Nimi: Vaikea elämä
Kirjoittaja: Salla
Paritus: Harry/Ginny
Ikäraja: enintään K11
Yhteenveto: Ginny on päässyt pois Pyhän Mungon psykologiselta osastolta, eikä elämä vieläkään hymyile...
A/N: Kun angstittaa niin angstittaa, en mä kyllä mitään oikein kunnollista saanut aikaan. Kommenttia olisi kiva saada etten kuole nälkään
Oli kuin en olisi koskaan poissa ollutkaan.
Kokonainen viikko suljetulla osastolla ilman ulkoilulupaa edes hoitajan kanssa, ja kotiin palatessa olen vain sama törkyinen jokin, jonka syytä kaikki on. Se joka siivoaa jokaisen jäljet ja laittaa kaiken kuntoon. Ainoa ero edelliseen oli tuplahuuto, joka syntyi kun pyykkivuori oli kasvanut viikon aikana vähän turhan isoksi enkä pessyt niitä tarpeeksi ajoissa. Koskaan en ole mitään muuta. En niin mitään, vaikka kuinka yrittäisin. Mutta pojat ovat aina etusijalla kaikessa.
Joskus olen miettinyt, että millaista muiden elämä olisi ilman minua. Olisiko Ron minun asemassani perheen nuorimpana ja siksi kaikkein mitättömimpänä? Vai olisiko kotona joku muu hoitamassa kaikki jämätyöt, jotka oikeasti ovat minun vastuullani? En oikeasti osaa kuvitella miten he selviäisivät. Minä kuitenkin pidän äidin ohella talouden pystyssä, vaikkei hän sitä myönnäkään. Minähän se olen joka hänenkin pyykkinsä pesee. Joka hoitaa ruuan kun hän on poissa. Joka vahti että poikien vaatteet olivat valmiiksi pestyinä ennen Tylypahkaan lähtöä.
Se alkaa raastaa hermoja. Sen takia minä siellä Pyhän Mungon suljetulla psykologisella osastolla olinkin. Koska en saa toteuttaa itseäni, en edes koulussa, kun olen kaukana äidistä. Vain Harry on minun puolellani, hänkin vain silloin kun Ron ei ole lähettyvillä. Harry on minun ainut suojani, ainut joka pitää minua jonkin arvoisena.
Meidän suunnitelmissamme oli karata tänä kesänä, jättää kaikki taakse, lähteä todellisuutta karkuun toiselle puolelle maailmaa, mutta sitten minä en vain kestänyt enää. Lähtöpäivämme aattona sain kamalan kohtauksen jostain aivan oienestä asiasta, ja Harry vei minut osastolle. Hän sanoi että oman turvallisuuteni vuoksi. Hän kävi katsomassa minua joka päivä Jamesin kanssa, olisi jäänyt yöksikin ellei se olisi ollut kiellettyä.
Nyt me lähdemme. Käännymme ja jätämme Kotikolon taaksemme. Siirrymme eteenpäin. Olemme sentään aikuisia, herranjestas! Meillä on oma elämä edessä, tässä hyvässä maailmassa jossa Voldemort on kuollut ja Harry on sankari. Meillä on oma perhe, jonka kanssa elää. Lähdemme kauas pois, johonkin missä me saamme olla rauhassa eikä minua laiteta kotiorjaksi. Vain sen verran että Me pystymme asumaan kunnolla, minä, Harry ja James. Me kolme, eikä kukaan muu.
