Disclaimer: En omista House-sarjan henkilöitä tai maailmaa.
Kirjoittaja: Venomous
Beta: -
Ikäraja: K-11
Paritus: House/Wilson
Genre: Draamaahan tämä lähinnä on.
Fandom: House
Yukimura lisäsi fandomin myös alkutietoihin.Summary: Joskus oli parempi, ettei ratkaisua ollut, mutta Gregory ei ollut koskaan hyväksynyt sitä.A/N: Tämän ficin myötä oikein hyvää syntymäpäivää,
Minttushka! <3 Koska en mitenkään saa sitä toiveficciäsi ajoissa tehtyä (fandom tuottaa
pikkaisen probleemoja
) mutta kyllä se siitä. Tämän päätin kuitenkin saada valmiiksi.
Tästä oli ensin tarkoitus tulla pelkkä sarja yhteenkuuluvia tuplaraapaleita, mutta koska viimeinen raapale venyi ja venyi enkä enää nähnyt järkeväksi pätkiä sitä, yhdistin ne.
/Menee Multifandom -haasteeseen.
Kun diagnoosia ei oleGregory lähestyi Jamesia niin nopeasti, että onkologi luuli hetken ystävänsä kepin olevan kateissa ja tarkasti nopeasti kätensä siltä varalta, että liekkikuvioinen kävelykeppi oli - jollakin kumman tavalla - päätynyt hänelle. Vilkaisu diagnostikon oikeaan käteen paljasti ilmassa viuhuvan kepin, jota Gregory pyöritti kuin sirkustaitelija, täydellisenä punamustana ympyränä. Ääriviivoja ei erottanut, jestas kun toisesta oli tullut taitava. Kaksi vuotta sitten keppi olisi ollut hänen silmässään, tai kuten James muisti työhuoneeseensa asti raikuvasta kiroilusta, oli ollut Gregoryn silmässä.
“Jos haluat lääkkeesi, Cuddy kielsi minua -”
“Cameron jahtaa minua.” Gregory kurkisti olkansa yli. “Oho, hän saavuttaa nopeasti. Älä liiku.”
Suudelma oli hätäinen, kieli tunkeutui syvemmälle kuin olisi ollut tarpeen. James oli jähmettynyt, mutta niin oli Cameronkin, ja kun Gregory kuuli korkokenkien kopinan loittonevan hän irtautui.
“Hän ei halua olla häiriöksi”, Gregory kuiskasi ja James odotti puhekykynsä palautuvan.
“Mitä vittua tuo oli?”
“Sen karkottamista.”
“No, painu sinne tai kutsu takaisin, sillä olen vitun vihainen nyt.”
“Ei sanaakaan Cameronille.”
“Hän näki meidät!”
“Homopornoa käytävällä, mitä sanomista siinä olisi? Ei hän kehtaa puuttua, ja minä pääsin eroon. Yritti iskeä.”
“No, sinun pitäisi suostua. Hän on ainoa tarpeeksi idiootti pitääkseen sinusta.”
“Mutta Wilson, sinähän pidät minusta virallisesti nyt.”
Gregory käveli pois, oli jo hissillä ennen kuin James toipui.
-
“Mitä tarkoitit virallisella?”
“Sitä, että me olemme pari. Aina kun Cameron katsoo.”
“Mutta muulloin emme?”
“No, jos välttämättä haluat. En olekaan ennen kokeillut sitä miehen kanssa.”
“Haista paska, House.”
“Aina kun Cameron katsoo.”
“En voi uskoa, että olet ystäväni. Mikä minä olen - Cameron-karkottajako? Kuvitteletko, että suostun suutelemaan sinua aina kun hän katsoo? Voisin mennä ja kertoa hänelle, ettei meillä ole mitään. Ansaitsisit sen.
“Hän vihaa minua nyt. Tavoite saavutettu, älä luulekaan pilaavasi tätä.”
“Kaikki tämä, koska Cameron pitää sinusta?”
Gregory oli kavahtavinaan. “Urgh, älä mainitse sen naispaholaisen mieltymystä minuun. Vie rahani ja neitsyyteni ja antaa vastalahjaksi HIV:n.”
“Onko Cameronilla HIV?”
James esitti yllättynyttä, mutta Gregory tunsi pelin säännöt paremmin.
