Sévère, Vakava || Ficlet Severuksesta, K-11

[Rowena]

Nimi: Sévère, Vakava
Kirjoittaja: Rowena
Ikäraja: K-11
Varoitus: Perheväkivaltaa, mutta ei kovin kuvailtua
Paritus: Ei suoranaista
Tyylilaji: Angst, ficlet
Vastuuvapautus: Maailma ja hahmot kuuluvat Rowlingille.
Tiivistelmä: Miksi olet aina niin vakava, Severus?
Kirjoittajan sana: Halusin kurkistaa Severuksen lapsuuteen, ja koska nyt on rintasyövän teemakuukausi, sivutaan tuota armotonta sairautta tässä ficletissä, joka menee Sataseeni sanalla 027. Vanhemmat.



Sévère, Vakava

Kun synnyin, ei kukaan hymyillyt. Synnytys oli vaikea, äidin ympärillä hääri kuusi parantajaa, jokaisella hikipisarat kasvoillaan.

Siihen synnytykseen oli äiti kuolla. Kuolkoon, sanoi isä, jolle tärkeintä oli saada jälkeläinen. Ei rakkauden tähden, vaan yhteiskuntakelpoisuuden.

Äiti jäi kuitenkin henkiin. Ja minä jäin henkiin. En itkenyt saapuessani tähän maailmaan, vaan olin puristanut huuleni tiukaksi viivaksi.

Vakavuus jatkui myös kotona. Ranskaa toisena kielenään puhunut äitini rupesi kutsumaan minua Sévèreksi, Vakavaksi. Isä sanoi, ettei se ole mikään nimi ensinkään ja löi äitiä pari kertaa. Sitten minusta tuli Severus.

Isä otti asiakseen huomautella säännöllisin väliajoin vakavuudestani myös kasvettuani vauvasta ymmärtäväksi lapseksi. Isän mielestä vakavuuteni oli häiritsevää, ei lainkaan lapselle sopivaa.

"Vieläkö olet vakava vai joko tulee itku?" hän kysyi rikottuaan käpyeläinfarmin, jonka parissa olin askarrellut koko päivän. Hänen mielestään eläinleikit kuuluivat tytöille. En enää koskaan tehnyt käpyeläimiä, mutta itkemään tuhottu farmi ei minua saanut. En halunnut suoda isälleni sitä nautintoa.

Kun äidillä todettiin rintasyöpä, ja hän oli menossa Pyhään Mungoon viikonmittaiselle hoitojaksolle, silloin minä itkin. Isä rupesi nauramaan, sanoi, että oli aina tiennyt olevansa tyttölapsen isä. Äiti hermostui, sanoi isän olevan ilkeä, uhkasi muuttaa pois minun kanssani. Isä löi häntä kolmasti, rintakehään, vatsaan ja takaraivoon. Sitten hän repi paidan pois äidiltä, sanoi tahtovansa nähdä äidin rinnat vielä kerran, ennen kuin ne poistettaisiin.

Minä juoksin huoneeseeni, sulkeuduin sinne. Suljin korvat ja mielen. Ajattelin niitä kivoja kotileikkejä, joita leikin sinun kanssasi.

Joten Lily, vieläkö ihmettelet, miksi olen aina niin vakava?

[Sirina Black]

Aww, omalla tavallaan hyvin suloinen ficlet, mutta samalla hyvinkin surumielissävytteinen. Severus -parka kun joutui kestämään juoppoa isäänsä ja katselemaan kuinka tämä kohteli vaimoaan huonosti.

Vaikeatahan näin lyhyttä tekstiä on mitenkään arvioida kovinkaan monisanaisesti, mutta otetaan nyt ne normaalit tähän. En huomannut kirjoitusvirheitä, teksti oli sujuvaa ja eläväistä, melkein kuin itse olisi ollut mukana. Kaunis ja surullinen ficlet. Tykkäsin kovasti.

Joten Lily, vieläkö ihmettelet, miksi olen aina niin vakava?

Tämä kohta oli kyllä ehdoton suosikkini. Ihana lopetus.


*Sirina kiittää ja kumartaa*

[Sula.]

Ihana pieni ficci. <3

Tosi kaunista tekstiä, Severus-paran tuntemukset oli oikein hyvin kuvattu.

Ajattelin niitä kivoja kotileikkejä, joita leikin sinun kanssasi.

Tämä kohta sai aluksi aivot raksuttamaan tyhjää, mutta puolen sekunnin päästä tajusin ja viimeinen lause (sopi muuten kuin nyrkki silmään) selittikin asian. ^^

Joo eipä tässä muuta sitten ollutkaan, lähden tästä askartelemaan omaa käpyeläinfarmia. -->

[Cassiopeia]

Minä en millään osaa keksiä tähän mitään järkevää sanottavaa, mutta halusin kertoa, että rakastuin tähän. Ficci hipoi osittain täydellisyyttä. Pidin siitä kuinka tuo perheväkivalta oli kuvailtu aika "lievästi", ei turhaa kurjuudella mässäilyä. Silti se oli koskettavaa ja erityisesti pidin tästä:

Sitten hän repi paidan pois äidiltä, sanoi tahtovansa nähdä äidin rinnat vielä kerran, ennen kuin ne poistettaisiin.

Se oli jotenkin niin törkeä ja pysäyttävä, laittoi ajatukset liikkeelle. Tämän ansiosta ficci sai oikeanlaisen tunnelman.

Joten Lily, vieläkö ihmettelet, miksi olen aina niin vakava?

