Kirjoittaja Aihe: Patience, S  (Luettu 4793 kertaa)

Ginger

  • Vieras
Patience, S
« : 25.07.2007 20:20:05 »
Title: Patience
Author: Gin / Ill
Rating: S //zougati muokkasi ikärajan uusien ikärajojen mukaisiksi
Paring: ”Fred/George”, George/OC
Genre: Hurt/Comfort, draama
Summary: Georgen täytyy uskaltaa alkaa elää ilman kaksoisveljeä
Warning: Ssspoilaa DH:ta
Disclaimer: Rown, otsikko Take Thatin piisistä
A/N: Koska kaksoset olivat ihana kokonaisuus.
A/N2: Halusin antaa oman näkemyksen tästä "elämä jatkuu" -aiheesta. En tiedä, ymmärtävätkö muut kuin minä tätä mutta...
A/N3: Ja pakko tänne on hettiäkin saada  :P

***

Naarmuisella baaritiskillä loikoili lasillinen jästien halpaa viskiä. Juoman kullanruskea pinta värähteli ja hetken pysyi siitä erottamaan myös lukuisia punaisen sävyjä. Monta kertaa tuo lasi oli jo noussut haparoiville huulille, mutta laskeutunut sitten äkkinäisesti paikoilleen. George ei tiennyt enää mitä halusi.

Yksinäinen Weasley oli painanut kätensä poskelleen, etusormi lepäsi paikalla, jossa korvalehti oli ennen kaartunut. Mitä juominen enää auttoi? Hän oli jo ontto sisältä, ei tuntenut mitään. Ehkä viina pyyhkisi pois ajatukset siitä, ettei niitä ollut. Ehkä se unohduttaisi asiat, joita hän ei enää muistanut. George räpäytti silmiään ja kiersi vapaalla kädellään lasinsa reunaa.

”Joten sinä aiot vain tuijottaa sitä?”

Joskus George olisi sanonut tiskin takana hääräävää tyttöä söpöksi, jolloin Fred olisi iskenyt silmää ja hurmannut tämän. Poika, vai oliko hän jo tietämättään kasvanut mieheksi, hahmotti etäisesti silmille valuvat maantienharmaat otsahiukset, liian pienen nenän. Vaahtokarkin värinen suu jauhoi purukumia.

”Jotain sinne päin”, George mutisi ja laski katseensa.
”Joyce, reunassa kaivataan shotteja, kaada sinä!”
”Selvä eno.”

Joyce, George toisti mielessään ja huomasi katsovansa tyttöä syrjäsilmällä. Mustassa hihattomassa paidassaan häärivä Joyce ei vaikuttanut nimensä veroiselta. Hymy oli kaupallinen ja teeskennelty, silmissä ei näkynyt hetkeäkään intoa. George kuuli jonkun uhoavan kauempana nurkassa, baaritappelun ainekset olivat ilmassa. Tietenkään Joyce ei halunnut olla täällä yhtään sen enempää kuin hänkään.

Roteva mies iski Ford Anglian kokoista nyrkkiään pöytään, jolloin hänen väittelykumppaninsa vaikeni. George vilkuili olkansa yli ja tiesi kuvittelevansa, kun ammatikseen luita murskaava muukalainen alkoi hiljalleen muistuttaa kasvoiltaan ja piirteiltään Augustus Rookwoodia.

”Älä edes ajattele sitä.”

George näki kätensä ympärille kietoutuneet sormet ennen kuin tunsi niitä tai ymmärsi hänelle lausuttuja sanoja. Hölmistyneenä George huomasi jo nousseensa puolitiehen tuoliltaan, varpaiden leikkaamattomat kynnet osoittivat ladonoven korkuista nauloja sylkevää miestä. Joyce katsoi Georgea varoittavasti, irroitti otteensa ja kiersi tiskin asiakaspuolelle napaten matkan varrella takkinsa.

”Tule, minä saatan sinut kotiisi.”
”En ole edes juonut-”
”Et sinä sitä lasia tyhjennä. Tule.”

Varmistaen, että George varmasti poistui pubista seurasi Joyce hänen perässään eikä kävellyt edellä. Kesä oli kääntymässä loppupuoliskolleen ja ilma oli tavallista viileämpi. Joyce työnsi kätensä taskuihinsa ja odotti, että George valitsisi mihin suuntaan aikoi kulkea.