“Valitan, en saa levitellä potilastietojani.”
“Ihan kuin sinä välittäisit.”
Gregory osoitti kepillään Jamesin työpöydällä lepääviä papereita. “Ja sinä valitat minulle, ettei potilastietoja saa levitellä?” Hän nappasi satunnaisen paperin ja luki ääneen “…diagnoosina voidaan pitää lievää rintasyöpää, voidaan hoitaa laserleikkauksella…”
“Anna se takaisin!” James ojensi kätensä, mutta Gregory tökkäsi sen kepillä sivulle heilutellen paperia voitonriemuisesti. “Tiedätkö, taidan antaa sinulle syntymäpäivälahjaksi muutakin kuin liukastetta - kassakaapin. Voit säilöä sinne paperisi ja kondomisi, liukaste on kuitenkin oltava aina esillä.”
Ähkäisy. “Et sinä muista, milloin on syntymäpäiväni.”
“Ups, en muistakaan. No, tuplaan lahjasi jouluaattona.”
-
Gregory ei antanut Cameronille tilaa lähestyä.
Joten käytännössä se tarkoitti, että Jamesin mahdollisuudet yksityiseen työskentelyyn olivat olemattoman pienet - ei, olemattomat. Kahvitauko, ja Gregory tavoitti hänet, ihmeellisen nopeasti liikkuen ja James unohti maksaa kahvinsa liian monta kertaa. Eihän hän voinut nyt jäädä sinne suudeltavaksi, hyvänen aika, keskelle kahvilaa kun naiskammoinen erikoislääkäri juoksi hänen perässään Cameron perässään.
Helvetti, siitähän huhut olisivat lähteneet kiertämään, House ja Wilson seksisuhteessa.
James kiitti luojaansa siitä, ettei hänellä ollut tyttöystävää. Gregory sanoisi vain “jätä hänet” ja hän olisi taas poikamies, James ei itse laittaisi tikkuakaan ristiin erotakseen, mutta hän olisi silti pian poikamies.
Mutta jos sama kaava jatkui, hän ei olisi ainoa ikuinen poikamies.
Mikä helvetti hänen ystäväänsä vaivasi? Cameron oli nuori ja nätti, James olisi kyllä vikitellyt naisen mielellään mutta hän ei juuri arvostanut työpaikkasuhteita.
James irvisti hörpätessään liian kuumaa kahvia, ja se mukillinen hänet oli velvoitettu maksamaan etukäteen. Kuinka monta kuppia oli jäänyt puolityhjänä ja maksamattomana tiskille, kun Gregory oli lähestynyt, hitot, ainakin kaksikymmentä.
Eikä kuukausi ollut edes puolivälissä.
James vilkaisi kahvikuppinsa yli ja huokaisi. Sieltä hänen ystävänsä saapui, virnisteli keppiä pyöritellen eikä hänen kahvinsa ollut edes puolivälissä. Hän jätti mukin pöydälle, toivoen, ettei sessio kestäisi kovin kauaa ja että Gregory vihaisi kahvin makua. Turhaan.
-
Hän oli kai olettanut, että Gregory piti tilannetta jotenkin hauskana.
Hänen ystävänsä oli nykyään aina jotenkin hilpeänä - naureskeli, pyöritteli keppiään ja jopa tervehti asiakkaitaan kohteliaasti. Jogurttirusinoita hän sentään vielä tarjosi potilailleen kun häntä ärsytti, kuka erikoislääkäri muka oli kiinnostunut tutkimaan kenenkään peräpukamia? Typerät sairaslomaa vinkuvat lusmuilijat, eivät vaivaudu edes kysymään miksi peräpukamiin ei myönnetty rasvareseptiä niin kuin ennen, tai miksi lääkkeet aiheuttivat allergiaa. Niin Gregory valitti aina Jamesille, kun hänellä oli ollut huono päivä, mutta niitä huonoja päiviä oli yhä harvemmin.
James tunsi itsensä typeräksi huolestua moisesta, mutta Gregory ei ollut hyväntuulinen ihminen. Hän oli kusipää ja söi iloisia ihmisiä aamupalaksi, tai määräsi heille kuolettavia lääkkeitä.
