynyt jättämään niitä jälkeen, siitäkin huolimatta, saisiko hän luvan tuoda niitä kartanoon. Hänen kirjansa olivat ne, jotka auttoivat hänet tylsien päivien yli, tylsien raporttejen, kirjoitusten ja hyödyttömien tuntien, joita hän kulutti toimistolla.
Ne olivat hänen oikeita kumppaneitaan ja yhtä hyviä ystäviä kuin Harry, Ron ja Ginny voisivat koskaan olla.
Heistä puheenollen, Hermione aikoi yöpyä yönsä Ginnyn luona ja mennä sitten kartanoon päivää ennen seremoniaa. Se, että sulhanen ei saanut nähdä morsiantaan ennen heitä oli vanha perinne, eikä hän halunnut kerryttää heillä huonoa onnea
Hermione ei voinut ymmärtää miten tilanne voisi siitä tulla jotenkin onnettomammaksi, mutta suostui yöpymään Ginnyn luona yhden illan. Olisi mukavaa pitää kunnon rupatteluilta jonkun kanssa, jonka kanssa puhumisesta hän piti. Oli kulunut jo liikaa aikaa siitä, kun he olivat olleet samassa huoneessa ja tervehtineet toisiaan. He kummatkin olivat kiireisiä, heillä oli omat työnsä ja niissä meni paljon aikaa.
Ginny oli sillä hetkellä työskentelemässä yksityisessä lontoolaisessa sairaalassa sairaanhoitajana, mutta oli uusi siinä hommassa, joten hän sai aina ne huonoimmat vuorot, mikä teki hänelle melkein mahdotonta tavata Hermionea, joka työskenteli kun Ginny oli vapaalla.
Ginny aikoi hakea Hermionen töistä ja sen jälkeen he voisivat kokata jotain Ginnyn pienessä keittiössä, jonka jälkeen he höpöttäisivät myöhään yöllä.
Kun muuttomiehet olivat saaneet laatikot alakertaan nainen lähti toimistolle. Saavuttuaan nainen huomasi, että Amanda ei ollut vielä saapunut ja nautti parista hetkestä hiljaisuudessa ennen kuin nainen saapui ja ärsytti Hermionea rupattelullaan ja muilla ärsyttävillä jutuillaan, kuten korkokenkiensä kopinalla joka laittoi toimiston kaikumaan ja musiikilla, joka pauhasi tämän radiosta koko ajan.
Kello oli melkein kymmenen, kun Amanda saapui ja vastaanotti Hermionen pettyneen katseen, jollaisen Amanda yleensä heitti hänen suuntaansa, kun hän oli kymmenen minuuttia myöhässä.
"Vähän myöhässä, huomaan", Hermione sanoi sarkastisesti ja katsoi Amandan säpsähtävän.
"Leikit pomoa nyt, kun viimein olet löytänyt itsellesi puolison?" Amanda yritti laittaa takaisin hänelle.
"Mieheni omaisuuden kanssa minun ei tarvitse oikeasti esittää, että pitäisin sinusta", Hermione sanoi, ja kuuden vuoden jälkeen hän antoi Amandan ymmärtää hänen turhautuneisuudensa työpaikastaan, "Voisin ihan hyvin lähteä, jos tahtoisin."
Amandan yleensä hyvin ruskettuneet kasvot kalpenivat, hän ei ollut oikeasti uskonut, että Hermionella olisi kanttia lähteä.
"Et voi, sinulla on kolmen kuukauden irtisanoutumisaika!"
"Kolme kuukautta, ehkä sinulla", hän sanoi täyttäen äänensä sarkasmilla, "mutta minun sopimuksessani ei ole siitä minkäänlaista huomiota, joten minun ei oikeastaan tarvitsisi edes sanoa, että olen lähdössä, voisin vain pakata tavarani ja häipyä. Sitten voisit katsoa, kuinka kauan sinulla kestää hankkia assistentti, joka jaksaa ärsyttävää käytöstäsi. Ja minä kerron sinulle, se ei tule olemaan helppoa!"
Oli kestänyt kauan myöntää se, mutta nyt se tuntui vapauttavalta. Totuus oli, että hän oli kasvanut vihaamaan Amandaa ajan kuluessa. Ei kuluisi kauaa, ennen kuin hän irtisanoutuisi eikä ikinä tulisi olemaan osa ministeriötä. Eikä hän tulisi katumaan sitä.
