Fandom: Fullmetal Alchemist, 1. anime ja CoS
Disclaimer: Maailma ja hahmot kuuluvat Hiromu Arakawalle ja animetiimeille enkä minä saa minkäänlaista korvausta heidän luomuksillaan leikkimisestä.
Otsikko: Liikaa nähnyt
Kirjoittaja: Pics
Beta: Arte
Paritus: Ed/Alfons Heiderich, jotain muutakin
Ikäraja: K-11
Genre: Angstia ja lievää PWP:tä
Varokaa: tilanne muistuttaa tavallaan insestiä vaikkei ole sitä
Summary: Ja nyt, kun he olivat vihdoinkin jälleen yhdessä, hän joutui huomaamaan, että hänen veljellään olikin jo rinnallaan hänen toinen versionsa – Alfons Heiderich.A/N Tämä on jonkun verran vanhempi ficci, joka on vaan jäänyt postaamatta. Kirjoitettu alun perin LJ:n fma_exchange-yhteisöön darkblyssen antamasta haasteesta, jonka löydätte lopusta. Enkunkieliseen versioon
tästä. Artelle kiitoksia avusta tämän kanssa, tämän kirjoittaminen oli kivaa.
Liikaa nähnytAlphonsen askeleet hidastuivat, kun hän lähestyi työhuoneen ovea. Ed ja Alfons olivat menneet sisään reilu tunti sitten epäonnistuneen rakettikokeilun jälkeen eikä kumpikaan ollut näyttänyt hyväntuuliselta. Silloin oli vaikuttanut hyvältä idealta pysytellä poissa heidän jaloistaan ja hautautua kirjan taakse sillä välin, kun he tarkastaisivat laskelmansa sadannen kerran, mutta nyt... nyt hän alkoi olla levoton ja nälkäinen, ja jos totta puhuttiin, hän halusi vain lähteä kotiin Edin kanssa ja teeskennellä, ettei maailmassa edelleenkään ollut muita kuin he kaksi.
Hän oli viettänyt viimeiset kaksi vuotta etsien epätoivoisesti keinoa tuoda Ed takaisin Amestrisiin, tai päästä itse tämän luokse Portin läpi. Ja nyt, kun he olivat vihdoinkin jälleen yhdessä, hän joutui huomaamaan, että hänen veljellään olikin jo rinnallaan hänen toinen versionsa – Alfons Heiderich. Alfons, joka oli niin kypsä ja älykäs ja joka tiesi kaiken raketeista. Alfons, joka oli kaikessa parempi kuin Al. Alfons, jolla ei ikinä ollut aikaa Alin kanssa vietettäväksi.
Alfons tuntui vievän Edin kokonaan, ja se oli kerta kaikkiaan epäreilua. Oliko Alfons aina ollut Edin rinnalla, ymmärtäväisenä ja rakastavana silloinkin, kun Edin toimet eivät olleet kovin ihailtavia? Oliko Alfons viettänyt neljä vuotta haarniskassa ja siitä huolimatta ollut aina Edin tukena?
Ei ollut. Al keräsi kiukkua sisäänsä, kunnes sai itseään rohkaistua sen verran, että kulki viimeiset askeleet torjuvalta näyttävälle ovelle. Hän oli jopa riittävän vihainen tempaistakseen sen auki koputtamatta.
Hän räpytteli typertyneenä silmiään ja yritti käsittää näkemäänsä. Ensin hän ajatteli, että Ed ja Alfons olivat tapelleet – Alfons oli painanut Edin ylävartalon vasten kirjoituspöytää niin, että tämän poski painui epämukavasti vasten puupintaa. Edin kädet olivat hänen selkänsä takana ja ilmeestä päätellen hän oli tuskissaan, kun taas Alfons näytti nauttivan tilanteesta.
Saman tien Al ymmärsi, ettei niin voinut olla. Alfons ei ollut koskaan opetellut taistelemista ja oli lisäksi sairaalloinen. Jos Edillä olisi ollut jotakin kohtelua vastaan, Alfons ei olisi ikinä ehtinyt käsittää, mikä häneen iski.
Mutta jos he eivät tapelleet...
Kaksi pahemman kerran yllättynyttä silmäparia nauliintui Aliin, joka vihdoin käsitti, millaista tilannetta oli törmännyt todistamaan. Häntä ei tarvinnut käskeä häipymään, hän pamautti oven kiinni niin nopeasti kuin saattoi ja jäi nojaamaan siihen kasvot kirkkaanpunaisina.
Hän yritti kaikin voimin unohtaa näkemänsä, mutta kuva tuntui olevan poltettu hänen verkkokalvoilleen. Sotkuinen työhuone, joka paikassa lojui kirjoja ja papereita, niitä oli pöydälläkin Edin rinnan alla ja kultaiset hiukset uivat mustelammikossa. Ja Alfons hänen takanaan pidellen kiinni hänen ranteistaan, sillä hetkellä näennäisesti tilanteen hallitsijana.
Kenenkään ei pitäisi joutua näkemään veljeään sillä tavalla. Al ravisti päätään kiivaasti, mutta mielikuva ei haalistunut.
Olisi ollut riittävän kiusallista yllättää Ed jonkun tuntemattoman kanssa, mutta Alfons oli... no, tavallaan Al itse, tai ainakin eräs hänen versionsa. Se teki hänen olonsa äärimmäisen epämukavaksi eikä hän tiennyt, miten hänen olisi pitänyt suhtautua.
Al työnsi itsensä irti ovesta ja kulki puolijuoksua rakettiverstaan halki ulko-ovelle. Hän ei vielä juuri tuntenut työntekijöitä, mutta muutama tervehti häntä silti. Vastaukseksi hän nyökkäsi pysähtymättä edes katsomaan tervehtijöihin päin.
Jokin osa hänestä odotti takaa kuuluvia juoksuaskelia sekä ääntä, joka huutaisi hänen nimeään ja pyytäisi häntä pysähtymään. Toinen ja suurempi osa arveli, ettei Ed juuri nyt halunnut nähdä häntä aivan kuten hänkään ei halunnut nähdä Ediä. Kumpikin tarvitsi aikaa sulatella paljastumista.
Sitä paitsi Edillä oli selvästikin ollut jotakin kesken.
Aurinko häikäisi, kun Al tempaisi oven auki ja astui aurinkoiseen kesäpäivään. Ulkoilma tyynnytti häntä hiukan ja hän saattoi käydä ajatuksiaan läpi, ottaa selvää siitä, mikä häntä vaivasi kaikkein pahimmin.
Vastaaminen ei ollut helppoa. Vasta päästyään hyvän matkan päässä verstaasta sijaitsevaan puistoon hän myönsi totuuden itselleen.
Kyse ei ollutkaan siitä, että Alfons oli hänen kaksoisolentonsa eikä siitä, että Ed vietti niin paljon aikaa Alfonsin kanssa. Pahinta oli se, että hän tunsi hillitöntä halua olla Edin paikalla.
Prompt:
I really am a huge fan of Alphonse and Heiderich as a couple, and can
never seem to track down any decent fic about it. Eternal love if you
can crank that out! Or, y'know, if you're up for some 'adult' writing,
a threesome of the blondes is always good. ^^ But really, just do
anything with any of the blondes, and you're golden. xD <3
