// Alaotsikko: K13, James Potter II, Fred Weasley II, Albus Potter, yms.
Title: Kelmien Kerho: Toinen Sukupolvi
Author:JuopunutMunkki
Rating:K11
Pairing: James/Amy, Fred/April, Rose/Scorp, Rox/James2, Rox/Al (jöö mitäköhän kummaa?
)
Genre:Adventure, Drama, Humor, Romance
Summary: Tämä tarina sijoittuu Tylypahkan lukuvuoteen 2021-2022. Tarina seuraa kuudesluokkalaisen James Potterin elämää, kun hän kesäloman loppupuolella löytää isänsä kätkemän salaperäisen Kelmien Kartan. Kun James saa Kartan tekijät selville, hän ryhtyy yhdessä serkkujensa ja veljensä kanssa täydentämään Karttaa. Myöhemmin mukaan liittyy myös joku, jota on koko kouluaika vihattu ja hyljeksitty. Kartan täydennyksen lomassa James ja muut serkukset ehtivät myös hortoilla rakkauden ja vihan rajamailla. Ja kun vuosi lähenee loppuaan, tuleehan sitä seurattua isän jalanjälkiä ja seikkailtua suoraan itse kuoleman luojan kotitaloon.
Warnings: Tässä nyt ei hirveästi järkyttäviä tapahtumia ole, mitä nyt muutama kirosana siellä täällä ja muutama kuolema ja pari tappelua. Seksuaalista kanssakäymistäkään en ole niin kovin tarkasti lähtenyt kuvaamaan, ettei sitä voisi K13-ikärajan alla luetuttaa teille. Yksi mainitsemisen veroinen asia voi olla serkuksien paritus. Älkää liika järkyttykö:D
A/N: Sanoja säästellen muistuttaisin, että minä en ole keksinyt Harry Potterin maailmaa enkä siellä seikkailevia henkilöitä. Kuitenkin haluan kiittää J.K. Rowlingia, joka kuitenkin on keksinyt Harry Potterin maailman ja siellä seikkailevat henkilöt. Ilman HP:ta en varmasti olisi ikinä innostunut itse kirjoittamaan yhtikäs mitään, että tattista vaan J.K.! Sitten semmonen juttu, että noi hemmetin laatikot on olevinaan vuorosanaviivoja, ku tein tän wordilla ja en osannut aavistaa, että tää sivu muuttas ne tollasiks nii en tehny sitte niilä heittomerkkijutskuilla. Mutta kai tosta nyt sen verrasn selvää saa, että pääse jyvälle siitä, kuka sanoo ja millon sanoo.
Sisältö:Luku 1: Huispausta ja muuta huimaa
Luku2: Asiat muuttuvat
Luku3: Vihollisia vai veljiä?
Luku4: Syksy kääntyy talveen
Luku5: Kielletyn metsän salaisuus
Luku6: "Se on sun serkkus"
Luku7: Taistelu tornissa
Luku8: Viimeistä kertaa junaan yhdessä
KELMIEN KERHO: TOINEN SUKUPOLVILuku 1: Huispausta ja muuta huimaaJames Potter heräsi tavallista aiemmin tuona lämpimänä elokuun aamuna. Hän nousi ja pukeutui niin hiljaa kuin vain osasi. Sitten hän hiippaili ovelleen, sieltä porrastasanteen poikki portaisiin ja keittiön kautta takkahuoneeseen. Siellä James polvistui takan eteen ja kopautti rystysellään yhtä takan reunuskivistä. Se kuulosti irtonaiselta. James sai juuri ja juuri kivestä sellaisen otteen, että sai sen nostettua pois paikaltaan. Kiven alta paljastui vanhan näköinen pergamentti. James poimi sen käteensä ja avasi sen. Pergamentti oli täysin tyhjä. James ei löytänyt pientäkään merkkiä siitä, että joku olisi ikinä merkinnyt pergamenttiin mitään. Ei isä olisi tyhjää pergamenttia piilottanut näin huolella, James ajatteli ja tunki löydön taskuunsa. Sitten hän laittoi kiven huolella takaisin ja lähti takaisin huoneeseensa.
Rojahdettuaan takaisin sängyllensä, James kaivoi pergamentin taskustaan ja alkoi kokeilla siihen erilaisia paljastusloitsuja. Puolisen tuntia naputeltuaan hän henkäisi innoissaan, kun pergamenttiin ilmestyi tekstiä: Herra on hyvä ja lakkaa naputtelemasta, Kelmit nukkuvat! James tuhahti, otti esiin sulkakynän ja mustetta ja kirjoitti: Haistakaa paska lappunne kanssa! Pergamentti vastasi: Herra on hyvä ja lakkaa kirjoittamasta törkeitä viestejä, kun herrat Kuutamo, Anturajalka, Sarvihaara ja Matohäntä nukkuvat! James tuhahti jälleen ja nakkasi pergamentin matka-arkkunsa pohjalle. Katsottuaan arkkua hän alkoi ajatella. Enää kaksi viikkoa, kunnes hän pääsisi taas Tylypahkaan pelaamaan huispausta ja kujeilemaan Fred-serkkunsa kanssa. Eikä hänen tarvitsisi kuunnella äitinsä marmatusta likaisista sukista tai sekaisesta huoneesta.
–James, aamiaiselle! kuului Ginnyn ääni alakerrasta. James havahtui ja nousi ylös. Hän tapasi portaissa veljensä Alin, joka hieroi silmiään kämmenselkiinsä ja huojui edestakaisin.
Huomenta! James sanoi hilpeästi.
Huuoomentaaa! Al vastasi haukotellen. Hän otti kaiteesta tukea, huokaisi ja lähti vaivalloisesti kapuamaan alas. James meni veljensä perässä keittiöön ja nappasi keittiötason kulmasta paahtoleivän. Istuttuaan alas hän vilkaisi ohimennen takkahuonetta.
No niin, lapset, lähden töihin! Ja James, siitä menninkäisestä puhutaan vielä illalla, kuului Harryn ääni eteisestä.
Miten vaan, James huikkasi juuri ennen kuin ovi sulkeutui. Hän oli kaksi päivää sitten vienyt menninkäisen jästikaupan pakastealtaaseen. James kuuli vierestään pienen molskauksen. Al oli nukahtanut ja hänen päänsä makasi nyt murokupissa. James naurahti ontosti ja söi loput leivästään. Hän vilkaisi pikaisesti kohti pientä pinkkaa kirjeitä ja kun hän huomasi, että kasassa ei ollut vieläkään tuttuja ruskeita Tylypahkan kuoria, hän nousi ylös ja lampsi ulos. Hän vilkaisi luutaansa ja kääntyi takaisin sisään.
Äiti, mä lähen Weasleylle! James huikkasi.
Kummille? kuului Ginnyn ääni.
Fredille!
