Author: R.H.E
Genre: Romance, vähän angst
Pairing: Remus/Tonks
Rating: K-11 ? Korjatkaa jos olen väärässä
Summary:
Ja viimeinkin hän katsoi minua haaleansinisillä silmillään, jotka olivat täynnä kyyneleitä.Disclaimer: Kaikki kuuluu Rowlingille, minä vain testaan ja kokeilen mielikuvitukseni rajoja.
Warnings: mainitaan kuolema, viittauksia seksiin
A/N: Toinen julkaisemani ficci, ja menee jo vähän pahemmalle tasolle
Pidän tästä aikalailla, vaikka etenemistahti saattaa olla joissain kohdissa hiukka nopea.
Kommentit olisivat näin kirjoittamisen alkutaipaleella kivoja!
Punaisen auringon allaIstuimme vastakkain vihreällä nurmella kissankellojen ja heinien ympäröimänä. Katselin hänen kauniita kasvojaan, ja hän vältteli katsettani.
"Dora, se ei ole sinun syysi. Hän teki itse valintansa. Hän olisi voinut hypätä jyrkänteeltä, vaikka olisitkin ollut estämässä", minä sanoin hiljaa, jotten rikkoisi aukiolla lepäävää rauhaa. Ja viimeinkin hän katsoi minua haaleansinisillä silmillään, jotka olivat täynnä kyyneleitä. Hän ei edes yrittänyt hymyillä, ymmärsin hänen olevan vielä liian kiinni menetyksessään.
Hieman epäröiden hipaisin kämmenselälläni naisen poskea. Hän katsoi minua hämmentynyt ilme itkettyneissä silmissään. Hän oli niin kaunis surullisenakin - jos mahdollista, kauniimpi kuin koskaan.
"Mutta Remus, hän oli ystäväni. Minun olisi pitänyt auttaa häntä, eikä lähteä Killan kokoukseen..." hän vuodatti vapisevalla äänellä, mutta minä keskeytin hänet.
"Dora, ystävänäsi haluan sanoa, että sinä teit oikein tullessasi. Et voinut tietää, että hänen asiansa olivat niin huonolla tolalla", sanoin lempeästi.
Dora hypisteli siroilla sormillaan vilttiä, jonka päällä istuimme. Picnic tänne kauniille niitylle oli ollut tilaisuus saada hänet puhumaan tuskastaan, hälventämään syyllisyydentuntemuksiaan. Minä jos kuka tiesin, kuinka suuri apu puhumisesta saattoi olla.
Nainen nielaisi ja katsoi minua. Hän puri huultaan pitkään, niin pitkään että se sai minut jo hieman pelästymään. Oliko tapahtunut jotain muutakin? Jotain, mistä en tiennyt?
"Remus..." hän aloitti epävarmana, ja käänsi katseeni käsiini, joita alkoi yhtäkkiä kihelmöimään. Tiedäthän, kun joku tuijottaa sinua ja aiheuttaa kamalan epämiellyttävän olon? Sama vaikutus.
Keskitin taas huomioni häneen: "Niin?"
Dora vilkaisi minua varovasti, ja taivaan himmeä puna heijastui hänen silmistään.
"Olet ollut minulle korvaamaton apu... tässä asiassa", hän sanoi, ja huomasin surun taas särähtävän hänen äänessään. Otin hänen kätensä varovasti omaani, ja hän katsoi minua yllättyneenä. Odotin hiljaa hänen jatkavan.
"Tämän aikana olen... ymmärtänyt jotain", nainen katsoi sinistä vilttiä ilmeisen syvällä oman mielensä sisällä. Odotin yhä, kiinnostuneena hänen äänensä uudesta sävystä joka oli hillitympi ja samaan aikaan epävarmempi kuin aiemmin.
"Minä pidän sinusta enemmän kuin ystävänä, Remus", hän lähes kuiskasi kuin anteeksi pyydellen.
Pidin ilmeeni peruslukemilla, mutta pinnan alla kuohui. Olin itse huomannut viime päivinä alkaneeni tuntemaan samoin, mutta olin salannut sen. Dora oli nuori ja kaunis, täydellinen nainen jolla oli koko elämä edessään. Ja minä - minä olin häneen verrattuna vanha ja vaarallinenkin ihmissusi. Mutta näitä asioita en voinut sanoa ääneen, sillä kun aiemmin olimme (ystävinä) keskustelleet tulevaisuudesta ja muusta, hän oli sanonut sen minkä itsekin tiesin todeksi: vain sisimmällä oli väliä, ei millään muulla. Mutta silti olin kahden vaiheilla.
"Dora..." aloitin, ja nyt oli minun vuoroni olla epävarma. Hän katsoi minua kiinteästi, jollain tapaa pelokkaan näköisenä.
