Kirjoittaja Aihe: Siipien kosketus [K-11, slash] 1 luku 17.12 !  (Luettu 2077 kertaa)

kowareta

  • *
  • Viestejä: 2
Siipien kosketus [K-11, slash] 1 luku 17.12 !
« : 17.12.2009 18:33:15 »
Kirjoittaja: kowareta
Beta: Toistaiseksi ainakin korjaan itse omat virheeni.
Ikäraja: K-11
Paritus: Selviää ;>
Genre: Drama, slash, romance, angst.. etc.

A/N: Block on ollut jo pitkään ja viimein päätin laukaista sen kirjoittamalla jotain muuta, kun fanfiktiota ja tässä on tulos. Slash on edelleen suuri rakkaus ja omat hahmot on aina hieno juttu! Kommentit ei ole yhtään yliarvostettuja, joten ihmiset, jos tippaakaan piditte tai muuta, niin kommenttia kehiin, ne on se, joka motivoi jatkamaan! ♥


~


Siipien kosketus

Luku 1

Riku hypisteli punamustalla kirjaillun penaalinsa paksua saumaa ja huokaili ääneen tehden lähellä olijoille varsin selväksi, ettei millään olisi malttanut istua paikallaan enää kokonaisia kahtakymmentäviittä minuuttia. Myös opettaja tuntui huomaavan sen, hymyili pahoittelevasti ja vilkaisi nahkaremmistä rannekelloaan. Riku seurasi katseellaan pyöreähköä, shokkiväriseen kukkamekkoon pukeutunutta opettajaa, jonka huulet raottuivat yllätyksestä ja pulleat jalat sipsuttivat pian raottamaan luokan ovea.

"Jaahas, jaahas! Päivää, tervetuloa..." kirkas kikatus kantautui ovelta ja ainekirjoitustensa pariin keskittyneet oppilaat nostivat hämmentyneet katseensa ja suuntasivat ne ovelle. Riku kohotti kulmiaan yllättyneenä edessään istuvalle Johannekselle, joka vain kohautti olkiaan ja jatkoi paperinsa yläkulman suttaamista. Tytöt kuiskivat äänekkäästi ja ristivät sääriään pöytien alla.

Viimeinkin rouva Jokinen lakkasi pyllistelemästä luokalle ja palasi opettajanpöydän luo suu korvissa retuuttaen perässään laihaa, valkotukkaista poikaa, jonka hiukset leiskuivat kasvoille ja suu oli vakava viiva. Riku katsoi uutta tulokasta hämmentyneenä. Jopa Johannes laski pureskellun lyijykynänsä pöydälle ja kohensi silmälasiensa asentoa nenällään.

"Noniin, luokka!" Jokinen kirkui ja hakkasi vaalean pojan hartioita niin, että tämä horjahteli, kuin nukke ja räpytteli jäänsinisiä silmiään. Riku siristi silmiään ja silmäili tätä hämmentyneenä. Hän ei ollut ikinä nähnyt niin... kaunista poikaa. Yleinen käsitys pojista oli monelle edelleenkin vielä se, että he olivat maskuliinisia, voimakkaita ja ainakin uskoivat omistavansa pullottavan suuret hauislihakset ja treenatun vartalon. Tämä poika ei luullut sellaista, sen Riku tiesi heti ensinäkemältä. Poika seisoi huonossa ryhdissä, räpytteli hermostuneen - ei, ei hermostuneen vaan... välinpitämättömän näköisenä - silmiään ja antoi valkeiden suortuvien valua verhoksi kasvoilleen.

"Tässä on uusi oppilaamme", Jokinen hihkui ja silmäili innostuneena oppilaitaan. Tytöt eivät näyttäneet enää yhtä vakuuttuneilta. Mitä ihmeen kansikuvapoikaa nekin taas olivat odottaneet, Riku mietti turhautuneena.