Hänestä tuntui nyt jo, että hän voisi lähteä, mutta jokin tuntematon osa hänestä tahtoi odottaa, että täydellinen tilaisuus tulisi, jolloin hänen irtisanoutumisensa sattuisi eniten. Hän nauroi itsekseen, antaen pirun sisällään ottaa vallan, kuten parina muuna harvinaisena tilaisuutena, esimerkiksi kolmentena vuonna kun hän oli onnistunut lyömään Malfoyta suoraan kasvoille, ja silloin kun hän hiippaili ulos auttamaan Harrya ja Ronia, ja paria muuta tilannetta, jolloin hän oli vain käyttäytynyt oudosti.
Tällä kertaa hän antaisi paholaisen sisällään ottaa vallan ja olla niin ilkeä Amandalle kun halusi, kaiken sen jälkeen mitä nainen oli tehnyt hänelle, se olisi oikein.
"Olet tullut vähän ylimieliseksi kihlautumisesi jälkeen", kuului itseriittoinen ääni Hermionen puheen jälkeen.
"No, minulla on varaa olla", hän sanoi hymyillen pirullisesti.
"Voisin nytkin antaa potkut sinulle", Amanda sanoi viimeisenä yrityksenään voittaa riita.
"Niin, mutta ei se oikeasti vaikuta mihinkään. Tarvitset minua, tahdot tai et."
Sitten riita oli oikeasti ohi. Amanda oli virallisesti hävinnyt viimeiselle henkilölle, jolle olisi toimiston hierarkian mukaan voinut hävitä.
Tuntia myöhemmin nainen istui Ginnyn keittiössä siemaillen punaviiniä, nauraen sydämellisesti.
"Olisitpa nähnyt hänen kasvonsa, hän halusi niin kovasti lyödä minua!" Hermione nauroi kertoessaan tarinaa heidän riidastaan.
"Mione, olit aika ilkeä, tiedät kai", Ginny sanoi ja veti herkullisen lasagnen pois uunista.
"Niin, mutta hän ansaitsi sen", Hermione jatkoi nauruaan.
"Älä ota tätä väärin, mutta kuka olisi arvannut, että Malfoy voisi tehdä sinulle noin paljon hyvää", Ginny sanoi asettaen lasagnen keskelle pöytää ja istui pyödän ääreen viinilasinsa kanssa. Hän oli ollut aika yllättynyt, kun Hermione oli soittanut hänelle kertoakseen tulevasta avioliitosta, kukaan ei ollut osannut odottaa sitä, mutta hän ei ollut yhtään yllättynyt siitä, että Hermione oli hyväksynyt tarjouksen, kuka ei olisi?
Pienessä mutta mukavassa keittiössä tytöt tunsivat itsensä kotoisaksi. Ginnyllä oli erinomainen maku keittiöiden suhteen, ja hän oli sisustanut pienen huoneen täydellisesti. Ehkä nainen oli perinyt jotain Mollyn taitoja ruuanlaitossa ja kodin teossa.
"Ei enempää minun tilanteestani, entä sinä ja Thomas?" Hermione kysyi uteliaana. Neljä kuukautta sitten Ginny oli alkanut seurustelemaan yhden lääkärin kanssa, joka työskenteli sairaalassa ja sen jälkeen Hermione oli kuullut, että näillä kahdella oli meneillään aika kuuma romanssi, mutta oikeastaan hän ei ollut tavannut tätä kuuluisaa Thomasta ennen, Ginny oli luvannut, että se onnistuisi pian.
"Meillä menee aika hyvin", Ginny vastasi punastuen kevyesti, mikä teki hänen kasvoistaan kevyen punaiset, joiden sävy oli samantapainen kuin naisen kauniit punaiset hiukset, mitkä olivat Weasleyn perheen tunnusmerkki. Hermione oli aina ihaillut kaunista värisävyä, koska hänellä oli aina ollut tuuheat, ruskeat hiukset, jotka eivät ikinä suostuneet tottelemaan ilman että hän käytti niiden suoristamiseen vähintäänkin tuntia, eikä hänellä ollut kärsivällisyyttä siihen.
"Koska pääsen näkemään hänet?" nainen kysyi uteliaasti ja Ginny punastui vielä enemmän.
"En tiedä, ehkä sitten kun olet kotiutunut Malfoydein kartanoon kutsut meidän illalliselle?"
Hermione ajatteli sitä hyvänä ideana, silloin hän saisi näyttää Ginnylle uuden kotinsa ja hän saisi nähdä naisen poikaystävän. He päättivät, että Hermione kutsuisi heidän mahdollisimman pian, mutta oli vaikeaa löytää aikaa sille, sillä Ginny ja Thomas työskentelivät paljon. He olivat kunnianhimoisia ihmisiä, jotka välittivät urastaan ja heillä oli kummallakin monta työvuoroa.
