lollypop: Oooo, kiitos hehkutuksesta, ja nyt sitä jatkoa sitten tulee!
Lansu: Kiitos, joo huomasin itsekin kiroilua olleen aika reilusti, se tulee luonnostaan kun kiroilen itse suhteellisen paljon, mutta useille särähtää varmaan korvaan lukiessa. Koitan vähentää! No mutta Malfoyhan on ihana ja hyvännäköinen.
emaii: Kiitos kommentista!
A/N: Niin jooo pitemmittä puheitta tässä kolmas luku!
Luku 3
Se mitä ei olisi koskaan saanut tapahtua
Suutelin häntä niin kuin aina olin halunnut. Annoin huulieni ottaa vallan hänen huulistaan ja painoin kädelläni häntä seinää vasten, ettei hän pääse karkuun. Minä hallitsin tilannetta. Hänen huulensa tuntuivat uskomattoman ihanilta omiani vasten, niin sileiltä ja täydellisiltä. Vaikka suuteleminen olikin yksipuolista, silti se oli miellyttävää. Malfoy ei edes yrittänyt rimpuilla karkuun, hän vain seisoi tönkkönä. Olin juuri tulossa järkiini ja irtautumassa hänestä, kun hän raotti huuliaan hieman ja otti omani intohimoiseen suudelmaan. Kaikki ajatukseni katosivat päästäni ja tunsin vain kihelmöintiä koko vartalossani. Minä halusin häntä. Painauduimme toisiamme vasten ja upotin käteni hänen hiuksiinsa suudellen häntä heittäytyen vain tunteeseen ja unohtaen kaikki ajatukset.
Lopulta huulemme erkanivat hitaasti ja kohtasin harmaiden silmien katseen. Hetken vain katsoimme toisiamme hieman hengästyneenä, hän painoi yhä kehoani omaansa vasten. Se hetki tuntui jotenkin aistikkaalta. Oli vain me kaksi.
“Tarvehuone?”, kuiskasi Malfoy. Nyökkäsin pienesti ja lähdimme kävelemään kohti Barnabas Bauka-aivon taulua, olimme jo sopivasti seitsemännessä kerroksessa, sillä olinhan alun perin matkalla kohti Rohkelikkotornia. Ei siis kestänyt kauaa kun saavuimme taulun luokse ja Malfoy alkoi kävellä seinän ohi, johon ilmestyikin pian kiiltävä ovi. Tartuin messinkikahvaan ja avasin sen.
Henkäisin kun astuin huoneeseen. Se oli kaunis, ei mitään mitä odottaisi Malfoylta. Tuntui kuin olisi ulkona lämpimänä kesäyönä, siellä tuoksuikin raitis ilma. Huoneen katto oli samankaltainen kuin suuressa salissa, tähtitaivas. Lattiakin oli pehmeää puhdasta tuoksuvaa nurmikkoa, ei mitään pistelevää multaista ötököiden asuttamaa. Siellä kasvoi jopa yksi puu ja pari marjapensasta. Aivan kuin olisi ulkona, seinät vain loivat sisätilan tuntua, tosin nekin tuntuivat jotenkin katoavan ympäristöön. Mietin ihmeissäni miksi Malfoy tällaista huonetta toivoi, toki huone oli ihana, mutta olin odottanut vain jotain tylsää tavallista makuuhuonetta jossa on keskellä vain sänky. Hymyilin tyytyväisesti yllättyneenä.
“Oho.. En oikein ajatellut mitään muuta kuin jotakin mukavaa paikkaa meille kahdelle ja tällainen näköjään tuli.. Tosin samalla minun tekikin mieli ulos”, Malfoy sanoi takanani epäröiden.
Käännyin katsomaan tätä ja hymyilin. “Tämä on oikein hyvä.”
Naimmeko me nurmikolla? Vai eikö Malfoy haluakaan naida. Minä ainakin haluan häntä joka solullani. Toisaalta pidän ajatuksesta nurmikko, toisaalta haluaisin sängyn. En ehtinyt päättää mitä haluan, kun kuulin pienen poksahduksen ja huomasin huoneeseen ilmestyneen pehmeän ja moderninnäköisen sängyn. Lehahdin naamaltani punaiseksi kun tajusin sängyn ilmestyneen ajatusteni takia, tämähän on tarvehuone. Malfoy vain virnuili.
“En minä halunnut sänkyä!” parahdin ja sänky katosikin saman tien. Sänky ei sopinut tänne ulos, nurmikko on hyvä.