Tästä lopusta tykkäsin ihan älyttömästi. Osaat todellakin kirjoittaa Severuksesta. Ja tuo sanaleikki Sévère- nimessä oli kiva ja kekseliäs lisä tekstiin.
Kokonaisuudessaan omalla tavalla kaunis ja ruma ficci. Mielestäni ihana, kiitos tästä!

[Rowena]

Sirina, hauska nähdä, että olet yhä Finissä! En ole sinun viesteihisi hetkeen täällä törmännytkään, olit ilmeisesti tauolla? Kiitoksia kommentistasi, oli ihana kuulla, että pääsit solahtamaan mukaan tekstiin.

Sula, kiitoksia kommentistasi ja tsemppiä käpyeläinfarmin askarteluun !

Cassiopeia, kiitos kommentistasi! Et arvaa, miten ilostuin, kun luin, että mielestäsi osaan kirjoittaa Severuksesta. Olen taistellut herran kuvaamisen kanssa vaikka kuinka! Koko ajan on pelko, että kuvaan hänet liian herkäksi.



Pusuja kaikille!

[dimples]

Vau. No tämä ainakin pysäytti, pisti ajattelemaan asioita. Jotenkin hyvin rytmitetty mielestäni,
asioista kerrottiin niin kuin ne olivat, ilman turhaa kiertelyä. Kaunista.
En yleensä tämän osaston ficcejä lueskele, mutta olen iloinen että tällä kertaa tänne eksyin ja luin tämän.

-dimples

[Belsissa]

Oho, en ollutkaan vielä komemntoinut tätä!

Ei ole mikään yllätys, että pidin tekstistäsi, sillä oikeastaan kaikki kirjoituksesi, joita olen lukenut, ovat olleet oikein hyviä. Yleensä olen pitänyt nimenomaan kuvailustasi, mutta tässä tekstissä sitä ei juurikaan ollut, joka sopi ficciin mahtavasti. Kielikin oli sujuvaa, enkä muistaakseni virheitäkään huomannut ollenkaan. Miten sinä oikein osaat? Olisinpa yhtä taitava!

Tunnelma välittyi oikein, oikein hyvin ja mielestäni juuri tämä kohta jotenkin sykähdytti:

Sitten hän repi paidan pois äidiltä, sanoi tahtovansa nähdä äidin rinnat vielä kerran, ennen kuin ne poistettaisiin.

Kohdasta ilmeni myös hyvin, mikä Severuksen isä oli miehiään ja kuinka julma hän tosiasiassa oli.

Anteeksi, en nyt oikeastaan kerkeä kirjoittamaan pidempää kommenttia. Kiitos oikein paljon tästä!

[Joeyboy]

Kaikessa lyhyydessään kyyneleet silmiinnosttava ficci, jonka jotenkin kruunasi sen loppulause ja Lilylle kohdistettu kysymys.  Vaikea olisi kenenkään olla olematta vakava, jos olisi synkkä lapsuus ja julma isä, joka pilkkaa sitä mistä pidät.  Surullista se, että tämä kuvaa sitäkin elämää, joka ympäriltämme löytyy vaikka kuinka paljon.  Ja hyi, tuo julma kommentti rinnoista vielä... en voinut olla ajattelematta, että olisipa äiti vienytkin lapsensa pois isän vaikutuksen alta.

[Marlene McKinnon]

Tykkään! Olen nyt (kerrankin) aika samoilla linjoilla muiden kommentoijien kanssa. Rintasyöpä ei tosin ole niin armoton kuin moni muu, se on oikeastaan aika "hyvä" vaihtoehto. Kuusi kuulostaa aika monelta parantajalta! Mitä ne kaikki oikein tekivät, ja tarvittiinko niitä jokaista oikeasti? Ja hoitavatko parantajat synnytyksen?

Tuo Severuksen isän välinpitämättömyys ja kylmyys välittyvät tosi hyvin ja aidosti, sen teoista ja esim. tuosta yhteiskuntakelpoisuudesta. Ja käpyeläinfarmin rikkominen, voi! Kaikkein surullisinta!! Ja kun se nauraa, kun Severus itkee. Tosi surullisia kohtia, ja juuri siksi niin hyviä. Ehkä olisin halunnut jotain enemmän Severuksen suhteesta äitiinsä.

Kolme viimeistä lausetta; ihania!

[nekku]

Uih Seve parka       ilkeä isä ja toi loppulause oli kyllä juu ehdottomasti paras    kiitoksia

[Larjus]

Voivoi Severusta :< Kirjoista aina jäänyt vahvasti mielikuva siitä, ettei hänen lapsuutensa ollut erityisen iloista tai onnellista, ja tämä fici käsittelikin aihetta hyvin, riipaisevasti mutta silleen teemaan sopivasti. Väkisinkin tuli surku Severuksen (ja myös hänen äitinsä) puolesta   Olit kyllä saanut upotettua tähän paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia, kaiken kamaluuden sekaan.

Loppu oli kiintoisasti toteutettu, kun paljastuukin että tarinan kertoja puhuu suoraan toiselle henkilölle. Tällaisia ratkaisuja tulee harvemmin ficeissä vastaan, mutta harvinaisuus ei tee siitä yhtään vähemmän toimivaa. Sitä kyllä jäin miettimään, että onko tarina jotain, mitä Severus oikeasti kertoisi Lilylle ja esittäisi perään lopun kysymyksen, vai onko se sittenkin vain hänen ajatuksiaan ja muistojaan, joita hänestä ei ole Lilylle paljastamaan. Hän kun ei kotioloistaan ole tainnut koskaan haluta muille puhua (minkä kyllä ymmärtää hyvin).

Surkufiiliksistä huolimatta tämä oli oikein miellyttävä lukukokemuksena. Kiitän~