Enkelitkin muuttuvat joskus remusangsti lievällä remus/siriuksella, S, songfic

[Mustalupiini]

Nimi: Enkelitkin muuttuvat joskus
Kirjoittaja: minä, Mustalupiini
Tyyli: lievä angst
Paritus: lievä Sirius/Remus
Ikäraja: S
Summaus: Remus kuuntelee jästimusiikkia ja mietiskelee.
Vastuuvapaus: pottermaailma on edelleen Rowlingin, enkä tienaa tästä rahaa tai mitään. ihan niinkuin kaikki ei sitä jo tietäis, mutta... biisi tietenkin Poets of the Fallin, sitäkin vain fanitan enkä omista.

KK: kolmen ficin biisihaasteeseen, biisini siis Poets of the Fallin Beautiful Ones. ja ff50, sanalla 43.Miksi?.
pienessä kuumeessa kun kotona nököttää niin mitäs parempaakaan tekemistä sitä ois kuin kirjoittaa ficci eka songficcini, itse tykkään kovasti. (vaikken edelleenkään ole hyvä keksimään nimiä...// ja muoksinpa sen nimen, vähän paremmaksi c(: )

            Enkelitkin muuttuvat joskus


Remus piti jästimusiikista. Monet velhomaailman bändit eivät edes soittaneet oikeasti, taikoivat vaan soittimet tekemään työt, mutta jästimusiikissa oli usein sitä jotakin. Kauniita sanoituksia ja tunnelmaa. Jotain joka välillä sai unohtamaan omat ongelmat. Ei kuitenkaan tänään.

Flies with a broken wing, she's ever so graceful, so like an angel,
but I see, tears flow quietly.

Niin. Sirius oli enkeli. Oli ollut. Sittemmin hän vain -simsalabim- muuttui enkelistä tappajaksi, repi siivet selästään ja joutui vankilaan. Myönnettävä oli, ettei hän enkeliaikoinaankaan ollut vastannut ihan sitä perinteistä kuvaa enkelistä, mutta Remuksen silmissä, Remuksen sydämessä... Siellä hän oli ollut ihanin enkeli ikinä.

The struggle she's seen this spring, when nothing comes dancing,
paying a handsome fee, and still she smiles at me.

Jamesin kuolema. Silloin oli ollut muutenkin vaikea aika, mutta Remus ei voinut edes kuvitella kuinka paljon vaikeampaa Siriuksella oli täytynyt olla kuin mitä tämä oli näyttänyt heille, koska hän kerran oli kääntynyt Voldemortin puolelle. Ja nauranut murhatessaan ihmisiä.

And I can't take it, no I can't help but wonder...

Eikö häntä ollut yhtään koskettanut parhaan ystävänsä kuolema? Eipä varmaan kun kerran tämän pettikin. Mutta kuitenkin...

Why do we sacrifice the beautiful ones?
How do you break a heart of gold?
Why do we sacrifice our beautiful souls?
Heroes of tales unsung, untold.

Miksi hän teki sen? Tuhosi elämänsä, sydämensä, sielunsa, minutkin. Uhrasi kaiken, Voldemortille! Miksi, miksi?!
Ehkä hän halusi olla sankari kuolonsyöjien joukossa. Niinhän hän koulussakin oli ollut, aina keskipisteenä, suurena sankarina joka paikassa.

Sweet as an angel sings, she gives though she has none left but the last one, free, unhesitatingly.

Vanha Sirius, se tuttu Sirius, enkeli-Sirius oli antanut kaikkensa ystäviensä puolesta, hän oli ollut aina paikalla, luotettavana, ja auttanut epäröimättä, vaikka se olisi ollut hänelle itselleen kuinka vaarallista tahansa.
Enkelitkäät eivät näköjään olleet muuttumattomia.

And I am humbled, I'm a broken mirror, and I can't help but wonder...

Ja nyt minä olin sitten yksin. Luottamukseni murskattuna, ystävyys ja rakkaus kadonneina elämästäni, ja saatoin vain istua nurkassa ihmettelemässä...

Tiesin kuinka Sirius olisi nauranut laulajan hyminälle tässä kohdassa. Minua sen ajatteleminen ei huvittanut yhtään.

Why do we sacrifice the beautiful ones?
How do you break a heart of gold?
Why do we sacrifice our beautiful souls?
Heroes of tales unsung, untold.

Tällä hetkellä päässäni oli kaksi kysymystä: miten ja miksi. Maailmassa oli niin monenlaista sankaruutta, ja Siriuksen piti valita se kaikkein huonoin vaihtoehto. Sinne meni sekin kaunis sielu. Joskus hän sanoi minun sydämeni olevan kultaa, mutta eipä senkään särkeminen kovin vaikeaa tainnut olla. Kultahan on pehmeää metalliksi.