James ei halunnut tehdä sitä, mutta hänen oli pakko. Kun Gregory oli jälleen kerran suudellut häntä näin karkottaen Cameronin perästään ja lähtenyt kotiinsa, James pakottautui astumaan sisään ystävänsä työhuoneeseen.
Siellä olivat vain Chase ja Cameron, mutta James pystyi kuulemaan suunsa loksahtavan auki.
“Ylityöt eivät kiinnosta, vai?”
Muhinoiva pari erkani, Cameron kiskoi työtakkiaan paremmin ylleen ja Chase yritti turhaan estää punastumistaan.
“Työnantaja ei kiinnosta enää?”
“Oh, ei hän ole pitkään aikaan kiinnostanutkaan.”
“Miksi helvetissä sitten ajat häntä takaa?”
“Wilson, House ylikäyttää lääkkeitä. Yritän vain puhua hänen kanssaan.”
James mietti, pitäisikö huolestua, kun hän lähti mutisten vain “ei mitään uutta”.
-
“Persläpi! Ihastunut muka sinuun. Siksi sinä pystyt kävelemään ilman keppiäsi - pöllit taas lääkkeitä itsellesi.”
“Enkä pölli. Teen tutkimusta.”
“Just. Kuinka kauan menee, että narkomaanin ystäväpiiri vaihtuu, vai?”
“Ei. Kuinka kauan menee, että huumeiden käyttäjä vaihtaa seksuaalista suuntautumistaan.”
“Yksi päivä?”
“Kaksi minuuttia.”
“House… olen vitun vihainen sinulle nyt, tiedätkö?”
“Oh, olit eilenkin. Ja toissapäivänä. Ja sitä edellisenä. Ja sitä edellisenä. Ja sitä -”
“Selväksi tuli! Pidät minua hissukkana, etkö pidäkin? No, tämä hissukka selvittää mistä hankit lääkkeesi ja laittaa sille pisteen.”
“Ei onnistu.”
“Miksei muka?”
“Hankin ne Afrikasta.”
“No, käyn vain sen mantereen jokaisen vitun apteekin läpi.”
“Kannattaa aloittaa Namibiasta. Sieltä saa hyvää kamaa, kun osaa etsiä oikeista paikoista.”
“House!”
“MITÄ?”
“Oletko ihastunut minuun tai jotain - jos olet, mikset voi sanoa suoraan? Cameron käy vielä kimppuusi, tiedätkö. Etkö sinä voi keskustella hänen kanssaan kuin järkevät ihmiset?”
“Hoida ensin hänen HIV:nsä.”
“Olen syöpälääkäri.”
“HIV on verrattavissa syöpään.”
“Älä aloita tuota. Mitä hittoa haet minulta? Huomiotako?”
“En! Minulla on syöpä ja yritän päästä housuihisi, että operoisit minut ilmaiseksi.”
James olisi halunnut käydä Gregoryn kimppuun, mutta hän onnistui hillitsemään itsensä. Jatketaan sitten leikkiä, jos kusipää tahtoi.
“Minkä lajin syöpä?”
“Rintasyöpä.”
“Olet mies.”
“Olen transseksuaali mies.”
James ei olisi halunnut myöntää hävinneensä, mutta hän oli.
-
“Kerroitko Cameronille?”
James ei nostanut katsettaan lehdestä. “En muistanut.”
“Hyvä.” Gregory istuutui hänen potilastuoliinsa. “Etkä kerrokaan. Ja muuten, olen vitun vihainen sinulle nyt.”
James hörppäsi kahviaan niin välinpitämättömänä kuin osasi. “Oh, osat vaihtuivat, vai?”
“Sinä menit ja kielsit heitä antamasta lääkkeitä minulle?”
“Tiedätkö, Namibia oli yllättävän lähellä. Päätin käväistä siellä kahvitauollani.”
“Vaihdoit vielä kahvitaukosi paikkaa, vai? Siksi en löytänyt sinua eilen.”
“Olen pahoillani, toivottavasti Cameron otti sinut puhutteluun.”
“Eip”, Gregory vastasi, ja pompotteli häiritsevän pinkkiä superpalloa, jonka oli kaivanut taskustaan.
“Vaan? Ja mistä hitosta löydät noita palloja? Eikö Cuddy takavarikoinut sinulta viime viikolla kolme?”
