Ficin nimi: Hiutalerakkautta
Kirjoittaja: telluooo
Genre: romance, vähän fluff
Ikäraja: S
Paritus: Hrm/HP
A/N: Eli, tänä on ensimmäinen ficcini ikinä, joten armoa! :---D
Hiutalerakkautta
Hermione istui ikkunalaudalla rohkelikkojen oleskeluhuoneessa ja katseli ulos. Oli talvi, tammikuu. Ulkona oli kinoksittain lunta, ja aina vain satoi uutta lisää. Hiutaleita hiutaleiden perään. Hermione katsoi Hagridin mökkiä päin. Ikkunoista loisti valoa ja savupiipusta tuprutti savua. Harry ja Ron olivat Hagridin luona teellä. Olivat he kysyneet Hermioneakin mukaan, mutta hän ei ollut lähtenyt mukaan, oli halunnut olla hetken yksin ja miettiä. Miettiä. Sitä Hermione oli viimeiset kaksi viikkoa tehnyt. Nimittäin tasan kaksi viikkoa sitten hän oli tajunnut erään asian. Hän oli ihastunut Harryyn. Valittuun. Poikaan joka elää. Parhaaseen ystäväänsä. Kyllä, hän, Hermione Granger oli ihastunut peruuttamattomasti Harryyn. Kaikki oli saanut alkunsa eräänä joulukuisena iltana, kun hän ja Harry olivat tulossa iltapalalta Suuresta Salista. Ron oli jäänyt vielä sinne kisaamaan Seamuksen kanssa siitä, kumpi söi nopeammin. Hermionea ärsytti Ronissa se, kun Ron oli niin lapsellinen. Hermione oli kapuamassa muotokuva aukosta sisään oman tupansa oleskeluhuoneeseen, kun hän kompastui ja lensi selälleen maahan. Hänen käteensä sattui. Harry kuitenkin oli rientäny heti Hermionen luokse huolestuneen näköisenä ja kysynyt, että olihan kaikki varmasti hyvin. Harry oli tarttunut Hermionea kainaloiden alta ja vetänyt hänet takaisin jaloilleen. Kun Harry oli koskettanut Hermionea, Hermionesta oli tuntui siltä, kuin jokin sähkövirta olisi mennyt hänen lävitseen. Harry oli taluttanut Hermionen sohvalle ja vannottanut tätä olemaan varovaisempi. He olivat istuneet siinä hetken, kunnes Harry oli sanonut lähtevänsä etsimään Ronia. Hermione ei tiedä miksi hän oli valehdellut, mutta hän oli sanonut pojalle että hänen käteensä koski, vain sen takia että Harry olisi jäänyt vielä hetkeksi Hermionen viereen. Harry oli
katsonut Hermionea vähän huolestuneen näköisenä, mutta jäänyt kuitenkin. Harry oli ottanut Hermionen käden omaansa ja silittänyt sitä. Kaikkialla oli silloin hiljaista.He olivat ainoat oleskeluhuoneessa. Harry oli katsonut Hermionea lempeästi silmiin ja Hermione oli sitten tietysti punastunut. Harry oli tainnuti huomata sen, sillä hän oli naurahtanut pienesti. Harryllä oli niin ihanat silmät, ja nuo huulet! Hermione ei pystynyt olemaan ajattelematta suutelemista Harryn kanssa. Silloin Hermione tajusi, että oli ihastumassa Harryyn, ja kuka tietää, kenties Harrylläkin oli tunteita Hermionea kohtaan. Harry hymyili Hermionelle ja Hermione hymyili takaisin herttaisinta hymyään. Ehkä tästä jonain päivänä tulisikin jotain, Hermione ajatteli. Ja se päivä tuli hyvin pian, sitä Hermione ei silloin vielä tiennyt, ei osannut unelmoidakaan siitä.
Luku 2
Oli helmikuun alku, kun Hermione istui Suuressa Salissa aamiaisella eräänä lauantai aamuna. Harry tuli aamiaiselle ilman Ronia ja istui Hermionen viereen. He sanoivat huomiset toisilleen ja Harry haukotteli makeasti. Oi, kun hän on niin suloinen, Hermione huomasi ajattelevansa.
- Hei Harry kuule, Hermione aloitti. Olisitko sinä halunnut lähteä minun kanssa vähän kävelemään tuonne ulos? mutta vastasi sitten: “Joo, tuota, kävisikö vaikka heti aamiaisen jälkeen? Minulla on nimittäin sinulle asiaa.” Hermione meni paniikkiin, mutta sai kuitenkin suustaan myöntävän kuuloisen vastauksen. Hän nousi pöydästä ja katsahti Harryyn, joka nyt näytti olevan tosi kiinnostunut käsistään.
- Joo, öh.. minä taidankin tästä mennä, nähdään puolen tunnin päästä oleskeluhuoneessa, Hermione sanoi ja kiiruhti salista pois.
Ajatukset myllersivät Hermionen päässä, kun hän käveli rohkelikkojen oleskeluhuonetta päin. Mitähän asiaa Harryllä mahtoi olla? Ja entä mitä asia koskisi? Hermione käveli suoraa päätä kuudes luokkalaisten tyttöjen makuusaliin. Hän ei odottanut näkevänsä siellä ketään, mutta Lavender Brown istui sängyllään ja itki. Hermione säikähti ja käveli ystävänsä sängyn viereen ,istahti sängylle ja laski kätensä Lavenderin hartioille.
-Hei, mikä on hätänä? Hermione kysyi huolissaan ja kuivasi kädellään tytön kyyneleitä pois.
- No kaikki! Lavender nyyhkytti. Seamus… Seamus jätti minut!
- Mitä? Miksi ihmeessä hän niin teki? Hermione kysyi ihmeissään. Lavender nosti päänsä käsistään ja katsoi nyt Hermionea. Hänen silmänsä olivat itkemisestä punaiset ja meikit levinneet ympäri kasvoja.
- No, minä olen hänelle kuulemma liian erilainen tyttöystävä, Lavender sanoi ja purskahti taas itkuun.
- Ei, ei hän niin olisi saanut sanoa! Mikä paskiainen. Älä välitä hänestä enää, hän ei ole sinun arvoisesi, Hermione yritti lohduttaa ystäväänsä. Oikeastaan Hermione oli tiennyt jo alusta alkaen, ettei Lavenderin ja Seamusin juttu tulisi toimimaan. Olivat he sen verran erilaisia ihmisiä.
Hermione vilkaisi kelloa, joka oli ikkunan vieressä seinällä. Se näytti varttia vaille yhdeksää. Voi ei, olisi enää viisitoista minuuttia siihen kun hän tapaisi Harryn.
-Lavender hei, koitahan piristyä. Minun pitää nyt mennä, on tapaaminen, Hermione selitti nopeasti ja otti samalla sauvansa farkkujen taskusta. Hän meni vessaan ja katsoi itseään peilistä. Naama näytti olevan ihan kunnossa, Hermione ajatteli ja sipaisi kasvoihinsa vielä hiukan
puuteria. Ja sitten hiukset, ne olivat ihan pörrössä ja sähköiset. Hermione heilautti sauvaansa kerran ja hiukset suoristuivat ja sähköisyys hävisi. Hän katsoi vielä kerran kuvaansa peilistä ja oli tyytyväinen tulokseen. Hermione otti ulkotakkinsa naulakosta, kietaisi sen ylleen, kietoi
rohkellikko huivin kaulaansa ja laittoi punaiset lapaset käsiinsä. Sitten hän lähti laskeutumaan portaita alas. Hän näki Harryn seisomassa muotokuva-aukon edessä. Kun Harry huomasi tytön, hän hymyili ja Hermione hymyili tietysti takaisin.
Harry lähti johdattamaan Hermionea ulos pitkin linnan pihaa. Harry pysähtyi, kun he olivat kahden ison puun suojassa. Paikka oli tunnettu siitä, että kaikki rakastaivaiset tulivat sinne kun halusivat olla rauhassa. Hermione kääntyi Harryyn päin ja katsoi tätä silmiin. Puna levisi Hermionen poskille, kun hän kehotti poikaa kertomaan asiansa. Harry rykäisi ja sanoi sitten hiljaisella äänellä: “Kuule Hermy, minun on pitänyt kertoa tämä sinulle jo kauan, mutta en ole saanut hyvää tilaisuutta sille, kunnes nyt kun sinä pyysit minua kävelylle.” Harry punastui, mutta katsoi silti edelleen Hermionea silmiin ja sanoi lauseen joka merkitsi Hermionelle paljon: “Taidan olla rakastunut sinuun, ei, minä rakastan sinua Hermione.” Sillä hetkellä Hermionen valtasi suuri ilon ja lämmön tunne ja hän heittäytyi Harryn kaulaan ja suuteli tätä kiihkeästi, mutta romanttisesti. Kun he sitten vihdoin vetäytyivät toisistaan irti, Hermione sanoi: “Niin minäkin sinua.” Harry hymyili ja hänen silmänsä loistivat onnesta, kun hän halasi Hermionea. Juuri sinä hetkenä taivaalta alkoi sataa suuria lumihiutaleita heidän päälleen.
kommenttia olisi hauska saada (---------::