Et lennä näin kirkkaalla säällä, sinut voidaan nähdä! Ginny huusi vastaan.
Ei mua kukaan näe! Moikka! James huikkasi. Hän kuuli vielä epämääräisiä vastaväitteitä sulkiessaan oven. Sitten hän nappasi luudanvartensa ja nousi lentoon.
Kahdenkymmenen minuutin kuluttua James näki tutun punaisen tiilikaton ja laskeutui. Hän nakkasi luutansa seinää vasten ja koputti oveen. Ovi aukesi ja James tuijotti häntä noin päätä lyhyempää, tummatukkaista tyttöä.
Moi, Rox. Onko Fred kotona? James kysyi serkultaan.
Ei se laiska paska oo vielä ees noussu ylös, Rox sanoi hymyillen ja päästi Jamesin sisään. James jätti kenkänsä eteiseen ja meni sitten ylös. Hän avasi Fredin oven ja marssi suoraa päätä sängyn viereen. Hän nappasi serkkunsa pöydältä vesilasin ja kaatoi sen pojan peitolle siihen pieneen kohoamaan, jonka James oletti olevan Fredin pää.
Mitä helvettiä, äiti, mä heräsin jo! Fred parkaisi ja sätki itsensä pois peiton alta. Ai moi, James.
Tervepä terve! Kato mitä mä löysin, James sanoi ja kaivoi pergamentin taskustaan. Fred katsoi hetken lappu.
Mutta James! Tämä.. tämähän on… tämähän on pergamenttia! Tämä on harvinaista! Tätähän saa vain kolmesta neljäsosaa Viistokujan kaupoista! Fred sanoi ja veti peiton takaisin päälleen.
Haista paska, tää ei oo tavallinen! Kato! James sanoi ja napautti pergamenttia sauvallaan. Siihen kohtaan, johon hän oli napauttanut, ilmestyi jälleen tuttu viesti.
Anturajalka? Fred luki. Kuulostaa tutulta. Isä on joskus maininnut sen. Ja Kuutamon myös. Hetkinen.
Fred kaivoi sauvansa housuntaskustaan ja osoitti pergamenttia.
Vannon pyhästi, että minulla on vain pahat mielessä, Fred lausui juhlallisesti. Sen jälkeen James ei enää muistanut hengittää. Pergamentilla alkoi sellainen huiske, että silmät eivät enää pysyneet perässä. Hetken vilistyään pergamentilla, muste asettui ja James huomasi katsovansa Tylypahkan karttaa.
Kelmien Kartta! Fred sanoi ylpeänä.
Nii näkyy. Mä luulin, että se oli joku tarina, James sanoi karttaa tuijottaen.
Nii mäki. Mut ei selvästikään oo ja nyt se on meillä! Fred touhotti. Tajuuksä mitä kaikkee me voidaan tehä tän avulla? Koko Tylypahka on avoinna! Ja mä kuvittelin, että en olis tullu enää takas sinne!
Et sä kuitenkaan olis jättäny tulematta, James sanoi katse edelleen kartassa.
Olisinhan! Mä olisin muuttanu Aprilin kanssa jonnekki rannikolle, Fred sanoi ja nappasi paitansa lattialta.
Nii ja April varmaan olis jättäny koulunsa kesken sun takia? James sanoi ja virnisti.
Mitäs toi nyt tarkottaa? Fred kysyi vakavana. Miks ei jättäs?
No siis… se on April. Ja sä… Noh, sä et ota koulua yhtä vakavasti, James sanoi hieman yllättyneenä yleensä kaikesta leikkiä laskevan serkkunsa äkillisesti asenteen muutoksesta.
No tottahan toi on, Fred myönsi. Mutta sen mä tiiän, että April ottaa meidän suhteen yhtä vakavasti ku minäkin. Ja April on mulle tärkein asia tässä maailmassa. Ja todennäköisesti myös kaikissa muissa maailmoissa.
Jep. No, sori kun epäilin rakkauden väkevää voimaa, James sanoi nauraen.
Äh, pää kiinni, Fred sanoi ja veti farkut jalkaansa. Tuu, meen syömään.
James seurasi serkkunsa punaista hiuspehkoa rappusia alas.
Aurinko paistoi keittiön ikkunasta valaisten kirkkaanpunaisen laattalattian. James istui pöydän ääreen samalla, kun Fred huitoi sauvallaan ympäri keittiötä. Fred oli täyttänyt reilu viikko sitten 17 ja taikoi nyt minkä kerkesi. Kun hän oli saanut kahvin keitettyä hän lysähti Jamesia vastapäätä.
No mitäs tänään? Fred kysyi hörpättyään kahviaan. James kohautti olkiaan ja otti rennomman asennon tuolissaan. Fred vilkaisi pöydän päässä olevaa kirje kasaa. Sitten hän nykäisi nipun lähemmäs ja alkoi tutkia kuoria. Jamesin silmiin osui puhtaanvalkoinen kirjekuori, joka oli jo avattu. Hän muisti nähneensä vastaavan kirjeen kotona. Hän nosti sen käteensä. Se oli osoitettu hänen George-enolleen ja tämän vaimolle, Angelinalle. James otti kirjeen ulos ja luki:
Hei George ja Angelina!
Kuten varmasti tiedätte, Iso-Britannian huispausmaajoukkue on vihdoinkin kymmenen vuoden tauon jälkeen selvinnyt Maailmanmestaruus finaaliin Suomea vastaan (jotka muuten ovat finaalissa ensi kertaa). Haluaisin, että viimeinen kokoonpano, jossa pelasin Tylypahkassa, pääsisi katsomaan, kuinka Britit vievät voiton. Jos siis pääsette lähtemään Suomeen katsomaan ottelua 26. päivä elokuuta, lähettäkää minulle kirje, jossa ilmoitatte tarvitsemanne lippujen määrän, mahdollisimman pian, niin saan lähetettyä liput ajoissa.
Toivottavasti pääsette paikalle,
Rakkain terveisin,
Oliver Wood
Kautta Voldemortin hikisten säkkien! Lue! James karjui ja tyrkkäsi kirjeen Fredille. Fredin lukiessa kirjettä hänen ilmeensä muuttui unisen ärsyyntyneestä mielipuolisen iloiseksi.
Jos isä ei oo vastannu tähän, mä tapan sen! Fred karjaisi ja jostain kumman syystä heitti kahvilusikkansa eteiseen. Sitten hörppäsi loput kahvistaan.
Mulle iski hirvee hinku pelata vähän huispausta. Mentäskö? Fred kysyi ja harppoi eteiseen.
No mikä ettei, James sanoi ja nousi hänkin. Hän seurasi Frediä eteiseen ja laittoi kengät jalkaansa.
Hoi, Rox! Tuutko pelaamaan? Fred huusi siskolleen löydettyään lenkkarinsa.
Hetki! kuului yläkerrasta.