”Sinun ei tarvitse-”
”Minä haluan varmistaa, ettet hankkiudu lähimpään mahdolliseen kapakkaan ja sitä kautta sairaalan teho-osastolle hengityskoneisiin.”

Georgen teki mieli kysyä, millaisia hengityskoneet olivat, hän ei ollut koskaan nähnyt semmoisia.  Joyce – jästi - olisi pitänyt häntä outona. Ensimmäinen askel kohti kotia oli aina vaikein. Hän ja Fred olivat investoineet pieneen asuntoon St. Giles High Streetillä, varustaneet sen ylimääräisillä sauvoilla, taikajuomilla ja ties millä, varmuuden vuoksi, jos he olisivat tarvinneet palavasti paikkaa, minne piilottaa apua tarvitsevia. Muiden yösijojen tehdessä liian kipeää hän päätyi ilta toisensa jälkeen nukkumaan tuohon bunkkeriin, jota ei lopulta koskaan tultu käytettyä sodan tiimellyksessä.

”Etkö sinä aio kysyä mikä minun nimeni on?”

Joyce siis jaksoi edelleen seurata häntä. George ei ollut aiemmin tavannut näin virkaintoista baarissa työskentelevää ihmistä lyhyen elämänsä aikana.

”Joyceksi nuo hyvin pitkälti tuntuvat kutsuvan.”
”Vain eno kutsuu minua Joyceksi”, tyttö pani vastaan. ”Ja mummi.”
”Mikä sinun nimesi sitten on?”
”Janie”, hän vastasi tyytyväisenä kuin olisi odottanut kysymystä koko illan. ”Janie Joyce Roth.”
”Minä olen George Weasley”, George sanoi tietäen, että joutuisi kertomaan nimensä muutenkin. ”Hauska tutustua, Joyce.”
”Janie!”

George yllätti itsensä hymyilemästä eikä edes jaksanut muistaa milloin oli viimeksi kohottanut suupieliään aidosti. Joyce käveli nyt jalkateriensä varassa ja katseli taivasta. Mustanpuhuva auto ajoi ohi, kuljettaja soitti ärtyneenä torvea jouduttuaan väistämään haahuilevaa tyttöä.

”Mitä on tapahtunut?”
”Kuinka niin?”
”Harvemmin kaltaisesi nuori mies vain istuu pubissa ja odottaa tappelua. Korvastasiko on kyse?”

Vaistomaisesti George kohotti kätensä leukaperänsä päätepisteeseen. Hiukset eivät olleet vielä kasvaneet luonnollisella vauhdilla peittämään rujoa sotavammaa, jota ihmiset tuijottivat pidempään kuin mitä oli sopivaa. Joycekin.

”Ei, siitä on jo vuosi.”
”Mitä sitten?”
”Minun veljeni... hän kuoli...”

George ei ollut aikonut mainita asiasta sanallakaan. Hän ei ollut vielä valmis.

”Läheinenkin?”
”Identtinen kaksonen. Teimme kaiken aina yhdessä.”

Taasko hän puhui? Joyce ei pysähtynyt pahoittelemaan, ei läimäyttänyt kämmentään suunsa eteen. Käveli vain vieressä jalkateriensä varassa. Georgea kylmäsi eikä hän tiennyt minne päin katsoa.

”Hän kuoli. Fred kuoli.” George veti henkeä kuin ei olisi tehnyt niin sitten suru-uutisten. ”Fred kuoli ja jätti minut yksin.”

Ja George huomasi kertovansa Joycelle kaiken, minkä oli kuvitellut unohtaneensa. Miten he olivat piilottaneet hämähäkkejä Ronin vuoteeseen, varastaneet Charlien luudan, muokanneet Percyn valvojaoppilasmerkkiä uuteen uskoon. Joyce ei nyrpistänyt nenäänsä asioille, joita jästit pitivät kummallisina, taikaväki normaaleina, käveli vain hänen vierellään kädet taskuissa ja kuunteli.

