Title: Maanantai
Author: Karakuriningyou
Fandom: Kommissar Rex / Poliisikoira Rex
Genre: drama, ihan vähän H/C,
Pairing: Alex/Christian (=Alextian)
Rating: K-11
Disclaimer: Niin surullista kuin se onkin, nämä kaksi ihastuttavaa herrashenkilöä eivät kuulu minulle.
Summary: Kyllä vain, Christian Böck vihasi maanantaita.
A/N: Alextiania jälleen vasta viimeisissä kappaleissa ja aika vähän, sorry people.
Maanantai
Christian Böck oli huonolla tuulella ja siihen oli monta syytä. A) oli maanantai. B) hän oli nukkunut pommiin ja nyt siis myöhässä töistä. C) hänen kahvinkeittimensä oli valinnut juuri tämän aamun hetkeksi, jona sanoa sopimuksensa irti ja Christian oli pelästyneenä joutunut kiskomaan pistokkeen seinästä ja paiskaamaan pannullisen vettä höyryävän laitteen päälle. Mistä päästiinkin suoraan kohtaan D), hän oli märkä ja hänen keittiössään tulvi. Ja E) juuri kun hän oli juoksemassa vaihtamaan vaatteita, hänen puhelimensa oli soinut ja vihainen miesääni oli vaatinut häntä ilmestymään suunnilleen toisella puolella kaupunkia olevalle rikospaikalla viidessä minuutissa, ellei hän ollut halukas menettämään työpaikkaansa.
Nyt Christian siis istui autossaan, paidan rinnus ja sukat märkinä, hiukset joka suuntaan sojottaen, nälkäisenä ja kylmissään. Ja totaalisen huonolla tuulella.
”Minä vihaan, vihaan, VIHAAN maanantaita”, hän jupisi ja painoi parkaisten nappia, joka sulkisi radion, josta juuri sillä hetkellä alkoi soida se yksi, tietty kappale, josta hän ei pitänyt vähääkään. Ja tietenkään kosketushäiriöinen radio ei hiljennyt.
Saapuessaan rikospaikalle Christian sammutti autonsa ja huokaisi helpotuksesta radion sammuessa auton mukana. Joku koputti ikkunaan saaden Christianin kääntämään hätkähtäen kasvonsa sitä kohti ja avaamaan oven. Alexander Brandtner kavahti taaksepäin ja Rex haukahti hänen vierellään peruuttaen myös muutaman koiranaskeleen.
”Huh, mitä sinulle on tapahtunut?” hän kysyi silmät selällään ja Christian mietti hetken pitäisikö hänen lyödä Alexia tai autoa vai purskahtaa itkuun.
Päästyään rikospaikalta toimistoon, missä Fritz Kunz oli ystävällisesti keittänyt kahvia ja käynyt ostamassa pussillisen makkarasämpylöitä, Christianista tuntui, että hän saattaisi mahdollisesti kestää päivän hengissä. Vielä senkään jälkeen, kun Rex oli varastanut makkaran hänen sämpylänsä välistä, hän ei ollut menettänyt toivoaan.
Se kuitenkin katosi illalla, kun Christian ajoi rättiväsyneenä kotipihaansa. Seisoessaan avain kädessä autonsa vierellä valmiina lukitsemaan se, hänen katseensa vaelsi valkeaksi maalatulle ovelle.
”Hemmetti!” hän ärähti nähdessään sen olevan raollaan. Hän ei taatusti ollut jättänyt sitä niin, vaikka olikin lähtenyt kiireellä. Ja vielä varmempaa oli, ettei hän ollut avannut sitä uudelleen sorkkaraudalla.