Pojat seisoivat eteisessä muutaman minuutin puhuen huispauksesta, kunnes Rox oli valmis. He pelasivat kaikki kolme Rohkelikon huispausjoukkueessa. Rox ja Fred olivat perineet isänsä lyöjäntaidot. James ja Al pelasivat jahtaajina. He olivat ainoat viimevuoden joukkueesta, jotka olivat vielä koulussa. Jahtaajista kolmas Jamesin vuosikurssilla ollut Ryan Halls, joka oli tullut Tylyahon matkaltaan ympäripäissään ja koittanut tainnuttaa käytävällisen haarniskoita keskellä yötä, jonka jälkeen hän oli eksynyt vessan sijasta kirjastoon. Kirjasto oli suljettu loppu lukukauden ja poika lensi pihalle heti, kun hänen kaksi päivää kestänyt krapulansa oli hellittänyt. Joukkueen kapteeni oli ollut seitsemäsluokkalainen Julie Harris, joka oli pelannut pitäjää. Myös seitsemännellä luokalla ollut Lloyd Wells oli ollut etsijä.
Hetken sen jälkeen, kun kolmikko oli noussut ilmaan, kuului heidän takaansa huuto:
Hei! Mihin te nyt pingotte? se oli Al. Edelleen hyvin unisen näköinen 15-vuotias poika viiletti heitä kohti luudanvarrellaan.
Huispausta pelaamaan, tuutko? James sanoi kiepahdettuaan ympäri.
No joo, mikä ettei. Kotikoloon? Al kysyi.
Jep, Rox sanoi ja lähti sitten nousuun. Pojat seurasivat.
Reilun vartin lennon päästä he näkivät allaan Saukkonummen kylän ja sen laitamilla ränsistyneen Kotikolon. He laskeutuivat siististi hökkelin takapihalle. Sitten alkoi hirveä kinastelu siitä, kuka menisi ensimmäisenä sisään. Vanhempina ja vahvempina pojat työnsivät Roxin sisään ja menivät itse perässä. Kuten he olivat arvelleet, Molly-mummu oli hyökännyt halaamaan ja suukottamaan Roxia. Kun Rox oli päässyt irti, pojat saivat kaikki vuoron perään suukon otsalle.
No? Molly kysyi silmäillen lapsenlapsiaan. Mikäs tuo koko katraan mummun luo?
Huispaus, Fred töksäytti.
Aah, aivan. Isäsi muuten kävi aamulla, hän kertoi Oliverin kutsusta. Koittakaa sitten käyttäytyä siellä Suomessa, Molly sanoi lähinnä Fredille ja Jamesille. Pojat virnistivät mummulleen.
Mummu, missäs pallot on? Al kysyi.
Jaa, en ole varma, käykää kysymässä vaarilta, hän on vajassa, leikkimässä taas varmasti jollain jästivempeleillä.
Joo, James sanoi.
Jäättekö te syömään, kun olette pelanneet? Molly hihkaisi nelikon perään kun he kävelivät ulos.
Toki! Fred huikkasi takaisin.
Vaja näytti siltä, miltä se oli aina ennenkin näyttänyt. Seinät ja hyllyt täynnä erilaista jästirojua. Paristoja, kumiankkoja, vaarin kuuluisa töpselikokoelma, rikkinäinen leivänpaahdin…
Hei! James huikkasi vajan perälle. Vaari, ootko sä täällä?
Kyllä vain, tulkaa tänne perälle! kuului Arthurin innostunut ääni jostain rojun seasta.
Harmaapartainen Arthur Weasley istui pää kumarassa ilmeisesti tietokoneen näytön yllä. Alin potkaistua vahingossa tyhjää peltipurkkia, Arthur nosti päänsä ja katsoi lastenlapsiaan.
Jaa, te tulitte sitten ihan kunnon porukalla! No, mitäs nuoriso meinaa? Arthur sanoi ja nousi ylös.
Meinattiin vähän käydä huispaamassa. Missä pallot mahtaa olla? Fred kysyi. Arthur raapi päätään ja katseli ympärilleen.
Jaa-a, katsotaan. Tulejo! Arthur huitaisi sauvallaan. Sitten kuului kauhea rämähdys, kun iso sälelaatikko tömähti alas hyllystä. James ja Fred nostivat sen pystyyn. Sitten he kantoivat sen ulos ja lähtivät kohti pientä pellonkaistaletta, johon he olivat pari kesää sitten pystyttäneet yhden huispausvanteen.
Heillä ei ollut varsinaisia huispauspalloja. Kaatona käytettiin vanhaa koripallo, jonka he olivat löytäneet Saukkonummen kentältä. Ryhmyiksi he olivat etsineet kaksi mahdollisimman pyöreää kiveä, jotka he lumosivat aina lentämään ympäriinsä. Heidän taidoillaan kivet lensivät vähän oikeaa ryhmyä laiskemmin, mutta sen verran äkäisiä ne olivat, että tielle ei halunnut jäädä. Sieppiä heillä ei ollut, koska mitäpä he sillä tekisivät, kun kukaan ei kerta ollut etsijä.
Nelikko aloitti pelaamaan omia paikkoja pelaten, mutta kun Al oli saanut kolmesti ryhmystä, he päättivät, että ryhmyt olisi näin pienellä porukalla viisainta jättää pois. Sitten he pelasivat niin, että Rox meni pitäjäksi ja pojat koittivat saada maalia aikaan.
Hei, moi! Pääsenkö mä peliin mukaan! kuului ääni heidän alapuoleltaan, kun he olivat pelanneet noin puoli tuntia. Se oli heidän serkkunsa Hugo, 12-vuotias punapäinen poika, joka juoksi heitä kohti luudanvarsi olallaan.
Moi, Hugo henkäisi, kun he olivat laskeutuneet.
Terve, mites menee? Fred kysyi.
Tylsää on ollu, Rose on istunu koko kesän huoneessaan ja kirjottanu joka päivä varmaan kakssataa kirjetä jollekki pöntölle, Hugo sanoi.
Taidan tietää, kuka se pönttö on, James sanoi happamana. He olivat viime lukukautena huomannut, että heidän Rose-serkkunsa oli alkanut liikkua Scorpius Malfoyn kanssa.
Jos se tosiaan on sen limasen lakananaaman kanssa, nii mä kyllä sanon että helkutin kelkutti! Fred manasi. Mutta antaa sen olla, ilmaan miehet. Hugo saa pelata pitäjänä. Minä ja Al vastaan Rox ja James, ok?
