Title: Rakas joulupukki…
Author: Milgia
Genre: Drama, fluffy
Pairing: Tonks/Remus (surprise?)
Rating: S
//zougati muokkasi ikärajan vastaamaan uusia ikärajojaDisclaimer: Rowlingin kaikki …
Status: One-shot
Summary: Tonksin sisintä riipii jouluna, kunnes uljas pelastaja saapuu
no ei nyt ehkä ihan…
A/N: Osallistuu
Jouluhaaste III:n, jota kirjoittaessani totesin että minulle riittäisi ideoita kyseiseen haasteeseen ainakin vuoteen 2015 asti. Tämä on omistettu ehdottomasti
Rowenalle kannustuksesta,
Lattelle nimiavusta,
Lynndevarille kun jaksoi vastata minun tyhmiin kysymyks iini :’’D ja tietysti teille kaikille finiläisille <3 Idea on mitä loistavin
Rakas joulupukki…Jouluaatto. Maailman ihanin päivä jolloin aikuisellakin oli lupa olla lapsi. Tänä jouluna kuitenkin halusin olla aikuinen, joka saisi viettää joulua rakkaimpansa kanssa. Toinen osapuoli ei vain oikein käsittänyt sitä mitä tahdoin. Tai niinhän minä luulin.
Ulkona satoi lunta, maa oli valkoinen kun minä kävelin ilmiintymispaikastani Kotikoloon, pakkanen kipristeli nenääni ja tunsin kuinka poskiani pisteli. Mieleni teki kääntyä ja olla menemättä, en olisi halunnut mennä, mutta en voinut myöskään pahoittaa Mollyn mieltä ja jättää tulematta.
Rakkauden kohteeni oli kieltäytynyt tulemasta jouluksi Kotikoloon Mollyn syötettäväksi, hän sanoi haluavansa olla yksin. Luulen että hän ei halunnut viettää joulua minun kanssani ja tiedän että hän ei pidä Mollyn ylitse pursuavasta huolenpidosta, joka triplaantuu jouluisin.
Odotin josko vaikka Remus sittenkin tulisi, pahoittelisi myöhästymistään, hymyilisi kohteliaasti ja keskustelisi kanssani ministeriön kiireistä. Haistaisin vienon persikantuoksun nojatessani häntä kohti.
Kotikolo oli taas koristeltu ihanan jouluisesti ja lämminhenkisesti, tunsin itseni iloisemmaksi, kunnes muistin siitä hopeisesta nauhasta jonka alla oli viime vuonna rakkauteni tunnustanut, että olin elänyt särkyneen sydämen kanssa jo vuoden.
Laskin tunteja siihen että joulu menisi ohi, kokoukset alkaisivat ja Remus palaisi Kotikoloon. Pakottauduin syömään jonkin verran Mollyn ruokia, ne ovat herkullisia mutta nyt ei vain tehnyt mieli.
Äitini ei olisi uskonut jos olisi nähnyt kuinka pystyin sivuuttamaan suuren suklaakakun viipaleen tuosta noin vaan. Teki pahaa katsoa kun Molly näki, ettei ruoka kelvannut minulle, hän oli vaitonaisempi kuin minä.
Keskityin mieluummin lusikkani pyörittelyyn kuin jutteluun Harryn, Ginnyn, Hermionen ja Ronin kanssa, kuuntelin vähän sivukorvalla. He kyselivät jo lahjoista, Arthur hymyili salaperäisesti ja sanoi että odotettaisiin vielä hetki.
Huokaisin syvään ja voisin jopa lyödä vetoa että nyt hiukseni vaihtoivat joulun punaisesta valkoisine raitoineen ruskeaan josta löytyi harmaata. Mollyn ilmeestä päätellen niin kävi.
Molly keräsi astioita kohauttaen olkiaan minun lautaseni kohdalla joka oli lähes koskematon.
»Yritä nauttia joulusta, vaikka hän ei olekaan täällä» Molly sanoi minulle, voisin jopa olla varma että hän oli huolissaan yrittäen salata sen minulta.
Kohta pitäisi omata näyttelijän taidot, pitäisi hymyillä, esittää yllättynyttä, yrittää näyttää kiinnostuneelta ja ihastuneelta. Normaalisti se ei vaatisi mitään, mutta kerta kaikkiaan mikään ei tuntunut mukavalta tänä vuonna.
