Kiitos kommentistasi, Cassie Cullen! Jotenkin Ginny tuppaa kuvottamaan minuakin omissa fikeissäni. Muutenkin kyllä. XD
JA OLEN HYVIN PAHOILLANI ETTÄ EN OLE JATKANUT TÄTÄ EN EDES VIITSI LASKEA KUINKA MONEEN KUUKAUTEEN mutta tämä koko hemmetin Sairaalaromanssi rupesi tokkimään minua, muut kirjoittajat varmaan ymmärtävät hyvin, lueskelin tätä läpi ja hakkasin lähes päätä seinään kun mietin "Miksi minä noin kirjoitin?" ja "Tuon olisi voinut fikusmminkin ilmaista!" ja kaikkea sellaista. Ja betakin pitäisi hankkia. Mutta mun ego saa kolahduksen jos hankin!! No ei, vitsi vitsi. Mutta ajattelin nyt julkaista sellaisen välikohtauksen tyylisen tekstinpätkän jatkoksi, ja kehtaan jopa kutsua sitä neljänneksi luvuksi. MUTTA viitosluku on jo suunniteltu ja puoliksi toteutettu eli siis jos hyvin suunniteltu on puoliksi tehty niin sehän on sitten periaatteessa tehty. Hahhahhaa!
~
A/N: En ole tähän ihan täysin sataprosenttisen tyytyväinen, mutta koska olen piilotellut ja muokannut ja väännelluyt tätä ties kuinka kauan ja kaikki on varmaan jo hospitalromanceni unohtaneet niin ajattelin julkaista nyt. Jospa saisin sitten kommentteja jotka innostaisivat kirjoittamaan ahkerasti viidettä lukua (vink vink). Sanokaa jos virheitä näkyy, kuten sanoin tuossa aijemmin, ei ole minulla betaa ei.
LUKU 4 – Ernie & Ginny
Ernie Macmillan kuvitteli elämänsä olevan kutakuinkin täydellistä. Hän oli kunnollinen ja rehti nuorimies, vastuuntuntoinen ja hyvin koulunsa käynyt. Hän menestyi hyvin yhdessä siskonsa Veran kanssa perustamallaan yrityksellä; Macmillanin kaapukauppa oli jo muutaman vuoden aikana noussut Viistokujan suosituimmaksi kaapukaupaksi. Ernien sisko hoiti ompelu- ja suunnittelupuolen assistenttiensa kanssa, ja Ernie puolestaan hoiti asiakkaiden miellyttämisen ja sopi hinnoista, ovela bisnesmies kun oli.
Kuitenkin, ei Ernien elämä nyt niin hohdokasta ollutkaan, sen hän sai huomata tavattuaan erään vanhan tuttavan. Erään, johon tutustuessaan Ernien elämä vasta täydelliseksi muuttuikin.
Kaikki alkoi siitä, kun kaunis, punatukkainen pitkään takkiin ja korkokenkiin pukeutunut nuori nainen astui Macmillanin kaapukauppaan.
”Hei ja tervetuloa”, Ernie oli sanonut ystävällisesti. ”Kuinka voin palvella teitä, neiti…?”
”Weasley”, hän oli vastannut hymyillen, ja Ernie tajusi tuntevansa tämän häikäisevän neidin. He vaihtoivat muutamat kuulumiset Veraa odotellessa. Jokin näkymätön voima mylläsi isona aaltona Ernien sisuksissa. He katselivat toisiaan häkeltyneinä, Erniestä tuli kummallisen kömpelö ja Ginny kieputti hiuskiehkuraa sormensa ympärille.
Myöhemmin tuon kyseisen päivän iltana Ernie kertoi rakkaalle siskolleen, kuinka Ginny oli saanut hänet aivan hämilleen.
”Uskotko rakkauteen ensi silmäyksellä?” Vera oli heti kysynyt. Ernie oli ollut hetken hiljaa.
”Nyt, kun tapasin hänet -”, hän sanoi, ”- taidanpa uskoa.”
Muutaman päivän kuluttua Ginny saapui takaisin Macmillanin kaapukauppaan. Hänen uusi juhlakaapunsa oli valmis, ja hän tuli sovittamaan sitä. Ernie tervehti Ginnyä ja Ginny hymyili hänelle. Ernie ei kuitenkaan ehtinyt puhua, sillä Ernien sisko vei Ginnyn toiseen huoneeseen sovittamaan kaapua. Ernie jäi hermostuneena odottamaan; hän oli siskonsa rohkaisemana päättänyt pyytää Ginnyn kanssaan kahville.
Hän ei kuitenkaan saanut vielä tilaisuutta, kun Ginny astui huoneeseen häkellyttävän kauniina. Hänellä oli yllään Ernien siskon loistava luomus, ja se istui hänelle täydellisesti. Se oli ruusunpunainen, siinä oli olkapäät esiin tuova kaula-aukko ja hihat, jotka muuttuivat leveiksi ja liehuviksi kyynärpään kohdalla olevan kiristysnauhan jälkeen. Kangas oli tummaa ja kimmeltävää, ja helma oli pitkä. Punaiset hiukset ryöppysivät alas kutitellen paljasta yläselkää.
Vera tuli Ginnyn perässä mittanauha olkapäällään ja taikasauva korvan takana.
”No, mitäs pidät?” hän kysyi veljeltään ja vinkkasi silmää.
”Se on kaunis!” hän henkäisi, vaikka tiesi sanan olevan mitätön kuvailemaan Ginnyn hohdokkuutta. Ginny kiitti ja niiasi leikkisästi helmoista kiinni pitäen, ja pyörähti muutaman kerran ympäri. Sitten Vera hoputti tämän takaisin ompeluhuoneeseen, höpisten viimeisistä silauksista. Ernie huokaisi. Ehkä hänen rohkeutensa ei sittenkään riittäisi.
Ginnyn ja Veran ollessa ompeluhuoneessa Macmillanin kaapukaupassa ei käynyt muita asiakkaita. Ernie vaelteli levottomana ympäri tyylikkäästi sisustettua huonetta. Hän pysähtyi nojaamaan tiskiin, mutta lähti pian jo kulkemaan toisaalle. Hänen oli vaikea asettua aloilleen odottamaan. Hän tuijotti hämärästä ikkunasta kadulle. Hän oli hyvin hermostunut, ja epävarmuus alkoi kalvaa kurkussa.
Vihdoin ovi aukesi.
”Kiitos paljon, Vera. Siitä tuli erittäin kaunis”, Ginny astui hymyillen huoneeseen käsissään uusi kaapu, joka nyt oli laskostettu huolellisesti.
”Eipä kestä, Ginny. Sitä oli ilo tehdä!” Vera sanoi. ”Tässä”, hän sanoi ja ojensi Ginnylle Macmillanin kaapukaupan logolla koristetun paperikassin. ”Laita se tänne, mutta heti kun pääset kotiin, laita se ripustimeen.”
”Selvä”, Ginny sanoi ja maksoi Veralle. Vera kamppaili kassakoneen kanssa ja Ginny käveli naulakolle ottaakseen takkinsa.
Ernien tilaisuus oli tullut.
”Anna minun auttaa”, Ernie sanoi herrasmiesmäisesti ja auttoi takin Ginnyn päälle.
”Voi, kiitos”, Ginny sanoi ilahtuneena.
”Kuule, tulin tässä miettineeksi”, Ernie aloitti epävarmasti. ”Haluaisitko mahdollisesti tulla kanssani kahville, joskus?”
Ginny räpäytti silmiään.
”Vaikka heti.”
~~~~~~~~