"Thomas työskentelee ankarasti päästäkseen parantajaksi, hän on niin kunnianhimoinen, mutta on vaikeaa olla yhdessä kun me kummatkin työskentelemme niin paljon", Ginny kertoi ystävälleen kun he söivät lasangnea loppuun.
"Ehkä teidän pitäisi vain mennä naimisiin ja hankkia joku yksityinen klinikka muualla?" Hermione vitsaili, "Sitten Thomas voisi olla lääkäri ja sinä auttaisit häntä sairaanhoitajana."
Kummatkin tytöt nauroivat.
"Niin, tuo ei kyllä ole kovin paha idea. Mutta ehkä minun pitäisi esitellä hänet ensin äidille, ennenkuin menen naimisiin hänen kanssaan...", Ginny lisäsi.
"Ehkäpä", Hermione nyökkäsi ja siemaisi viinistään, "En ole vielä esitellyt Dracoa vanhemmilleni. Mutta tiedän, että he pitävät hänestä."
Ginny virnuili ajatukselle.
"En olisi ikinä uskonut näkeväni tälläistä päivää... Hillerin on täytynyt muuttua paljon vuosien aikana."
Hermione hymyili ja ajatteli sitä vähän aikaa. Hän ei ollut varma, että Malfoy oli oikeasti muuttunut, hänestä oli tullut vähän kypsempi, ja hänen isänsä kuolema oli auttanut häntä tulemaan paljon itsenäisempi ja kasvamaan aikuiseksi. Hän kertoi sen Ginnylle.
"Joten et ajattele, että hän on kuolonsyöjä?"
Hermione pyöritti päätään, hän ei tiennyt oliko Draco kuolonsyöjä tai oliko hän mukana asiassa, mutta hänen mielensä sanoi, että mies ei ollut, hänhän oli epäonnistunut tappamaan Dumbledoren heidän kuudentena vuotenaan, jolloin Kalkaros oli hoitanut homman loppuun, se siis tarkoitti, että mies ei voinut olla kokonaan paha.
"En tiedä Gin, en tiedä...", hän päätyi vastamaan,"Mutta jos hän olisikin, se ei vaikuta minuun paljoa. Eihän me olla mitenkään syvästi yhteyksissä tai mitään."
Toinen nainen ymmärsi hänen ajatuksensa, Hermione oli miettinyt kaikkia mahdollisuuksia ennen myöntymistä, mitään vastoinkäymisiä ei ollut mahdollista tulla heidän eteensä.
Seuraavana aamuna Hermionesta tuntui hieman huteralta, hän ja Ginny olivat pysyneet hereillä myöhään illalla jutellen ja nyt hän heräsi vieraasta talosta patjalta, Ginnyn olohuoneessa. Ensimmäinen ajatus, mitä hän ajatteli, oli että hänellä ei tarvitsisi mennä töihin. Viimeinkin koko päivä vapaana, ensimmäistä kertaa melkein kahteen vuoteen. Ja hän oli menossa naimisiin.
Tämän päivän piti olla hänen suuri päivänsä. Päivä, jota tytöt odottivat koko elämänsä, päivä jolloin hän sai pukeutua hienoon hameeseen.
Hän ei oikeastaan ollut niin kovin innostunut, mutta odotti silti innolla sitä, että hänestä tulisi rouva Malfoy, ja että hän saisi kaiken rahan ja vallan mitä hän tarvitsi tullakseen isoksi nimeksi taikamaailmassa ja tavallisessakin, jos se nyt merkitsi mitään.
Kun hän makasi siinä lattialla, hän saattoi nähdä osan puvustaan, joka roikkui henkarissa ovessa odottaen, että hän nousisi ylös ja pukisi sen päälleen. Hän tunsi, että se sulkeutuminen, jota hän oli pitänyt yllä sen jälkeen kun Voldemort oli päihitetty, oli loppumassa. Hänestä tuntui, että hänen uudessa elämässään hänestä huolehdittaisiin, ja kaikki murheet, joita hänellä ei tarvinnut olla enää, se osa hänen elämästään oli ohi. Hän mietti kaikkea tuota sen tunnin aikana, jolloin hän makasi patjallaan ja odotti Ginnyn heräävän.
"Hyvää huomenta", viimein Ginny oli ylhäällä ja seisoi oviaukossa katsoen häntä.
"Valmis menemään naimisiin?"
Hermione nauroi ja piilotti päänsä täkin alle.
"Näistä tulee oudoimmat häät Grangerin suvun aikana."
"Ilman yhtään epäilystä", Ginny vastasi ja auttoi häntä nousemaan ylös lattialta.
