Auringonnousu Viistokujalla, S

[Munis]

Nimi: Auringonnousu Viistokujalla
Kirjoittaja: Munis
Ikäraja: Sallittu
Tyylilaji: Drama, raapalesarja, pieni fluff kenties
Vastuuvapaus: Rowling omistaa hahmot ja paikat ja kaiken, minkä voi tunnistaa hänelle kuuluvaksi.
Vapaa sana: FF10 sanana 01, Auringonnousu. Weasleyn perhepotrettiin Fred. Tulkinnanvaraista Fred/Georgea.


Pojat olivat koko ikänsä olleet liian aamu-unisia nähdäkseen auringonnousun. Kunnollisen auringonnousun. Sitä ei laskettu, jos havahtui painajaisesta auringonnousun aikaan ja käänsi selkänsä silmiin paistaville auringonsäteille. Ikinä he eivät olleet oikeasti nähneet auringonnousua. Kesäisin he eivät olleet ikinä Kotikolon läheltä kiemurtelevan kapean joen rannassa istumassa aamukasteisella nurmella näkemässä kultaisen auringon pomppaavan taivaalle tiheän metsikön takaa.
 Ja kun puhumme pojista, puhumme tietysti Fredistä ja Georgesta. Heidän isoveljensä oli työnnetty jo lastenvaunuiässä joelle aurinkoa katsomaan. Pikkusisko ja pikkuveli olivat nähneet nousevan auringon kolme- ja neljävuotiaina ollessaan isänsä kanssa aikaisella aamukävelyllä. Kaksoset olivat nukkuneet ohi onnellisten ja viattomien lapsuuden aamupäivien sekä kirkkaasti häikäisevien auringonnousujen.

Siispä kaksoset näkivät auringonnousun vasta seitsemäntoistavuotiaina. Oli elokuun alku ja pojat tuhisivat puotinsa yläkerrassa vaaleansinisten peittojensa alla.
 Fredin herätyskello näytti puoli viittä ja sekuntiviisari jatkoi sinnikkäästi matkaansa. Ylöspäin… Tasaminuutti. Alaspäin. Sitten taas ylöspäin. Tasaminuutti. Fred heräsi. Hän luuli heränneensä johonkin ääneen. Herätyskellon itsevalaisevat viisarit osoittivat kellonaikaa. Niiden päivät olivat varmasti pitkästyttäviä. Ympäri, ympäri, ympäri. Ei Fred yleensä herännyt niin aikaisin. 
 Hän ryömi pois peittonsa alta ja nousi seisomaan. Sänky narahti ja lämpimät jalkapohjat painautuivat puulattiaa vasten. Poika kurkisti tummanruskeiden säleverhojen välistä aamuhämärässä kylpevää kauppakatua. Joidenkin kauppojen yläkerroissa paloi erilaisia lamppuja, mutta kadulla ei näkynyt ristinsielua. Fred painoi nenänsä kiinni ikkunaan.

Fred avasi kaihtimia ja huoneeseen tanssahteli hieman enemmän valoa. Hän asteli toiselle puolelle huonetta veljensä luokse ja istahti tämän sängyn reunalle. Georgen sängyn vieressä lojui kaksi rullalla olevaa keltaista sukkaa; muut vaatteet lojuivat nojatuolissa. George murahti unissaan, kun patja painui Fredin painon takia.
 Frediä ei enää edes väsyttänyt. Aurinkokaan ei ollut vielä noussut. Ja sillä hetkellä hän tajusi, että edessä oli mahdollisuus nähdä auringonnousu ensimmäisen kerran. Mutta missä se pitäisi nähdä? Ei kai heidän välttämättä tarvitsisi katsella sitä samassa paikassa kuin sisaruksensa vuosia sitten. Vaikka onnellinen lapsuus oli Kotikolossa, lapsuuden haaveet ja tulevaisuus olivat siinä värikkäässä, paukkuvassa ja meluisassa putiikissa.

Herännyt poika katseli nukkuvaa veljeään. Varttia vaille viisi.
”George”, Fred kuiskasi tuskin kuultavasti. Ei reagointia.
”George”, Fred kuiskasi uudestaan. George alkoi kuorsata ja Frediä hymyilytti.
”George”, kuiskasi Fred vielä kerran ja silitti peiton alta pilkottavaa jalkapohjaa. Kuorsaus loppui.
”Fred”, George sanoi tokkuraisella äänellä. Fred hymyili iloisesti.
”Mitä?” George kysyi.
”Aurinko nousee.”
”Niin mitä Arnold tekee?”
”Kuka Arnold? Sanoin, että aurinko nousee.”
”No nouseehan se joka aamu ja laskee iltaisin, eihän se maailmaa mullista.”
”Mutta George, me emme ole koskaan nähneet auringonnousua.”
George avasi silmänsä ja veti jalkansa pois Fredin sormien ulottuvilta. Hän heitti peiton veljensä päälle ja käveli ikkunan luokse.

