Hyvää joulua kaikille ihanille lukijoille! Anteeksi jatkossa kesti hieman ja lukukin on hieman lyhyt
Mutta toivottavasti kelpaa
Ja kiitos
Tuhisijalle! Merry Christmas! God Jul! Hyvää Joulua! Joyeux Noël!
Luku 17 vuotta myöhemmin.Heräsin aamulla siihen, että joku tuli huoneeseeni. Hän hyppäsi sängylleni ja alkoi pomppia siinä. Raotin hieman silmiäni, jotta näin, kuka siinä pomppi.
’’Jasper! Tuo on todella lapsellista!’’ huusin.
’’Bella, älä marise, tänään on syntymäpäiväsi’’, hän sanoi ja kävi makaamaan mahalleen vierelleni.
”Anteeksi”, sanoin ja käännyin myös mahalleni.
’’Ei se mitään, Bella. Mitä haluaisit tehdä syntymäpäivänäsi?’’
’’Olisi mahtavaa lähteä torille’’, sanoin iloisesti.
’’Eivät äiti ja isä ikinä suostu siihen.’’
’’Kyllä minä saan heidät suostumaan’’, sanoin itsevarmasti ja nousin sängystä ylös.
’’Minä menen nyt, tavataan aamupalalla.’’
’’Joo.’’
Menin vaatekaapilleni ja valitsin sieltä vaaleanoranssin mekon. Juuri sopivasti palvelija tuli huoneeseeni, hän auttaisi korsettini kanssa.
’’Hyvää huomenta, prinsessa Isabella’’, hän sanoi.
’’Huomenta, auttaisitko tämän kanssa?’’
’’Totta kai, prinsessa Isabella’’, hän sanoi ja laittoi korsettini kiinni. Sen laitto oli sattunut ennen, onneksi ei enää.
’’Voitte poistua’’, sanoin, kun hän oli auttanut minua.
’’Mutta teidän korkeutenne, minun pitäisi vielä pedata sänkynne’’, hän sanoi.
’’Minä teen sen itse, voitte mennä.’’ Hän vain niiasi ja poistui huoneestani. Menin mekkoni luo ja puin sen päälleni. Menin sänkyni luo ja petasin sen.
Sänkyäni ympäröi neljä pilaria, joiden välissä oli tangot, joista riippui tummansinistä samettikangasta. Sen tarkoitus oli saada sängyn ympärille oma tila, jotta muut eivät näkisi, mitä sängyssä tapahtui, kun verhot olivat kiinni. Huoneeni noudatti samaa siluettia, sinisen eri sävyjä ja hieman hopeaa.
Menin peilipöytäni luo harjaamaan hiukseni ja miettimään, miten laittaisin ne. Kun sain viimein selvitettyä jokaisen takun, päätin jättää ne auki. Saisin siitä kumminkin sanomista, mutta aivan sama.
Lähdin kävelemään kohti ruokailuhuonetta, isä, äiti ja Jasper istuivat suuren pöydän luona, isä ja äiti tietenkin pöytien päissä. Minä ja Jasper istuimme aina pöydän sivuilla.
’’Hyvää huomenta’’, sanoin, kun saavuin huoneeseen.
’’Hyvää huomenta, Bella’’, äiti sanoi, ja annoin hänelle hymyn. Istuuduin omalle paikalleni, jossa odotti jo aamupalani. Aloin syödä sitä kaikessa hiljaisuudessa.
’’Isabella, mitä haluaisit tehdä tänään?’’ isäni kysyi minulta.
’’Isä, jos sopisi, minä ja Jasper voisimme mennä Dianan kanssa torille?’’ Diana oli yksi palvelijoistamme.
’’Sopii se.’’
”Mahtavaa”, sanoin.
’’Tulkaa takaisin ajoissa, Blackit tulevat syömään.’’
’’Kyllä isä’’, sanoin ja jatkoin aamupalani syömistä.
***
Kävelimme torilla, se kuhisi ihmisiä, ja siellä oli myynnissä kaikenlaista ruokaa, kuten leipää, vihanneksia ja hedelmiäkin. Näin yhden pojan ja tytön myymässä leipää erään kojun luona, siinä oli myös nainen, ehkä heidän äitinsä. Kävelin kojun eteen hymyillen, viereeni tuli veljeni ja taaksemme Diana, ja hymyilimme heille.