Seremonian piti alkaa keskellä iltapäivää Malfoyden kartanolla. Yhdessä he olivat päättäneet, että eivät halunneet mennä naimisiin kirkossa, kumpikaan heistä ei ollut kovinkaan uskonnollisia, kuten eivät oikein muutkaan velhot ja noidat, he yleisimmin ajattelivat, että uskonto oli vähän yliarvostettua ja tuli mutkikkaista selityksistä tavallisiin asioihin, joten he olivat järjestäneet asian yhden ministeriön velhon kanssa, kuka tulisi kartanolle ja vihkisi heidät.
Hermione käveli talvipuutarhassa, missä seremonia pidettiin, pitäen kädessään yhtä vaaleanpunaista ruusua, kauniissa hääpuvussaan jonka he olivat ostaneet vain vähän aikaa sitten. Hänen hiuksensa olivat hieman kiharoilla, ja niissä oli pieni ruusu, joka esti hiusten valumisen hänen silmilleen. Hän piti koko asun yksinkertaisuudesta.
Hitain askelin hän käveli kohti velhoa, jolla oli pitkä, musta viitta, kuten yleensä muillakin ministeriön velhoilla, ja Dracoa hänen vierellään. Kumpikin heistä seisoivat lähellä ikkunaa talvipuutarhan loppupuolella, odottaen häntä. Dracolla oli yksinkertainen, musta viitta ja musta solmio, Hermione huomasi katsellessaan miestä, joka hiljaa odotti hänen saapumistaan. Nainen saattoi nähdä, että mies piti hänen olemuksestaan ja ajatteli, että Draco näytti myöskin erittäin komealta.
Kohti "alttaria" käveleminen oli oudointa, jota hän oli koskaan tuntenut. Se oli kumpaakin, hysteriisen hauskaa, mutta toisaalta hänestä tuntui, että tilanne oli liian pyhä, ettei hän saisi nauraa. Pieni hymy leikki hänen kasvoillaan, ja puutarhan kauniissa valaistuksessa hän näytti todellakin enkeliltä, joka oli juuri saapunut taivaasta.
Talvipuutarha oli kaunis paikka, kuin kasvihuone, jossa oli oikeita huonekaluja ja ihastuttava sohva ikkunoiden alla, joista oli mahtava näköala puutarhaan, joka näytti jotenkin puistolta, mikä odotti heitä ulkona kääriytyneenä sumuun, joka sai sen näyttämään fantasipaikalta. Malfoyden kartano itsessään oli ajotien loppupuolella, jossa oli suuria tammia ja nurmikkoa kummallakin puolella.
Kun hän viimein saavutti kartanon, oli jotenkin uskomatonta nähdä kuin jotenkin läheiseltä ja intiimiltä se vaikutti, jos hän vain olisi nähnyt sen, eikä ikinä kuullut siitä mitään, hän ei olisi uskonut, että siinä todellakin oli yli kaksikymmentä huonetta ja kaikkea muuta, mistä oli puhuttu.
Se oli renesanssiajan kartanon, missä oli paljon isoa ikkunoita, seinät olivat ruskeanharmaata materiaalia, joita peitti paksu muratti. Hermione piti siitä välittömästi, ja hän mietti, että vaikka hän pystyi sanomaan monia pahoja asioita Lucius ja Narcissa Malfoysta, heillä todellakin oli hyvä maku talojen suhteen. Vaikka hän tiesi, että kartano kuului yhdelle kaikkien aikojen pahimmalle puhdasveriselle perheelle taikuuden koko historiassa, hänestä tuntui kuitenkin, että hän kuului sinne.
Nainen tavoitti Dracon juuri kun lumottu harppu lakkasi soimasta ja mies otti hänen kätensä omaansa. Hän vaikutti jännittyneeltä. Nainen hymyili hänelle yrittäen antaa hieman itseluottamusta ja se taisi toimia, koska miehen käsi rentoutui ja he seisoivat velhon edessä odottaen, että tämä aloittaisi.
Pyöreä pieni mies sanoi pari sanaa yleisesti avioliitosta, rakkaudesta toisiaan kohtaan ja kunnioittamisesta, uskollisuudesta ja toisen auttamisesta.
Hermione hengitti hiljaa ja kuunteli miehen sanoja. Hänellä ei ollut epäilyksiä siitä, etteikö päätös ollut oikea, hänestä tuntui vahvalta ja itsevarmalta, hänestä tuntui että hän oli kontrollissa tulevaisuudestaan.