En tajua miten nuoriso pystyy olemaan niin täpinöissään yhä, Harryn ymmärrän kun hän ei ole saanut kokea kunnon jouluja, mutta Ron ja Ginny, he ovat saaneet nauttia perhejouluista koko pienen ikänsä.
Tuskin saan mitään mitä oikeasti toivoisin ja haluaisin. Ainoa toiveeni olisi muuan herrasmies ja se että hän tulisi tänne, minun luokseni ja puhuisi minulle jotakin. Olisiko se liikaa pyydetty, jopa joulupukilta?
Molly tarjosi meille suklaakonvehteja, olin juuri valitsemassa pienintä siitä laatikosta kun auki olleesta ikkunasta kuului askelia. Katselin konvehtiani, suklaa muistutti myös tuskasta jonka oli aiheuttanut miehen kokoinen aukko sydämessäni.
Ovi kävi, kaikki katsahtivat olohuoneen oviaukolle, me odotimme kuka sieltä tulisi siihen aikaan.
»Onkos täällä kilttejä lapsia? » pehmeä miesääni huusi eteisestä. Ääni kuulosti tutulta, olin varma että olin kuullut sen joskus aiemmin. Tai no tietenkin olin, olenhan joskus aiemminkin tavannut joulupukin.
Kun joulupukki tuli olohuoneeseen, näin hänen iskevän silmää Arthurille. Pukki näytti solakalta paksun punaisen nuttunsa alla. Kasvot olivat pehmeät, ja vaalea parta ulottui rintakehälle asti.
Ruskea säkki laskettiin lattialle, sieltä otettiin ensimmäinen paketti.
Ruskea paperi ja kultainen nauha, oli Mollylle. Sininen paketti, Arthurille, keltainen paketti punaisella nauhalla Ginnylle, Harrylle vihreä, Ronille punainen ja Hermionelle violetti.
Minä en saanut minkäänlaista pakettia, olipa tässäkin joulu. Pukki jakoi jo toista kierrosta paketteja, sitten hän nosti säkistä kultavioletti raidallisen paketin violetilla nauhalla. Istuin muita kauempana, nojatuolissa. Hän tuli luokseni, katsoin häntä kohteliaisuudesta silmiin huomatakseni niissä tutun meripihkan värin.
Mies kumartui eteeni ojentaessaan lahjan minulle käteen, kuiskaten korvaani,
»Sinun toinen lahjasi on toisaalla, sitä ei voinut paketoida». Hän iski silmää suoristaessaan selkänsä ja jakoi viimeiset lahjat.
Jouluni oli ehkä sittenkin pelastunut. Poskiani pakotti, oli pakko hymyillä vähän. Pyörittelin nauhoja sormissani, punniten avaanko paketin vai en. Osa minusta halusi malttamattomasti repiä kääreet pois ja osa minusta ei uskaltanut tehdä elettäkään.
Siirsin paketin syrjään jotta en yrittäisi avata sitä koko ajan, yritin miettiä muita asioita katselemalla muita, kun he nauttivat lahjoistaan täysin siemauksin. Huomasin Remuksen olevan vieläkin läsnä, hain hänen katsettaan, tahdoin nähdä jälleen ne meripihkanväriset silmät. Katseidemme kohdatessa Remus hymyili minulle ja käski minua ääneti avaamaan pakettini.
Sitten Remus karkasi taas luotani, sain vain pienen hetken viettää joulua hänen kanssaan, ihan liian pienen hetken.
Varovaisesti avasin paperia kohta kohdalta, en halunnut että se kaunis paperi repeäisi. Ensimmäisenä näin puukehysten kulman. En meinannut uskaltaa avata enempää mutta uteliaisuuteni voitti tällä kertaa.
Niissä kauniissa kehyksissä oli piirros, kaunein minkä olen koskaan nähnyt. Viivat olivat sulavat, rennot, mutta kuitenkin tarkat ja siistit. Varjostukset olivat täydelliset. En tiennyt Remuksen osaavan piirtää, enkä myöskään keksinyt missä vaiheessa Remus oli minun kasvoni luonnostellut itselleen talteen, ehkä hänellä oli hyvä kasvomuisti, kuka tietää.
