T/N: Anteeksi kamalasti, kun tässä on kestänyt. En voi syyttää muuta kuin omaa laiskuuttani. Mutta suurkiitosket kommenteista!
13. lukuSeuraavana päivänä minusta tuntui paremmalta kuin odotin ja kävelin keittiöön tekemään Renesmeelle ja Jacobille aamupalaa. Kaikki olivat vieläkin samoilla paikoillaan kuin silloin, kun Emmett kertoi meille tarinaansa. Esme seurasi minua ja antoi olkapäilleni tiukan puristuksen. ”Istu, minä teen heille jotain.”
Minä huokaisin lysähtäessäni tuoliin väsyneenä. ”Kiitos.”
Katsoin, kun hän teki omeletteja aivan, kuten Jacob piti niistä.
”Juhlat olivat mahtavat. Luulen todella, että Renesmeellä oli hauskaa”, sanoin painaen pääni pöytää vasten.
Esme nauroi. ”Minusta te kaikki nautitte niistä.” Hän kääntyi iskemään minulle silmää. ”Ja sitten Renesmeestä, no, se oli ilta, jota hän ei ikinä unohda.”
Kuulin Jacobin laskeutuvan portaita ja hän nuuhkaisi, kun hän käveli keittiöön.
Hän istui viereeni. ”Tiesin, että haistoin Esmen kokkaukset.” Esme hymyili hänelle lämpimästi laittaessaan lautasen hänen eteensä.
”Huomenta.” Renesmee hymyili, kun hän kiipesi syliini. Nojauduin taaksepäin tuolilla leikkiessäni hänen hiuksillaan samalla kun hän söi.
”Oliko sinulla hauskaa juhlissasi?” kysyin häneltä nojautuen eteenpäin antaakseni hänelle suukon poskelle.
”Kyllä! Te olette kaikki hassuja, kun te juotte,” hän kikatti haukaten toisen kerran omelettiaan.
”Aivan oikein”, Jacob sanoi suu täynnä kananmunia.
”Hei, älä puhu ruoka suussa.” Renesmee mulkaisi häntä. Kiedoin käteni hänen ympärilleen nauraen.
”Hyvä tyttö.” Katsoin Jacobia. ”Hänhän sanoi sinulle.”
Jacob pyöräytti silmiään. ”Lopeta jo.”
Emmett ja Rosalie kävelivät keittiöön ja istuivat minua ja Renesmeetä vastapäätä oleviin tuoleihin. Edward seurasi suukottaen minun ja Renesmeen päälakeja ennen kuin hän istui tiskipöydälle. Renesmee työnsi lautasensa pois ja nojautui pöydän ylle seisoen jalkojeni päällä. Pidin hänestä hämmentyneenä kiinni.
”Minulla on ilmoitus.” Hän näytti vakavalta ja minä vilkaisin nopeasti Edwardia. Hän tuijotti Renesmeetä järkyttyneenä, tietäen jo nyt, mitä hän halusi sanoa.
”Lava on sinun.” Esme istui Jacobin viereen.
”Minä haluan mennä kouluun! Claire menee päiväkotiin, joten minäkin haluan mennä!” Renesmee katsoi meitä kaikkia ennen kuin kohtasi Edwardin katseen.
”Carlisle”, Edward sanoi pehmeästi ja hän käveli huoneeseen. Hän oli varmasti kuullut keskustelun olohuoneesta saakka.
”Minusta se on hyvä ajatus. Hän on aivan 5- tai 6-vuotiaan kokoinen. Olen puhunut Nahuelille lukemattomia kertoja. Vaikuttaa siltä, että hän on hidastanut kasvuvauhtinsa paljon hitaammaksi kuin Nahuel tai hänen siskonsa. Olen tullut siihen johtopäätökseen, että se johtuu siitä, että te olette paljon nuorempia kuin Nahuelin vanhemmat. Hän lakkasi vanhenemasta vanhempiensa ikäisenä. Silloin en usko, että Renesmee kasvaisi vanhemmaksi kuin 18-vuotiaaksi. Minusta hänen on täysin turvallista mennä kouluun. Vaikkakaan se ei voi olla Forksissa.”
”Miksi ei?” Jacob kysyi suurin silmin.
”No, meidän on aika muuttaa ja Bella ja Edwardhan vasta valmistuivat. Eiväthän he voi ilmoittaa 6-vuotiasta tytärtään päiväkotiin.”
”Hän voisi olla teidän adoptiolapsenne! Aivan kuten loputkin heistä.” Jacobin kädet alkoivat täristä.
”Ei, kun hän näyttää niin paljon vanhemmiltaan.” Carlisle siirsi katseensa Renesmeen kasvoista minun kasvoihini ja sitten Edwardiin.
”Joten me muutamme.” Edward kohautti olkiaan. ”Me kirjaudumme kaikki takaisin kouluun. Sillä tavalla Renesmee voi olla saman paikkakunnan koulussa jonkin aikaa. Hän voi hyvin käydä siskostamme.”
”Niinhän sinä voisit sanoa! Sinä et vie häntä pois luotani, senkin saastainen verenimijä!” Jacob huusi nousten seisomaan saaden tuolinsa kaatumaan. Hän löi kätensä pöytään, hänen koko ylävartalonsa tärisi. Nousin seisomaan Renesmee yhä sylissäni ja käännyin viemään hänet pois keittiöstä. En halunnut häntä lähellekään Jacobia, kun hän muuttuisi.