“Tämä jäi potilaalta. Pompottelu auttaa minua keskittymään. Jja… kävin kahvilanmyyjään kiinni. Nekrut suutelevat keskimääräistä huonommin, tiedätkö?”
“Anastit pallon potilaaltasi?”
Gregory nappasi pallon nyrkkinsä sisään ja kääntyi katsomaan Jamesia.
“Tiedätkö, useimmat olisivat huolissaan, koska suutelin kahvilamyyjää.”
“Jep. Se afrikkalainen jäi muuten lomalle viime viikolla.”
Greogory kohotti kulmiaan. “Pahus, paljastuin. Olen värisokea.”
James hymyili. “Cameron taisi pitää vuosisadan saarnan.”
“Entinen opettajani jää niukasti kakkoseksi.”
“No, kumpi voitti.”
“En haluaisi myöntää tätä, mutta se pahuksen sukupuolitautia kantava emakko.”
“Oh, Cameron voitti? Ja muuten, hän tuskin arvostaa, kun levittelet hänen potilastietojaan.”
“Ei hän oikeasti kärsi siitä kondomien vajaakäytön sivutuotteesta, idiootti.”
James hymyili lisää. “Tiedän. Todistin vain, ettet sinäkään täysi kusipää ole.”
-
Tavallaan se oli hupaisaa Jamesista, kun Gregory ei enää hakeutunut hänen seuraansa silloin, kun hänellä ei ollut enää mitään asiaa vastaan.
Tavallaan oli ja tavallaan ei ollut. Gregorylla ei ollut enää mitään syytä hakeutua hänen seuraansa, ja hän sai pitää kahvitaukonsa. Mutta hän tiesi ystävänsä olevan pahoillaan siitä, ettei tämä voinut pitää jalkakipua poissa kokonaan, vaikka Cuddyn antamat lääkkeet tepsivätkin. Nimenomaan kipu Gregoryn teki kusipääksi, James tiesi sen, koska oli ollut niin monta vuotta toisen paras ystävä. Hän oli nähnyt jaksoja, jolloin ei ollut kusipäätä, oli vain erityisen hyvä diagnostikko ja hänen omalaatuiset hoitokeinonsa.
Joten James jätti kahvitaukonsa väliin etsiäkseen ystävänsä, ja löytääkseen hänet, erään hissille johtavan käytävän varrelta. Hän ihmetteli hetken paikkavalintaa, sillä Gregory ei pitänyt siitä, että häntä häirittiin, mutta hissin oveen liimattu
Epäkunnossa selitti asian.
“Ennen kuin sanot mitään, häivy. Olen juuri saavuttamassa superpallon pomputtamisen maailmanennätyksen.”
“Mikä entinen ennätys on?”
“Sitä ei ole.”
James huokaisi ja istui Gregoryn viereen.
“Joten… mikä on?”
“Tuhatkolmesataaseitsemänkymmentäkahdeksan.”
“Mitä?”
“Tuhatkolmesataaseitsemänkymmentäyhdeksän.”
“Vittu, House, pudota se pallo.”
“Tuhat- hitto, nyt se karkasi. Nouda, Wilson.”
“Enkä nouda. House, mikä sinua vaivaa?”
“Ei mikään! Yritän diagnosoida tässä.”
“Hankala tapaus?”
“Jep.
Todistin vain, ettet sinäkään täysi kusipää ole. Sanoit noin eilen.
“Niin.”
“No, mitä helvettiä se tarkoittaa?”
-
No, mitä helvettiä se tarkoittaa?Koska kysyjä oli Gregory House, James ei osannut vastata. Tavallisesti hän olisi lainannut itseään sanomalla “no, sitä, ettet ole täysi kusipää”, mutta Gregorylla ei ollut tapana kysyä tyhmiä kysymyksiä. Hänen ystävänsä kysyi vaikeita kysymyksiä, sellaisia, joihin vain hänellä itsellään oli vastaus.
Joten hän istui nyt lääkärin vieressä ja odotti diagnoosia. Hän oli hakenut superpallon takaisin, ja Gregory pompotteli sitä taas, lattia-seinä-lattia-nyrkki, James oli mennyt sekaisin tuhannen pompun jälkeen. Hänen kahvitaukonsa oli loppunut tunti sitten ja hänellä oli asiakas odottamassa, mutta James ei välittänyt. Ehkä hän saisi haukut, ehkä ei, mutta eikö ystävyys muka mennyt kaiken edelle, jopa keuhkosyövän?