Oikea ja väärä taistelivat mielessäni, ja päädyin viimein kertomaan totuuden.
"Minäkin pidän sinusta enemmän kuin ystävästä pidetään. Paljon enemmän", sanoin, ja tunsin valtavaa helpotusta. En ollut täysin varma mistä helpotus tuli, mutta hymyilin lähelläni istuvalle naiselle, ja huomasin hänen ulkonäkönsä muuttuneen: vaaleanpunervien hiusten kehystämiä kasvoja valaisi pieni hymy.
Aivoni rekisteröivät myös toisen asian. Dora istui nyt lähempänä minua kuin äsken. Katsoin häntä odottavasti silmiin, ja hän kumartui lähemmäs. Minä tein samoin, ja huulemme koskettivat. Ensin ne hamusivat toisiaan hieman epävarmasti, sitten varmemmin. Luottavammin. Suudelma syveni, ja huomasin todella nauttivani toisen läheisyydestä ja sulkevani silmäni. Nojauduin vielä hieman lähemmäs, vaistonvaraisesti, ja äkillinen painopisteen muuttuminen kaatoi meidät pehmeälle nurmikolle. Kumpikaan ei keskeyttänyt, ja pian huomasin napittavani hänen neulepaitaansa auki suudelman lomassa.
"Ei täällä", hän henkäisi tuskin kuuluvasti. "Pian tulee kylmää."
Vetäydyin hieman kauemmas kohdatakseni hänen syvän kullanvärisiksi muuttuneet silmänsä, ja kierähdin selälleni nurmikolle pois hänen päältään.
Makasimme hetken vaiteliaina vihreällä nurmella. En ollut tajunnut ajan kulumista. Oli tosiaan jo lähes pimeää, ja ensimmäiset tähdet valaisivat tummaa taivasta yllämme.
Dora hengitti hieman katkonaisesti, ja minunkin ajatukseni löivät tyhjää. Tunsin siron käden puristavan kättäni, ja käännyin hymyilemään naiselle vieressäni.
"Remus, on vielä jotain", Dora sanoi vaimealla, pehmeän sointuvalla äänellään. Katsoin häntä kysyvästi.
"Muistatko ne Killan juhlat vähän aikaa sitten?" hän kysyi äänellä, jossa tuntui kuplivan jotakin. Jännitystä, intoa, ja jotain muuta.
Ja muistinhan minä. Ne onnettomat juhlat, jolloin oli muistettu Harrya hänen syntymäpäivänään. Juhlat, joissa jokainen oli tuntunut ottavan vähän liikaa. Meidän kahden osalta juhlissa oli ollut vielä oma ekstransa, sillä olimme aamulla Doran kanssa heränneet samasta sängystä ilmeisen tietämättöminä edellisillan ja yön tapahtumista. Molemmat erittäin kiusaantuneina ja pahoillaan, joten olimme päättäneet unohtaa koko jutun.
Dora ilmeisesti tulkitsi hiljaisuuteni myöntäväksi vastaukseksi, joten hetken odotuksen jälkeen hän kuiskasi: "Remus, minä olen raskaana. Sinulle."
Haukoin henkeäni täysin odottamattoman uutisen vuoksi, ja yritin sulatella asiaa.
Kumpikin oli hiljaa, miettien mitä sanoisi. Hetken ajateltuani ymmärsin, että uutinen ei ollut huono. Itse asiassa minulle oli harvinaisen selvää, mitä halusin, mutta kysyin kasvot ilmeettöminä, yrittäen pitää ääneni tyhjinä tunteista:
"Aiotko pitää sen?"
Dora yritti lukea eleitäni, luultavasti löytäen niistä jotain, sillä hänen kasvonsa kirkastuivat ja hymy levisi hänen huulilleen.
"Jos sinä suostut siihen."
Mietin vielä hetken, mutta olin jo liian sekaisin onnesta, jotta olisin pystynyt harkitsemaan asiaa jokaiselta taholta.
"Oletko aivan varma? Haluatko todella lapsen ihmissuden kanssa?" varmistin.
Hän kierähti päälleni, ja sulki suuni painamalla huulensa omilleni.
"Se on toisena toivelistallani, heti sinun jälkeesi", nainen kuiskasi huuliani vasten.
Jälkeen päin sain kuulla, että aurinko oli sinä iltana ollut punaisempi ja kauniimpi kuin koskaan, mutta kuinka olisinkaan voinut huomata sitä, kun sain viettää tuon illan maailman ihanimman ihmisen kanssa? Myöhemmin sain vastauksen katsellessani pientä, sinihiuksista poikaani kauniin vaimoni käsivarsilla.
Yksi aurinko sinne tai tänne, minulla oli jotain mikä korvasi kaiken muun maailmassa: vaimoni Nymfadora ja pieni poikani Teddy Lupin.