’’Saisimmeko yhden leivän?’’ kysyin ja katsoin suoraan vihreäsilmäisen pojan silmiin, ne tuikkivat kuin pienet tähdet. Hän oli muutenkin todella suloinen, hänellä oli kuparinväriset hiukset, jotka olivat hatun alla. Hän hymyili minulle, samalla hänen silmänsä tuikkivat, hän oli myös todella söpö. Hänen vieressään seisoi tyttö, hänen mustat hiuksensa olivat letillä. Hänen silmänsä olivat ruskeat ja hän hymyili myös. He vaikuttivat todella kivoilta. Heidän takanaan seisoi nainen, joka katsoi meitä iloisesta. Hänen silmänsä olivat ruskeat ja hänen tummat hiuksensa olivat nutturalla.
’’Totta kai. Ottaisitteko muuta?’’ nainen kysyi.
’’Kiitos, emme. Paljon se maksaa?’’ Jasper kysyi hymyillen.
’’Kaksi kultarahaa’’, tyttö sanoi hymyillen, hän hymyili suoraan Jasperille. Ojensin hänelle rahat ja hymyilin.
’’Jasper, voisimmeko pyytää heitä leikkimään meille?’’ kysyin veljeltäni toivossa.
’’En tiedä pitäisikö isä siitä, Bella.’’
’’Anteeksi, mutta oletteko te kuningatar Renée I:sen lapset?’’
’’Kyllä me olemme, jos suotte anteeksi, meidän pitää mennä’’, Jasper sanoi, ja lähdimme takaisin palatsille.
Saavuimme takaisin palatsille, ja näin Blackien vainujen olevan pihassamme. Jacob, ajattelin. Minä voisin leikkiä hänen kanssaan.
Nousimme vaunuista ja oven edessä odottivat vanhempamme ja Billy ja Jacob. Juoksin heidän luokseen, ja Jacob halasi minua.
’’Hyvää syntymäpäivää, Bells.’’
”Kiitos”, sanoin ja irtauduin hänestä.
’’Bella, meillä on sinulle ilmoitus’’, isä sanoi.
’’Niin?’’
’’Sinulle on valittu jo aviomies.’’
’’Kuka?’’
’’Jacob.’’
’’Ei! En halua mennä naimisiin parhaan ystäväni kanssa, ei käy!’’
’’Bella, sinun pitää ymmärtää, tämä on kaikille parhaaksi’’, Billy sanoi.
’’No mene itse hänen kanssaan naimisiin, minä en rakasta Jakea. Minä valitsen itse aviomieheni, onko selvä?’’
’’Isabella!’’ Kuulin isäni huutavan, kun juoksin omaan huoneeseeni. En halunnut naida häntä, en. Mielessäni oli vain poika, jolla oli vihreät silmät.
***
5 vuotta myöhemmin.’’Bella! Uudet palvelijat ja vartijat saapuivat, tule katsomaan’’, Jasper huusi huoneeni ovelta. Nousin tuolistani ja jätin kirjan siihen. Juoksin Jasperin perään, ja seisoimme ulko-oven edessä. Meidän edessämme olivat uudet työntekijämme.
’’Hyvää huomenta’’, sanoin kuuluvalla äänellä, ja he toivottivat meille samoin.
’’Tässä on veljeni prinssi Jasper, ja minä olen prinsessa Isabella, joten puhutelkaa meitä niin, ellette tee töitä meille. Tässä on Diana, joka kertoo, kuka työskentelee kelle ja missä.’’
’’Alice Masen ja Rosalie Hale, olette prinsessa Isabellan hovineitoja’’, Diana sanoi kuuluvalla äänellä, ja he tulivat luoksemme, ja tervehdimme.
’’Emmett Cullen olet prinsessa Isabellan henkivartija.’’ Hän asteli myös luokseni.
’’Jessica Stanley, olet prinssi Jasperin palvelija, ja Edward Masen, olet prinssi Jasperin henkivartija.’’ Diana luetteli myös liudan muita nimiä, mutta en takertunut niihin.
Kuljin palvelijoideni kanssa huoneeseeni ja esittelin itseni, ja he esittelivät myös. Käskin heitä kutsumaan minua vain Bellaksi. Näytin heille, missä he nukkuisivat, jätin heidät sinne hetkeksi. Kun he olisivat valmiita, he voisivat tulla luokseni. Lähdin kävelemään pois palvelijasiivestä, törmäsin matkalla poikaan, jolla oli vihreät silmät. Se oli hän.
’’Anteeksi, teidän korkeutenne’’, hän sanoi.
’’Ei se mitään, kutsukaa minua vain Bellaksi’’, sanoin hymyillen.
’’Kyllä, teidän korkeutenne.’’
’’Voitte mennä.’’ Katsoin hänen peräänsä ja hymyilin. Hän oli hovissa, hänet haluaisin aviomiehekseni. Isä olisi ehkä hieman sitä vastaan, mutta ei hän kuningas ollut. Ehkä äiti suostuisi, mutta Jacobia en naisi, se oli selvä asia.
--------------
Kommentteja??
Love,
~kjatri