”...enkä minä tiedä mitä tehdä nyt”, George hidasti sanojensa tulvaa. ”Kaikki, mitä pidin itsestäänselvyytenä, kaikki ne ideat ja suunnitelmat ja haaveet... Ne eivät olleet omiani. Ne olivat meidän ideoita, meidän suunnitelmia, meidän haaveita. Mitä minä osaan enää tehdä? Fred teki päätökset, en minä. En koskaan minä.”

George pysähtyi kotiovelleen vievän portaikon eteen ja pakottautui kääntymään Joycen kanssa kasvokkain. Hän katui jo purkaustaan. Vaikka Joycelle oli helppo puhua, Georgea itseä ei välttämättä ollut helppoa kuunnella. Fred oli ollut heistä se, joka asetti sanat oikeaan järjestykseen, George oli vain päättänyt valmiit lauseet.

”Kaipaatko sinä häntä?” Joyce kysyi yllättäen.
”Mitä?” George älähti, eikö tyttö ollut ollenkaan kuunnellut häntä? ”Kaipaanko... Tietenkin, etkö sinä-”
”Tarkoitan, kaipaatko sinä häntä sen vuoksi, kuka hän oli, vai siksi, että hänen kauttaan tiesit kuka itse olit?”

Rikkinäiseksi luultuun katulamppuun syttyi hiljalleen valo ja George erotti ensimmäistä kertaa Joycen kasvot sen varovaisessa loistossa. Arpia, luomia, siniruskeat silmät. Hän ei tiennyt Joycesta mitään ja tämä tuntui tuntevan hänet melkein yhtä hyvin kuin Fred.

”Sekä että, kai”, George myönsi epäröiden ja jatkoi: ”Joskus seison peilin edessä ja peitän korvattomuuteni. Sanon, 'George, ryhdistäydy', ja hetken uskon, että se on Fred joka puhuu.” Lampun valo alkoi jälleen himmetä. ”En vain... halua ajatella, että hän on poissa. Tuntuu kuin... siten kieltäisin hänet kokonaan.”
”Joten on parempi unohtaa kaikki muu hänen sijastaan”, Joyce päätteli. ”Sinä teet sen loitsun taas, niinhän?”

Hiljaisuus.

”Loitsun?” George toisti ja nauroi hermostuneesti.
”Sinä olet velho”, Joyce sanoi kuin olisi ilmoittanut kellonajan.

George kertasi illan tapahtumia pikakelauksella päänsä sisällä. Totta, hän oli puhunut luudista, ehkä pöllöpostista ja ankeuttajista, mutta loitsuista ja velhoudesta hän ei ollut maininnut sanallakaan. George tuijotti nyt herkeämättä Joycea, ehkei tyttö ollutkaan niin jästi mitä hän oli luullut.

”Olet kertonut sen minulle muutamaan otteeseen”, Joyce selitti olkiaan kohauttaen. ”Joskus sinä puhut äidistäsi, kälystäsi, Tylypahkasta, pilapuodista, mutta eniten Fredistä. Joskus suutut, kun kysyn veljestäsi, joskus itket, joskus hymyilet typerästi ja riemuitset löytämästäsi elämän totuudesta. Oli miten oli, joka ilta lopputulos on sama. Sinä et uskalla kääntää sivua, vaan pyyhit oman muistisi ja aloitat alusta. Olet tehnyt niin jo hyvän aikaa.”

Lamppu sammui ja Joyce kääntyi kannoillaan. Kädet etsiytyivät taskuihin, George ei ollut edes huomannut, että Joyce oli käyttänyt niitä apunaan puhuessaan hänelle. Hetken George mietti menneitä viikkoja, ne olivat kuluneet kuin puolittaisessa unessa, eikä hän osannut sanoa mitä oli tehnyt, ei asia ollut häntä aiemmin edes liikuttanut.

”Tiedän sanovani näin joka kerta, mutta kuitenkin, elämä jatkuu, halusit sinä sitä tai et.”

George kallisti päätään ja laski Joycen ottavan seitsemän askelta. Ehkä mies vain kuvitteli muistavansa jotain, mutta ennen ajatusta alitajunta päästi jo sanoja kielelle.

”Miksi sinä odotat minua?”

Joyce käänsi päänsä sivuttain, nenä näytti olemattomalta suorassa profiilissa.

”Samasta syystä kuin miksi sinä kaikesta huolimatta palaat enoni pubiin päiväsi päätteeksi.”

