Title: Unen siivittämänä
Author: Minä, Scarlett
Beta: Eipä ole, joten urhoollisesti lasken virheet omaan piikkiini
Pairing: Fred/George
Rating: K-11
Genre: Fluffy, ehkä hieman angst, twincest, slash, one-shot
Warnings: Insesti, ja sitten totta kai aikalailla OOC-kaksoset
// Herkku selvensi varoitustaDisclaimer: Vaikka kuinka haluaisinkin, en omista siltikään Frediä ja Georgea, vaan se homma kuuluu ihanalle J.K. Rowlingille. Minä kyllä leikin näillä ihanilla kaksosilla mielin määrin, enkä tietenkään saa siitä rahaa.
Words: 1501
Tense: Preesens
Summary: Georgella on ollut jo pitkään tunteita kaksosveljeään Frediä kohtaan, eikä hän voi tietenkään paljastaa niitä tälle. Mutta sitten, Georgen näkemän unen jälkeen, jossa hänen ja Fredin välillä on muutakin kuin veljesrakkautta, kaikki muuttuu.
’Uusi’ A/N: Fini kakkosessahan tämän julkaisin, ja taas kerran voin sanoa, että kun tämä sai siellä ihan mukavasti kommentteja, niin päätin sitten tunkea tämän tännekin. Niitä kommentteja olisi totta kai edelleen kiva saada :’D Tämä on sitten hieman erilaisempi kuin Fini kakkosessa ollut, sillä olen hieman korjaillut ja/tai muuttanut joitain kohtia. Nyt tämä osallistuu myös
FanFic100:seen sanalla 001. Alku. Ja tähän lopuksi sitten vielä kakkosessa ollut
’vanha’ A/N: Aloitin tämän ficin joskus vuonna nakki ja peruna, ja joskus tuossa parisen viikkoa sitten talvilomalla (yöllä, totta kai, parhaimmat inspikset syntyy silloin, kun normaalit ihmiset on jo nukkumassa) sain sen vihdoin ja viimein valmiiksi. Tämä on ensimmäinen, ”kunnon” ficcini (kun raapaleita olen siis vain aikaisemmin tehnyt), joka on tullut valmiiksi, joten kai saan sitten olla onnellinen siitä. Nimeä tälle mietin pitkään, ja sitten päädyin tuollaiseen tylsyyteen ja outouteen, kun en parempaakaan keksinyt. Olin jo vähällä päättää, etten julkaisekaan tätä, mutta tässä tämä nyt sitten on – toivottavasti en aiheuta järkytyksiä.
Ja ai niin, niitä kommenttejakin sitten totta kai olisi mukava saada~
Unen siivittämänäAuringonsäteiden osuessa Fredin kasvoihin hänen punaiset hiuksensa loistavat kirkkaina, hänen lukuisat vaaleat pisamansa tummenevat, poskensa punehtuvat ja ruskeat silmänsä tuikkivat.
Muut eivät kiinnitä huomiota siihen, miltä Fred oikein näyttää milloinkin, mutta minä kiinnitän. Huomaan jokaisen pikku eron, panen merkille hänen hymykuoppansa, silmillensä valahtaneet suortuvat, hänen tummat, pitkät ripsensä, jotka verhoavat hänen kauniita silmiään ja ylipäätänsä kaiken mahdollisen, mitä hänessä voinkaan nähdä.
Joskus unohdun katselemaan Frediä, jolloin hän kääntää katseensa minuun, mutta se ei merkitse hänelle mitään suurempaa. Sen näkee hänen katseestaan, hän katsoo minua samalla tavalla kuin muitakin ihmisiä. Hänen katseessaan ei ole rakkautta, hänen
silmissään ei ole rakkautta, vaan vain ja ainoastaan ystävyyttä.
Joskus me kuljemme kädet toistemme hartioilla tai vyötäisilläkin ja joskus jopa halaamme, kun meistä siltä tuntuu tai kun me haluamme pelleillä. Tiedän, että se on Fredille vain veljesmäistä toimintaa tai juuri vain sitä näyttämisenhalua muille, mutta minä annan ajatuksieni mennä vielä vähän pidemmälle.
Fred toivottaa hyvät yöt ihanalla, jo nyt hieman unisella äänellään, ja minä kiitän ja sanon hänelle samat sanat. Fred laskeutuu nukkumaan lämpimän ja paksuhkon peiton alle, ja minäkin teen samoin, mutta minulla ei ole aikomustakaan nukkua, ei vielä, sillä yritän pysyä valveilla ja antaa hänen nukahtaa ennen minua, jotta voisin katsella häntä rauhassa kenenkään muun häiritsemättä ja huomaamatta.
