A/N: Kiitoskiitoskiitos teille kaikille ihanille kommentoijille! En voi sanoin kuvata kuinka ihania ootte ♥ :-*Kiitokset näin erityisesti myös jellalle ja sallalle joiden kommentit olivat ihanan pitkät ja rakentavat. (ei nyt eriarvoisteta lukijoita, kaikki olette yhtä tärkeitä! ♥) No itse asiaan. Tässä luku, enjoy!12. luku
EPoVTummat muurit nousivat hetki hetkeltä korkeammalle. Tie kiemurteli lähemmäs, ja aivoni huusivat hetki hetkeltä suuremmalla voimakkuudella. Mieleni vaipui välillä toivottomiin rukouksiin, välillä huutamaan suoralla kurkulla. Pelko ajoi minua eteenpäin, käteni pyörittivät auton rattia taitavin liikkein, ja syöksyimme portteja kohti.
"Edward, jos jotain tapahtuu…" Alice aloitti.
"Ei. Älä sano mitään. Älä ajattele mitään!" kielsin. Mutta Alice ajatteli.
Jos jotain sattuu, en anna sinun tappaa itseäsi. Sinä lähdet mukaani, tavalla tai toisella! En anna sinun kuolla! Alice pelkäsi. Hän tiesi, etten aikoisi elää. Hän tiesi, että veisin mukanani niin monta Volturia kuin pystyisin, Arosta lähtien. Yritin kovasti, hyvin kovasti pitää ajatukseni positiivisina. Että Bella olisi hengissä, että hän eläisi. Joka ikinen kerta ajatuksiini ui kuitenkin kuva Bellasta kauniina, valkoisena enkelinä. Kädet ristissä rinnan päällä, vain pienet sievät jäljet kaulalla kertomassa syvän unen syyn. Värähdin ja kiristin otettani ratista.
Alice vapisi. Hänen mielensä vilisi ja samalla, kun hän yritti keskittyä näkemään, hän yritti pitää minut ulkona.
"Alice, lopeta!" henkäisin raivostuneena. "Älä todellakaan, sinä et todellakaan yritä estää minua näkemästä! Estät koko näyn!" ääneni kaikui hurjana, säikähtäneenä.
Alice veti syvään henkeä ja antoi kaikkien suojamuuriensa valua. Eri näyt vilahtelivat ohitse. Salamannopeasti ja räpsähtäen, uudelleen ja uudelleen. Ääriviivat alkoivat tarkentua, näky tarkentua. Hahmot alkoivat liikkua, ja äänet kuulua.
Aro käveli hitaasti, kuin nauttien, kohti Bellaa, joka vapisi keskellä huonetta.
"Olet niin suloinen peloissasi", Aro kuiskasi Bellalle. Tämä ei vastannut.
"Eiköhän ole aika viedä tämä leikki päätökseen?" hän kysyi vakavalla äänellä.
Bella ei vastannut vieläkään. Aron käsi hiveli hellänä Bellan poskea, ja tämän poskille valuivat kyyneleet. Aron huulet vetäytyivät hampaiden tieltä, ja hänen päänsä laskeutui hetki hetkeltä lähemmäs Bellan kaulaa.
Aro painoi hampaansa vaalealle, pelosta värisevälle iholle. Hampaat lävistivät ihon, ja Aron silmissä kiilsi halu. Bellan kirkas ääni kiljui tuskasta Aron imiessä lämmintä verta sisuksiinsa. Veri tahrasi Bellan kaulaa, valui lämpimänä pitkin Aron huulia. Mies huohotti ja painoi hampaansa yhä syvemmälle.Ravistelin päätäni karjuen. Pelko ja suunnaton järkytys puristivat keuhkojani kasaan, hirvittävän voimakkaan raivon pistellessä minua joka puolelta. Käteni tarrautuivat rattiin, puristivat siitä tiukemmin ja tiukemmin, kaasujalkani painautuessa matalammalle. Väänsin rattia, ja auto kurvasi voimakkaalla vauhdilla kulman ympäri. Vaihdoin käsieni otetta ja sain aikaan uudet jäljet rattiin. Huutoni kaikui autossa uudelleen, ja löin nyrkkini vauhtimittarin läpi. Tunsin kuinka tieto alkoi pureutua aivoihini, kuinka se upposi syvemmälle ahdistuksen paisuessa sisälläni.