Kenkien vaimea kopina katosi kulman taa ja George istahti hetkeksi portaille miettimään. Hän juoksutti sormiaan hiustensa läpi, hiveli kadonneen korvan ympärystä muistuttaen itseään siitä kumpi kaksosista hän oikeastaan oli. Taikasauva painoi taskussa syntisenä, George tunnusteli sitä kämmellään, veti sen esiin punnitakseen sen painoa. Olisi niin helppoa vain unohtaa ensimmäinen askel.

Hieman horjahtaen George nousi seisomaan ja hänen silmänsä pysähtyivät rakennuksen asukasluettelon lasiseen pintaan. Heijastuksen kautta hän näki Fredin hymyilevän itselleen taikasauvan kadotessa takaisin taskuun piiloon.
Kadulla ei enää ollut pimeää.



FIN
***
R.I.P. Fred

Lyriikat jäivät lopulta aika kauas itse ficistä, mutta kuitenkin. Jos ei ole kurkkuaan täynnä poikabändejä, kannattaa kuunnella tuota piisiä.

Take That - Patience

Just have a little patience

I'm still hurting from a love I lost,
I'm feeling your frustration,
That any minute all the pain will stop,
Just hold, me close, inside your arms, tonight,
don't be too hard on my emotions,

'Cause I, need time.
My heart is numb, has no feeling.
So while I'm still healing,
Just try, and have a little patience


I really want to start over again,
I know you wanna be my salvation.
The one that I could always depend,

I'll try to be strong believe me,
I'm trying to move on,
It's complicated but understand me.


'Cause I, need time,
My heart is numb has no feeling,
So while I'm still healing,
Just try, and have a little patience,
have a little patience,

'Cause the scars run so deep,
It's been hard
But I have to believe.

Have a little patience,
Have a little patience,

Woah, Cause I, I just need time,
My heart is numb has no feeling,
So while I'm still healing,
just try, and have a little patience,
have a little patience,

My heart is numb, has no feeling,
So while I'm still healing,
just try, and have a little... Patience


// Neme siirsi Komeroon.
Gin pyysi Neviä siirtämään Notkoon.
« Viimeksi muokattu: 02.05.2015 12:05:35 kirjoittanut zougati »

aya

  • Vieras
Re: Patience (K-7, Hurt/Comfort, het, George)
« Vastaus #1 : 25.07.2007 21:00:42 »
Voi kauhistus. Tämä oli ihana. Aloin itkeä jossakin puolessa välissä. Ja... Yleensä en pidä OC-hahmoista, mutta Joyce oli aika viisas ja hyväksyi Georgen. Kaiken lisäksi yllätyin täysin tuossa lopussa siitä, kuinka George oli käyttänyt aina muistiloitsua ja kuinka he olivat puhuneet ties kuinka monta kertaa Fredistä ja muista asioista. Se oli kuvattu todella hyvin, Joycen sanat ja Georgen mietteet...

Ja miten Georgen suru oli kuvattu tavalla, joka välitti surun sellaisenaan ilman mitään korulauseita ja turhaa dramatiikkaa.
Lainaus käyttäjältä: "Ginger"
”Hän kuoli. Fred kuoli.” George veti henkeä kuin ei olisi tehnyt niin sitten suru-uutisten. ”Fred kuoli ja jätti minut yksin.”
Näin, yksinkertaisesti. Juuri, kuten minä olisin laittanut Georgen sanomaan. Tämän kohdan takia taisin alkaa itkeä entistä enemmän. :')

Pidin lopusta ja varsinkin viimeinen kappale ja viimeinen lause iski minuun. Oikein vaikuttava ficci, kiitoksia. Olen pahoillani, etten osannut sanoa mitään rakentavaa.

semic

  • ***
  • Viestejä: 19
    • http://
Re: Patience (K-7, Hurt/Comfort, het, George)
« Vastaus #2 : 25.07.2007 22:14:28 »
Oi, tämä oli aivan ihana. Tykkäsin. En oikein osaa sanoa mitään muuta järkevää kuin sen, että tämä oli minusta hyvin kaunis. Ja surullinen; ensimmäisellä lukukerralla olisin varmasti jo kyynelehtinyt ellen olisi yrittänyt hillitä itseäni, ja toisella lukukerralla sitten jo kyynelehdin. Mutta tämä oli siis hyvin hieno. Hm, en keksi enää mitään muuta, millä voisin tätä ylistää.
 