"Kerropa jotain itsestäsi", opettaja pyysi ja viimein poika kohotti katseensa. Kylmät väreet tanssivat pienten sähköiskujen lailla pitkin Rikun selkärankaa, kun uusi poika katsoi häntä. Riku ei ollut varma mitä se oli... mutta hän uskoi sen olevan samanlainen tunne, joka syntyy, kun kuvittelee suuria, karvaisia tarantelloja kävelevän ihoaan pitkin. Riku huokaisi ja vilkaisi Johannesta, jonka poskilla loistivat punaiset laikut. Niin kävi aina, kun jonkun katse viipyi hänessä vähänkin pidempään. Johannes punasteli aina.

"No... mun nimi on Tommi", poika huoahti ja hiljeni sitten. Jokinen kohotteli odottavana kulmiaan, mutta kun jatkoa ei kuulunut, hän kiskaisi äkkiä kasvoilleen tekopirteän hymyn ja töni Tommiksi itsensä esitelleen pojan etupulpetin poikien keskelle istumaan. Riku tuijotti pojan tummansinisellä hupparilla verhottua selkää ja hymähti. Uusi tulokas ei vaikuttanut miltään epätoivoiselta naistennaurattajalta, muttei soveltunut luokan pingottajienkaan joukkoon. Se vasta Rikua häiritsikin... luokittelu oli aivan normaalia ja kun sitä ei yhtäkkiä päässytkään tekemään, alkoi ahdistaa.

Jokinen palasi pöytänsä taakse ja ojensi Tomille samanlaisen ruutupaperin, kuin muillakin oli ainetta varten. Koko lopputuntina hän ei enää vaivautunut vilkaisemaan Tommiin päinkään ilmeisen loukkaantuneena siitä, ettei hänen tekopirteä olemuksensa saanut uutta tulokasta aukaisemaan sanaista arkkuaan.

Rikulle tuli epätodellinen olo. Hän epäili, että Tommi jäisi yksin. No varmasti jäisi! Tämä oli selvästi liian outo muiden... tavallisten koululaisten joukkoon. Poika oli jännittynyt, mutta samalla rauhallinen. Hän vaikutti varautuneelta, mutta samalla rennommalta, kuin yksikään muu luokassa. Mutta Tommi oli outo. Uuden oppilaan oli ehdottomasti, kaiken järjen mukaan oltava joko kettuileva suunsoittaja, luokan tuleva pelle tai hiljainen hissukka, joka pelkäsi "isompia poikia". No, Tommihan ei ollut kumpaakaan.

Kun ajatukset siitä, mihin uusi oppilas lopulta sijoitettaisiin, alkoivat käydä liian monimutkaisiksi ja hämmentäviksi, Riku nappasi kynän käteensä ja jatkoi aineensa kirjoittamista, vaikkei hän mitään häikäisevää inspiraatiota ollut saanutkaan. Päinvastoin... hänen päänsä sisällä humisi tyhjyys. Ainakin kirjoitelmaa ajatellen.

~

"Röökille?" Riku kysyi luokan ulkopuolella tunnin loputtua käsi taskun pohjalla olevaa askia hapuillen. Johannes pälyili hermostuneena ympärilleen ja sipaisi hiukset kasvoiltaan. Rikua ärsytti. Arka, kokematon Johannes.

"En mä..."
"No hyvä, meen sit yksin", Riku murahti ja marssi kuluneissa tennareissaan aulaan. Onneksi siellä oli edes Janne B-luokalta, ettei yksin tarvinnut mennä. Vaikka ei Riku koskaan Jannesta ollut pitänyt. Hän oli pitkä, kalju poika, jolla oli rei'itetyt korvat ja kalalta haiseva hengitys. Hän puhui liikaa itsestään ja mielenkiinnonkohteistaan. Hänen keskeyttämistään ei kannattanut edes harkita.

Riku ei vaivautunut vetämään takkia ylleen, vaan alistui hytisemään ulkona syyskuun jo melko hyisessä viimassa seuratessaan Jannea metsänreunaan, roskisten taakse. Yllätyksekseen hän näki jo kaukaa myös Tommin seisoskelevan siellä, hänelläkään ei ollut takkia. Janne vilkaisi Rikua kulmat koholla ja naurahti lähes ivallisesti, mutta kohdatessaan Tommin vaaleiden silmien revähtämättömän, kylmän tuijotuksen, hänkin hiljeni ja kääntyi Rikua kohden. Huokaisten Riku kaivoi askin taskustaan. Jannelle oli aina tarjottava, eikä hän koskaan maksanut edes takaisin.