"Tahdotko sinä, Draco Malfoy, ottaa Hermione Grangerin aviovaimoksenne rakastaaksesi häntä myötä- ja vastoinkäymisissä?" velho kysyi ja katsoi miehen silmiin tarkasti. Draco hengitti syvään ennenkuin vastasi maskuliinisella äänellään:
"Tahdon."
Sitten velho kääntyi Hermione puoleen ja kysyi häneltä: "Tahdotko sinä, Hermione Jane Granger, ottaa Draco Malfoyn aviomieheksenne rakastaaksesi häntä myötä- ja vastoinkäymisissä?"
Tämä se oli.
Se hetki.
Hän tiesi, että nyt oli viimeinen tilaisuus sanoa ei, mutta hän ei edes minuutin ajan miettinyt sitä mahdollisuutta, ja hänen äänensä kuulosti kirkkaalta ja voimakkaalta kun hän vastasi: "Tahdon."
Velho hymyili heille ja he hymyilivät takaisin samalla kun mies sanoi seremonian viimeiset sanat:"Täten julistan teidät mieheksi ja vaimoksi", hän sanoi ja kääntyi Dracon puoleen: "Voitte suudella morsianta."
Mies virnisti hieman, mutta suuteli häntä kevyesti poskelle kun harppu alkoi soimaan taas. He katsoivat viimeisen kerran velhoon, ja lähtivät vastanaineena hääparina talvipuutarhasta.
Sen jälkeen he menivät valokuvaajan luokse, jotta he voisivat ottaa hääkuvansa ja aviotodistuksensa, jotta he voisivat näyttää sen Dracon Burge-sedän asianajajalle ja saada heidän rahansa.
"Sillä vanhalla miehellä oli pirullinen huumorintaju", Draco kun he odottelivat, että valokuvaaja saisi kuvattua pienen pojan, joka istui pallilla ja jonka pienestä sauvasta tuli jotain ainetta, joka näytti aiheuttavan suurta vahinkoa studiossa. Henkilö kameran takana seisoi suorana ja yritti keskittyä. Hermionelle tuli heti mieleen Rita Luodiko, kun hän näki miten nuori noita pukeutui, neonpinkki viitta ja muovilasit, missä oli pieniä, säihkyviä kiviä sangoissa. Naisella oli kamala maku, mutta jos hän saisi otettua kuvan ja pysymään tyynenä työskennellessään noitten pirullisten velholasten kanssa, Hermione ei voinut muuta kuin ihastella hänen ammattimaisuuttaan.
"Minä uskon sen... Mutta hän on nyt kuollut, eikö niin?" hän kysyi hymyillen.
"Joo ja meillä on hänen rahansa!"
He nauroivat yhdessä. Naisesta tuntui hieman, että hän oli väärässä paikassa seisoessaan kauniissa hameessaan yhden väsyneen äidin ja kaksosten vieressä. Äiti kamppaili pitääkseen lapset paikollaan ja paikalla oli yleisesti kaaos. Mutta ainakin Draco oli hyvinpukeutunut, kuten aina.
"Joten, miltä tuntuu olla rouva Malfoy?" hän virnisti ottaen paikkansa noidan käskystä.
"Se tuntuu ihan samalta kuin olla neiti Granger", hän vastasi, hänen päässään ei ollut minkäänlaista eroa, ja eroavaisuus oli muutenkin niin hiuksenhieno, ettei hän oikein välittänyt siitä.
He poseerasivat Dracon käsi hänen lanteillaan ainakin seitsemän kertaa erilaisissa asennoissa ennenkuin valokuvaaja oli tyytyväinen, oli heillä sentään monta kuvaa näyttää lapsenlapsilleen, sanoi nuori noita joka näytti Rita Luodikolta iloisesti hymyillen ja antaen heille kirjekuoren, missä kuvat olivat.
Draco hymyili yhtä hänen ei niin aitoa hymyään ja nappasi kirjekuoren naisen käsistä lähtien studiosta ja johdattaen Hermionea kaduilla.
"En kestä tuollaisia persoonia!" hän mutisi syyksi.
Kevyen illallisen jälkeen pariskunta ilmiintyi takaisin kartanolle, mikä oli nyt hänen uusi kotinsa. Nainen oli stressannut niin paljon häitä, että nyt häntä nukutti ja hän halusi vain mennä nukkumaan mukavaan sänkyyn. Mies näytti hänelle naisen huoneen nopeasti, sillä nainen melkein nukkui hänen vierellään, ja katsoi, että nainen varmasti otti hääpuvun päältään ennenkuin meni nukkumaan. Hänen oikeasti täytyi kantaa nainen sänkyyn, sillä oli mahdotonta herättää häntä uudestaan.