Unohtaen autonsa täysin hän juoksi ovelle ja vedettyään aseen kotelosta suoraan sisälle. Paikka oli lainkaan liioittelematta palasina. Christian katseli epäuskoisena kahteen osaan polkaistua sohvapöytää, selälleen kaadettua ja ilmeisen raadeltua sohvaa ja vanhaa televisiota, jonka ruudun läpi oli isketty jotakin. Kaikki ne harvat valokuvat ja taulut, mitä hän oli ikinä vaivautunut laittamaan seinilleen, oli revitty alas ja niiden tilalla oli vain pieniä, seinäpinnasta väriltään eroavia neliöitä. Hänen massiivinen kirjahyllynsä makasi palasina lattialla ja kirjoja ja niiden sivuja oli kaikkialla. Joku oli tosiaan nähnyt vaivaa saadakseen paikan palasiksi. Samalla hän kuitenkin huomasi videoiden ja muutamien muiden vähän arvokkaampien esineiden puuttuvan. Televisio oli varmaankin ollut rosvoille liian painava.
Christian kuuli rämähdyksen makuuhuoneensa suunnalta ja kohotti aseensa hiipien peremmälle asuntoon. Hän veti hiljaa puhelimen taskustaan ja näppäili tutun numeron.
”Alex, Christian täällä. Joku idiootti on murtautunut asuntooni ja minusta tuntuu, että voisin mahdollisesti tarvita apuasi, joten raahaa itsesi tänne ja nopeasti”, hän sanoi puhelimeen matalalla, hiljaisella äänellä ja antamatta toiselle mahdollisuutta vastata, painoi punaista luuria ja sulloi sen takaisin taskuunsa. Suunnilleen samaan aikaan hän saapui makuuhuoneensa ovelle ja vilkaisi pikaisesti sisälle. Tummiin pukeutunut hahmo penkoi hänen yöpöytänsä laatikoita.
Juuri kun Christian valmistautui astumaan esiin ja pysäyttämään rosvon, hän kuuli liikettä takaansa ja sitten hän syöksyikin pyörivään pimeyteen ja suoraan kasvot edellä lattialle.
Murahtaen vaimeasti Christian raotti silmiään ja yritti nousta istumaan. Joku kuitenkin piti kättään hänen olkapäällään ja kutsui varovasti hänen nimeään. Oli kutsunut jo viimeiset pari minuuttia.
”Christian? Oletko kunnossa?” Fritz kysyi huolestuneella äänellä.
”Näytänkö minä siltä, että olen kunnossa?” Christian ynähti toisen miehen auttaessa hänet hitaasti istumaan. Hän vei käden varovasti takaraivolleen hieroakseen kipeää kohtaa, mutta tuntiessaan jotakin tahmeaa kätensä alla, hän voihkaisi.
”Hemmetti”, hän kirosi ja pyyhki katse katossa kätensä Fritzin tarjoamaan nenäliinaan, jonka mies kivenkovaan vakuutti olevan täysin puhdas. Christian ei sillä hetkellä pahemmin välittänyt, mutta tulisi ehkä myöhemmin välittämään.
Fritz oli juuri auttamassa Christiania seisomaan, kun Alex ryntäsi huoneeseen huolestunut ilme kasvoillaan.
”Oletko kunnossa?” hän kysyi sännäten Christianin toiselle puolelle tukemaan hieman huojuvaa miestä.
”Ei tässä mitään. Saitteko ne tyypit kiinni?” punaruskeatukkainen etsivä heilautti välinpitämättömästi kättään toisen kysymykselle ja tuijotti tätä sitten tiukasti silmiin kysyessään omansa. Hän oli vieläkin huonommalla tuulella kuin aamulla, mikä tarkoitti että hän oli suunnilleen valmis puremaan pään poikki jokaiselta, joka vielä kävisi hänen hermoilleen.
Alex vilkaisi Fritziä ja näytti hermostuneelta. Christian tiesi hänen vastauksensa jo ennen kuin Alex avasi suunsa.
”He pääsivät pakoon”, hän tokaisi ja pidempi etsivä nyökkäsi näyttäen pahoittelevalta. Christian aloitti pitkän ja hiljaisen litanian kirouksia, jotka eivät tauonneet kertaakaan sinä aikana, kun hänen kollegansa taluttivat hänet ulos. Rex odotti heitä siellä, Alex oli kieltänyt sitä tulemasta sisälle lasinsirujen pelossa.