Himmeä, ikkunasta sisälle pyrkivä kuunvalo valaisee huoneen ja samalla myös Fredin kasvot. Hänen kiinnipainettujen silmiensä ripset ovat kaartuneet kauniisti ylöspäin, hiuksensa ovat levinneet pitkin tyynyä, huulensa ovat hiukan raollaan ja näyttävät kutsuvan suudelmaa kosketukseensa. Hänen rintakehänsä kohoilee ylös ja alas rauhallisen hengityksen voimasta.
Haluaisin nousta, kumartua sitten Fredin ylle ja painaa pienen, pehmeän suudelman hänen huulilleen, haluaisin niin tehdä kaiken sen, jotta voisin kokea pienen, onnellisen hetken edes vain tämän yhden kerran. En halua tietää muuta, minun ei edes
tarvitse tietää, kuin tiedon siitä, miltä Fred maistuu ja miltä hänen huulensa tuntuvat.
Huokaisen syvään hiljaa, siirrän katseeni Fredistä kattoon ja mietin hetkisen, pitäisikö minun nousta sängystä ja toteuttaa haluamiseni. Niin, ehkä minun on nyt tehtävä se, vihdoin ja viimein, monen yön pohdinnan jälkeen… Kyllä, minä teen sen.
Heilautan jalkani sängyn yli ja nousen seisomaan, ennen kuin ehdin estää itseäni laskeutumalla makaamaan takaisin sänkyyn. Astun pienen askeleen Fredin sängyn viereen ja lasken katseeni alas. Hän näyttää nukkuvan sikeää unta, hyvä niin, tuskin mikään voisi herättää häntä.
Kumarrun hieman eteenpäin hänen ylleen, nostan toisen käteni varovaisesti hänen poskellensa, suljen silmäni ja annan huulieni koskettaa Fredin huulia painamalla pienen suudelman niille.
Maistan Fredin huulien maun ja tunnen ne omilla huulillani. Se riittää minulle, sillä sain tehtyä kaiken sen, mitä halusinkin. Hän maistuu hyvältä, lähes taivaalliselta, mitä lie hän onkaan syönyt äskettäin ennen nukkumaan menoaan. Hänen huulensa tuntuvat pehmeiltä, ehkä hieman karheiltakin.
Nousen kunnolla seisomaan ja annan käteni vielä hetken levätä Fredin poskella. Nostan sen kuitenkin äkisti pois, kun hän liikahtaa yllättäen, ja katson sitten häntä hieman hätääntyneesti. Fred näyttää kuitenkin yhä nukkuvan sikeästi minun suureksi onnekseni, joten käännyn, kiipeän sänkyyni ja katson häntä nukahtamiseeni asti ja näen unta, ihanaa unta, hänestä ja minusta:
Välillämme on enemmän kuin pelkkää veljesrakkautta, tunnen Fredin käden omassani ja kuulen hänen kuiskauksensa korvani juuressa. Me kävelemme pitkin vihreää niittyä, kohti kaunista, suurta puuta, ja kun saavumme puun alle, Fred irrottaa kätensä omastani, lähestyy minua katsoen tiiviisti ruskeilla silmillään omiini, sulkee ne sitten ja painaa huulensa minun huulilleni. Hänen kätensä kohoaa niskani taakse, toinen löytää paikkansa jostain lantioni kohdalta. Vastaan hänen suudelmaansa intohimolla, joka on ollut minussa jo pitkään löytämättä tietänsä ulos.
Fred irrottautuu pian minusta onnellinen hymy kasvoillaan, laskeutuu sitten istumaan vihreälle ruohikolle ja pyytää minuakin tekemään niin. Istuudun hänen viereensä hymyillen, kierrän käteni polvieni ympäri ja katson ympärilleni. Me istumme puun varjossa, auringon paistaessa täydellä teholla, vihreällä niityllä. Mitään muuta ei näy, kuin pelkkää vihreää ruohikkoa. Aivan kuin olisimme taivaassa…
Siirrän katseeni lepäämään Frediin ja huomaan, että hän on mennyt makaamaan nojaten päänsä takana oleviin käsiinsä ja että hän on napannut jostain pitkän heinänkorren suuhunsa. Hän katsoo taivaalle, mutta tajutessaan sen, että katselen häntä, hän siirtää katseensa taivaalta minuun ja kääntyy kyljelleen nojaten yhä toiseen käteensä. Hymy kohoaa Fredin kasvoille, kun minäkin laskeudun makaamaan ruohikolle melkein kiinni häneen.