Kaunis, hieno, herkkä, surullinen, ihana.
[size=85]"Don't let it worry you", said Ron. "It's me. I'm extremely famous." [/size]

Hoarfrost

  • ***
  • Viestejä: 4
    • Kylä
Re: Patience (K-7, Hurt/Comfort, het, George)
« Vastaus #3 : 25.07.2007 23:08:18 »
Tämä oli kaunis ficci. Surullinen.

Olit kuvannut Georgen tunteet hyvin, ehkä hieman enemmän syvyyttä olisin kaivannut. Tunnekuvaukset jäivät jotenkin ehkä pintapuolisiksi. Mutta ei siinä mitään, tämä toimi todella hyvin näinkin ja kokonaisuus oli hieno. Jos Georgen tunteita olisi käsitelty syvemmin, olisi tarinan luonne varmaan muuttunut. Joo.

Tuo muistiloitsu juttu oli hieman yllättävä ja toi särmää tarinaan. OC-hahmo oli onnistunut, thanks god ei mikään täydellinen Mary-Sue. Sellainen normaalin mukava, joka ei aiheuta negatiivisia tunteita lukijalle.

En vain voi tajuta, miksi Row päätti tappaa Fredin. Mutta joo, kiitos tästä.
To ten million fireflies
I'm weird 'cause I hate goodbyes
I got misty eyes as they said farewell

Frigo

  • ***
  • Viestejä: 12
Re: Patience (K-7, Hurt/Comfort, het, George)
« Vastaus #4 : 25.07.2007 23:53:08 »
Lainaus käyttäjältä: "Hoarfrost"
Olit kuvannut Georgen tunteet hyvin, ehkä hieman enemmän syvyyttä olisin kaivannut. Tunnekuvaukset jäivät jotenkin ehkä pintapuolisiksi.
Siinä se tulikin jo.

Surullinen ficci tavallaan, mutta Georgesta ei saanut otetta niin että olisin itse tullut surulliseksi tai itkenyt. Olit kertonut paljon siitä, mitä George eniten Fredissä ikävöi, mutta jättänyt sen aika lailla pois, miltä se ikävöinti Georgesta tuntuu. Tämän takia teksti jätti ainakin mut kylmäksi.

Mutta muuten tosi kiva. Idealtaan aivan ihana, noin se voisi oikeastikin mennä. Tykkäsin myös kirjoitustyylistäsi, mukavan huoleton ja helppo lukea.

yönkäpälä

  • ***
  • Viestejä: 227
    • C&M
Re: Patience (K-7, Hurt/Comfort, het, George)
« Vastaus #5 : 26.07.2007 00:45:03 »
Oi, kiitos. Olen jo päättänyt ainakin yrittäväni kommentoida jokaista fikkiä, joka kertoo tästä, minkä Row sivuutti niin täydellisen huolimattomasti.

Ja minä pidin tämän koruttomuudesta, sain otteen Georgen tunteista ehkäpä juuri sen vuoksi, ettei niistä kerrottu suoraan. Ne löytyvät rivien välistä, eleettömyydestä ja lyhyesti lausutuista sanoista ja siitä, mitä George veljestään muistaa. En sitten tiedä, kohdallani pitkät ja polveilevat, koristeelliset koukerolauseet varsinaisista tunteista eivät yleensä tehoa, vaan latistavat tunnelman liian usein. Eivät aina, mutta usein.

Pidin myös Joycesta, hän tuntui sopivan kuvaan niin saumattomasti, aivan kuin olisi siinä aina ollutkin. Niin kuin ilmeisesti olikin, ainakin monen monituista iltaa. Ei lainkaan tungetteleva, ja juuri sellainen hiljainen kuuntelija, jolle voisin kuvitella vuodattavani murheeni. Ei kysymyksiä, ei pahoitteluja eikä minkäänlaisia säälin ilmaisuja.

