A/N: Tässä luvussa tapahtuu aika paljo, mutta yrittäkää pysyä mukana 
taitaa spoilata Kuoleman koetuksia, pari lähes sananmukaista lainausta siitä ainakin, jatkossa vähän kaikkia muitakin kirjoja. 3.Luku Heräsin säpsähtäen riippumatossani. Crepsley ravisteli minua hereille.
"Darren, nyt ylös!" hän huusi melkein paniikinomaisesti.
"Mi-mitä nyt?" sopersin puoli unessa.
"Vuoreen hyökätään", Crepsley karjaisi ja viskasi minulle vaatteeni.
"Mitä!" huusin, "Ei- ei voi olla... eihän kukaan... ei..." sopersin samalla, kun Crepsley kiskoi minua perässään pitkin käytäviä, jotka olivat täynnä panikoivia vampyyyreja, ilmeisesti kohti prinssien salia.
"Eräs vartija näki heitä -siis vampaneeseja", hän lisäsi nähtyään etten ymmärtänyt. "Hän näki viisi tai kuusi, mutta todennäköisesti heitä on enemmän." Kurkkuani kuristi. Viime kokemukseni vampaneeseista oli Murlough, ja häntäkin oli vain yksi...
Saavuimme Prinssien salin edustalle, jossa tungeksi vampyyreja. En saanut selvää heidän puheistaan, mutta jokaisen sävy oli sama -kauhistunut, paniikinomainen. Meidät päästettiin läpi ja menimme pariovista sisään.
Salin ulkopuolella vallitsi kaaos ja korviahuumaava meteli, mutta sisällä oli kuolemanhiljaista. Sitten näin syyn.
Keskellä salia prinssien valtaistuinten edessä seisoi pieni, lihava mies -herra Talo.
"Kas, Larten", hän sanoi ilmeisen hyväntuulisena. Minua kylmäsi. "Ja nuoriherra Shankin, tervetuloa, tervetuloa. Istukaa toki." Istuuduimme eturiviin Seban ja Vanezin viereen. Crepsleystä ja muistakin näki, että heistä Talon paikalla olo merkitsi ongelmia -tai pahempaa.
"Satoja vuosia sitten", Talo aloitti, "kävin luonanne ja kerroin vampaneesimestarista. Tuolloin myös kävin läpi lakinne", hän piti tauon ja katsoi jokaista salissa olevaa vampyyria. Enää hänen kasvonsa eivät näyttäneet hyväntuulisilta -ne olivat vääntyneet raivosta.
"Te ette ole noudattaneet niitä", hän sanoi hiljaa, mutta silti jokainen salissa kuuli sen ja se jäädytti jokaisen sydämen, "ette ole noudattaneet omia lakejanne. Olette muuttaneet tulevaa. Niin ei saa tapahtua."
Kaikki olivat hiirenhiljaa ja odottivat kauhuissaan tulevaa. Minuun iski kaamea epäilys: Olinko minä tuo rike? Hylkäsin ajatuksen kuitenkin ennen kuin se ehti edes kunnolla muodostua. Ei yksi puolivampyyri voi tulevaa muuttaa. Kyse on jostain muusta, josta minä en tiedä. Se ei liity mitenkään minuun.
"Niinpä kaiken pitää tapahtua uudestaan" Talo jatkoi, silloin koko sali hämärtyi ja muuttui pikku hiljaa kaukaiseksi, epätarkaksi ja hiljaisuuskin tuntui muuttuvan hämäräksi taustaääneksi.
"Kaikki saa tapahtua uudestaan, mutta vain yksi teistä saa tietää, että niin on käynyt, ja jos hän aikanaan osaa yhdistää langanpäät kokonaisuudeksi, se saattaa pelastaa koko vampyyrien heimon."
Kaikki pimeni ja ajauduin tyhjyyteen.
*************************************************************************************************
Tuomion odottaminen oli hirveää. Olisi ollut helpompaa, että minut olisi viety teloitettavaksi suoraan, kun olin epäonnistunut koetuksessa.
Istuin Harkatin kanssa kammiossamme, kun kuulin lähestyvien askelten ääntä. Tunnelin päästä ilmestyi vaalea vampyyri, joka pujahti kammioon -kurda.
"Mitä tapahtuu?" minä kysyin.
"Tulin katsomaan, miten pärjäät", hän sanoi ja katseli hermostuneena ympäriinsä.
