A/N; Pahoittelen suuresti innokkaat lukijani, että jatko kesti näin pitkän ajan, mutta koulussa oli paljon kokeita ja muuta hommaa, seuraava sa tulee nopeammin ja pahoittelen myös luvun lyhyyttä, kommentoikaa silti!
Kiitos tonkss, aika usean mielest se oli sekava, yritän parantaa. Ajattelin, et Bella esittäis sen tuntemukset voimakkaamin ja olihan sillä jo niitä ihastumisen merkkejä ainakin. Tai en tiiä oonko sitten jotenkin epäselvästi tän koko ficin sönkättänyt.
Kiitti LoveAndDeath jatkoa tulossa juuri nyt!
Oi uusi lukija, ellei muhun ole iskenyt dementia? Kiitos Drinia! Jatkoa tulossa, ehkä vähän tämmönen väliluku mutta luku kumminkin
5.luku S
BPoV:
Heräsin siihen, kun auringon säteet kimposivat isoveljeni ihosta.
“Komeampaa isoveljeä saa hakea”, naurahdin, kun hän katseli minua.
“Kauniimpaa pikkusiskoa ei voi löytää”, hän sanoi minulle hymyillen.
Haukottelin makeasti ja venyttelin jäseniäni pitkään.
Lopulta Demetri huokaisi ja kutitti minua kyljistä, aloin nauramaan täyttä kurkkua ja se varmasti herätti muutkin.
“Mikä on hätänä?”, Edward kiljaisi tullessaan ovelle.
Tuhahdin vihaisesti ja käänsin selkäni hänelle.
“Demetri lupaatko, ettet puhu enää ikinä tuolle ääliölle?”, sanoin muristen.
“Bella hei, etkö mene nyt vähän liian pitkälle?”, hän kysyi hymyillen.
“Minä menen niin pitkälle kun itse haluan!”, ärisin Demetrille.
“Ei tarvitse kimpaantua, sisteri”, hän sanoi nostaen kätensä ylös antautuakseen.
“Tiesinhän minä, että sinä olet parempi kuin E****”, sanoin hymyillen aurinkoisesti.
“Teitkö sinä hänestä kirosanan?”, Demetri sanoi heiluttaen päätään ihmeissään.
“Hän ansaitsee sen, mokoma E****”, syljin suustani.
“Häivy, iilimato!”, huusin kimeästi hänelle.
“Bella, anna anteeksi, en minä tarkoittanut jättää sinua yksin!”, Edward huudahti.
Pidin hänelle mykkäkoulua. Enkä vastannut mihinkään.
APoV:
Hääräsin omassa huoneessani valitsemassa vaatteita mukaan matkalle minulle, sekä Bellalle, että Jasperilla (jolla ei ollut hippustakaan muotitajua, onneksi hän sentään oli suostuvainen valintoihini, jotka koskivat vaatteita.), sekä Edwardille, Esmelle ja Carlislelle. Minulla oli jo muutama laukku valmiina muita varten, mutta oma laukkuni oli puoliksi vain pakattu.
“Alice”, kuulin karhean äänen kutsuvan minua.
“Täällä!”, huusin hiukan kovempaa, kuin hän.
“Mitä himskattia sinä olet tekemässä?”, Bella kysyi järkyttyneenä.
“Pakkaan laukkujamme Italiaan menoa varten”, heläytin hänelle innoissani.
“Ööö, Alice enköhän saa kaiken tarvitsemani isältäni”, Bella sanoi rauhallisesti.
“Kai sinä haluat pukeutua hienoksi monen vuoden poissaolon jälkeen vai?”, kysyin.
“No, mitä olet ajatellut minulle?”, hän kysyi pinnallisesti hengittäen.
“Älä ala hyperventiloida, mutta tässähän tämä”, annoin häneen käsiinsä kauniin mekon.
Se oli karmiininpunainen pitkä laahuinen mekko, joka korosti Bellan kalpeutta ja hiusten täyteläistä ruskean väriä. Annoin vielä siihen kuuluvat korkokengät ja asetin ne Bellan eteen.
“Kokeile!”, sanoin nauraen hänen sokilleen.
Odotin pari minuuttia kääntyen poispäin, kun hän puki päällensä, kuulin vain kankaan kohinaa.
“Valmista”, kuulin korvanjuurestani. Käännähdin ympäri ja hymyilin tyytyväisesti.