Kaksikymmentä punertavaa varvasta painautui ikkunan alla olevaan harmaaseen pörrömattoon. Kaksikymmentä sormea kosketti valkeaa ikkunalautaa. Neljä korvaa kuulosteli lattian rasahduksia ja kahta paria hengittäviä keuhkoja. Kaksi aikaisin herännyttä silmäparia tuijotteli toisiaan ja katseet harhailivat välillä vaaleanpunaiselle taivaalle. Kahteen pisamaiseen nenään leijaili sohvapöydällä olevasta hedelmäkulhosta appelsiinien raikas tuoksu.
Veljekset katselivat säleisen välistä kujalle. Yksi, kaksi, kolme. Viisi, kuusi. Yhdeksän.
”Kymmenen”, viimeisen numeron pojat sanoivat ääneen ja juuri sillä hetkellä auringonvalo siivilöityi sälekaihtimien välistä huoneeseen. Kahdessa sekunnissa lattia oli täynnä valoraitoja ja varjoja. Kasvoistakin tuli raidalliset. Kaksi seitsemäntoistavuotiasta poikaa kiersivät kätensä toistensa ympärille ja ihmettelivät elämänsä ensimmäistä auringonnousua. Huoneessa leijaili appelsiinien pirteä tuoksu.

[Crepe]

Oi että tää oli ihana! Kirjoitat nätisti. Tässä oli aivan ihania yksityiskohtia, sekuntiviisarit ja vaaleansiniset peitot ja kaksikymmentä varvasta jne. Mä en halua nähdä tätä parituksellisena, koska en tykkää insesmistä, tää oli vaan veljestän välistä bondausta auringonnousussa mulle. Ihana teksti, kiitos. <3

[Jacchi]

Tämä oli kauniisti kirjoitettu! Tekstissä on hyvä tunnelma koko ajan, kivaa. : D

Pidin etenkin tuosta viimeisimmästä kappaleesta. Nuo kaksikymmentä varvasta ja muut oli tosi kivasti keksitty!

Tämä piristi iltaani mukavasti, kiitos! : )

[Io]

Viime aikoina olen lukenut kauhean paljon tämäntyylisiä lyhyehköjä, kevyitä ficcejä, joissa on paljon nättiä kuvailua ja tunnelmointia, ja onhan ne kivoja. Oli tämäkin, aivan ihana, upeasti kuvailtu. Aivan erityisesti pidin tuosta Fredin yrityksestä herättää George, herätyskellon kuvailusta - tasaminuutit ja itsevalaisevien viisarien pitkästyttävät päivät, sekä viimeisestä kappaleesta, appelsiinin pirteästä tuoksusta ja äh kaikesta. Kaiken kaikkiaan mukavaa luettavaa. Mm.

Meh, tuntuu että toistan vain edellä kommentoineita, mutta täytyihän tästä jotain sanoa.

[Draconette]

KK-haasteesta moikkista. (:

Kun sain Carolynneltä kommentoitavien ficcien listani, luin vain tämän ficin ensin. Sitten jonkun ajan päästä siitä luin kaksi jäljelle jäänyttäkin ficciä ja kävin kommentoimassa niitä, ja silloin luin tämän uudestaan, mutten kommentoinut tätä. Ja nyt, haasteen viimeisenä päivänä luin tämän kolmannen kerran.

En oikein tiedä, miksen kommentoinut tätä jo heti.. jäin ehkä hieman ymmälleni joka kerta, olen edelleenkin hieman uppeluksissa ficcisi kanssa. Mutta yritän nyt silti eritellä tunteeni. (:

Noh, aloitetaan vaikka parituksesta,  F/G on yksi lemppareistani, joten luin mielelläni tämän ficin. Mutta kuitenkaan tässä ei ollut vahvasti korostettu heidän suhdettaan, mikä oli oikeastaan hyvä juttu, vaikkei kunnon twincest-pwp-pläjäyksessäkään mitään vikaa ole, mutta tämä nyt oli vain ehkä hieman canonimpaa.
Siis voisin hyvinkin kuvitella F:n ja G:n pienessä asunnossaan elelemässä, ja tämä kohta ehkä ilmensi parhaiten koko ficin uskottavuutta:

Vaikka onnellinen lapsuus oli Kotikolossa, lapsuuden haaveet ja tulevaisuus olivat siinä värikkäässä, paukkuvassa ja meluisassa putiikissa.

Muutenkin tämä lause oli mielestäni hyvin mietitty ja se sisälsi oivallusta.

Kirjoitustyylistäsi sitten seuraavaksi; eli se on melko hetkipainotteista. Siis, ficissä ajallisesti kulunut varmaankaan varttia enempää, mutta silti siihen sisältyi niin paljon.
Ja tämä yksityiskohtainen, lähes merkityksettömien asioiden korostus oli hauska tyylilisä, ja juuri esim. appelsiinien tuoksun mainitseminen sai minut ajattelemaan kirjaa Parfyymi. Haju- ja kuuloaisteja ei yleensä korosteta teksteissä mielestäni tarpeeksi, vaan lähinnä näön havaintoja, joten oli kiva lukea välillä tuoksuistakin.

Ja nyt allekirjoittaneesta tuntuu, että olen kirjoittanut elämäni omituisimman kommentin, mutta toivoakseni sait irti siitä jotakin, ja sain välitettyä tässä, että pidin ficistäsi, ja juonen helposta yksinkertaisuudesta, josta kuitenkin sai hyvin paljon irti. Kiitos. (:

¤ DN ¤