Riku seurasi vaivihkaa silmäkulmastaan Tommia, jonka katse ei siirtynyt hetkeksikään muualle. Pojan huonoa ryhtiä ja kauniita kasvoja. Janne hänen vieressään selvitti hiljaisella äänellä lähikauppaan ilmestyneiden halpisenergiajuomien ainesosia, mutta Rikua ei kiinnostanut. Hän yritti näyttää siltä, kuin kuuntelisi ja samalla vaivihkaa vilkuilla Tommia, mikä kuitenkin osottautui mahdottomaksi, sillä poika itsekin seisoi katse heihin kohdistettuna. Lopulta Janne kyllästyi, tumppasi savukkeensa ja lähti lampsimaan raskaissa maihinnousukengissään takaisin kouluun. Riku kiirehti hetken päästä perään ihmetellen hiljaa mielessään, kuinka huolettoman ja häpeämättömän näköisenä Tommi oli vetänyt poskisauhuja ja tuijottanut heitä silmiään räpäyttämättä.

~

Koulupäivän loputtua Riku meni Maken kanssa keskustaan. He olivat tunteneet toisensa polvenkorkuisista taaperoista saakka ja jakaneet kaiken. Siis ihan kaiken. Kuitenkin vedellessään peruskoulun viimeisiä he olivat retkahtaneet samaan tyttöön ja kokeneet puoli vuotta kestäneen välirikon, ennen kuin olivat jälleen hakeutuneet toistensa seuraan. Make oli lyhyt, kiharapäinen ja suklaasilmäinen poika, johon tyttöjen oli helppo rakastua. Hän oli aivan eri maata, kuin Johannes, joka meni joka päivä suoraan koulusta kotiin ja vietti päivät läpeensä sisällä yksin nyhjöttäen. Johanneksen ystävä Riku oli tasan siitä syystä, ettei tällä ollut muitakaan ja koska oikeastaan myös Johanneksen huumori viehätti häntä.

"Ihan ihme tyyppi..." Make naureskeli Rikun kerrottua hänelle Tommista. Make ymmärsi aina. Ei tuominnut tai arvostellut, muttei myöskään ollut riippuvainen Rikun mielipiteistä. Sellaista ystävää oli helppo arvostaa.
"No niinpä", Riku huokaisi ja tuijotti kävellessään tennariensa kärkiä. Hän ei tiennyt mitä ajatella Tommista. Toisaalta teki mieli ottaa selvää ja mennä puhumaan tälle. Riku oli varma, että tuntisi ylpeyttä, jos saisi ystäväkseen sen kaltaisen tyypin, kuin Tommi.

"Mennään Heseen? Mulla on ihan kuolettava nälkä..." Make pyysi haikean kuuloisena. Riku naurahti ja myöntyi. Se oli muidenkin heidän koululaistensa kantapaikka. Työntekijöillä ei ollut siihen mitään sananvaltaa, varsinkin kun töissä oli usein vain pieniä, paksuja rillipäitä, jotka napsivat työnsä ohella rasvaisia ranskalaisia ja yrittivät ohuella äänellään tehdä selväksi, ettei Hesburger ollut mikään yleinen istuskelu -tai oleskelupaikka. Siellä piti tilata jotain tai häipyä. Useimmiten hätistelyyn ei kuitenkaan ollut tarvetta. Kaikki ostivat aina edes jotain sellaista, jota pikkurahalla sai.

Make tilasi juustoaterian ja osotti yllättävän jalomielisyydenpuuskansa tilaamalla Rikulle ison Coca-Colan, ilman että hän sitä edes pyysi.