No joo, mikä ettei! Al sanoi ja nappasi kaadon kainaloonsa. He nousivat ilmaan ja alkoivat jälleen pelata. James ei voinut muuta kuin hämmästellä, kun hän katsoi Hugoa. Hugo oli aina ollut hieman kehno lentäjä, mutta James ei ikinä ollut nähnyt Hugoa pitäjänä. Hugo ei päästänyt yhtään maalia ensimmäisen tunnin aikana. Siinä vaiheessa, kun maaleja alkoi syntyä, James ja Al pelasivat periaatteessa kahdestaan, sillä Fred ja Rox olivat alkaneet taklata toisiaan luudalta, kun jahtaajana pelaaminen ei oikein heiltä onnistunut.
Kellon tultua puoli viisi, Rose saapui kentän laitaan ilmoittamaan, että ruoka olisi valmis. Peli päättyi Alin voittoon, osittain siksi, että hän heitti voittomaalin, kun Hugo oli jo lähtenyt pois vanteelta.
Molly oli valmistanut ruuaksi lohta ja uuniperunoita. James mättäsi lautasensa täyteen ja alkoi kauhoa ruokaa nieluunsa suurella ruokahalulla. Pitkän pelin ja niukan aamiaisen jälkeen ruoka maistui mainiosti. Pöydässä oli ahdasta, sillä Ron-eno ja Hermione-täti olivat tulleet Kotikoloon viikonlopuksi. Heitä oli siten tasan kymmenen. Sitten kun vielä Bill-eno sattui piipahtamaan kotimatkallaan, Molly istutti hänetkin pöytään.
Ei, äiti, en nyt millään ehdi, Bill oli koittanut kieltäytyä. Fleurilla on paisti uunissa, pitää kiiruhtaa kotiin.
Kyllä on sillä lailla, että äidin tehtävä on huolehtia, että hänen poikansa saa syödäkseen, vaikka poika sattuisikin olemaan aikuinen ja vaimolla olisikin paisti uunissa. Saa olla vaikka kaksi paistia, mutta kun äiti käskee pöytään, silloin istutaan! Molly oli tulistunut.
Niin, kyllä, äiti. No jos sitä pari perunaa ottaisi, Bill oli alentunut ja istunut pöytään.
Illan tultua James makasi olohuoneen sohvalla mahaansa pidellen ja voivotellen. Hän oli syönyt hieman liikaa. Fred nukkui rauhattomasti nojatuolissa. Rox ja Al pelasivat shakkia lattialla ja Rose luki jälleen jotain ylipaksua kirjaa ikkunan vieressä. James pani merkille, että tyttö vilkuili vähän väliä pimenevälle taivaalle. Hän taisi odottaa pöllöä Lakananaamalta. Hugo oli lähtenyt vielä lentämään.
Paljos kello on? Fred tiedusteli havahduttuaan hereille.
Puol kymmenen, Al sanoi vilkaistuaan kelloaan. Fred haukotteli.
Jep, vois lähtee kotiin kohtapuoliin. Vai mitä?
No joo, mikä ettei, Al sanoi ja nousi ylös. James nousi istumaan ja kirosi mahaansa.
Kuulkaa, mä en taija olla vielä lentokunnossa, hän sanoi. Taidan jäähä tänne yöks.
Joo. No, mä tuun varmaan huomenna taas pelaamaan vähän. Nähään. Moikka, mummu! Fred huikkasi ja lähti sitten ulos Rox ja Al kannoillaan. James lysähti takaisin sohvalle.
Mummu, mä jään yöks, okei? hän huikkasi keittiön suuntaan.
Selvähän se, kultaseni, käyn sijaamassa sinulle vuoteen, kuului Mollyn ääni keittiöstä. James kääntyi mahalleen. Hän katsoi Rosea sohvan selkänojan yli.
Rose, hän sanoi. Tyttö ei vastannut, hän oli selvästikin uppoutunut kirjaansa. ROSE!
Häh? Rose hätkähti.
Moi, James sanoi ja naurahti hiukan.
No hei, Rose vastasi ja laittoi kirjansa pois. Hän vilkaisi ulos.
Mitä sä oikeen meinaat sen Lakanan kanssa? James kysyi ja kohensi asentoaan.
En mitään, Rose sanoi ja punastui hieman.
No ei se ihan siltä näyttänyt sillon asemalle ennen ku juna lähti, James sanoi huvittuneena.
No meinaan mitä meinaan, omapahan on asiani, Rose tokaisi.
Etkö sä muka oo kuunnellu isäs juttuja Malfoysta? James kysyi.
Oon, Rose sanoi tympääntyneenä.
Nonii, eli ootko sä vähän tyhmä?
Mutta, serkkukulta, ku isä tunteeki vaan Scorpin isän. Kun menin kouluun, ajattelin ihan saman lailla Malfoysta ku kaikki te muutki. Mut ku tutustuin Scorpiin, huomasin, että se ei ollu ollenkaan samanlainen ku isä on kuvaillu sen isän olleen. Te ette vaan tunne sitä. Se sitä paitsi itekkin häpee sukunsa menneisyyttä, Rose sanoi jo vähän vihaisen kuuloisena.
Omat on hautajaises, James tokaisi ja nousi ylös. Meen nukkumaan, nähään aamulla.
James suunnisti kohti hänen Charlie-enonsa vanhaa huonetta, jossa hän yleensä nukkui ollessaan Kotikolossa. Hän oli yhtäkkiä väsynyt niin paljon, että hän rojahti suoraa päätä sänkyyn vaivautumatta edes riisuuntumaan. Hän nukahti melkein heti.
Ovi narahti hieman, kun joku tuli sisään. Sitten narahti viereinen sänky, peitto kahahti ja se joku henkäisi. James avasi silmänsä. Hän tuijotti kattoa.
Hugo? hän kysyi hiljaa.
Sori, herätinkö mä sut? Hugo kysyi vähän varuillaan. James kääntyi poikaan päin.
Joo, mut ei se mitään. Paljon kello on?
Joku kakstoista varmaan.
Näinkö kauan sä olit lentämässä? James kysyi.
Joo.
Susta on tullu hyvä, James sanoi hymyillen, mutta Hugo tuskin huomasi sitä pimeässä.
Oikeesti? Hugo sanoi innoissaan.
Joo, joo. Voisit koittaa pitäjäks tänä vuonna, James sanoi.
Emmä taida. Emmä pääsis kuitenkaan, Hugo sanoi, mutta James kuuli hänen äänestään, että Hugo tiesi itsekkin, että voisi hyvinkin pärjätä.
Mikset pääsis? Fredistä tulee varmaan kapteeni, nyt kun Harris lähti pois. Fredinki mielestä sä oot hyvä. Ja sitten oltas kaikki serkukset joukkueessa. Paitsi Rose ja Lily, mutta Rose ei osaa varmaan ees lentää ja Lily… No, Lilystä en tiiä.
No joo. Ehkä mä koitan sitten. James? Hugo kysyi hieman aralla äänellä.
No? James vastasi.
Tuota… ööh… ootko sä, tai siis, no niin, ootko sä koskaan ollu… ööh… rakastunu kehenkään? Hugo kysyi äänellä, jonka James tuskin kuuli.