Fred hivuttautuu salakavalasti vielä pari senttiä lähemmäs minua ja kierähtää sitten äkkiä päälleni. Ähkäisen hieman, mutta pysyn aivan aloillani, ja Fred nousee istumaan hajareisin jalkojeni ympäri. Hän vangitsee nopeasti ranteeni otteeseensa, nostaa ne sivuilleni, pääni molemmin puolin, ja kumartuu pikkuhiljaa lähemmäksi kasvojani. Hän sulkee silmänsä noin viiden sentin päässä kasvoistani ja sitten suutelee minua. Vastaan suudelmaan, avaan suuni, jolloin Fred päästää kielensä seikkailemaan sinne.
Hänen kätensä irrottavat pian otteensa ranteistani, liikkuvat pitkin ylävartaloani alas farkkujeni vyönsoljelle ja avaavat sen nopeasti. Sitten hänen vasen kätensä siirtyy vetoketjulle ja vetää sen alas, oikean kätensä hän jätti vyölle. Vasen tulee pian oikean seuraksi, ja ne alkavat vetää pikkuhiljaa farkkujani alaspäin. Samassa tunnen lähes automaattisen reaktion, refleksin, jossain nivusissani hänen nopeasta kosketuksestaan iholleni.
Jossain polvien kohdalla Fred lopettaa housujeni vetämisen alas, nostaa päätänsä rikkoen koko sen ajan kestäneen suudelman ja kysyy: ’George… Haluatko sinä edetä vielä pitemmälle?’ Nielaisen, käännän katseeni hetkeksi epäröivästi sivulle, mietin asiaa murto-osasekunnin ajan ja siirrän sitten katseeni takaisin Frediin. Nyökkään nopeasti sen merkiksi, että minä haluan sitä, minä tosiaankin haluan edetä pitemmälle ja kokea sen ihanan tunteen, haluan. Fredkin nyökkää sitten, laskee päänsä ja suutelee minua taas. Hänen kätensä taasen jatkavat työtään, eli vetävät housuni hitaasti, ärsyttävän hitaasti, nilkkoihin asti, siirtyvät sen jälkeen boksereideni kuminauhalle ja minä olen vähällä kiittää ääneen Frediä, sillä ne ovat alkaneet käydä jo hieman ahtaiksi hänen vetäessään hieman vaivalloisesti farkkujani alaspäin ja suudellessaan minua samalla.
Fredin oikea käsi, tai vasen, en tiedä enää, en välitä
tietää, nostaa hieman alushousujeni kuminauhasta ja päästää toisen kätensä niiden sisälle.Yllättäen ikkunan läpi huoneeseen tunkeutuneet kirkkaat aamuauringonsäteet herättävät minut ja saavat silmäni aukeamaan, ja samalla mieleni alkaa tyhjentyä siitä ihanasta unesta. Olisipa, olisipa se vain jatkunut aivan loppuun asti, edes tämän yhden pikku kerran.
Nousen pian istumaan, hieron hieman silmiäni ja näen Fredin. Hän istuu sänkynsä reunalla hymyillen ja katsoen suoraan minuun.
En voi kääntää katsettani toisaalle. Fred ei ole ikinä ennen näyttänyt tuolta, noin suloiselta, noin iloiselta, noin ihanalta. Sydämeni lyönnit tihentyvät kovaa vauhtia.
”Mikäs sinut nyt on noin onnelliseksi saanut?” kysyn uteliaalla äänensävyllä.
”Näin omituista, mutta aika lailla ihanaa unta”, Fred vastaa oltuaan hetken hiljaa.
”Minkälaista unta, Freddie? Jotain jostain kerta kaikkiaan upeasta tytöstä, joka – hetkinen, miksi sitä jästibaarien naisten touhua miehille nyt kutsutaankaan –
strippaa sinulle tai joka tekee jotain muuta, josta joka ikinen teinipoika voi unelmoida sydämensä kyllyydestä?”