Lainaus
Joskus George olisi sanonut tiskin takana hääräävää tyttöä söpöksi, jolloin Fred olisi iskenyt silmää ja hurmannut tämän.
Erityisesti tämä pätkä kertoo niin hyvin siitä, miten kaksoset ovat kokeneet toisensa, miten George on aina oppinut toimimaan. Yhdessä Fredin kanssa, kaksikkona, joiden tekemisillä on aina jokin johde toisen ajatuksista, eleistä tai teoista.
You must be deaf, dumb and blind
I loath you and your kind. Die.

"It's not paranoia if someone's out to get you."
Ravenclaw means I'm smarter than you.

amorito

  • ***
  • Viestejä: 566
  • FF100 11/100
Re: Patience (K-7, Hurt/Comfort, het, George)
« Vastaus #6 : 26.07.2007 10:20:17 »
Kuinka todella kaunis ficci. <3 Melkein itkin, mutta jostain syystä en enää taas vaihteeksi osaakaan itkeä lukemalleni (toisin kuin DH:in aikana) :´D

Mutta mutta, ficistähän minun piti puhua. Se, kun Joyce lopulta paljasti Georgelle, mitä tämä teki melkein joka ilta, tuli yllätyksenä ja teki jutusta jotenkin vain entistä surullisemman. On todella jännä juttu, että kaikkien mielestä Fred oli se "vahvempi" kaksonen, mutta niin Row on sen varmaan tarkoittanutkin. En oikein osaa pukea ajatuksiani sanoiksi, sanonpa vaan, että olen itsekin kirjoittamassa ficciä, jossa on vähän samanlainen tilanne (George yrittää selviytyä jne.), ja samantapaisia asioita kuvaan siinä itsekin. Kunhan nyt saisin ensimmäisen ficcini julkaistuksi, parantelen tuota kakkosficciä niin hyväksi kuin pystyn, tahdon että siitä tulee samalla Fredin muistokirjoitus tms. ^__^ Joka tapauksessa, pidin tästä kaikessa lyhykäisyydessään.
I don't know what I've done or if I like what I've begun.

Bulla

  • Vieras
Re: Patience (K-7, Hurt/Comfort, het, George)
« Vastaus #7 : 26.07.2007 14:59:18 »
Sweet, tämä oli ensimmäinen ficci, jonka luin Fredin kuolemasta.

Ehkä olisin melkein toivonut, ettei tämä OC-tytteli olisi edes ilmestynyt kuvioihin, mielestäni Georgen olisi pitänyt ehkä itse tajuta hieman asioita. (Tai sitten mielipiteeni johtuu yleisestä kammostani OCtä kohtaan. Vain muutamalla poikkeuksella..) Ja koska olen tällä hetkellä hyvin angst-tuulella, lohduttava loppukin olisi voinut jäädä sikseen.

Okei, ehkä minä yritän keksiä jotain järkevääkin sanottavaa.. Sinä olet hyvä kirjoittaja ja minä tiedän, että olen sanonut tämän varmasti jo vaikka kuinka moneen kertaan, mutta kun se on niin totta. Georgen tunteet tuodaan esiin selvästi, muttei kuitenkaan liian suorasti. On hieno kyky osata kirjoittaa niin.

En oikeastaan tiedä mitä sanoa. Tämä oli kaunis ja koskettava, jos lyhyesti laitetaan.

R.I.P Fred

-Bulla

Ginger

  • Vieras
Re: Patience (K-7, Hurt/Comfort, het, George)
« Vastaus #8 : 26.07.2007 19:58:46 »
Oho :o kommentteja. Näin nopiasti.

aya: Ööh, kiitos :) En osaa taas kommata kommenttia mitenkään rakentavasti :P Eli juu, kun alunperin sain ajatuksen tehdä tämän ficin, niin ajattelin tämän olevan ensikohtaaminen, mutta sitten tuntui, ettei Joyce olisi silloin toiminut, joten pitihän siinä sitten jotain keksiä :P Ja tavallaan tuntui luonnolliselta pistää George pyyhkimään muistiaan, koska eteenpäin siirtyminen sattuu varmasti.

semic: Kiitos :)

Hoarfrost: Njuu siis, kirjoittaessa ainakin omasta mielestäni halusin keskittyä enemmän siihen "elämä jatkuu" -teemaan. Olisi ollut teema erikseen keskittyä Georgen suruun (= elämä loppuu), kuten siihen suuntaisesti sanoitkin. Normit mukavat OC.t on kivoja <3 Minä sinänsä ymmärrän miksi Row tapatti Fredin, joskin eri asia tykkäsinkö käänteestä. Tackar :)