Malfoy vain katseli minua eikä sanonut mitään. Tunsin itseni tarkkailunalaiseksi, mutten rikkonut hiljaisuutta. Lopulta tuo vaaleahiuksinen poika kuroi muutaman askeleen välillämme umpeen ja kaappasi minut syliinsä painaen huulensa huulilleni. Emme riuhtoneet vaatteita välittömästi yltämme, vaan pikkuhiljaa, annoimme käsiemme vaeltaa toistemme kehoilla, tutustuimme.
Lopulta kaaduimme pehmeälle nurmikolle alastomina.
Makasimme nurmikolla huohottaen ja katsellen tähtitaivasta, käteni lojui rentona Malfoyn kädessä. Malfoy oli ihan uusi kokemus. Hän oli jotenkin niin.. erilainen. En vain tiedä millä tavalla, mutta jotenkin hän vain on ihan oma lukunsa. Hän tuntui erilaiselta.
Olin aikaisemmin maannut vain yhden henkilön kanssa, Michael Cornerin, seurustelin hänen kanssaan vähän aikaa. Tiedän että olen todella nuori vielä, mutta minä vain tunsin itseni valmiiksi, samoin Michael. Jos veljeni tietäisivät, olisin vainaa. Etenkin kun isoveljeni Ron Weasley ei oikeasti ole ikinä edes suudellut ketään! Okei, olen vähän outo. Olen tarvehuoneessa yhdessä henkilön kanssa josta olen haaveillut salaa jonkin aikaa, ja mietin ketä veljeni on suudellut?
Draco puristaa sormensa käteni ympärille ja käännän pääni sivulle häneen päin. Huomaan hänen tuijottaneen minua ilmeisesti jo jonkin aikaan. Hymyilemme toisillemme ja kierähdän hänen päälleen. Painan pääni Dracon rintakehää vasten ja suljen silmäni. Hän silittelee hiuksiani.
Tunnen oloni raukeaksi ja onnelliseksi, emme sano sanaakaan. Minua väsyttää ja ajatukseni harhailevat takkuillen. En saa mistään mietteestä kunnolla kiinni ja kaikki tuntuu sumuiselta. Ainoa asia minkä kykenen ymmärtämään on se että kutsun nykyään Malfoyta Dracoksi.
Kuulen hänen tasaisen tuhinansa ja tunnen rintakehän kohoilevan rauhallisesti. Arvelen hänen nukahtaneen. Kello on vasta jotain seitsemän, mutta tarvehuoneessa on niin hämärää ja päivä on ollut raskas, että tuntuu kuin kello olisi jo paljon enemmän. Dracon käsi kädessäni nukahdan rauhalliseen uneen.
Oloni on nihkeä. Minun on kuuma ja epämukava olla, suussa maistuu pahalta. Tunnen rintakehän kohoilevan allani ja jonkun sormet omassani. Räväytän silmäni auki ja nousen nopeasti Dracon päältä. Karu todellisuus iskeytyy voimalla vasten kasvojani kun katson tuota vaaleaa poikaa joka näyttää kauniilta ja hauraalta maatessaan nurmikkoa vasten. Haluan oksentaa. Oksentaa, oksentaa, oksentaa ja oksentaa vielä kerran.
Illalla kaikki oli vielä niin suloista pumpulia ja nyt tunnen itseni vain likaiseksi huoraksi.
Paljonko kello? Katselen ympärilleni huoneessa, mutta en saa vastausta kysymykseeni. Huomaan Dracon, siis Malfoyn, kädessä kellon. Se näyttää puoli yhtä.
Helvetti. Haluan vain huutaa.
Ensinnäkin, nain parhaan ystäväni poikaystävää. Todellakin nain häntä, ja Mikaela ei vielä edes ole päässyt sille tasolle hänen kanssaan. Olen todellinen lutka, oikeasti, inhoan itseäni. Kuinka alas ihminen voi oikein vajota?
Toiseksi, olen kadonnut moneksi tunniksi jonnekin, samoin Malfoy, Mikaela on varmasti etsinyt meitä molempia. No, ainakin Malfoy voi sanoa olleensa oleskeluhuoneessaan.
Ja Malfoy on Malfoy. Muista se Ginny, älä kutsu häntä Dracoksi!
Nousen seisomaan, minua huimaa. Noukin vaatteeni ja puen hiljaa päälleni. Haluan vain suihkuun, haluan pestä tarvehuoneen tapahtumat itsestäni. Malfoyn suudelmat ja hyväilyt keholtani, hänen hengityksensä ja tuoksunsa hiuksistani. Kuulen vaimean poksahduksen ja näen seinään ilmestyneen pienen oven. Arvaan katsomattakin että siellä on kylpyhuone. Mutta ei, en halua peseytyä täällä, se tuntuisi väärältä. Jos jäisin tänne viivyttelemään, se olisi väärin, se olisi kuin hyväksyisin sen mitä tein Malfoyn kanssa.