Pojat istuivat nurkkapöytään ja Make aloitti samantien innokkaan selostuksensa siitä, kuinka hän oli viimein uskaltanut pyytää elämänsä naista, Sannaa treffeille. Riku ei ollut koskaan täysin käsittänyt, mitä hänen ystävänsä oikein näki Sannassa. Sanna... no, hän oli oikeastaan melkein, kuin kuka vain tavallinen tyttö. Hän oli hieman pulska ja kömpelö olemukseltaan, hänellä oli maantienväriset hiukset aina letillä ja vihreät silmät, eikä hän meikannut. Riku tiesi, että Sannaa oli kiusattu ala-asteelta saakka ja sääli tätä sen vuoksi, vaikkei tätä oikein tuntenutkaan. Joka tapauksessa, Riku ei kuitenkaan käsittänyt, mitä Make näki Sannassa. Hän tiesi itse olevansa tyttöjen suhteen varsin nirso ja pinnallinen, mutta minkä hän sille muka voi, että halusi kainaloonsa kauniin neidon, eikä mitään suttuista finninaamaa... Riku hätkähti hiukan ilkeitä ajatuksiaan ja puraisi huultaan. Hänen päänsä oli mennyt sekaisin niistä R-kioskin ylähyllyjen kansikuvablondeista, jotka tuskin näkivät mahtavien rintojensa yli edes eteensä. Maken mielestä Rikun kuolaus oli lähinnä ällöttävää.

"Mä en vieläkään tajua..." Riku aloitti lopulta Maken vetäessä välillä innokkaiden sanojensa välissä henkeä, muttei saanut kuitenkaan lausettaan loppuun, kun toinen taas keskeytti hänet.
"... Että mitä mä näen Sannassa, joo joo! Sä et vaan tajua... se on oikeesti niin hieno nainen!" Make huoahti unelmoiva katse silmissään ja pyyhkäisi majoneesia suupielistään. Riku hymähti ja huokaisi hieman katkerana. Kumpa se olisikin niin helppoa... hänellä itsellään oli ollut hänen koko elämänsä aikana vain yksi tyttöystävä, vaikka ehdokkaita kyllä riitti. He eivät vain... kelvanneet Rikulle. Sekin tyttö oli ollut joku espanjalaiskaunotar, jonka kanssa suhde oli mennyt jäihin tytön mokattua kännissä. Ei Riku ollut edes rakastanut häntä. Se oli jotain ihastushuumaa ja kokeilunhalua. Ei yhtään sen enempää.

Make söi ateriansa loppuun ja katseli sitten uteliaana ystäväänsä pöydän yli.
"Mutta mites sä?" hän kysyi hymyillen, mutta vaikutti selvästi ei-niin-halukkaalta kuulemaan Rikun päivästä. Hänen ajatuksensa uivat jatkuvasti vain Sannan ja tämän ihanan hymyn luo...
"Mitäs täs... mietin, et mikä ihme tyyppi se Tommi oikeesti on..." Riku mumisi ja ravisti sitten päätään, "tai siis... miks mä nyt sitä mietin? Se vaan on niin... hämärä!"
Make naurahti hiljaa ja pyöritteli pahvimukinsa pilliä käsissään.
"Ehkä se on joku hylkiö tai jotain."
Riku pudisti kiivaasti päätään ja tunsi yhtäkkiä voimakasta tarvetta puolustaa Tommia, jonka hän uskoi olevan aivan jotain muuta, kuin Make väitti.
"Eikä! Kun ei se vaikuta yhtään semmoselta... se on vaan hiljanen, mut siihen se sitte jääkin. Ei se mikään hylkiö ole... musta tuntuu, et se sais frendejä aika helpostikin, jos vaan viittis yhtää ees yrittää tutustua johonkin... mut ei se vaikuta haluavan. Hengaa vaan yksinään", Riku huokaisi ja joi kokiksensa loppuun.
Make kohautti olkiaan ja nousi.
"Mennäänkö?"

~

Riku tuijotti itseään peilistä ja väänteli naamaansa mitä omituisimpiin ilmeisiin. Lopulta hän vakavoitui, yritti sitten hymyillä ja heilautti ruskeat hiukset kasvoiltaan. Hän tajusi, ettei koskaan ollut ollut erityisen itsekriittinen tai tuntenut itseinhoa, sillä hän piti itsestään juuri sellaisena, kuin oli. Oman osansa hänen itsevarmuuteensa toivat tietenkin hänen ympärillään tiiviisti pyörivät tytöt, joista jokainen tuntui haluavan olla hänelle enemmän, kuin ystävä. Toisinaan Riku oli niin tyytyväinen imartelusta, että hymyili päivät pitkät, kuin Naantalin aurinko, mutta toisinaan hän olisi tahtonut pyytää hykertelevää likkalaumaa jättämään hänet rauhaan. Ruskean, paksun ja silmiä peittävän tukan lisäksi Rikulla oli suora ja siro nenä, täyteläiset huulet ja suuret, vihreät silmät. Hän näytti kasvoistaan hyvin lempeältä ja ystävälliseltä, mutta oli toisinaan vähän turhankin kärkäs varsinkin ihailijoilleen. Nälvinnän kohteeksi joutui usein myös ujo ja itsepuolustukseen kykenemätön Johannes.

