Kirjoittaja: jennimur
Ikäraja: S
Paritus: het, tulkinnanvarainen
Genre: romance, fluff, ficlet
A/N: Huh, pitkästä aikaa saan aikaiseksi julkaista jotakin. Tämä on ollut valmiina tuolla jo vähän aikaa ja vielä viikko sitten ajattelin jättää tämän julkaisematta ja kirjoittaa haasteen jatkoficciin, mutta koska se ei ole luonnistunut, päätin heittää tämän nyt tähän. Hyvin vähän taikamaailmaan verrattavia sanoja, nekin vähän viime tipassa ympätty.
Otsikko on vähän... laimea? Mutta toisaalta se kuvastaa Yiruman
River Flows In Youta, jonka pohjalta tämä on tehty. Osallistuu
Klassinen kappale -haasteeseen ja päätin nyt ympätä tämän FF100 sanalla
vesi, vaikka osapuolet jäävätkin hämäriksi, itse kuvittelin Sirius/Hermione -parituksen.
Palautetta otan aina vastaan mielelläni, oli se sitten minkälaista tahansa (--:
Elämäni JokiJotenkin on hassua miten asiat menevät. Niissä ei ole järkeä, ei järjestystä tai tiettyä kaavaa. Silti ne onnistuvat luomaan järkeviä yhtälöitä ja kauniita kuvia miltei yhtä helposti kuin huonojakin. Joskus järjetön muuttuu järkeväksi ja ruma kauniiksi. Täytyy vain osata katsoa.
Olen aina vertaistanut elämän jokeen ja veteen. Vesi on voimakas ja ajan kanssa se siloittaa korkeimmankin vuoren tai murtaa tiensä järkymättömimmänkin kallion läpi. Se ei ole taikuutta, vaan jotakin sen yläpuolella. Jotakin vielä suurempaa. Se on elämän alku ja juuri, perusedellytys, joten miksi ei? Joki virtaa ja muokkaa maata allaan, jättää jälkensä aivan kuten mekin.
Minä luulin pitkään että elämäni joki kuivui jo kauan sitten. Olin täysin valmis heittämään kaiken pois ja puolet oli jo mennytkin. On jotenkin ihmeellistä miten elämä kuljettaa ja miten sattuma saa suuremman merkityksen, se ylennetään kohtaloksi. En tiedä mitä kiittää, kohtaloa, sattumaa vaiko vain itse elämää ja sen oikkuja. Ehkä niitä kaikkia. Ehkä joka ikistä pientä asiaa, hyvää ja huonoa, sillä jollei niitä olisi, en olisi tässä. Ja tätä en vaihtaisi pois.
Pimeät kujat vaihtuivat aamuhämärään ja auringonlaskuihin.
Kylmä ilma muuttui suloiseksi lämmöksi.
Kova asfaltti muuttui pehmeäksi sängyksi.
Kylmä tuuli toisen hengitykseksi.
Kohti tulevat loitsut vaelteleviksi sormiksi, sokeasti hapuileviksi huuliksi.
Merkityksetön merkitykselliseksi.
Huulet liukuvat iholla aiheuttaen väristyksiä, hengitys kutittaa kaulan herkkää ja vielä pehmeää, ajan kuluttamatonta ihoa. Sormet tapailevat olkapäitä ja huulet löytävät suloisen kuopan johon painautua. Sormi seuraa luun kaarta ja toinen hengähtää. Sormet nousevat kevyinä kaulalle mutta niiden karkeutta ei voi peittää, silti ne lepäävät siinä kuin olisivat aina olleet, huulet hipovat solisluuta hellästi ja sormien päässä sen tuntee - kuinka sydän kiihdyttää vauhtiaan ja odottaa, värisee kosketuksesta. Huulet painavat pienen suudelman solisluun korkeimpaan kohtaan, sydän hypähtää.
Pidä minusta kiinni.Hyvin hento parfyymin tuoksu nousee kaulalta, sormet lasketuvat taas, antavat huulille tilaa kulkea. Syvä hengähdys, ilma tuntuu lämpimältä kaulan iholla. Ylöspäin, nenä jää seuraamaan leuan kaarta, mutta tavoittaa pian parinsa, otsat koskettavat ja tuntuvat sulautuvan yhteen. Kämmenet etsivät toisensa sokeasti, ja sormet kietoutuvat yhteen tiukasti, omistavasti kuin pelkäisivät katoavansa.
Älä päästä irti. Kaipaus tuntuu sydämissä ja siellä se kasvaa ja tarttuu kaikkeen; jokaiseen sydämenlyöntiin ja sitä kautta kaikkialle kehoon, sieltä joka kosketukseen ja hengähdykseen, ilmaan, lakanoihin. Silmät avautuvat ja tervehtivät toisiaan mukanaan raastava kaipuu, tuska, epävarmuus ja himo, joka loistaa kaiken alta voimakkaana ja ylitsepääsemättömänä. Harmaa ja ruskea vastakkain vielä hetken, kunnes kaipuu on sietämätöntä, tuska polttavaa, epävarmuus kaivautunut läpi kipupisteen ja himo ottanut vallan, silloin perhoset suutelevat ja viimeinen pari kohtaa toisensa.
Kaksi on yksi.