Se sopi täydellisesti Bellalle. Hänen kauniit muotonsa tulivat esille hyvin ohuen, mutta raikkaan kankaan läpi, Edward kuolaisi hänen peräänsä. Toivottavasti ei vain Jasper.
“No, eikö se sovikin hyvin!”, taputin käsiäni innoissani.
“Pakko myöntää, että tämä on kaunis päälläni, kiitos, tämä merkitsee paljon vierailun kannalta”, Bella sanoi pyörittäen silmiään lopussa, vain siksi, että halusi miellyttää.
DemetriPoV:
Kuulin hiljaisen rykäisyn ja käännähdin ympäri pehmeällä tuolilla, jossa istuin. Edward seisoi edessäni hermostuneesti. Hän repi kynsinauhojaan, joista ei lähtenyt onneksi mitään irti, sillä uskon, että Bella olisi tappanut minut, jos olisi löytänyt Edwardin kynsinauhojen palasia lattialta.
“Kröhöm”, hän rykäisi uudestaan.
“Niin?”, kysyin laiskasti.
“Luuletko, että hän antaa anteeksi minulle?”, hän kysyi peläten vastaustani.
“Eiköhän aikaa myöten”, hymyilin rauhoittavasti.
Hän huokaisi helpotuksesta ja istahti vierelleni. Se oli hieman kiusallista, tunsin itseni ihan homoksi, hän oli kimpussani koko ajan.
“Voitko vähän siirtyä”, puuskahdin hänelle väsyneesti.
“Totta kai”, hän sanoi pirteästi.
“Ai, Kökkö on vielä täällä”, kuulin ovelta sanottavan.
Siellä seisoi kaunein näkemäni puoli-vampyyri, joka tuoksui freesialta astellessaan huoneen poikki. Jos en olisi ollut hänen veljensä, olisin avannut suuni ja antanut terveen kuolan valua suupielestäni, mutta eihän isoveljen kuulunut kuolata. Niinpä pidin vaivoin suuni kiinni ja kiinnitin huomioni, johonkin muuhun. Edward kuolasi perusteellisesti harkitsematta seurauksia, painoin hellästi sormeni hänen leualleen ja ohjasin hänen katseensa itseeni. Samassa hän heräsi transsistaan ja huitoi käsillään käteni hänen leukansa käsieni ulottumattomiin.( a/n: huhhuh mikä lause, koittakaa saada selvää)
“Mitä mieltä olet?”, Bella kysyi istahtaen syliini.
“Ei mitään parannettavaa”, sanoin katse hänen häikäisevässä vartalossaan.
“Jumalaisen kaunis”, kuiskasi Edward.
“Minä sinulle jumalaisen kauniit näytän!”, Bella kivahti ärsyyntyneesti Edwardille.
“Bella, etkö voisi antaa Edwardille anteeksi?”, kysyin hieman surullisuutta silmissäni.
“Miksi, mitä et kai sinä vain ala itkemään?”, Bella kysyi hieman järkyttyneenä.
“Sinä tiedät, että minun tulisi suojella sinua aina, niin kuin teenkin, mutta se ei ole aina mahdollista, olisitko kiltti ja antaisit Edwardin tehdä sen puolestasi aina silloin, jos olen poissa?”, kysyin hivenen arastellen.
“Eikö kukaan mies enää voi olla kanssani?”, hän kysyi silmät siristyen, yrittäen peittää vaivaantuneisuuttaan.
“Bellis, sinä tiedät, etten minä tarkoittanut sitä niin”, sanoin tyynnytellen.
Vilkaisin sivusilmällä Edwardia, joka seurasi tilannetta jännittyneenä.
Pari kyyneltä tipahti hänen poskilleen, mutta hän hymyili surullisesti minulle ja kääntyi Edwardiin päin.
“Tiedän, että vihaat minua, mutta olen vain katkera miesten suvulle, tarkalleen ottaen Amadeukselle”, hän naurahti hiljaa.
Edward nappasi Bellan syliinsä ja Bella kiljahti iloisesti, mutta korviasärkevästi.
EPoV:
“En minä sinulle ole vihainen, helpottunut, kun annat anteeksi”, sanoin naurahtaen myös.
“Etkö sinä sittenkään vihaa minua?”, hän kysyi aidosti ihmeissään.
“Kuinka minä voisin?”, kuiskasin hilpeästi.
Tunsin Bellan huulien kosketuksen huulillani, hivellen hän tunnusteli huuliani ja suuteli höyhenen kevyesti suutani. Ensisuudelmamme oli herkkä ja juuri sitä, mitä kaipasin.