Minua oksettaa taas. Tunnen itseni niin halpamaiseksi ihmiseksi, tiedän tehneeni väärin, niin väärin etten ikinä elämässäni ole tehnyt näin pahaa virhettä. Haluan vain oksentaa sen ulos. Mutta pidän kaiken sisälläni.
Katson Malfoyta ja mietin herättäisinkö tämän. Meidän täytyisi puhua. Harmi kun en osaa muistiloitsua. Tosin haluaisin itsekin unohtaa tämän kaiken.
Niin tosiaan, minun ja Dracon, siis tarkoitan Malfoyn. Malfoyn, Malfoyn, Malfoyn! Niin. Meidän täytyisi puhua. Mutta ei nyt. Nyt minä en jaksa enkä kykene, minun täytyy saada miettiä. Kirjoitan hänelle lapun, aivan, sen teen. Toivon sulkakynää ja pergamenttia ja ne ilmestyvätkin tuoden mukanaan tutun poksahduksen. Käteni vapisee kun kirjoitan Malfoylle sekavan lapun.
Malfoy,
se mitä teimme, oli väärin. Hyvin väärin, ja se ei toistu. Etkä sinä, enkä minä kerro Mikaelalle. Meidän täytyy puhua. Tavataan huomenna oppituntien jälkeen täällä, neljältä taulun edessä. Anteeksi etten herättänyt sinua.
GinnyParempaan en nyt pystynyt. Laskin lapun pojan viereen ja hiivin ovelle. Käännyin katsomaan Malfoyta vielä viimeisen kerran ja sydämeni suli vain häntä katsoessaankin. Hän kääntyi kyljelleen ja tarrasi ruohonkorsiin. Hän näytti niin viattomalta ja suloiselta. Mutta hän on Mikaelan. Minun on päästettävä hänestä irti, unohdettava lopullisesti. Unohdettava kaikki tämä.
Silmissäni tuntui sumealta ja kurkkua kuristi kääntäessäni ovenkahvaa. Astuin ulos Tylypahkan kylmille käytäville ja tunsin todellisuuden vielä selkeämpänä. Kävellessäni Rohkelikkotorniin kyyneleet jotka yritin pitää sisälläni valuivat vuolaasti. Nyyhkäisinkin pari kertaa, mutta yritin pitää itseni mahdollisimman äänettömänä.
Minulla ei ollut oikeutta vuodattaa noita kyyneleitä, minä olin hirviö. Silti en voinut itselleni mitään.
Itse olin asiani pilannut ja kaiken tämän tuskan ansainnut. Ja niin kävelin yksin pitkin Tylypahkan hiljaisia käytäviä, raahaten laukkuani perässäni niin että se laahasi maata.
Tylypahkan seinistä kantautui vain säälittävä ulinani.
Ansaitsisin otsaani tatuoinnin jossa lukisi säälittävä ja selkääni sellaisen jossa lukisi petturi.
Oleskeluhuoneessa ei ollut ketään ja makuusalissakin vallitsi syvä hiljaisuus. Vain huonetovereideni tuhina täytti huoneen. Riisuin hiljaa vaatteeni ja otin pyyhkeen. Tassuttelin kylpyhuoneeseen, loitsin vaimennusloitsun ja käynnistin suihkun. Pesin itseni, hinkkasin ihoni punaiseksi ja hankasin hiukseni turhan kovakouraisesti. Lojuin suihkussa noin puoli tuntia, ajattelematta mitään Mikaelaan tai Malfoyhin liittyvää. En halunnut päästää ajatuksia valtaamaan mieltäni vaan tungin ne itsepintaisesti aivojeni perälle. Ajattelin vain lämpimän veden virtausta ihollani.
Lopulta suljin suihkun ja astelin ulos. Kuivasin itseni ja käänsin katseeni peiliin. Aloin harjata tuuheita, takkuisia ja vettä valuvia hiuksiani. Harja jäi jumiin johonkin takkuun. Sattui kun kiskoin sitä väkisin. Se ei lähtenyt. Purskahdin itkuun ja kaaduin lattialle säälittävästi nyyhkyttäen. Käperryin kerään kietoen käteni polvieni ympärille. Itkin, huusin ja vollotin. Oloni oli kamala. Halusin pois. Halusin huuhtoutua nesteenä viemäriin tai vetää itseni vessanpöntöstä alas, mitä vain, kunhan tämä syyllisyys lähtisi.