Riku suosi tunnettuja ja kalliita vaatemerkkejä sekä miesten parfyymeja. Ulkopuolisten silmissä Riku saattoi näyttää pilalle hemmotellulta rikkaalta kakaralta, mutta todellisuus oli melko toisenlainen. Hänen vanhempansa olivat aivan normaalituloisia suomalaisia, eikä heillä ollut mitään huippulukaalia uima-altaineen ja kuntosaleineen. Riku ei ollut edes perheen ainut lapsi, vaan hänellä oli 6-vuotias pikkusisko, Veera, joka oli ikäisekseen melko hiljainen ja viihtyi hyvin omissa oloissaan, vaikka hänellä olikin melkein yhtä paljon ystäviä, kuin veljelläänkin.

"Riku?" äidin ääni kuului huoneen oven takaa vaimeana. Riku huokaisi, laski hiusgeelin käsistään ja istahti koulupöydälleen.
"No?"
"Tuletko syömään? Ruoka on valmista..." äiti jatkoi ja avasi oven varovasti. Hän muistutti melko paljon poikaansa. Hän oli nuorekas, solakka, kaunis nainen ja Rikun isä tapasi usein sanoa, kuinka hänen vaimonsa kauneus ja kyvyt menivät hukkaan kaupan kassalla työskennellessä. Venlaa se ei kuitenkaan vaikuttanut lainkaan haittaavan, päinvastoin - hän piti työstään.

"No joo... kai mä vähän voin syödä", Riku huokaisi ja hymyili äidilleen väsyneesti. Heillä oli aina ollut hyvät välit, toisin kuin Rikun kavereilla omien äitiensä kanssa. Kun kaverit haukkuivat vahvoilla voimasanoilla höystettynä äitejään ja ilmoittivat muuttavansa kotoa heti, kun se oli mahdollista, Riku heitti väliin paheksuvia kommentteja ja huomautteli, että pojat voisivat itsekin parantaa käytöstään.

"No niin... totta kai sä syöt", Venla hymyili pojalleen haukotellen, "oli vähän rankka päivä töissä... menetkö sä tänään johonkin?"
Riku vilkaisi ovensa yläpuolella riippuvaa punaista seinäkelloa ja nyökkäsi sitten hetken mietittyään.
"Joo. Ruuan jälkeen käyn vähän ulkona", hän ilmoitti ja kipitti sitten äitinsä vanavedessä keittiöön, missä hänen töistä juuri saapunut isänsä, Severi ja pikkusisko Veera jo odottivatkin.

"Päivää", Severi tervehti poikaansa matalalla äänellään ja hymyili hernekeittonsa ääreltä. Riku nyökkäsi tervehdykseksi ja pörrötti siskonsa ohutta, vaaleaa tukkaa, jonka tämä oli perinyt äidiltään toisin, kuin Riku itse. Poika käveli hellan luo, kauhoi lautaselleen runsaasti äidin tekemää hernekeittoa ja palasi pöytään isäänsä vastapäätä.

"No, mites koulussa meni?" Severi kysyi kauhoessaan keittoa kurkkuunsa. Veera vilkuili paheksuvasti isänsä suuntaan ja kuiskasi vieressään istuvalle äidilleen, että isi ahmi, eikä niin olisi saanut tehdä.

"Mites siellä... ihan jees, sain matikankokeesta seiskan", Riku virnisti ja Venla hymyili pojalleen ylpeänä.
"Sehän on hienoa!"
Severi murahti hyväksyvästi, eihän hän itsekään ollut koskaan loistanut koulussa ja Riku hoiti hommansa kuitenkin aina suhteellisen hyvin.
"Vähän vaihtelua niihin ainaisiin vitosiin..."