”No, Georgie, enpä nyt sanoisi ihan niinkään. Olin siinä unessani erään ihmisen kanssa, erään
rakkaani kanssa. Me kävelimme käsi kädessä kohti jotain suurta puuta, ja päästyämme sen puun alle suutelin yhtäkkiä sitä toista ihmistä. Hän vastasi suudelmaani todellisella intohimolla, ja minusta tuntui taivaalliselta. Ja sitten, sitten minä aloitin…”
”Niin? Mitä sinä aloitit?” En malta olla kysymättä Frediltä. Ei, ei hänellä voinut olla samaa unta, ehei. Tai sitten oli – mutta hän oli siinä vain jonkun ihanan rohkelikkotytön, ehkä Angelinan, minkälie, kanssa, muttei missään nimessä minun. Niin, niin se täytyi olla…
”Niin, siihen se sitten loppuikin, noin vain, en minä mitään tainnut sittenkään aloittaa. Muistin väärin”, Fred vastaa äkkiä, ja hänen kasvoistaan saattaa huomata, jos katsoo tarkkaavaisesti, että hän valehtelee, ”se uni olisi voinut kyllä jatkua hieman pidempääkin, jos totta puhutaan, George, sillä en ole koskaan aikaisemmin nähnyt jotain sellaista unta. Enkä voisi tosiaankaan toteuttaa sitä unta oikeassa elämässä juuri sen ihmisen, joka siinä oli, kanssa, vaikka kuinka kovasti haluaisinkin.”
Fred oli ilmeisesti nähnyt täsmälleen samaa unta, mutta jättänyt tosin kertomatta unen oikean lopun. Se ei yhtään ihmetytä minua, sillä kuka nyt jotain
sellaista voisi toiselle kertoa, oli se toinen sitten oma kaksoisveli tai sitten ei.
Lasken katseeni lattialle. En edes tajua hetkeen, mitä Fred sanoi lauseensa päätteeksi, mutta kun hänen lauseensa loppupuolen sanat iskeytyvät yhtäkkiä tajuntaani, henkeni salpautuu.
’Enkä voisi tosiaankaan toteuttaa sitä unta oikeassa elämässä juuri sen ihmisen, joka siinä oli, kanssa, vaikka kuinka haluaisin…’ ”Sinäkin ilmeisesti näit samaa unta kuin minä näin”, kuulen Fredin sanovan hiljaa. Nostan katseeni takaisin häneen, ja kuiskaan sitten purren huultani: ”Kaksostenhan on sanottu näkevän samoja unia, niin minulle aikoinaan joku puoliverinen korpinkynsipoika kertoi. Eli siis, niin… Ilmeisesti me tosiaan näimme samaa unta, ja minä – minä ainakin pidin siitä unesta, erittäin paljon.”
Monta minuuttia on aivan hiljaista, molemmat ovat kääntäneet katseensa aivan toisaalle toisesta. En tiedä, mitä tekisin, eikä nähtävästi tiedä Fredikään. Mitä ihminen voisi tosiaankaan tehdä, kun hänen rakkaalleen, joka on hänen sukulaisensa, veljensä, tarkemmin sanottuna
kaksoisveljensä, on selvinnyt hänen todelliset tunteensa rakastaan kohtaan?
Fred huokaisee, nousee sängyltään, kävelee sen pienen matkan sänkyni eteen, kääntyy ja istuutuu vierelleni. Hän nostaa toisen kätensä hartioilleni, toisen hän vie leualleni, ottaa siitä kiinni kääntäen sen itseensä päin ja saaden minut katsomaan häntä. Hän katsoo suoraan silmiini, ja minä vilkaisen nopeasti hänen kasvojaan. Ilme hänen kasvoillaan on hyvin epäfredmainen, siitä kuvastuu hyvin positiivisia, voimakkaita tunteita,
rakkautta.
Hän työntää kasvojaan hieman eteenpäin, aivan kiinni omiin kasvoihini, ja antaa pienen suukon huulilleni. Sen jälkeen hän irrottaa huulensa omistani ja vetää päätään hieman taaksepäin.
”Voi, George… Haluatko sinäkin, että tuo yhteinen unemme päättyy niin, kuin sen
pitääkin oikeasti päättyä? Haluatko sinäkin, että minä jatkan siitä, mihin unessa jäin, haluatko?” Fred kysyy sitten kuiskaten, enkä minä voi muuta kuin antaa hymyn kohota huulilleni ja nyökätä.
A/N 2: Eh, tuota noin, joo.
[size=85]
//destine muokkasi ikärajaksi PG-13 lievän R:n kadotessa Finin ikärajoista[/size]