Why do we sacrifice the beautiful ones?
Why when they walk with love alone?
Why do we sacrifice our beautiful souls?
Just trying to find their way home.

Totta tosiaan. Sirius uhrasi kauniin sielunsa ja jätti minut etsimään yksin tietä kotiin.
Ilmeisesti hän löysi oman polkunsa.
Voisinko minä Siriusta siitä syyttää? Kyllähän minä tavallaan yhä rakastin häntä.



KK₂: kommentit ois taas toosi kivoja *koiranpentuilme*

[edeath]

Vau, todella hienosti kirjoitettu ficci, joka kuvasi hyvin Remuksen tunteita ja ajatuksia Itsekin Poets of the fallia fanittaneena tunnen biisin erittäin hyvin ja se totta vieköön sopi tähän..                                                                                                                                                                        

Myönnettävä oli, ettei hän enkeliaikoinaankaan ollut vastannut ihan sitä perinteistä kuvaa enkelistä, mutta Remuksen silmissä, Remuksen sydämessä... Siellä hän oli ollut ihanin enkeli ikinä.

Oi, miten ihana kohta
 Pidin tästä kertomuksesta muutoinkin erittäin paljon (kuten varmaan huomaat).. Kiitos

- edeath

[Mortti]

Minä pidän sinusta Mustalupiini. Olet muistaakseni pari kertaa kommentoinut mukavasti omia kirjoitelmiani ja olen kiitollinen siitä.

En kuitenkaan pitänyt tästä tekstistä. Mikä minut ajoi lukemaan sen? Minä en ole Sirius/Remus parituksen fani, Lupin on liian herkkä hahmo minulle. Ajattelevainen kiltti poika. Hän olisi siltä osin sopinut puuskupuhiin. Mutta luin tämän kumminkin. Johtuen siitä, että tämä hyppi ikävästi silmieni eteen, kunnes en voinut enää vastustaa kiusausta ja luin tämän.

Sanoit ettet ole hyvä keksimään nimiä ja minä olen samaa mieltä kanssasi. Otsikko ei oikeastaan juurikaan kuvastanut tätä aihetta ja sai siirappisen tunnelman huippuunsa. En myöskään ymmärtänyt Remuksen tunteita. Ne olivat niin tavanomaiset, pientäkään tunteen häivähdystä ei tuntunut koko miehestä löytyvän (huutomerkeistä viis).

Kirjoitustyylisi on tavanomaista, idea useasti käytettyä ja toteutus lievästi pomppivaa... Eniten minua kuitenkin kammotti tuo kertojan vaihtuminen aivan arvaamatta. Sanoit sen olevan harkittu kikka ja järkytyin entistä pahemmin. Minusta on pahin aloittelijanvirhe, että persoonamuoto vaihtuu yllättäen kesken tekstin. Se nyt ei ole vielä ole maailmanloppu jos aikamuoto satunnaisesti vaihtelee, mutta tuossa kohdassa olin kyllä aika kauhistunut. Toivon, että valehtelit kun sanoit, että se oli harkittu päätös? Sillä jos ei ollut niin neuvon sinua luopumaan siitä tavasta mahdollisimman nopeasti. Kursivointi on hyödykäs keino vaihtaa hahmon ajatuksia minä-muotoon.

"Remus piti jästimusiikista. Monet velhomaailman bändit eivät edes soittaneet oikeasti, taikoivat vaan soittimet tekemään työt, mutta jästimusiikissa oli usein sitä jotakin. Kauniita sanoituksia ja tunnelmaa. Jotain joka välillä sai unohtamaan omat ongelmat. Ei kuitenkaan tänään."

Tämä taisi olla ainut kohta tekstistä, joka todella kiinnosti minua. Minä olen kuvitellut Remuksen olevan puhdasverinen ja silti tämä hämmästytti minua hieman. Vaikkakin, Remushan on valon puolella sodassa ja varmasti rakastaa jästejä. Luulenpa, että Remus tuntee itsensä paremmaksi jästien parissa, koska nämä hyväksyvät hänet sellaisenaan maailmaansa, koska eivät tiedä tämän karvaisesta ongelmasta. Velhomaailmassa Remus taas on enemmänkin hylkiö, jota velhot karttavat kuin saastaista rakkia.

Ja tässä on kommenttini loppu. Pidin pienistä yksityiskohdista tekstissäsi - kuten tuosta ylempänä mainitusta - mutta jopa jossain niissä oli pieniä ongelmia, jotka häiritsivät minua. Kokonaisuudessaan teksti oli hieman surkeahko reppana.

Pidän kuitenkin sinusta ja toivon, että löydät kommentistani edes jotain hyödyllistä.


M