Riku kauhoi keiton nopeasti kurkkuunsa, vei lautasen tiskipöydälle ja kiitti väsymyksestä huolimatta hyväntuulista äitiään ja lampsi eteiseen. Hän veti jalkoihinsa puhkikuluneet mustat tennarit ja niskaan isänsä tummansinisen tuulitakin. Sitten hän huikkasi moit keittiöön ja poistui talosta syyskuiseen iltaan.

Satunnaiset, jo ennen aikojaan tielle putoilleet lehdet rahisivat kenkien alla Rikun tarpoessa eteenpäin. Hän ei ollut varma, mihin menisi, mutta oli lähtenyt ulos saadakseen enemmän tilaa haparoiville ajatuksilleen. Hänellä oli sellainen olo, että päätä olisi ehdottomasti selvitettävä, vaikkei mitään kummempaa ollutkaan tapahtunut.

Pian, jostain kumman syystä Riku löysi itsensä istumasta lähipuiston rengaskeinusta ja potkimasta itselleen vauhtia. Lempeä tuuli löi häntä kasvoihin ja vauvakeinu huojui hiljaa tuulen mukana. Puisto oli autio häntä lukuunottamatta. Riku sulki hetkeksi silmänsä ja kohotti kasvonsa ylöspäin hymyilläkseen taivaalle.

Samassa hänen mieleensä tuli Make ja Sanna. Riku ei voinut olla miettimättä, mitä heidän ystävyydelleen kävisi, jos hänen paras ystävänsä todella menisi kimppaan Sannan kanssa. Menettäisikö Riku Maken täysin? Viettäisikö Make sitten kaiken vapaa-aikansa vain Sannan kanssa? Pettynyt huokaus karkasi Rikun huulten raosta. Hänen oli vain hyväksyttävä ystävänsä ihastus, tai muuten Make ei ainakaan haluaisi olla hänen kanssaan missään tekemisissä. Johannes ei ymmärtäisi kuitenkaan mitään näistä asioista, häntähän kiinnosti vain lintubongaus ja tietokonepelit, helvetti...

Rikun katkerat ajatukset keskeytyivät, kun hän kuuli hiekan rahinaa puiston portin luota. Hän kohotti katseensa ja näki verkkareihin, sekä hieman liian suureen huppariin verhoutuneen vaalean pojan, joka vilkaisematta häneen istui hiekkalaatikon reunalle ja kaivoi kädessään kantamastaan muovipussista lehtiön ja kynän. Rikun täytyi siristellä silmiään hetki, ennen kuin hän tajusi pojan olevan Tommi. Hiljainen, hämmästynyt henkäys pakeni ilmaan Rikun huulilta. Mitä Tommi muka siellä teki ja miksi? Jos hän itse olisi muuttanut vasta kaupunkiin, ei hän varmasti osaisi siellä yhtään mihinkään. No, ehkä Tommi sitten asui aivan siinä lähettyvillä... tai ehkä hän muuttanut jo hieman aikaisemmin ja näin ollen ehtinyt tutustua kaupunkiin. Tai sitten hän teki juuri nyt parhaillaan sitä. Tutustui ja etsiskeli. Siltä se ei kuitenkaan näyttänyt. Tommi kumartui lehtiönsä ylle ja ryhtyi raapustamaan.