Frigo: Kaikkia ei voi aina saada itkemään :P Samaa, mitä Hoarillekin sanoin, että enemmän tähtäsin tuohon "elämä jatkuu" -teemaan. Tackar :) (avasi <3)

yönkäpälä: Yksi lempilauseistani tuo quotesi :) Mukavaa, että sait tästä noin paljon irti . Kiitos kommentista!

amorito: Ei kai se suotta ole aina "Fred ja George", harvoin näkee muotoa "George ja Fred" (onko sitä kirjoissa ollenkaan). Piti muuten tuokin huomio kirjoittaa ficciin, mutten saanut sitä sopimaan :/ Onnea ficcisi hiomiselle :) Tackar!

Bulla: Mutta kun se OC-tytteli oli ensimmäinen asia, joka tuli mukaan kuvioihin, kun aloin pohtimaan tätä ficciä :P Ja osa tarinan pointistahan oli muuten siinä, että George pyyhki joka ilta pois mielestään paitsi Joycen, myös aina sen "ensimmäisen askeleen", jonka oli ottanut kohti toipumista. Jos siis sitä tarkoitit. Ehkä pitäisi laittaa tähän lisävaroitukseksi, "ne jotka etsivät pelkkiä anXtia ja kurjuutta, älkää lukeko, koska se genre todella on Hurt/Comfort". Kiitos, oi vakikommaajani :)

Kommentteja otetaan edelleen vastaan

Beelsebutt

  • old but not obsolete
  • ***
  • Viestejä: 4 643
Re: Patience (K-7, Hurt/Comfort, het, George)
« Vastaus #9 : 26.07.2007 23:49:49 »
Mielenkiintoinen. Hmh, lukiessa pää oli täynnä sanoja, ei enää :D Tuota, källi ficci. Siis oikeasti Källi isolla koolla. Sellainen sekavantuntuinen, mutta lopussa kaikki narut solmitaan ja pikkuriikkinen toivonkipinä herää. Hetken jo luulin, että kyse oli kuitenkin velhokapakista, vaikka alussa käsitinkin, että jästipaikka oli, mutta sitten Joyce sanoi replansa ja tajusin. Ja se olikin George itse, jonka muisti oli pyyhitty kerta toisensa jälkeen.

Källi. Tykkäsin.



-Bbuttis


// Yleispätevin käännös sanalle 'källi' on ehkä ovela. Mutta källi on enemmän kuin ovela, se on vähän sellainen virnistävän ovela ^^ Ja samalla sellainen, joka pysäyttää hetkeksi kun on niin... noh, källi :P Emmä osaa selittää :D
« Viimeksi muokattu: 29.07.2007 21:18:33 kirjoittanut Beelsebutt »
Beelsebuttin laari
sometimes my brain doesn't work so brain

verilettu

  • ***
  • Viestejä: 63
Re: Patience (K-7, Hurt/Comfort, het, George)
« Vastaus #10 : 27.07.2007 16:34:51 »
Oih, ihana!
Todella kaunista ja koskettavaa tekstiä. Tosiaan, lukiessa pää oli täynnä sanoja, ei enää. mutta yritän nyt tehdä tästä jotenkin järkevän kommentin.
Yleensä OC-hahmot eivät miellytä itseäni, mutta tykkäsin JOycesta. Teskti on hirmu aidon tuntuista, todella lähellä ja yhtä aikaa kaukana Rowlingin tyyliä. Selkeästi oma tyyli kirjoittaa, mutta tämä todella voisi olla Rowlingin kirjoittama jatko.
Todella hyvää tekstiä ja nätti tarina, tykkäsin.

Sori, taisi aivot sulaa tätä lukiessa ja taisin myös itkeä ne ulos.

Ginger

  • Vieras
Re: Patience (K-7, Hurt/Comfort, het, George)
« Vastaus #11 : 29.07.2007 11:24:08 »
Hmph, täällä ei näemmä saa poistettua vanhaa viestiä että saisi kaikki samaan ilman liiallisten viestien kirjoittelemista :/ Nojaa...

