// Alaotsikko: VALMIS 30.11.09
Author: Comah
Beta: ei ole
Genre: deathfic, angst
Pairing: Anton/OC
Raiting: K11
Disclaimer: Tarina ja hahmot ovat kokonaan mielikuvitukseni tuotetta
Summary: Menetät rakkaasi, etkä voi elää ilman häntä.
A/N: Tämmöisen unen näin yhtenä yönä ja siitä oli pakko kirjoittaa mielestäni onnistunut tarina.
Siepatut1. LukuRaikas kesäsade rummutti jo kiivaammin harmaata peltikattoa, kun viimein sain kengät jalkaani ja sieppasin punaisen sadetakkini eteisen naulakosta. Vedin sen ylleni ja astuin ulos sateeseen vetäen oven lukkoon perässäni. Ehtisin vielä illan viimeisellä bussilla keskustaan, mikäli pitäisin kiirettä.
Pidin kaksin käsin sadetakin hupusta kiinni juostessani hiljaisen ja lätäköiden valtaaman leikkikentän poikki tielle. Keltainen paikallisbussi kökötti vielä pysäkillä. Ehdin viimetipassa saamaan jalkani sulkeutuvan oven väliin.
"Keskustaan." Huikkasin kuskille hymyillen ja jätin parin euron rahan tiskille.
Bussissa istui vain kaksi ihmistä, molemmat minua paljon nuorempia tyttöjä. He olivat vallanneet takapenkin, joten jäin puoleen väliin istumaan käytävän vasemmalle puolelle. Tytöt olivat kuin kaksosia, kumpikin täysin samannäköisiä ja mustiin pukeutuneita.
Kumpikaan ei hymyillyt vaan tuijotti vakavana eteensä. Hienoa! Onneksi matka kesti vain viitisentoista minuuttia. Bussi mutkitteli tasaista vauhtia hiljaisia, koivujen reunustamia teitä kohti kaupungin keskustan vilinää. Tytöt jäivät bussista pari pysäkkiä ennen keskustaan saapumista ja bussiin nousi vanhempi mies, joka jäi istumaan etupenkille.
Keskustan valot ja hälinä tulivat pian näkyviin ja minä sain painaa punaista stop - nappia viimein. Hyppäsin bussista ulos yltyneeseen sateeseen ja lähdin kävelemään pari korttelia eteenpäin. Tuttu kermanvaalea kerrostalo tuli pian näkyviin ja juoksin loppumatkan ovelle. Ehdin tuskin painaa summeria, kun kakkoskerroksesta tuttu vanha nainen avasi oven.
"Iltaa, olet varmaankin tulossa Antonia tapaamaan?" Nainen kysyi hymyillen päästäessään minut sisään.
"Kyllä vain, toivottavasti hän on kotona." Vastasin astuessani hämärästi valaistuun rappukäytävään.
"On hän, mutta en tiedä, ovatko hänen vieraansa vielä lähteneet." Nainen astui ulos ja avasi sateenvarjoaan.
"Vieraat?"
"Niin, pari miestä siellä oli. Näyttivät hemmetin pelottavilta, mutta kai ne ovat jotain niitä muusikoita."
Nainen heilautti minulle kättään sulkiessaan oven perässään. Minä seisoin hetken portailla miettien, keitä nainen oli mahtanut tarkoittaa.
Kohautin kuitenkin olkiani ja juoksin raput toiseen kerrokseen.
Pysähdyin tutulle ovelle, joka oli yhä edelleen ilman nimikylttiä. Painoin summeria ja jäin odottamaan. Aika kului, mutta kukaan ei tullut avaamaan. Painoin uudelleen. Tällä kertaa ovi avautui nopeammin. Kohtasin pian hänen siniset silmänsä, kun hän raotti ovea. Painauduin hymyillen lähemmäs ovea, jotta huuleni kohtasivat hänen huulensa.
"Luulin jo, ettet päästä minua ollenkaan sisälle."
Hän tarttui käsillään kasvoihini ja suuteli minua pitkään.
"Olisi parempi, jos et tulisi sisälle nyt."
Hän laski kasvoni käsistään ja tarttui kiinni oven kahvaan. Katse hänen silmissään oli outo, kuin hän olisi halunnut kertoa sillä jotain.
"Miksi en voisi tulla?" Kysyin hämmästyneenä ja aavistuksen pettyneenä. "Ovatko ne miehet vielä luonasi?"
Kysymys näytti yllättävän hänet.
"Miehet?"
"Mary kertoi nähneensä joitain miehiä luonasi tänään." Minä selitin yrittäessäni tulkita hänen silmiensä ilmettä.
Näytti kuin hän olisi näyttänyt osittain hätääntyneeltä ja osittain helpottuneelta.