Riku jarrutti keinun vauhdin jaloillaan ja oli varma, että viimeistään siinä vaiheessa Tommi huomaisi hänet, mutta ei. Poika ei kohottanut katsettaan paperista. Riku tuhahti ärtyneenä ja nousi. Viimein Tommi katsoi häntä ja pitkään katsoikin. Riku säpsähti vaaleiden silmien jäistä katsetta, joka melkein tuntui kylmänä pistelynä hänen ihollaan, vaikka tuulihan se vain oli. Lopulta Tommi kuitenkin jatkoi piirtämistä ja Riku seisoi hölmistyneenä paikallaan. Oikeastaan häntä ihmetytti vain se, ettei Tommi tervehtinyt. Hehän olivat siitä päivästä lähtien samalla luokalla, eikä toinen voinut edes yrittää saada kavereita! Ehkä poika luuli, että Riku ei halunnut tutustua häneen... mutta toisaalta, Tommin olemuksesta kyllä selvisi, että pojalla oli uskallusta vaikka mihin. Riku huokaisi turhautuneena ja oli juuri astelemassa hiekkalaatikon luo tehdäkseen tuttavuutta uuden pojan kanssa, mutta jäikin niille sijoilleen huomatessaan toisenkin hahmon ilmestyvän puistoon sen laitamilta. Tällä kertaa Rikulla ei mennyt kauaakaan tajuta, kuka se oikein oli. Sanna muhkeassa villapaidassa ja kiristävissä farkuissa asteli hiekkalaatikkoa kohti varsin päättäväisen näköisenä, kunnes huomasi Rikun ja pysähtyi. Tyttö sipaisi suortuvat otsaltaan sivuun ja rykäisi hermostuneena. Tommi puolestaan nousi ja käveli lehtiö kädessään Sannan luo.

"Hei", hän sanoi hiljaa ja halasi edessään seisovaa tyttöä, joka vastasi jäykästi halaukseen ja vilkaisi Rikua hermostuneena. Hämmästynyt älähdys karkasi tumman pojan huulilta ja viha kuohahti hänen sisällään. Miten helvetissä se muija oikein kehtasi vikitellä jotain toista poikaa, kun Make-ressu oli korviaan myöten rakastunut?! Riku marssi askeliaan kiihdyttäen pois puistosta, kiskaisi tuulitakin hupun päähänsä ja hapuili taskustaan puhelinta, kunnes tajusi jättäneensä sen kotiin. Riku murahti turhautuneena ja kiirehti askeliaan tuntiessaan, kuinka yksinäinen vesipisara vieri pitkin hänen nenänvarttaan. Missä vaiheessa Tommi ja Sanna muka olivat edes ehtineet tutustua? Riku ei ollut nähnyt heitä yhdessä koulun käytävällä kertaakaan, vaikka oli melko tarkasti uuden tulokkaan tekemisiä seuraillutkin. Hän oli jo kuvitellut tämän olevan hyvä tyyppi, kunnes nyt hän näki tämän vikittelevän parhaan ystävänsä ensirakkautta!



~
« Viimeksi muokattu: 06.12.2014 13:34:50 kirjoittanut Pyry »

DarkMessiah

  • ***
  • Viestejä: 41
Vs: Siipien kosketus [K-13, slash] 1 luku 17.12 !
« Vastaus #1 : 29.06.2010 11:21:13 »
Hahmot on hyvät, ja etenki Tommista tuli suosikki. Virheitä en löytänyt, tai ainakaan niitä nyt muista :) Jatkoa vaan, jos olis tulossa?
Allekirjoitukset ovat niille jotka eivät muista omaa nimeään. - Santtu Puukka

Dani

  • wild
  • ***
  • Viestejä: 286
  • necessary evil
    • tumblah
Vs: Siipien kosketus [K-13, slash] 1 luku 17.12 !
« Vastaus #2 : 29.06.2010 15:27:03 »
oo, hei tää on ihana :)

Tommi tuntuu mukavalta, vaikka nyt tuollainen hiljainen onkin. Toivottavasti siitä sitten lämpenee :D

Jatkoa? =)
I'm Gotham's reckoning, here to end the borrowed time you've all been living on.

avatar by raitis

Paraikaa käynnissä fini-hiatus, joka kestää määräämättömän ajan.

Anhaedra

  • Trickster
  • ***
  • Viestejä: 693
  • Teini-ikäinen mutanttininjaenkeli
    • Overflow
Vs: Siipien kosketus [K-13, slash] 1 luku 17.12 !
« Vastaus #3 : 29.06.2010 15:48:48 »
Hei, minäkin tykkäsin tästä. Kumma kun tähän on alkanut tulla kommentteja vasta nyt... Riku vaikuttaa ihan kivalta ja Tommi on jännä tyyppi, mielelläni lukisin lisää. Tää jäi myös aika mielenkiintoiseen kohtaan. Jatkoa? (: