A/N: Noniin, vihdoin ja viimein jatkoa. 
lukekaa ja kommentoikaa jos rakkaat vielä jaksatte. 
5.luku
En pakannut. Minä heittelin tavaroita laukkuun. En välittänyt kuinka siisteissä riveissä niiden olisi pitänyt olla, kuinka ryppyisiksi vaatteeni tulisivat. En käyttäisi niitä enää koskaan.
Kylmä käsi lipui niskaani pitkin ja hätkähdin. Sormet kietoutuivat kuin tunnustelevasti kaulallani.
Avasin huuleni sihahtaakseni kiellon, mutta hillitsin itseni. Kädet puristivat liian kovasti, tunsin kuinka mustelmia alkoi purkautua. Käsi veti minut liian nopeasti itseään vasten, ja pian tömähdin lattialle. Ovi kävi ja kuulin Charlien tulevan sisälle.
"Saat tunnin aikaa. Olen armeilias."
Ja hän lähti. Tunniksi. Pyörähdin ja paiskasin ikkunan kiinni.
Kiristin tahtia entisestään viimeisellä tienmutkalla. Edward oli halunnut saattaa minut kotiin, mutta hänen oli täytynyt lähteä Jasperin ja Emmettin perään. Alice oli jo Jasperin luona. Carlisle oli hakemassa Esmeä.
Jotain sattuisi. Minä tiesin sen, Edward tiesi sen, Alice tiesi sen. Jo nyt oli tapahtunut monta asiaa. Esme oli lähtenyt Tanyan luo, eikä ollut vielä palannut. Alice oli alkanut kadottaa näkyjään. Hän ei enää pystynyt seuraamaan minua, eikä Edward ollut tyytyväinen. Jasper ja Emmett olivat tavanneet toisen vampyyrin rajalla. He olivat ajaneet vampyyrin pois, mutta huolestuttavaa tässä oli, että tämä ei ollut ensimmäinen kerta. Ei edes ensimmäinen tässä kuussa. Forksista oli tulossa vaarallinen.
Kylmät väreet juoksentelivat pitkin selkääni. Pahat aavistukset voimistuivat.Katsoin kelloa ja kiristin tahtia. Tämä on tyhmää, se on vain mielikuvituksesi.
Yritin rauhoitella itseäni. Silti, kun tummat pilvet peittivät kuun, pistin juoksuksi ja pääsin kotiovelle.
Haparoin avaimen räystään alta ja väänsin sitä lukossa. Avasin oven ja salpasin sen perässäni. Siirryin välittömästi puhelimelle, tartuin luuriin, ja näppäilin ulkomuistista Edwardin numeron. Kiljaisin, kun valkeat, kapeat sormet painoivat puhelimen sammuksiin. Vartaloni oli hetkessä jääkylmä. En tunnistanut sormia.
"Hiljaa tyttö." ääni murahti ja painoi kätensä suulleni ja löi luurin paikoilleen. Yritin kääntyä, yritin liikkua, mutta käsi heilahti, ja rämähdin jääkaappia vasten. Näin mustia pisteitä, ja minut vedettiin pystyyn.
Tässä se oli. Tässä hän oli. Vampyyri. Hengitykseni kiihtyi enkä saanut koottua itseäni. Happi tyhjeni keuhkoistani ja sydämeni pumppasi kovalla vauhdilla.
Käsi piti minut etäällä. Kasvot olivat pimennossa mutta hoikkaa vartaloa harsosi tumma, musta asu. Jopa pimeyden lävitse pystyin erottamaan kirkkaanpunaisina hehkuvat silmät.
Vieras vampyyri. Minun kodissani. Charlie…
Käsi heitti minut ilmaan, ja tömähdin kaappia vasten. Edward, Edward, Edward,
ajattelin,Minä tarvitsen sinua!
Ikkunat olivat auki. Verhot hulmusivat sisään ja ulos. Sisään ja ulos. Valot räpsyivät ja sammuivat lopulta kokonaan.
Minut riuhtaistiin poispäin, ja käsi tarttui hiuksiini kääntäen päätäni taaksepäin. Purin huultani, jotta en paljastaisi kipua. Hän riuhtoi minua eteen ja taakse. Tarttui ranteeseen ja väänsi kivuliaasti. Heitti ilmaan, mutta nappasi kiinni ennen kuin osuin täysin maahan.