"Siellä vaaditaan kuolemaasi, Darren", hän sanoi jähmeästi. Olisin kaatunut, ellei Harkat olisi tukenut minua. Painoin surullisena pääni ja kyyneleet uhkasivat purkautua silmistäni.
"Yritin saada heidät toiselle kannalle", hän sanoi, "niin myös Gavner ja Vanez -he asettivat uransa vaakalaudalle puhuessaan puolestasi. Mutta ennakkotapauksia ei ole ja laki puhuu sinua vastaan -kaikki anelumme menivät kuuroille korville", hän piti tauon ja selvästi harkitsi tarkkaan seuraavat sanansa.
"Sinun ei kuitenkaan tarvitse kuolla."
Katsoin häntä kummissani. "Mitä!?"
"Ei sinun tarvitse jäädä tänne kuolemaan, et saa tuhlata elämääsi. Voin auttaa sinut pakoon -tiedän reitin, jolla voimme kiertää vartijat ja aurinko nousee kohta -pääset kauas, ennen kuin kukaan pääsee perääsi, vaikka tuskin kukaan lähtee." häm piti tauon ja katsoi syvälle silmiini.
"Älä tuhlaa elämääsi", hän jatkoi hiljaa, "Olet nuori. Elä. Selviät kyllä ilman Lartenia."
"En-en minä voi", sanoin surkeana, "en vain voi. Crepsley joutuisi häpeämään minua -ja sinä joutuisit vaikeuksiin."
"Ei", jatkoin, "en voi lähteä."
"Älä ole typerä!" Kurda sähähti ja katsoi minua oudosti.
Silloin maailma muuttui hämäräksi, epäselväksi. Ainoa ääni, jonka kuulin, oli päässäni. "Mene!" se käski. Sen ääntä oli mahdoton vastustaa.
Nousin ylös. Maailma hämärtyi entisestään. Lähdin kävelemään ja joka askeleella maailma muuttui hämärämmäksi, kunnes se pimeni kokonaan.
Sitten maailma alkoi taas selvetä. Ilmestyi värejä, sitten muotoja, kunnes lopulta pystyin hahmottamaan asioita.
Joku kirosi vieressäni.
"Oletko hyptonisoinut pojan!?"kuului vihainen ääni -se taisi kuulua Gavnerille, en kuitenkaan nähnyt häntä.
"Sinäkään et tahdo, että hän kuolee", Kurda sanoi ilmestyen näkökenttääni. Hän katsoi minuun taas oudosti ja kaikki hämärtyi jälleen. En saanut selvää hänen seuraavista sanoistaan.
Jälleen pimeys.
Sitten kaikki muuttui jälleen kirkkaaksi ja selväksi -ei pikkuhiljaa, kuten viime kerralla, vaan sokaisevan nopeasti. Yhtenä hetkenä kaikki oli pimeää ja sitten valoisaa ja äänekästä.
Säikähdin. Näin edessäni Kurdan ja Gavnerin. Ensin en tajunnut, mitä he sohivat, mutta sitten näin violetti ihoisia vampaneeseja -ha taistelivat.
Menin paniikkiin, enkä osannut reagoida mitenkään. Seisoin vain naulittuna paikoillani ja katselin kauhuissani, kuinka tapahtumat vyöryivät eteenpäin.
Yhtäkkiä Kurda kääntyi ja kohotti tikarinsa -suoraan kohti Gavneria!
En ehtinyt tajuta sitä, ennen kuin jo näin Gavnerin makaavan maassa verisenä, syvä haava rinnassaan.
Silloin heräsin horteestani.
"Ei!" parkaisin ja syöksähdin Kurdan ohi kuolevan ystäväni viereen.
"Ei, Gavner, ei. Et saa kuolla, ei, ei..." nyyhkytin hysteerisenä.
Joku yritti vetää minut pois, mutta riuhtaisin hänen kätensä pois. Oli aivan hiljaista. Jopa vampaneesit olivat hiljentyneet. En kuitenkaan huomannut sitä.
"Gavner, Gavner..." vaikeroin itkien.
"A-anteeksi... Anteeksi, jos kuorsaukseni piti sinua hereillä", hän sai sanottua, ennen kuin muuttui veltoksi ja sulki silmänsä viimeisen kerran.
A/N: Tiiän, et tää on aika erikoinen luku, niin että kommentit on enemmän kuin tervettulleita