Edward asteli raskain askelin kohti Aroa. Hän huusi, kirosi ja syytti. Aro vain hymyili punaisen veren värjätessä yhä hänen valkeita huuliaan. Edward hyökkäsi, hän ei välittänyt mistään, hän ei ajatellut mitään. Hänen hampaansa eivät ehtineet upota Aron kaulaan tämän jo lentäessä vastakkaista seinää vasten."EI!" Alice kiljahti minulle, kun näky oli ohi. "Edward, kuuntele minua. Et saa!" hänen äänensä soljui nopeana ja kiihtyneenä. Silmät ammottivat suurina, ja kädet puristuivat käsivarteeni. "Et saa!"
Jalkani painui alemmas, ja auto kiipesi pitkin Volterraan johtavaa tietä. Kilometri ja olisimme portilla. Vihani oli saavuttanut valvavimman liekkinsä ja alkoi hiiltyä sisälläni. Sen paikan valtasi kylmä, jäytävä pelko. Sydäntäni puristi, hengitykseni oli epätasaista. Kyyneleet, jotka eivät koskaan pystyisi valumaan kasvoilleni, tuntuivat pistelevän silmissäni.
"Edward", Alicen ääni vapisi. "Edward, kiltti."
En vastannut. En pystynyt raottamaan huuliani ilmaistakseni mielipiteeni. Pelko oli vallannut koko kehoni, jähmettänyt koko ruumiini.
Syöksyimme autolla porttien läpi. En hidastanut vauhtiamme, enkä suostunut pysäyttämään autoa. Ihmiset juoksivat pakoon tieltämme ja käännyin monesta mutkasta. Vielä yksi.
"Edward, lupaa minulle!" Alice huusi kiihtyneenä. Hänen hiuksensa heilahtivat, hänen kasvonsa olivat vääristyneet tuskasta, hän ei antanut minun paeta. "Sinä et tapa itseäsi!"
Pudistin päätäni ja löin jarrua. Renkaat kirskuivat voimakkaasti ja rysähdimme Alicen kanssa eteenpäin. Olimme autiolla kujalla, jonka korkeat reunat kohosivat ympärillämme. Kiipesin autosta ja juoksin. Nopeasti ja kiivaasti pois.
Tiputtauduin käytävään, josta olin kulkenut aiemmin. Tunnelma oli yhtä ahdistava, yhtä pelottava kuin aikaisemminkin. Alice kiiti takanani, kuulin hänen pelästyneet kuiskauksensa. Näyt pysyivät poissa.
Askelemme kaikuivat ja juoksimme ovien läpi. Keuhkojani puristi joka ikisellä harppauksella, pelko jäyti joka ikisellä sekunnilla. Juoksin eteenpäin harppoen yhä vain pitempiä askeleita.
Käytävä kohosi, ja seuraavan oven läpi pääsimme rakennuksen sisälle. Silmäni karkasivat kohti muurien seiniä. Sydämeni hakkasi, ja lihakseni jännittyivät yhä kireämmälle tärähdellen kiveä vasten. Pelko valui kylmänä pitkin selkääni, kutitti vaarallisesti rintakehääni. Puristin silmät kiinni ja kahdella harppauksella pääsin ovelle, jonka riuhtaisin auki.
Askeleet kaikuivat nopeammin ja hakkaavampina. Riuhtaisin seuraavan oven auki ja syöksyin hissiin. Alice pujahti sulkeutuvien ovien välistä vierelleni. Hänen rintakehänsä kohoili nopeasti, miltei yhtä nopeasti kuin omani. Pelko jäyti samalla tavoin hänen ajatuksiaan, kuin omiani.
Ovet liukuivat auki ja juoksin käytävän läpi. Tämä oli liian tuttua. Kukaan ei ollut vielä tullut ja estänyt sisäänpääsyämme. He kaikki odottivat meitä. Odottivat meitä huoneessa, jonka ovi sijaitsi tämän käytävän puolivälissä.
"Edward", Alice kuiskasi. En vastannut vaan syöksyin ovelle.
Sydämeni hakkasi, käteni kohosi oven kahvalle. Riuhtaisin sen auki ja nauliuduin paikoilleni. Henkäisin ja salin täyttävä karjunta purkautui huuliltani.
A/N: Älkää tappako mua ton lopun takia. 
seuraavasta luvusta saattaaki tulla sitten viimenen!? 
mitäs mä sitten teen? Lähde kiittää jo etukäteen ♥