Jaa…, James aloitti. Häntä ihmetytti Hugon aiheenvaihdos. Ei, empä usko että oikeesti oon. Miten nii?
No… kahesta syystä. Kun Rose aina sössöttää äitille, että se on rakastunu siihen johonkin, kenen kanssa se kirjottaa kirjeitä, nii isä ei tykkää siitä, nii onko se sillon väärin?
Ai se rakastaminen vai? No ei se sinänsä kai ole. Mutta se ketä se nyt on rakastavinaan on kyllä täys tampio, James sanoi.
Aijaa. Selvä, Hugo sanoi.
Sulla oli kaks syytä? James sanoi. Hugosta huomasi, että toinen syy oli selvästi hänelle vaikeampi kertoa.
No, ööh, tuota, öhm, ööh… ääh. No kun koulussa on yks tyttö, joka on tosi kiva ja mä oon sen kanssa aina joskus. Mutta mulla on semmonen olo, että se ei ehkä enää tykkää musta niin paljon, koska lähetin sille kirjeen, mutta se ei vastannu siihen. Ja mä en tiedä että rakastanko mä sitä, koska en tiiä mitä se meinaa tarkalleen. Ja sitten vielä semmonenki juttu, ku mitä mun pitäs tehä sen kanssa, jos mä rakastan sitä?
James oli hetken hiljaa. Hänellä vähän avuton olo. Hänenkö nyt pitäisi valaista Hugoa tälläisissä asioissa? Eihän hän ikinä juuri varsinaisesti jutellut Hugon kanssa. Mutta toisaalta, jos mietti muita mahdollisia juttelukavereita Hugolle, vain Fred sopisi hommaan häntä paremmin. Ron-eno varmaankin sulkisi Hugon komeroon, jos hän mainitsisi edes tietävänsä tyttöjen olemassaolosta ennen kuin olisi täyttänyt vähintään viisitoista. Alin kanssa Hugo jutteli muuten aika paljon, mutta Alin nais-asioitten hoito-ohjeet kuuluisivat varmasti ison punaisen EI NÄIN-otsikon alle.
No, tuota noin. No, jos se olis nyt täällä, nii mitä sä haluisit tehä sen kanssa?
Emmä tiiä. Jutella? Hugo sanoi epäileväisenä.
No ootko sen kanssa koulussa kahestaan, vai ootteko te jossain porukassa? James kysyi
No yleensä kahestaan. Koska meillä ei oo yhteisiä kavereita. Yleensä me vaan istuskellaan pihalla ja jutellaan.
Haluisitko sä tehä sen kaa jotain muutanki? James kysyi vähän tunnustellen. Hän ei oikein tiennyt kuinka puhua tytöistä neljä vuotta nuoremman kanssa. Hän ei muistanut mitä itse oli ajatellut tytöistä 12-vuotiaana.
Mitä niinku? Hugo kysyi
No, emmä tiiä, pitää kädestä? Pussailla? James kysyi ja nyt hän tunsi itsensä nii tyhmäksi, että hautasi päänsä tyynyynsä tukahduttaakseen naurunsa.
Emmä tiiä, kai. Onko se kivaa? Hugo kysyi. James nosti päänsä tyynystä.
Ai pussailu vai? No, riippuu kenen kanssa pussailee. Sen takia me pestään hampaat. Ei sen takia, että niihin tulis reikiä. Se on ihan tyhmää, kestää noin puol sekuntia uusia hammas, jos se reikiintyy.
No mistä sen sitten tietää, kenen kanssa on kivaa pussailla? Hugo kysyi ja James näki kuinka hänen serkkunsa tumma hahmo nousi jo istumaan.
No, eka kannattaa vähän vilkuilla, että onko toisella vielä lounasta suussa. Mut sitten sitä vaan pitää kokeilla, James sanoi ja rentoutui nyt hieman. Hän muisteli omaa ensisuudelmaansa.
Neljännen vuoden Kurpitsajuhlan jälkeen hän oli lähtenyt Fredin kanssa ulos säikäyttelemään kuhertelevia pareja puskista. Sillon he olivat ensimmäistä kertaa tavanneet Fred tyttöystävän Aprilin ja tämän kaverin Stacyn. Fred katosi miltein saman tien Aprilin perässä jonnekin metsän laitaan. James oli itse jo kyllästynyt muitten säikäyttelyyn ja lyhyen, mutta hienon hetken kuluttua hänet ja Stacyn oli säikäyttänyt professori Longbottom. Sen jälkeen James oli lintsannut melkein puolet yrttitiedon tunneista jouluun saakka, kunnes hänen isänsä oli pitänyt hänelle lyhyen ja vaivaantuneen oppitunnin naisista ja käskenyt hänen painua takaisin yrttitiedon tunneille.
No mites sitten kun se ei vastannut mun kirjeeseen? Hugo keskeytti Jamesin muistelot.
Jaa-a, vaikea sanoa. Voi olla, että se ei ole keksinyt mitään fiksua sanottavaa ja eikä ole halunnut kirjoittaa pelkkää merkityksetöntä hölötystä, ettet sinä vain luulisi häntä typeräksi, James lohdutti. Mutta kyllä sä siitä tykkäät, se on selvää.
No mitä mun sit pitäs tehä? Hugo tiedusteli kiihkeästi.
Sun ei pidä tehä mitään. Sä voit tehä ihan mitä sinä ja se vaan haluatte. Mutta vain jos te molemmat haluatte, muista se, muuten käy köpelösti, James sanoi ja hänelle tuli taas vähän tyhmä olo
Joo. No, mä alan nukkumaan. Oli kiva jutella, öitä, Hugo sanoi ja painoi päänsä takaisin tyynyyn.
Joo, öitä, James sanoi tyytyväisenä itseensä. Hän oli juuri neuvonut serkkuaan jossain. Ja ihan hyvin vielä, toivottavasti.
Aurinko oli jo korkealla, kun James nousi seuraavana aamuna ylös. Hän vilkaisi viereiseen sänkyyn ja huomasi, että Hugo oli jo noussut ja lähtenyt. James haukotteli makeasti ja lähti alakertaan. Rose istui aamupalapöydässä lukien taas sitä samaa paksua kirjaa.
Huomenta, James tervehti ja otti kupin kahvia.
Huomenta, Rose vastasi kohottomatta katsettaan kirjasta. Fred muuten tuli hetki sitten, se on pelaamassa.
Okei, James sanoi ja hörppäsi kahviaan. Hän otti lautasellisen puuroa ja kauhottuaan sen tyhjäksi, hän lähti kohti pelikenttää.
Fred viiletti ympäri peltoa ryhmy perässään noin kymmenen metrin korkeudessa. James nousi hänkin lentoon.
Huomenta, Fred henkäisi kumautettuaan ryhmyn kauemmas.