Se alkoi olla jo liikaa istumalihaksille, kun Gregory viimein lopetti, sulkien superpallon nyrkkiinsä ja näytti samalla tavalla tyytyväiseltä kuin aina kun oli ratkaissut jonkun erityisen vaikean tapauksen.
“No, mikä on diagnoosi?”
Gregory hymyili aidosti, kun hän katsoi ystäväänsä.
“Sitä ei ole.”
“Joka tarkoittaa…”
“Että eräs James Wilson pitää miespuolisesta työkaveristaan, vaikka vielä viime viikolla oli kovasti työpaikkasuhteita vastaan.”
“Hei, sinähän minusta ensiksi pidit, persläpi!” James huudahti, mutta Gregory vain yltyi tästä.
“Hahaa, myönnät siis! No, mitä voit sanoa puolustukseksesi?”
“No…” James katseli ympärilleen, ei ketään näkyvissä, ei pyörtyileviä mummoja - “en voi sanoa mitään. Mutta ehkei minun tarvitse.”
Ensimmäistä kertaa James oli se, joka suuteli Gregorya eikä toisinpäin, mutta ensimmäistä kertaa suudelma ei ollut ainoastaan yksipuolinen. James nousi polvilleen saadakseen paremman asennon, ja muutamien kymmenien sekuntien vain-suutelun jälkeen Gregory hivutti kätensä Jamesin paidan alle hieromaan nihkeää selkää. Sen intiimimmäksi se ei voinut mennä, ei käytävällä, mutta James ei olisi välittänyt vaikka se olisikin.
He pelkäsivät keskeyttävänsä tilanteen puhumalla, joten he eivät puhuneet, eivät silloinkaan kun heidän oli pakko keskeyttää hetkeksi saadakseen happea. James kuitenkin hymyili, ja Gregory seurasi esimerkkiä, jälkimmäinen tosin vain koska tilanne huvitti. Se oli mukavaa ja se huvitti.
James taas hymyili mietteilleen. Gregory oli auttamattoman itsepäinen, ei hän olisi ikinä myöntänyt pitävänsä ystävästään toisella tasolla vaikka olisi ollut toivottoman rakastunut. Mutta, James ajatteli, sitä varten ystävät olivat, ja Gregoryn ystävänä olemiselta vain vaadittiin vähän enemmän.
Gregory ei ollut ratkaissut hänen kysymystään, joten tämän ratkaisu oli, ettei diagnoosia ollut. Ja Jamesilla oli diagnoosi diagnoosin puuttumiseen, yksinkertaisesti, Gregorylla ei ollut kunnollista kokemusta siihen aihepiiriin, josta vastaus löytyi.
Jamesin diagnoosi oli yksinkertaisesti lähimmäisenrakkaus, mutta Gregory ei olisi hyväksynyt sitä. “Se käsite esiintyy joka hemmetin suntion lunttilapussa eikä lääkärin käsikirjassa”, Gregory olisi sanonut ja avannut kyseisen käsikirjan l:än kohdalta todistaakseen asian.
Mutta loppupäivänä kukaan ei enää viitsinyt diagnosoida; eivät loputtoman pitkään käytävällä suuteleva kaksikko tai heidät nähnyt Cuddy, joka poistui hymyillen ja vähin äänin paikalta, eivät Gregoryn alaiset, jotka odottivat turhaan loppupäivän toimeksiantoa tai se keuhkosyöpäpotilas, joka lähti kihisten kotiin katsomaan elokuvia.
Joskus oli parempi, ettei ratkaisua ollut, mutta Gregory ei ollut koskaan hyväksynyt sitä. James joutui alistumaan siihen ja hyväksymään, että joutuisi vielä sen takia hankaluuksiin, mutta hän ei oikein osannut välittää siitä silloin.
Seksin harrastamisella tyhjällä vuodeosastolla oli omat puolensa, mutta Cuddy tuskin antaisi ihan heti kaikkien valvontakameroiden poiskytkemistä anteeksi.