"Mitäpä, jos pyytäisit ystäväsi sisälle asti?" Vieras, matala ääni kuului hänen takaansa.
Jokin äänessä sai kylmät väreet kulkemaan selkääni pitkin. Hän painoi katseensa huokaisten alas ja perääntyi avatessaan minulle ovea.
Seisoin hetken jähmettyneenä paikoillani. Jokin sisälläni käski minua perääntymään, mutta jalkani liikkuivat vain eteenpäin. Astuin eteiseen
hänen vierelleen ja näin kaksi vierasta miestä hänen olohuoneessaan, kun ovi sulkeutui kiinni perässäni. Toinen miehistä tähtäsi meitä aseella.
Miehet näyttivät kuin suoraan joltain mafiaelokuvan päähahmoilta. Toinen, asetta pitelevä mies, oli kookkaampi ja lihaksikkaampi. Hän oli kalju ja pukeutunut kokonaan mustiin farkkuihin ja mustaan, pitkähihaiseen paitaan. Toinen oli pidempi ja laihempi ja hänen ruskeat hiuksensa sojottivat miten sattuivat. Hänkin oli pukeutunut mustiin farkkuihin ja mustaan, pitkähihaiseen paitaan. Hänellä ei ollut asetta ja hän istui tyyneen rauhallisena olohuoneen mustalla nahkasohvalla.
"Kaipasimmekin jo hieman naiskauneutta tähän ankeaan keskusteluun." Asetta pitelevä mies sanoi ja astui lähemmäs.
Anton kietoi käsivartensa ympärilleni ja veti minut kylkeään vasten.
"Häneen ette koske."
Mies naurahti ja tuli vieläkin lähemmäs. Tunsin sydämeni hakkaavaan rinnassani ja hänen puristavan kiinni käsivarrestani.
"Sinähän et oikeastaan sitä päätä. Jos me haluamme hieman leikkiä, niin me myös leikimme." Mies seisoi nyt aivan edessämme. "Mikäli sinä et hoida velkojasi ennen sitä."
Mies viittoi toverilleen, joka nousi vastahakoisesti sohvalta ja käveli lähemmäs.
"Minä en ole teille mitään velkaa enää." Kuulin Antonin sanovan raivoa ja pelkoa sekoittuneella äänellä.
Mies nauroi ja piti asetta Antonin ohimolla. Minä yritin painautua niin kiinni Antoniin kuin vain ikinä pääsin.
"Ota tyttö!" Mies sanoi toverilleen.
Tajusin liian myöhään, kun kylmät kädet tarttuivat käsivarsiini ja veivät minut kauemmas Antonista.
"Et saatana koske häneen!"
Kun Anton yritti tarttua minusta kiinni, näin miehen nyrkin osuvan hänen leukaansa ja polven hänen vatsaansa. En ehtinyt huutaa, kun kylmä käsi peitti suuni ja laihempi, mutta silti minua vahvempi, mies painoi selkäni rintakehäänsä vasten ja vei minua kauemmas. Potkin jaloillani, kun mies vangitsi ranteeni yhdellä kädellä.
Näin Antonin makaavan lattialla ja veri valui hänen suustaan. Hän yritti nousta ylös, mutta mies potkaisi häntä uudelleen. Kun hän ei enää jaksanut nousta ylös, mies kääntyi meihin päin. Hän käveli meitä kohti ja virnisti nähdessään pelon silmissäni. Mies pysähtyi eteeni ja tunsin hänen hengityksen kasvoillani. Mies kosketti sormellaan poskeani ja yritin kääntää pääni pois. Mies antoi sormensa liukua otsalleni ja nenänvarttani pitkin. Hän pörrötti kädellään hiuksiani ennen kuin kääntyi ja käveli meistä pois päin. Mies palasi pian ja heitti köyden pätkän toverilleen.
"Sido tyttö!"
Näin, miten mies lähestyi köyden kanssa Antonia. Mies taivutti hänen kätensä selän taakse ja sitoi köyden hänen ranteittensa ympärille.
"Olepa hiljaa nyt hetken niin tämä sujuu helpommin, okei?" Minua pitelevä mies kuiskasi korvaani.
Nyökkäsin. Odotin, että mies irrotti käden suultani. Yritin paeta, mutta mies piti yhä kiinni ranteistani. Hän tarttui toisella kädellä toisesta ranteestani ja taivutti käteni selän taakse. Yritin huutaa. Tunsin miehen polven iskeytyvän vatsaani.
"Enkö käskenyt pitää suun kiinni?"
Tunsin köyden kiristävän ranteitani. Purin huultani, etten olisi huutanut tai itkenyt. Käsi palasi suulleni ja mies veti minut takaisin itseään vasten, kun köysi oli sidottu ranteitteni ympärille.
"Mennäänkö sitten?" Kalju mies kysyi nostaessaan Antonin lattialta.