Bbuttis: Eh, uskotko, jos sanon, ettei minulla ole hajuakaan mitä sana "källi" tarkoittaa :o Ensitöikseni kokeilin googlettaa, sitten kysyin parilta kävelevältä sanakirjaltani asiaa ja kaikki selittivät sen niin, etten ymmärtänyt mitä se lopulta on tässä tarkoittavinaan. Se ainut, joka luultavimmin tiesi, mitä yrität sanoa, ei osannut selittää sitä på messenger ;D Eli haluatko tulkata minulle mitä tarkoitat :) Tackar kmmentista

verilettu: (nyt tuli nälkä...) Itsellä vähän samaa vikaa, mie harvemmin tykästyn muiden OC-hahmoihin, siksi itseäkin aina vähän huolettaa ymmärtävätkö muut omia hahmojani. Ja suosiolla yritän jättää OC:n mainitsematta otsikossa, koska se todella karkoittaa lukijoita. Vähän kuten Gilderoy. En ole koskaan tajunnut, mitä muut tarkoittavat minun tyylilläni, en itse näe siinä mitään poikkeavaa :o Kai se on sitten sitä Hotakaismaisuutta, mistä opettaja puhui (mitä ikinä sekin sitten tarkoittaa...) Tackar

Kommentteja otetaan aina vastaan ;)

dasvidanja

  • Severusholisti
  • ***
  • Viestejä: 188
  • До свидания
Re: Patience (K-7, Hurt/Comfort, het, George)
« Vastaus #12 : 30.07.2007 12:59:50 »
Olipa ihana ficci..
Koskettava...
Joissain kohdissa olin vähän sekasin että mitä nyt tapahtuu, mutta tosiaan loppu selvitti hyvin kaiken... Sen että George aina pyyhki mielensä. Mukava lukukokemus kaiken kaikkiaan. Jotenkin en löydä sanoja... Minäkään en yleensä OC hahmoista mitenkään erityisen kovasti pidä, mutta Joyce oli ihan mukava...
Äh en keksi mitään...
Kiitos hyvästä ficistä.

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 9 390
  • Lunnikuningatar
Vs: Patience (K-7, Hurt/Comfort, het, George)
« Vastaus #13 : 30.07.2010 13:40:04 »
Yay, söpöä. Fredin kuolemasta on tosiaan kirjoitettu varmaan tuhansia ficcejä, joten täytyy olla joko uhkarohkea tai hyvin varma asiastaan, jos ryhtyy sitä käsittelemään. Toisaalta, kun kaksoset kerran oikeasti olivat toisilleen hyvin läheisiä ja täydensivät toisiaan, tämä on myös aihe, jota ei kovinkaan helposti kuluteta loppuun.

Tykkäsin Joycestä. Hän oli siitä kiva OC, ettei hän ollut Mary Sue eikä liian kaunis tai nätti, vain tuollainen... tavallinen. Erityisesti tuo erilainen nenä oli kiva yksityiskohta. Hieman tuossa lopussa petyin siitä, että Joyce oli noin zen, jotenkin hän kuulosti liian viisaalta ollakseen vain tavallinen nuori nainen, mutta toisaalta, ehkä Georgen kuunteleminen ilta illan jälkeen oli saanut sanat hioutumaan sopiviksi.

Georgekin oli IC. Korva oli huomioitu, ihanaa canonisointia! Ja nuo hiukset ja niiden kasvaminen oli kanssa hyvä yksityiskohta. Tässäkin ficissä oli loppupuolella tuo kiepautus ja unohdusloitsua, mutta hienosti käytettynä - oli upeaa, että Georgen yllättyneisyyteen pystyi samaistumaan, koska koko juttu tuli lukijallekin yllätyksenä. Tykkään siitä, kun tekstin keinoja käytetään apuna tällaisessa, propseja. :)

Jotain sanottavaa minulla vielä oli, mutta näemmä unohdin sen jo. :P Eikun niin! Loppu oli jotenkin ihanan lohdullinen ja kevyt, tästä ei jäänyt sellaista pitkitettyä tunnelmaa. :) Tykkäsin kovasti, tähän mennessä kommentoimistani ficeistä tämä taisi olla suosikkini.


someone i loved once gave me a box of darkness.
it took me years to understand that this, too, was a gift.