Kuulimme köhinää vierestämme ja molempien huulet kaartuivat hymyyn, tietysti se oli Demetri, joka ei halunnut olla todistamassa suudelmaamme. Irrottauduin vastahakoisesti ja hymyilin aurinkoisemmin kuin koskaan Bellan kirkkaille silmille.
“Etkö halunnut, että sopisin Edwardin kanssa?”, Bella kysyi hymyillen.
“En noin kirjaimellisesti”, Demetri sanoi silmät tuikkien.
“Olisit voinut estää”, Bella näytti hänelle kieltä.
“Miksi olisin?”, hän kysyi.
“Nähtävästi se oli aika kamalaa vai kuinka?”, Bella kysyi silmät pyöreinä.
“No, en nyt sanoisi niinkään, tavallaan se oli aika kiihottavaa”, Demetri sanoi nauraen Bellan punastukselle.
“Bella, Edward ja Demetri vauhtia!”, Alice huusi alakerrasta.
“Tullaan!”, huusin hymyillen.
Tartuin Bellan kädestä kiinni ja vedin hänet mukaani. Melkein koko perheemme, lukuun ottamatta Emmettiä ja Rosalieta olivat valmiita lähtöön, suuntana Volterra.
“Alice, kuka jaksaa kantaa näin järkyttävän määrän laukkuja, jos aiomme juosta Volterraan?”, Bella kysyi kauhuissaan.
“Minä kannan ne sinulle”, sanoin laskien käteni hänen olkapäälleen.
“Luuletko, etten ole niin vahva, että jaksaisin kantaa omat laukkuni!”, hän kivahti, mutta kiltinpään sävyyn.
“Ihanaa, te olette antaneet anteeksi toisillenne!”, Alice kiljahti.
“Sinä tiesit, että niin tulisi käymään joskus, Alice”, Bella sanoi suupieli nykien.
“Mutta, näin pian, se on ihanaa ja minä pelkäsin, että te vihoittelette koko matkan ajan, onneksi ei!”, hän sanoi lähinnä Jasperille loppuosan.
“No, mitä me odotamme, lähdetään”, Demetri huokaisi turhautuneena.
“Vika ulkona on keltuainen!”, Bella huusi korvani vierestä ja pyrähti juoksuun, mutta minä voitin, olinhan perheeni nopein juoksija.
“Epistä, ruumiillisia etuja ei saa käyttää hyväkseen”, Bella marisi kuin kaksivuotias.
“Olen syntynyt, miksi olen syntynyt”, naurahdin hänelle.
Lohdutukseksi annoin hänelle suudelman, johon hän vastasi huokaisten. Naurahdin vasten hänen huuliaan, niin helppo miellyttää.
“Kyyhkyset käyttäkääpäs jalkojannekin, sillä lailla, että ne vievät jonnekin”, Demetri karjaisi turhautuneena. Hymähdin vain hänen purkaukselleen.
“No, mestarijäljittäjä, jäljitähän meille helpoin tie”, Bella sanoi.
“Hyvä on, vain takiasi”, Demetri huokaisi teatraalisesti.
Demetrin jäljittämistä oli hauska seurata. Kuin koiranpentu olisi etsinyt kadonnutta häntäänsä. Demetri nuuhki siksakkuvion muodossa maata ja vieritti sormiaan hiljalleen maan pintaa pitkin.
“Haa, tännepäin!”, hän huudahti hetken kuluttua ja osoitti koilliseen. Lähdimme ryhmänä pinkomaan metsän läpi väistellen oksia ja puskia tai oikeastaan nehän väistelivät meitä. Kuljimme hetken hiljaisuudessa, kunnes Bella valtasi itselleen puheenvuoron:
“Käytäisiinkö metsästämässä tässä välissä, aamupala jäi väliin”, Bella sanoi punastuen.
“Miten vain, jos haluat”, Alice sanoi.
Bella nuuhki ilmaa sieraimet värähdellen ja ilma pakottautui monta kertaa ulos hänen keuhkoistaan, kunnes värähtelyt loppuivat kuin seinään ja luoti kiiti vierestäni pois.
Juoksin hänen peräänsä ja samalla yritin etsiä tarpeeksi haastavaa saalista itselleni.
Huomasin peuran syrjäisellä aukiolla ja kiidin salamannopeasti ilman halki avuttoman saaliini kimppuun. Enkä huomannut kuinka Bella haukkoi henkeään vähän matkan päässä.
