Hei, tämäpä mielenkiintoinen.
Dialogi oli lyhyt ja hyvin vihasanapainoitteinen, ei lainkaan mitään leikkimistä tai hallintaa, pelkkiä sanoja (vihaa, kyllä, mutta epätoivoa ehdottomasti molemmin puolin, myös Pansyn), draamaa, jotain hahmoille sopivaa. Hermione on ehkä arkitilanteessa vahva, mutta juuri tällaisina hetkinä hiljainen ääni ja kyyneleet sekä maahan painettu katse ovat juuri niitä hänen tuntomerkkejään. Pansyn vihaiset sanat ja ämmittely, ronskius ja kaikki ovat oikeastaan paikallaan; tyttö on kyllä suuttuessaan hyvinkin lapsenomainen ja tuollainen känkkäränkkä, ei ehkä mitään kehittävää tai sovittelevaa, vain pelkkää katkeruutta.
Itse tunteet kuitenkin olivat hämmentäviä. Hermione on aika moralisoitunut, mutta en minä pettämisestä nipota hänen kohdallaan. Kuitenkin olisin halunnut kuulla ehkä enemmän että miten, kenen kanssa, milloin, miten selvisi - ne olisivat kertoneet niin paljon enemmän siitä, olivatko hahmosi onnistuneet vai eivät. Nyt ne olivat vain vajavaiset.
Pansyn reaktio on kuitenkin hyvin hämmentävä. Tietysti hän raivoaa ja juu, tarkoitin tuota aiempaa tulkintaani, mutta ehkä häiritsevää oli enemmänkin se, miksi Pansy ja Hermione olivat yhdessä ("olisi pitänyt ottaa joku omasta tuvasta" - oliko Pansyn ja Hermionen suhde ollut piilottelua, häpeää, koulimista Pansyn puolelta?), oli outoa - ei ehkä muuten, mutta en olisi kuvitellut Pansyn ottavan Hermionen kohdalla niin pahasti itseensä (ellei kyseessä sitten ollut jotain lupauksia tms, mutta nekin olisi ehkä silloin voinut mainita), enemmänkin hän olisi keskittynyt kai sortamaan Hermionea ja tekemään kunnon lehmätemput.
Kiitos tästä, tämä sai miettimään (ja inspiroitumaan!). Hyvin mielenkiintoinen, kiitos. : )