Kehyksien takana oli aistikkaalla ja pehmeälinjaisella käsialalla pyyntö tulla ulos hänen luokseen. Ne sanat olivat kuin taikasanoja, nousin ylös ja yritin kävellä mahdollisimman normaalisti eteiseen, josta kaappasin keltaisen takkini ylleni.
Katsahdin ohimennen peilistä, hiukseni jälleen punaiset. Käteni tärisi, en meinannut saada ovea auki, minua jännitti ja pelotti yhtaikaa.
Remus seisoi aivan oven vieressä, melkein säikähdin häntä. Hänellä oli yhä yllään punainen joulupukin nuttu ja vaalea parta.
»Olen pahoillani että olen aiheuttanut sinulle tuskaa, olen pahoillani että en tullut, siitä että kielsin kaiken. Olen pahoillani kaikesta. Voithan antaa minulle anteeksi? » Remus sanoi hiljaa.
»Miksi en voisi? » kysyin häneltä ihmeissäni, totta kai minä voin antaa hänelle anteeksi jos vain saan hänet omakseni.
»Ei tiedä, jos vaikka vihaat minua kaiken tämän jälkeen. Sitten tietysti olisin turhaan kerännyt uskallusta…» Remus sanoi minulle.
»Miksi vihaisin sinua? » ihmettelin Remuksen puheita.
»Sulje silmäsi, joulupukilla on vielä yksi lahja sinulle,» hän sanoi minulle salamyhkäisesti.
Suljin silmäni, haistoin persikan tuoksun, tunsin hänen läheisyytensä, keskittyessäni niihin huulet tulivat yllätyksenä. En ollut ikinä kokenut sellaista suudelmaa. Nousin pilviin, päässä tuntui kuin satoja ilotulituksia olisi kiitänyt taivaalle, mahassa tuntui olevan tuhansia perhosia. Kutkutus tuntui päästä varpaisiin.
Unohdin ajan paikan, ihan kaiken.
»Hyvää joulu Tonks» Remuksen kuiskaus kutitti korvaani. En ollut huomannut suudelman olevan ohi.
»Annoit juuri sen mitä joulupukilta toivoin… Hyvää joulua Remus» minä huokaisin.
»Mitä oikein toivoit? » Remus kysyi uteliaan näköisenä. Tunsin kuinka poskiani kuumotti.
»Sinut, tai edes selkeän syyn miksi en saa sinua» myönsin nolona. Remus hymähti.
»Olet komea joulupukkina, mutta vielä komeampi omana itsenäsi» sanoin sen enempiä miettimättä.
»Minä kun ajattelin pitää tämän parran,» Remus virnuili, enkä voinut muuta kuin nauraa. Hänen virneessään on jotain sellaista mikä saa jokaisen naisen nauramaan, vähintäänkin hymyilemään.
»Mennään sisälle, ehdimme vielä nauttia joulusta yhdessä,» Remus kuiskasi korvaani ja tunsin lämpimän käden olallani.
»Mitä pidit piirroksesta? » Remus kysyi minulta eteisessä.
»Se oli kaunis, en tiennyt että osaat piirtää. Kiinnostaisi myös tietää koska olet ottanut mallia? » kysyin uteliaasti.
»Onhan minulla ollut kaikki kokoukset aikaa, en minä kirjoita muistiinpanoja joka hetki» Remus sanoi ja iski minulle silmää riisuessaan punaista nuttua.
Nutun alta paljastui rakastamani mies ruskeassa neulepuserossa ja farkuissa ihme kyllä. Hän oli komein mies maailmassa. Hän kaappasi minut syliinsä ja sain taas nauttia suudelmista.
»Minulla ei ole sinulle lahjaa» sanoin.
»Lahjasi oli se että piirtäessäni sinun kuvaasi sain muistella sinun kauniita kasvojasi ja niiden yksityiskohtia» Remus sanoi.
***
A/N: Olen pahoillani niille jotka odottivat sitä toista joulujuttua, mutta tämä tuntui paremmalta täksi vuodeksi : ) Älkääkä tappako nimen vuoksi :''D
Feliz Navidad por Finfanfun!