Title: Tämä rakkaus
Author: Qktay
Genre: fluff
Rating: S
Pairing: Sirius/Remus
Summary: Mitähän Remus oikein miettii?
Disclaimer: Hahmot ja tapahtumapaikka kuuluvat Rowlingille, mutta teksti on kuitenkin minun.
Warnings: Ylenpalttinen fluff ja niin. Ei kai sitten muuta.
A/N: Tää on mun eka 'oikea fic'. Kirjotin tämän eilen yöllä päiväkirjaan ja siirsin tämän tänne nyt ku siitä tuliki ihan okei. :-----D
Virheitä saa etsiä, niistä saa mainita ja niitä varmasti löytyy, koska betaa ei ole mulla :3
Pallottelin muuten tämän osaston ja Hunajaherttuan välillä aika kauan. Päädyin kuitenki laittamaan tämän tänne,
ku eihän tässä mitään suurta tapahdu. Olin myös aika epävarma otsikosta, mutta kai se on nyt ihan hyvä sekin.
Nyt kun mulla ei enää enempää asiaa ole, päästän teijät lukemaan (ja kommentoimaan !) (------:
Tämä rakkaus
Tiesitkö, söpö pieni karvapalleroni, jouluaamut kanssasi tuoksuvat suloisesti hiukan kanelille, piparille ja hiuksistasi voi haistaa pienen vivahduksen vaniljaa. Hassua, sillä kuka nyt uskoisi pesunkestävän huligaanipojan tuoksuvan vaniljalle. Eilenkin hajotit, vahigossapa tietenkin, kirjaston lasioven juostessasi Jamesin kanssa kilpaa kiellettyjen kirjojen osastolle.
Läiskäisit vain kätesi lasiin turhan kovaa ja se hajosi pieniksi pirstaleiksi räsähtäen kovaäänisesti lattialle. Matami Prilli ei tästä tietenkään pitänyt, määräsi professori McGarmiwan luokse puhutteluunkin. Ihme kyllä rakas tuvanjohtajamme armahti sinut ylenpalttisen lempeytensä vuoksi. Ja siksi että se oli vahinko. Ja siksi myös että on joulu, sillä kukapa nyt haluaisi jälki-istuntoon jouluna. No, eipä siinä mitään, ainakin konkreettinen todiste siitä, että voitit kilvan. Olet siis nopeampi juoksemaan kuin James.
Eikös olekin hupaisaa, kuinka ajatukset karkaavat aivan huomaamatta omille raiteilleen toiseen universumiin asti, pois tältä linnunradalta rikkoen kaikkia painovoiman lakeja. Sinuahan minun pitäisi ajatella, rakkaani.
Lumihiutaleetkin vaeltavat omia polkujaan ikkunan takana kevyinä kuin henkäykset, jotka huuliesi raosta karkaavat hiuksieni lomaan. Ulkona on pimeää ja istun kahdestaan kanssasi upottavan pehmeällä tummanpunaisella samettinojatuolilla rohkelikkopoikien makuusalissa. Siirsimme tuolin oleskeluhuoneesta nykyiseen olinpaikkaamme voidaksemme olla piilossa muiden uteliailta, ehkä hiukan syyttäviltäkin katseilta ja vain nauttia toistemme läheisyydestä.
Rakastan sitä ihanaa tunnetta mahanpohjassa kun kuiskit korvaani pehmeitä sanoja. Rakastan todellakin läheisyyttäsi ja sitä kuinka hohkaat lämpöäsi minuun istuessamme sylikkäin kylmän talvisen lumituiskun puhaltaessa ulkona.
"Mitä sinä mietit kultapieni?"
"En mitään Sirius, en kerrassaan mitään"