Viitta liehui. Hän painoi minut kaappia vasten ja tuli lähelleni työntäen itseään minua vasten. Hän pidätti hengitystään, mutta haistoin huumaavan tuoksun. Kylmä väreili selkääni pitkin. Tämä ei ollut samanlaista väreilyä kuin Edwardin kanssa. Tämä ei ollut kiihkosta aiheutuvaa väreilyä. Tämä oli pelkoa. Täyttä, apua kirkuvaa pelkoa.
Ja silloin, silloin kuu lipui esiin ja kasvot paljastuivat. Henkäisin ja valahdin veltoksi hänen otteessaan.
Tämä ei ollut totta. Tämä ei voinut olla totta!Värähdin ja vedin matkalaukun vetoketjun kiinni. Pudistin muiston mielestäni. En halunnut ajatella sitä.
Katsoin pimeään syysiltaan, kuinka kauniita punaisia lehtiä tippui puista. Yritin, minä todella yritin estää muistojen tulvan. Se koski liikaa.
"Edward, ei, päästä irti!" kiljaisin ja potkin hänen sylissään.
"Selvä," ääni nauroi lempeästi ja päästi irti. Päästi irti, tipauttaen minut suoraan valtavaan lehtikasaan.
Kiljaisin tahtomattani ja upposin tulipunaisiin lehtiin. Edward laskeutui viereeni sulavasti tömähtäen. Hänen silmissään oli ilkikurinen pilke, kun hän painoi minut syvemmälle lehtikasaan.
"Eihän sinuun sattunut?" kysyi viaton ääni, silmät kirkkaina.
"Niin kuin sinä siitä välittäisit," mutisin loukkaantuneena.
"Tottakai välitän!" Edward henkäisi kauhistuneena. Mukamas kauhistuneena. Todellisuudessa näin hänen tappelevan hymyä vastaan.
"Tottakai välität, tottakai välität," murahdin ja työnsin häntä kauemmas. Edward ei järkähtänytkään, vaan tuli lähemmäs. Kylmyys ei enää haitannut ja hengitykseni kiivastui.
"Bella?" hän kysyi painaessaan huulensa kaulalleni.
"Uhm." yritin vastata.
"Joko minä kiitin, kuinka loistava idea tämä sinulta oli?" hän kysyi painaessaan uuden suudelman kaulalleni.
"Et…" Huohotin lievästi.
"Siinä tapauksessa," uusi suudelma suupieleen, "Kiitos."
Edward suuteli huuliani, ja vartaloni kohosi itsestään häntä kohti. Kiedoin käteni hänen kaulalleen, Edwardin nostaessa minut syliinsä. Suudelmamme ei tauonnut, ja ennen kuin huomasin, olimme talon sisällä. Painauduin lähemmäs hänen vartaloaan ja suutelin kiihkeämmin. Annoin sormieni kiipeillä hänen hiuksiinsa ja vedin häntä itseäni kohti. Tunsin pehmeän sängyn allani Edwardin pyörähtäessä varovasti päälleni. Hamuilin sormillani hänen paidan nappejaan auki, Edwardin riisuessa takkiani. Kosketin paljasta, jäätävää ihoa ja värähdin sitä vasten. Lukitsin sormeni hänen ympärilleen, enkä päästänyt irti. Painauduin Edwardin syliin ja suutelin hänen huuliaan.
Luulisi että tulisin immuuniksi, että Edwardin kosketukset, hänen suudelmansa, hänen kevyet kuiskaavat sanansa, eivät joka ikinen kerta saisi maailmaani pyörimään, ettei joka ikinen hetki hänen kanssaan saisi maailmaani seisahtumaan. Mutta se sai. Joka ikinen kosketus sai ihoni väreilemään, joka ikinen suudelma sai kehoni kaipaamaan lisää.Ja samalla tavoin, joka ikinen katse, joka ikinen sana, joka ikinen ajatus jonka häntä kohtaan ajattelin, satutti nyt enemmän kuin tuhat veitsen iskua. En pystynyt hengittämään. Sydämeni ei voinut lyödä, en voinut elää ilman häntä. Vain kyyneleet valuivat hiljalleen ja hitaasti kylmille, elottomille poskillani.
A/N: ja siinä se. tiedän että luvut on lyhyitä ja että virheitä löytyy ja kaikkea, mutta kommenttia silti toivon. Kiitos taas.