”Heillä oli pakettiauto talosi takana ja he käyttivät takaovea viedessään tavaroita pihalle. He olivat juuri lähdössä kun saavuimme, joten saimme rekisterinumeron ja autosta on etsintäkuulutus”, Alex selitti, kun Christianin oli viimein pakko hiljentyä vetämään henkeä, ettei pyörtyisi.
Äkkiä Christian lakkasi kävelemästä ja vain jähmettyi paikoilleen.
”Christian? Mikä on?” Alex kysyi huolestuneena. Pienikokoinen etsivä vain aukoi ja sulki suutaan hetken ennen kuin nopealla liikkeellä riuhtaisi itsensä kollegojensa otteesta ja harppoi muutaman askeleen eteenpäin ennen kuin Alex ja Fritz saivat hänet kiinni.
”Missä minun autoni on?” Christian parkaisi.
”Olen pahoillani, Christian. Toinen roistoista taisi viedä sen”, Fritz sanoi pahoitellen. Toisen kerran sinä päivänä, itse asiassa toisen kerran viimeisen tunnin sisällä, Christian tunsi maailman pyörivän. Alex nappasi hänet käsivarsilleen ja vaihtoi Fritzin kanssa avuttoman katseen Rexin tökätessä tajuttoman miehen poskea kuonollaan.
”Isku oli melko kova ja uskon, että teillä voi olla lievä aivotärähdys, mutta muuten olette kunnossa. Olisi kuitenkin hyvä, jos saisitte jonkun seuraksenne täksi yöksi, herättämään teidät tunnin välein ja varmistamaan, että kaikki tosiaan on kunnossa”, harmaahapsinen mieslääkäri puhui puhumistaan ja Christian yritti haudata jääpaketin hautoman pään polviinsa. Miksi, miksi, oi miksi kaikki meni niin pieleen? Mitä niin pahaa hän oli tehnyt, että maailma oli kääntynyt tällä tavalla häntä vastaan? Ja miksi hän oli saanut juuri tämän vanhan, ylisosiaalisen turhanjauhajan lääkärikseen?
”Kyllä, tohtori. Hän tulee minun luokseni yöksi, kaikki on kunnossa”, Christian kuuli pehmeän äänen toteavan jostain yläpuoleltaan ja kohotti katseensa Alexiin, joka hymyili lääkärille hurmaavasti. Lääkäri hymyili aurinkoisesti takaisin.
”No sehän on hienoa. Voittekin sitten varmaan lähteä.” Lääkäri ei ollut edes ehtinyt kunnolla lopettaa lausettaan kun Christian jo oli puolijuossut ulos hänen huoneestaan. Alex hymyili anteeksipyytävästi, kiitti ja kätteli tohtoria ja kiiruhti sitten kollegansa perään.
Lattian hiljainen narahdus sai Alexin kohottamaan katseensa televisiosta ja hänellä oli kova työ pitää virne poissa kasvoiltaan. Christian seisoi hänen edessään, sideharsoa päänsä ympärillä, surkea ilme kasvoillaan ja liian suuressa pyjamassa. Alex oli päättänyt, ettei asunnon ja tyhjän autopaikan uudelleen näkeminen tekisi hyvää Christianin hauraassa tilassa olevalle mielelle ja he olivat ajaneet suoraan hänen luokseen. Christian tallusti paljain jaloin hänen luokseen ja lysähti sohvalle.
”Ei luoja mikä päivä”, turkoosisilmä päivitteli nojaten päänsä takakenoon sohvan selkänojaa vasten ja nostaen toisen käden silmilleen.
”Voi pientä”, Alex sanoi myötätuntoisesti nojaten lähemmäs ja painaen huulensa kevyesti toisen miehen kaulalle. Christian henkäisi terävästi ja teki toiselle enemmän tilaa kaulallaan.
Kyllä vain, Christian Böck vihasi maanantaita, mutta onneksi hänellä oli Alex tekemässä kaiken jälleen siedettäväksi.
”Miksi sinä et muuten herättänyt minua aamulla ennen kuin lähdit?”