Huomenta, James sanoi.
Isä sano, että me päästään sinne kisoihin, Fred sanoi ja lähti hiljakseen lentämään kohti ryhmyä.
Hienoo, toivottavasti meikin lähetään, James sanoi ja syöksyi pois serkkunsa kumauttaman ryhmyn tieltä.
Kyllä te lähette, kävin aamulla teillä kysymässä Alia, mut sen piti jäähä pakkaamaan, koska te kuulemma ootte perjantaihin asti täällä ja sitten lähette täältä kisoihin. Sitten sieltä te kai ette enää mee kotiin vaa jäätte Vuotavaan loppulomaks ja sieltä sit kouluun. En oo ihan varma, kyllä sä tiiät mimmonen Al on ku se selittää jotain oikein huolella, siitä ei ota kukaan selvää, Fred kertoi. Jamesin oli ihmeteltävä suuresti, miten Fred oli saanut koko kertomuksensa sanottua yhteen hengenvetoon.
Ahaa, James tuumasi ja naurahti.
Ai ja sun piti mennä kanssa pakkaamaan, Fred lisäsi ja virnisti.
Aijaa, okei. Hei, tuutko säki tänne yöks nytten? James kysyi.
En, lähen huomenna Aprilille. Sen äiti lähtee kato loppulomaks Kreikkaan. Aprilin isä ja sisko muuttaa takas Englantiin. Mutta joka tapauksessa, kun talo on tyhjillään, Fred Weasleyn on aika astua kuvaan, Fred sanoi ja virnisti vieläkin iloisemmin. Mutta Rox jää tänää ja isä ja äiti kanssa tulee.
No, onnee sulle, kuule. Mut mä meen nytte, moikka, nähään perjantaina, James sanoi ja lähti kotia kohti.
Omassa huoneessaan James istahti sängylleen. Hän vilkaisi matka-arkkuaan ja sitten kaappiaan. Arkussa ei ollut juuri mitään, muutama kirja. James nousi ylös ja alkoi latoa summittain vaatteita kaapista arkkuun. Pakkaaminen kävi äkkiä.
Kun homma oli valmis, James kantoi arkkunsa ulos ja nakkasi luudanvartensa päällimmäiseksi. Sitten hän meni takaisin sisään. Hän otti jääkaapista kannun mehua ja istui pöydän ääreen juomaan.
Parin tunnin kuluttua James, Al ja Lily istuivat keittiön pöydän ääressä odottamassa vanhempiaan töistä. Harry oli auroriviraston johtaja ja Ginny oli Päivän Profeetan urheilutoimittaja.
Kun lapset olivat odotelleet vanhempiaan noin puolisen tuntia, kuului pihalta räksähdys. Sitten ovi kävi ja sitten heidän isänsä tuli keittiöön.
Kaikki valmiina? Harry kysyi ja vilkuili lapsiaan. Lapset nyökkäsivät.
Noniin, sitten mennään, äiti tulee suoraan Kotikoloon, Harry sanoi ja viittasi lapsensa ulos.
Ulkona James nappasi matka-arkkunsa ja otti isäänsä olkapäästä kiinni. Harry otti Alia ja Lilyä käsistä kiinni ja sitten he kaikkoontuivat. Lyhyen hetken kuluttua Jamesin jalat tömähtivät Kotikolon etupihalle. Häntä huimasi hetken (James ei pitänyt ilmiintymisestä) ja sitten hän lähti toisten perässä sisälle.
Rox, Hugo ja Rose istuivat pöydän ääressä syömässä lihamureketta. James otti lautasen ja lappasi siihen muutaman perunan ja vähän mureketta. Hän istui Roxin ja Rosen väliin. Hän huomasi Rosen hupparin taskusta pilkistävän kirjeen. Hän vilkaisi Roxia, joka pyöräytti silmiään. James kohotti kulmiaan ja otti leipää.
Viikko Kotikolossa kului yllättävän nopeasti, siihen nähden, että talossa asui yhtä aikaa neljätoista ihmistä. Viimeinen ilta kuitenkin tuntui sitten ottavan äkkiä kuluneen ajan takaisin, sillä kun Fredkin tuli takaisin, jokaiseen paikkaan kulkeminen kesti kaksi kertaa kauemmin, kun vähintään neljä ihmistä yritti samaan aikaan tunkea käytävän poikki. Iltapalan jälkeen James oli vihdoin päässyt pujahtamaan Charlien huoneeseen.
James makasi sängyllään, kun Fred astui sisään.
Terve. Nukutko jo? Fred kysyi ja sulki oven.
En. Kohta vois kyllä alkaa nukkumaan, aikanen herätys aamulla, James sanoi ja kääntyi kyljelleen.
Niimpä. Mitäs täällä muuten on tapahtunu viikon aikana? Fred kysyi ja meni makuulleen patjalleen.
Ei kummempia, mutta ei sillä väliä. Mites Aprilin kanssa? James kysyi ja virnisti serkulleen.
Seksiä, Fred tokaisi tyynesti.
Ylläri. Te sitte vaa paneskelitte koko viikon? James kysyi.
Tuota, ensinäkin, me rakasteltiin ja toisekseen, ei, ei koko viikkoa. Pitää sitä muutaki tehä. Esimerkiks, me käytiin rannikolla kattomassa asuntoa, Fred sanoi.
Ai, te sitte otte tosissaan muuttamassa yhteen koulun loputtua. Voi paska, Fred, mitä teen ens vuonna, ku sä et oo koulussa? James huokaisi.
No, samaa mitä minä tänä vuonna, Fred sanoi ja virnisti. S.U.P.E.R. – Sählään, Uunoilen, Pelleilen ja Erityisesti Riehun!
James naurahti.
Niin kai sitten. Mut hei, ootko huomannu, että Hugo olis ollu viime vuonna jonku tytön kanssa paljon? James vaihtoi aihetta.
Noh, Lilyn? Nehän on suunnilleen aina siinä yhessä porukassa? Fred veikkasi.
Ei, ku siis ihan kahestaan?
Ööh, jaa. Saatoin nähä sen kerran tai kaks jonkun yhen kanssa. En kyllä tiiä kuka se on. Miten nii?
No, se alko kyselee multa kaiken maailman vinkkejä tässä viikko sitten. Tytöistä siis, James kertoi.
Jaa. No mitäs sä sille selitit? Fred kysyi vähän huvittuneena.
No en minä tiiä. Jotain järkevää kai, toivottavasti, James sanoi.
No, toivottavasti Hugo ei liikaa järkyttyny. Mutta voitas alkaa koisaamaan? Fred sanoi ja veti peittonsa päälleen.
Joo, öitä, James sanoi ja kääntyi mahalleen.
Öitä, Fred sanoi.
Kaikki heti ylös! Olette nyt jo myöhässä! Vauhtia!