”Jacob, meidän täytyy. Carlisle on jo ollut liian kauan sairaalassa. Meidän täytyy jatkaa matkaa.” Edward hyppäsi pois tiskipöydältä asettuen oven eteen, jottei Jacob voisi seurata meitä.
”Ei, sinä haluat vain viedä hänet pois luotani!”
Annoin Renesmeen Jasperille ja Alicelle ja he veivät hänet yläkertaan. Käännyin kävelemään takaisin keittiöön, kaikki paitsi Edward, Emmett ja Jacob seisoivat kauimmaisessa nurkassa.
”Jacob, ole kiltti ja mene ulos”, Esme rukoili katsoen, kun Jacobin koko keho vavahteli, ja piti samalla kättään Rosalien ympärillä suojelevasti selkänsä takana. Carlisle oli asettunut heidän kummankin eteen. Edward ja Emmett olivat kyyristyneet Rosalien, Esmen ja Carlislen eteen suojaten heitä Jacobilta.
”Jake, emme me mene kauas”, sanoin pitäen kättä edessäni. Astuin lähemmäs ja laitoin sen tärisevälle olalle. Hän sävähti kylmää kosketustani paljaalla ihollaan. Minä seisoin hänen takanaan, joten en nähnyt hänen kasvojaan.
”Bella, peruuta”, Edward murahti astuen minua kohti Jacobin toiselta puolelta. Kohotin vapaata kättäni pysäyttääkseni hänet. Astuin lähemmäs Jacobia, joten olin nyt painautuneena hänen käsivartaan vasten. Pystyin kuulemaan Edwardin ärinän, mutta en välittänyt siitä.
”Sinä voit käydä kylässä milloin vain haluat. Jake, minusta se olisi hyväksi hänelle. Hänen täytyy kasvaa ilman, että olet jatkuvasti hänen rinnallaan.”
Jacob käänsi päätään ja kavensi minulle silmiään. ”Mitä sinä oikein puhut?” Hän lausui jokaisen sanan hitaasti. Astahdin taaksepäin, kun hän käänsi koko vartalonsa minua kohti.
”Sanon, että sinun pitäisi antaa hänelle tilaa katsoa, mitä muuta hänelle on tarjolla. Jos hän rakastuu sinuun, niin olkoon sitten niin. Minun täytyy antaa hänelle vaihtoehtoja.” Jacob kyyristyi paljastaen hampaansa. Edward siirtyi sukkelasti meidän väliimme Emmett perässään.
”Peräänny, Jacob”, Edward varoitti. ”Hän on oikeassa. Me emme lähde kauas. Me voisimme mennä Seattleen. En ikinä veisi Bellaa pois Charlien luota. Sinä voit olla Renesmeen elämässä, anna hänen kuitenkin valita oma kohtalonsa.” Jacob suoristautui. Hän katsoi Emmettin ja Edwardin ylitse ja kavensi minulle silmiään.
”Sinun nyt kaikista ihmisistä pitäisi ymmärtää, mitä olet tekemässä.” Pudistin päätäni hämmentyneenä. ”Luoja, Bella, miltä sinusta tuntui, kun Edward jätti sinut? Pitäisikö minun hakea Sam ja pyytää häntä selittämään yksityiskohtaisesti tilastasi, kun hän löysi sinut?” Hän katsoi Edwardiin, mutta puhui silti minulle. ”Vai pitäisikö minun hakea hänet AJATTELEMAAN aivan sitä hetkeä?” Edward laski katseensa ja sulki silmänsä kuin olisi ollut tuskissaan. Jacob jätti hänet huomiotta kääntyen taas katsomaan minua. ”Muistatko kivun? Bella, sinä olit kävelevä zombi, kun ilmestyit kynnykselleni. En voinut edes mainita tuon verenimijän nimeä ilman, että sinä kirjaimellisesti kiedoit kätesi ylävartalosi ympärille pitääksesi itsesi kasassa. Haluatko sinä tuottaa sellaista kipua minulle?!”
Haukoin henkeä. Ihmismuistoni eivät olleet selviä, mutta jostain syystä pystyin muistamaan sen tuskan ja kärsimyksen, jota kävin läpi. ”Ole kiltti, lopeta”, rukoilin nojautuen eteenpäin ottaen polvistani tukea.
”En! En lopeta! Tunnetko sen? Muistatko sen?” Jacob liikahti minua kohti, mutta Edward tönäisi hänet takaisin.
”Lopeta jo, Jacob!” Edward murahti.
”Hän tarvitsee minua”, hän kuiskasi pidätellen kyyneleitään.
”Hän tarvitsee vanhempiaan”, Edward tiuskaisi. ”Hän ei tarvitse sinua! Sinä et ole hänelle vielä mitään. Hän saattaa kunnioittaa sinua, mutta niin hän kunnioittaa Emmettiä ja Jasperiakin. Anna hänen tehdä omat päätöksensä. Me emme vie häntä pois sinun luotasi. Sinä olet enemmän kuin tervetullut käymään ja hän voi tulla vierailemaan sinun luonasi.” Jacob astui poispäin Edwardin otteesta. Hän käännähti äkillisesti ja loikkasi ovesta ulos. Hän parahti vaihtaessaan muotoaan ja se muuttui kimeäksi ulvahdukseksi, kun hän oli susihahmossaan.
