alaotsikko: Perillinen, Murtagh/Eragon, K-11, angst, drama (Kupla muokkasi fandomin takaisin näkyviin otsikkoon.)
Title: Itsensä hukannut ei taivasta tunne
Author: Winifred
Beta: Noup.
Genre: Angst, drama
Rating: K-11
Pairing: Murtagh/Eragon
Disclaimer: Christopher Paolini omistaa Perillisen, en minä.
Varoitukset: Insestiä, sikäli kun sisarpuolten suhde sitä on.
Summary: Vääryyttä oli monenlaista ja hän tiesi, että tämä oli pahinta laatuaan.
A/N: Osallistuu Kaiken maailma ficlettejä -haasteeseen 24.10.-30.10. “Taivas”, Fandom10 -haasteeseen sekä Yhtyeen tuotanto -haasteeseen kappaleella Deep Silent Complete, joka on Nightwishin käsialaa. Siinä hieman haasteista. Ensimmäinen ficcini Perillinen fandomista, mutta viimeinen ei tule olemaan tämän fandomin saralla. Tällainen lyhyt ficlet mielenkiintoisella parituksella, jos niin voi sanoa.
Sanamäärä on tasan kolmesataa (kappaleen sanoja ei laskettu).
Spoilaa kirjoja Eragon ja Esikoinen.
Itsensä hukannut ei taivasta tunne
Deep Silent Complete
Black velvet sea
Brave day sinking in endless night
Metsä heitti hyvästit auringonvalolle ja vastaanotti pimeyden, joka sai kaikki unohtamaan päivän loistavuuden. Kurjuutta valaisi ainoastaan sininen taivas, tähtien ja kuun loiste.
Nuori miehen alku nojasi paksurunkoista puuta vasten. Ajatukset yhtä synkkiä kuin ympäröivä pimeys, hän odotti sitä yhtä, joka saattoi valaista kaiken hetkeksi. Pimeys nielaisisi hänet lopulta, mutta se lyhyt hetki, minkä hän sai oli sen arvoinen. Kyllä hän tiesi, ettei hänelle kuulunut valo ja kunnia. Pienestä asti hän oli tiennyt, mikä hän oli. Kohtaloa vastaan oli turha taistella.
Hän tiesi, milloin ohranvaaleat hiukset omistava hahmo lähestyi häntä, vaikka hänellä oli silmät suljettuina. Vaisto kertoi jo kauan ennen kuin toinen kietoi käsivartensa hänen ympärilleen. Silmät pysyivät suljettuina jopa silloin, kun pehmeät huulet koskettivat hänen omiaan, karheita ja janosta lohkeilevia huulia.
Vääryyttä oli monenlaista ja hän tiesi, että tämä oli pahinta laatuaan.
Silti hän kietoi käsivartensa itseään nuoremman miehen, oikeastaan pojan, ympärille syventäen suudelmaa samalla. Toinen takertui häneen enemmän, hyväili alaselkää ja nojautui vartalollaan lähemmäs. Kielet kiusoittelivat toisiaan, usuttaen toista yhä enemmän.
Murtagh, missä olet? Hänen mielensä täytti kysymys, jonka lausui se ainut, ketä hänen tuli pelätä. Nopeasti hän sulki mielensä salatakseen sen kenen kanssa oli ja missä. Muutoin vain hän ei olisi hengenvaarassa. Oli ylipäätäänsä virhe päästää mielensä muurit putoamaan edes hetkeksi.
Oli virhe, että hän suuteli toista ylipäätäänsä. Pehmeät huulet erkanivat hänen omistaan hetkeksi vetääkseen henkeä. Häkellyttävän kauniit silmät katsoivat hänen omiaan. Noista kauniista silmistä loisti ilo, valo ja kaikki se, mitä hän ei itse kyennyt saamaan. Toinen yritti kurottaa hänen mieleensä, kuten jokaisella kerralla kun he kohtasivat. Muttei hän voinut avata mieltään edes sille, ketä hän rakasti.
Loukkaantuneena ohranvaaleahiuksinen poika vetäytyi hieman kauemmas ja kohotti katseensa tähtiin, aivan kuin pyytääkseen sieltä apua.
Hän kohotti myös katseensa taivaaseen.
“Itsensä hukannut ei taivasta tunne”, hän kuiskasi hiljaa.
“Mitä?” Toinen katsoi häntä tutkivasti.
“Ei mitään, Eragon. Tule tänne, suutele minua.”
A/N2: Minulla ei ole mitään kommentteja vastaan : D