James heräsi Mollyn äkäiseen huutoon. Al ja Hugo olivat ilmaantuneet yön aikana kahdelle siskonpedille huoneen nurkassa ja he hieroivat nyt silmiään unisena. James nousi haukotellen istumaan, veti housut jalkaansa ja potkaisi vielä hiljaa kuorsaavan Fred hereille.
Aamupalan syötyään James, Fred, Al, Hugo, Rose, Rox, Lily, Harry, Ginny, Ron, Hermione, George ja Angelina seisoivat kahdessa neljän hengen ja yhdessä viiden hengessä ryhmässä.
Noniin, kolmosella! George kailotti. Yksi, kaksi, kolme!
Kuului kolme suunnilleen saman aikaista räksähdystä, kun ryhmät kaikkoontuivat. Hetken kuluttua he ilmiintyivät jonnekin. James katseli ympärilleen. Siellä täällä näkyi jännittyneen näköisiä miehiä ja naisia.
Tuota, ollaanko me Suomessa? James kysyi vähän hämillään.
Ei tietenkään, hölmö. Tämä on Porttiavainkeskus, vähän Lontoon ulkopuolella, Harry sanoi ja viittasi joukon peräänsä. He kävelivät puiselle tiskille, joka seisoi keskellä nurmea.
Kolme porttiavainta Huispauksen maailmanmestaruuskisoihin, kiitos, Harry sanoi tiskin takana istuvalle noidalle. Noita kaivoi tiskin alta lahon pesäpallomailan, repaleisen sateenvarjon ja lasten punaisen lelumopon. Sitten noita heilautti sauvaansa ja mumisi jotain.
Viisi kaljuunaa, noita sanoi ja ojensi porttiavaimet Harrylle. Harry ojensi rahat.
Lähtö on noin kolmen minuutin kuluttua, noita sanoi. Harry nyökkäsi ja kääntyi ojentamaan porttiavaimet.
Kolmen minuutin kuluttua kaikki kolme porttiavainta syttyivät siniseen hehkuun ja sitten ne tempasivat joukkion mukaansa. Hetken pyörittyään joukko mätkähti sammaleiselle aukealle keskelle pimeää metsää. James nousi seisomaan. Hän katseli ympärilleen ja äkkäsi kapean polun pois aukealta.
Tuolla, hän sanoi ja lähti kohti polkua.
Hetken kuljettuaan seurue saapui suuremmalle ja valoisammalle aukiolle, joka oli täynnä telttoja. Jamesin jäädessä pällistelemään, Harry tarpoi poikansa ohi kohti miestä jolla oli likainen parransänki, väljä College-paita ja lyhyet farkkusortsit.
Päivää, puhutteko englantia? Harry kysyi mieheltä.
Tämä on brittien alue, mies vastasi. Onko teillä varaus?
On, kolme teltta paikkaa, kaksi Weasleyn nimellä ja yksi Potterin nimellä.
Potter, Potter.. ahaa, rivi 17 paikka 3. Ja Weasley, tuota, Ronald Weasleyn nimellä rivi 17 paikka 4 ja George Weasley, rivi 17 paikka 2. Rivi 17 löytyy tuolta päin, mies sanoi ja osoitti aukean vasempaan laitaan.
Selvä, kiitoksia, Harry sanoi. Mies kumarsi hieman ja joukko lähti kohti riviä 17.
Teltat pystytettyään James, Fred ja Al lähtivät vaeltamaan ympäri aukiota. Siellä täällä liehui Iso-Britannian lippuja. He äkkäsivät matkamuistokojun ja Fred ja Al lähtivät ostamaan karkkia ja kaikkea muuta krääsää. James oli jättänyt rahapussinsa telttaan ja hän jäi kuljeksimaan kojun lähietäisyyteen. Yhtäkkiä James pysähtyi ja jäi tuijottamaan kohtaan, josta oli juuri kävellyt maailman kaunein tyttö. Tai no, ainakin tämän kaksoisolento. Ainut ero Fredin tyttöystävään Apriliin olivat mustat hiukset. James käännähti kannoillaan, mutta ei nähnyt enää tyttöä. James kirosi.
Mitä sä mölyät? Al kysyi tullessaan veljensä viereen.
En mitään, James sanoi. Hän mietti oliko hän nähnyt omiaan. April se ei ainakaan ollut. Tyttö ei ollut tarpeeksi pitkä ja sitä paitsi Aprillilla oli vaaleat hiukset.
Illan tultua pojat olivat palanneet teltoille. Sieltä he lähtivät koko porukalla kohti stadionia. Stadionin oli pakko olla ainakin sata kertaa suurempi kuin Tylypahkan huispauskenttä. James kiipesi Roxin perässä kohti korkeinta katselutornia. Kiivetessään hän katseli ympäri kirkkaana loistavaa stadionia.
Heidän paikkansa olivat loistavat. Ne olivat kentän keskilinjassa, joten he näkivät molempien puolien maalisalot yhtä hyvin. James istui Fredin ja Roxin välissä. Hänellä oli sylissään iso pussi suklaasammakoita, viisi rasiaa Joka Maun Rakeita ja kolme pulloa kermakaljaa.
Kun Britannian joukkue viimein lensi kentälle, noin puoli stadionia hurrasi raivokkaasti. Selostaja kuulutti:
Hyvät naiset ja herrat: Wood, Silverstone, Smith, Tucker, Yelnats, Harper ja Boot! Britannia on siis ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen selvinnyt finaaliin asti. Loistava suoritus heiltä. Ja sitten saapuu kentälle illan kotijoukkue, Suomi! Mäkinen, Virtanen, Virtala, Kukkonen, Salmela, Järvinen ja Tikkanen! Suomi on nyt viidettä vuotta mukana maailmanmestaruus sarjassa ja ensimmäistä kertaa finaalissa. Illan aputuomareina toimivat Hans Tottenburg Saksasta ja Al Astippui Intiasta. Päätuomarina toimii 23 vuotta Bulgarian maajoukkueessa pelannut Viktor Krum! Ja peli alkakoon!
Seitsemän ja puolen tunnin kuluttua peli oli edelleen kesken. Suomi johti peliä 240-210. James oli ensimmäiset viisi tuntia tuijottanut silmä kovana, kuinka taitavia maajoukkue tason pelaajat olivat. Kuuden tunnin kuluttua hän alkoi jo pikkuhiljaa toivoa, että sieppi jo löytyisi. Seitsemän tunnin pelin jälkeen hän oli uppoutunut ajattelemaan sitä tyttöä, jonka hän oli aiemmin nähnyt.
Kova karjaisu hänen vierestään havahdutti Jamesin. Fred oli loikannut pystyyn ja hyppi nyt innoissaan leveästi hymyillen.
Mitä? James kysyi ihmeissään.
Harper iski Vaihdokkaan! Fred huusi innoissaan.