Huutoni tasoittui pian kevyeksi nyyhkytykseksi. Hetken vain makasin ja tärisin kylmällä lattialla tuntien itseni alhaisimmaksi ja säälittävämmäksi sontaläjäksi kuin koskaan. Silmät punaisina nousin lattialta, irrotin harjan loitsulla ja jätin hiusten setvimisen sikseen. Hiivin makuuhuoneeseen ja kaivoin kaapistani suuren t-paidan, olin saanut sen Harryltä viime kesänä ja käytin sitä yöpaitana. Käperryin sänkyyni ja kiskoin peiton ylleni. Kaikki kyyneleet oli vuodatettu silmistäni, jäljellä oli vain katkera syyllisyys ja samalla kaipaus Malfoyn syliin. Kuolisit pois Ginny Weasley.
“Ginny! Emme ehdi kohta enää aamiaiselle, nouse jo senkin fletkumato!”
Raotan silmiäni. Ne tuntuvat turvonneilta. Ynähdän jotain epäselvää ja saan tyynyn naamaani. Kaappaan tyynyn rutistukseeni ja käännän kylkeä. Haluan nukkua.
“Nouse jo! Meillä on kymmenisen minuuttia aikaa syödä jos nouset nyt.” Avaan silmäni kokonaan. Ne todellakin tuntuvat turvonneilta, suorastaan sattuu avata ne. Mahdan näyttää kamalalta. Tarkennan katsettani ja näen suoraan edessäni Mikaelan tuiman katseen kera. Hän on jo käynyt suihkussa ja pukenut koulupuvun. Pitkät ruskeat hiukset valuvat laineina hänen rinnoilleen. Hän on kaunis. Paljon kauniimpi kuin minä, ei ihme että Malfoy seurustelee hänen kanssaan. Vatsassani jysähtää ja myllertää muistaessani Malfoyn ja eilisen. En todellakaan jaksa nousta, saati mennä tunneille.
“Minä en taida tulla tänään… Minulla on kauhean kipeä olo, päätä särkee ja kurkkuun koskee”, valehtelen. Tosin päätäni jomottaa oikeasti. Mikaelan tuima haukankatse muuttuu oitis myötätuntoiseksi ja sekunnissa hän on sänkyni luona kiskomassa peittoa kaulaani saakka ja asettelemassa tyynyjä paremmin.
“Voi sinua, näytätkin vähän kipeältä.”
“Mene jo, että kerkeät syömään.”
Hän ei lotkauta kehotukselleni korvaansakaan vaan sipsuttelee kylpyhuoneeseen. Huokaisen ja painan naamani tyynyyn. Kuulen hänen keveät askeleensa jotka tulevat kylpyhuoneesta pois. Hän nappaa tyynyn naamaltani ja räpäytän silmiäni pari kertaa.
“Tässä, ota tämä ja niele”, hän sanoo työntäen käteeni jonkun kellertävän pillerin. En jaksa väitellä vaan nielaisen pillerin tottelevaisesti ja kulautan Mikaelan ojentaman lasin vettä heti perään. Ihan sama vaikken oikeasti olekaan kipeä, tuskin yhdestä pilleristä kauheasti haittaa on. Painan pään takaisin tyynyyn ja toivon että Mikaela lähtisi jo, en kaipaa hänen hössötystään. Saati ansaitse.
“Koeta nyt sitten nukkua, tulen päivällisen aikaan katsomaan miten voit.”
“Ei tarvitse, mene vain syömään, jos jaksan niin tulen itse sinne, jos en niin anna minun olla rauhassa, jooko?”
“No sovitaan sitten niin.” Nyökkään ja vilkutan hänelle yhdellä sormella. Hän vilkuttaa samalla lailla takaisin ja loikkii ovesta ulos.
Käännyn mahalleni ja ajattelen eilistä. Tein väärin ja tuntuu pahalta katsoa Mikaelaa silmiin. Silti osa minusta on tyytyväinen että se tapahtui. Kuin olisin ansainnut tämän yhden kerran Malfoyn kanssa. Nyt voisin päästää hänestä irti ja vaalia tätä yhtä muistoa, himoitsematta lisää. Tämä olisi alku Malfoyn unohtamiselle.
Silti minä myös kadun. Kadun niin kovasti että se sattuu ja saa minut haluamaan oksentamaan, mutta silti jos saisin valita tekisinkö tämän kaiken uudestaan, en tosiaankaan tiedä. Oikeasti en tiedä ja se on pelottavaa.