Minkä? James kysyi, mutta Fred oli liian innoissaan vastatakseen.
Sieppi! kuului Lilyn huuto muutaman penkin päästä. James näki kuinka molempien joukkueiden etsijät kiisivät koko ajan korkeammalle vähän väliä välkehtivän kultaisen läntin perässä. Sitten yhtäkkiä etsijät kaarsivat takaisin alas. Sitten he kääntyivät kohti sitä penkkiriviä, jossa Potterit ja Weasleyt istuivat. James vilkuilu ympäriltään sieppiä, mutta sitä ei näkynyt. Boot ja Tikkanen kuitenkin syöksyivät heitä kohti täyttä vauhtia. Enää kymmenen metriä, kahdeksan, kuusi, viisi, Tikkanen nousi pois törmäyskurssilta, neljä, kolme, kaksi, James hyppäsi Frediä kohti väistäessään Roxia, joka väisti Rosea, yksi, James näki Lilyn kumartuneen polviensa päälle kädet pään suojana. Sitten kuului hirveä rämähdys ja Jamesin avattua silmänsä hän näki Bootin makaavan raajat levällään, käsi ojossa, pää Lilyn kengän päällä, hullu virne naamallaan. Bootin luuta oli kolmessa osassa seuraavalla rivillä istuvan vanhuksen sylissä. Lily tuijotti kummissaan jaloissaan makaavaa miestä. Sitten James havahtui ja astui Roxin ja Rosen ohi ja auttoi Bootin ylös.
Voitettiin, Boot sanoi iloisesti Jamesille ja nosti nyrkkinsä ylös.
Boot on napannut siepin! Britannia on voittanut pistein 240-370! Peli on ohi! Selostajan ääni kaikui stadionilla.
Anteeksi, että lensin päin, Boot sanoi hymyillen Lilylle. Sitten hän ojensi tytölle siepin ja lähti kohti katsomon laitaa, jonne Oliver Wood oli lentänyt.
Hieno suoritus, Mike, todella! Wood sanoi ja taputti Bootia selkään. Sitten hän antoi luutansa Bootille, joka lähti kunniankierrokselle. Wood itse kiipesi ylemmäs.
Potter! Hienoa nähdä taas! hän sanoi ja puristi Harryn kättä. Ja George ja Angelina, hienoa nähdä teitäkin. Olisipa Fredkin päässyt, rauha hänen sielulleen. Mutta tulkaa myöhemmin juhlimaan maajoukkueen telttaan, se on tuolla stadionin toisella puolella. Lähden nyt etsimään Katieta ja Alicea, he ovat varmaankin toisella puolella. Nähdään myöhemmin!
Wood puristi vielä kerran kaikkien kättä ja lähti sitten kutsuttaan itselleen ensin luudan.
Noniin, me lähdemme nyt! Koittakaa käyttäytyä! Harry sanoi, kun he olivat hetken ehtineet levähtää teltoillaan.
Ainahan me, James naurahti, kun heidän vanhempansa katosivat teltan ovesta.
Joko? Al kysyi varmistettuaan, että kukaan ei ollut jäänyt kuuntelemaan.
Jep, James sanoi ja nousi ylös tuolistaan.
Hei, mihin te meette? Lily kysyi.
Ulos, sä voit mennä vaikka nukkumaan, James sanoi.
Ei väsytä, mä tuun mukaan! Lily sanoi pirteästi ja nousi ylös sängystään.
No tule sitten, mut pysy lähellä Aliä, okei? James sanoi.
Miks mua? Al kysyi närkästyneenä.
No, koska sulle ei lohkee kuitenkaa, James sanoi hiljaa ja lähti yöhön. Hän käveli Fredin teltalle ja meni sisään.
Moi. Tuutteko ulos? hän kysyi.
Äiti kyllä kielsi. Mikä ettei! Fred sanoi ja nappasi takkinsa. Rox teki samoin. He hakivat vielä Hugon. Rosea ei näkynyt missään. Sitten he lähtivät yön meluun ja juhlintaan.
He kävelivät ohi monen iloisesti hoilottavan aikuisjoukon, muutaman jo sammuneen humalaisen ja parin närkästyneen näköisen vanhan mummon, jotka tirkistelivät telttojensa ovenraoista metelöijiä.
Aah, mulla on kauhee nälkä! Al sanoi ja osoitti kohti nuotiota, jonka ympärillä istui suunnilleen heidän ikäisiään nuoria paistamassa makkaraa. Heidän mennessä lähemmäs, he huomasivat että siellä oli muutama tuttukin. James äkkäsi hänen makuusalissaan nukkuvan David Criketin.
Hei, Dave! Säkin täällä! James sanoi ja viitoi muut mukaansa. He menivät istumaan Davidin ja tämän ystävien kanssa.
Joo, hieno peli oli, David sanoi puristaessaan Jamesin kättä. Sama porukka mukana? hän sanoi vilkaistessaan muita.
Aina, James sanoi ja otti makkaran. Keitäs nää on?
Ai joo, tässä on mun isoveli Tony, lähti viimevuonna Tylypahkasta. Sen tyttöystävä Stacy, sitten on Greg ja Henry, meidän loitsuryhmässä, kyllähän sä tiiät. Ja nää on Jess ja Amy, Jess on mun kaa samassa jästitiedossa ja Amy muutti kaks päivää sitten Lontooseen Kreikasta, David selosti. Silloin James huomasi sen saman tytön, Amyn. Ja samalla selvisi syy siihen, miksi tämä näytti niin Aprililtä.
Amy? Amy Pearl? Aprilin pikkusisko? Fred kysyi tytöltä.
Joo, tunnetko Aprilin? Amy kysyi hymyillen.
Joo, oon Fred, oon Aprilin kanssa kihloissa, Fred sanoi. Jamesin suu loksahti auki.
Mitä helvettiä?! Sä et sanonu mitään!
Ai joo. No, nyt kuulit, Fred tokaisi.
Ai joo, April on luonnollisesti kertonu susta, Amy sanoi.
Luonnollisesti. Niin, tässä on mun sisko, Roxanne, Fred sanoi.
Sano Rox vaan, Rox sanoi hymyillen.
Ja tässä on mun serkkuja, Hugo ja sitten Lily, Al ja James, jotka…, Fred aloitti.
Jotka eivät ole kihloissa sun siskos kanssa, James sanoi ja ojensi kätensä. Eikä kenenkään muunkaan kanssa.
Hauska tavata, Amy sanoi ja puristi Jamesin kättä. Fred tyrskähti. James mulkaisi häntä.
Mites loma muuten menny? David rikkoi hetken kestäneen kiusallisen hiljaisuuden.
He vaihtoivat kuulumisia pitkälle aamuun asti, mutta sen jälkeen, kun Amy oli kertonut kiireisestä kesästään, James ei enää kuunnellut muita, vaan jäi tuijottamaan tyttöä.