Mutta se on varmaa, että en anna tämän enää ikinä toistua. Hyväksyn tapahtuneen, salaan sen Mikaelalta ja käyttäydyn normaalisti. Myös Malfoyn seurassa. Siinä on suunnitelmani ja se saa luvan toimia tai minä en vastaa seurauksista.
Tällä hetkellä eniten pelkään että Malfoy kertoo Mikaelalle. Pelkään myös edessä olevaa iltapäivää kun kohtaan Malfoyn. Pelkään sitä hetkeä niin että tärisen. Kietoudun peittoon tiukemmin ja puristan silmäni kiinni. Haluan nukkua, paeta todellisuutta.
Hätkähdän hereille. On kuuma ja peitto ahdistaa. Potkin sen sängynpäätyyn ja käännyn mahalleni. Minulla ei ole aavistustakaan mitä kello on, mutta ainakin makuusali on yhä tyhjillään. Nappaan taikasauvan yöpöydältä ja teen kelloloitsun. Sauvan kärjestä purkautuu neljä vihreää nauhaa ja ne muodostavat numerot silmieni eteen. 14:22. Toiset pääsevät siis puolen tunnin päästä. Päivällinen on jo mennyt, veikkaan Mikaelan käyneen täällä, mutta hän ei varmaan ole kehdannut herättää minua.
Kuulen kummaa naputusta, mutta en millään paikanna mistä se kuuluu, pääni on vielä niin unesta tokkurainen. Nousen sängystä ja hieron unisia silmiäni. Vedän villasukat jalkaani sillä minusta makuusalin lattiat ovat kylmät näin syksyisin. Tepsuttelen ikkunan luo ja avaan verhot. Näen suuret kellertävät silmät ja sydämeni hyppää kurkkuun, kiljahdan ja loikkaan metrin taaksepäin. Pöllö. Suuri lehtopöllö jonka jalassa on kirje.
Säikähdin pöllöä? Herranjestas Ginnypieni, ole mies älä hiiri.
Avaan pöllölle ikkunan ja se lennähtää sisään, suoraan minun sängylleni. Se ojentaa jalkaansa ja irrotan kummastuneena kirjeen sen jalasta. Heti kun olen irrottanut kirjeen pöllö lennähtää avonaisesta ikkunasta tiehensä.
Keneltä tämä voi olla? Ei minulle ikinä kukaan muu kirjoita kuin äiti ja isä ja meidän Errolimme ei ihan tuolta taida näyttää jos viimenäkymältä oikein muistan. Enkä usko heidän uuttakaan pöllöä hankkineen vaikka Errol onkin heikko, sillä ei heillä ole rahaa.
Avaan pienen pergamenttirullan ja luen sen nopeasti läpi.
Vai että kipeä? Säälittävää Weasley. Tuntini loppuivat jo, tavataan tarvehuoneella nyt.
DracoSydäntäni puristi nähdessäni hänen hieman oikealle taittuvat pienet ja siistit kirjaimet. Ja hän allekirjoitti etunimellään. Niin tosin minäkin hänelle eilen, mutta silti.
Kipitän vaatekaapilleni ja vedän jalkoihini farkut ja kiskon pään yli valkoisen hupparin. Vilkaisen peiliin ja häpeän turvonneita silmiäni ja punaista naamaani, mutten jaksa surra sitä, sillä minulla ei ole oikeutta välittää siitä miltä näytän Malfoyn silmissä. Harjaan hiukseni kömpelösti ja tarvon kylpyhuoneeseen harjaamaan pikaisesti hampaani. Purskutan vedet suussani ja sylkäisen ne lavuaariin.
Vedän kengät jalkoihini, nappaan taikasauvan mukaani ja tartun ovenkahvaan kiskaisten makuuhuoneen oven auki. Suljen sen perässäni ja loikin portaat kiireellä alas. Vatsassani lentelevät miljoonat perhoset jotka ovat luvatta valinneet mahani väliaikaiseksi asuinpaikakseen. Vihaan niitä, vihaan sitä että Malfoyn tapaaminen saa ne lentelemään vatsassani. Haluaisin tappaa ne kaikki. Joskus vielä tapankin, lupaan sen itselleni. Joskus ryhdistäydyn niin, että Malfoyn nimen kuuleminen ei saa punaa nousemaan poskilleni, hänen ajattelemisensa kylmiä väreitä kulkemaan niskassani tai hänen äänensä kuuleminen sydäntäni pamppailemaan. Sitten joskus.
A/N 2: Kommenttejaaaaaaaaaaaaa!