A/N: Kiittää ensinnäkin tavattoman paljon teitä kaikkia ihania lukijoita ja kommentoijia! ♥ 
Jatkoa nyt! Pahoittelut jatkon viivästymisestä. :/ ensin omasta puolestani, koska kesti kauemman kuin normaalisti jatkon kirjoitus, ja sitten betani puolesta, joka syyttää huonoa muistiaan hieman viivästyneestä betauksesta. Joka tapauksessa, tässä teille, toivottavasti tykkäätte. 
Luku 11.
EPoVAstelin edestakaisin. Yritin pysyä rauhallisena kaikin voimin. Puristin käteni tiukkaan nyrkkiin, jolla pamautin seinää. Kuului kammottava jysähdys, mutta en tuntenut mitään. Seinään oli jäänyt lommo. Kuin autolla olisi törmätty siihen. Kirosin itseäni, vaikka en pystynyt keskittymään ajatukseen tarpeeksi korjatakseni vahingon.
Pääni oli täynnä mielikuvia. Arosta koskettamassa Bellan pehmeää käsivartta. Minusta rypemässä itsesäälissä huoneessani. Kuinka olin saattanutkaan uskoa?
Ja kaiken aikaa, mieleni pohjalla, pieni ääni varoitti minua. Mitä jos olimme väärässä? Mitä jos Bella todella halusi pysyä kaukana minusta?
Pudistin päätäni. Ei, en välittänyt siitä nyt. Jättäisin Bellan rauhaan, jos hän sitä todella haluaisi. Minä jättäisin hänet heti, kun tietäisin, että hän on turvassa.
Kylmä väristys juoksi lävitseni. Mitä jos olisin myöhässä? Mitä jos Bella olisi kuollut? Ei, Alice olisi nähnyt sen. Alice tietäisi, se olisi suurempi asia kuin… Ei, minä tietäisin. Minä tuntisin sen. Tuntisin sen sydämessäni, jos Bella olisi kuollut. Hymähdin ja pudistin päätäni. Sydämessäni. Minulla ei ollut sydäntä.
Huokaisin. Mikään ei ollut varmaa. Onneksemme me olimme menossa Italiaan. Vaikka Bella olisikin jo kuollut, en jatkaisi elämääni sekuntiakaan pidempään sen tajuamisen jälkeen. Antaisin heidän tappaa minut. Elämä ilman häntä ei ollut mitään.
Vilkuilin kelloa. Jatkuvasti ja tauotta. Kärsivällisyyteni ei koskaan ollut ollut täydellinen. Miten olin siis kuvitellut sen kestävän tässä tilanteessa. Lentokoneita nousi ilmaan ja laskeutui. Uudelleen ja uudelleen. Ja minun lentoni, Italian lentoni, myöhästyi myöhästymistään. Kello tikitti eteenpäin samaan aikaan liian hitaasti ja liian nopeasti. Pelkäsin ajan loppuvan. Pelkäsin olevani myöhässä.
APoV
Katselin turhautuneena ulos ikkunasta. Naputin sormiani penkkini reunaan ja huokailin kovaäänisesti. Vasta kun kone nousi ilmaan, pystyin puristelemaan kaikki asiat mielestäni, kaiken hermoilun, kaiken pelon, odotuksen, ja pystyin keskittymään ajattelemiseen. Minun täytyisi nähdä jotain. Edes jotain pientä. Tietää, minkä takia en nähnyt mitään ennen tätä päivää. Minkä takia en
ymmärtänyt mitään ennen tätä päivää.
Välähdys.
Bella aukaisi oven juosten kiireesti sisälle. Puhelimelle, kun käsi jähmettyi aloilleen. Aro hyökkäsi Bellan päälle.
Tämän olin jo nähnyt. Tämän olin nähnyt ja ymmärtänyt. Kaikki johtui Arosta. Enkä halunnut nähdä menneisyyttä. Halusin nähdä tulevaisuuden, halusin nähdä mitä tänä päivänä tulisi tapahtumaan. Niinpä suljin silmäni ja yritin vajota yhä syvemmälle mieleni syövereihin.
Juuri kun olin saamassa kiinni näystä, juuri kun sen haaleat reunat kirkastuivat, iski uusi sellainen mieleeni, tuhoten täysin edellisen näyn.
Jasper istui huoneessamme. Hän hengitti syvään sisään ja ulos. Hän mietti, ja syvät uurteet olivat muodostuneet hänen otsaansa. Hän ponnahti ylös ja juoksi portaita pitkin alakerrokseen. Hän nappasi auton avaimet, mutta pysähtyi.
"Esme", hän huusi pehmeällä äänellä. Nainen ilmestyi oviaukkoon. Otsa oli täynnä huolen ryppyjä. Hänen kätensä puristuivat yhteen ja hengitys takkuili.
"Et kai sinäkin!?" ääni kuulosti säikähtäneeltä.
Jasper hymyili hänelle anteeksipyytävästi, pahoitellen ja lähti huoneesta. Hän hyppäsi autoon Esmen tarttuessa puhelimeen ja näppäillessä Carlislen numeron.
Haukoin happea ja silmäni rävähtivät auki. Ei! Hän ei lähtisi tänne yksin. En sallisi tätä.
Nappasin puhelimen käteeni ja välittämättä lentoemännän vihaisesta katseesta valitsin Emmettin numeron.
"Alice?" hän vastasi kuulostaen poissaolevalta. Ja tiesin täsmälleen miksi.
"Emmett, nyt kädet irti Rosesta! Bella on Italiassa, ja Edward ja minä olemme matkalla sinne. Sinun täytyy estää Jasperia lähtemästä perääni!" selitin nopeasti ja hiljaisella äänellä, kääntyen poispäin kanssamatkustajista.
"Mitä sinä sanoit?" Emmettin ääni soi järkyttyneenä, ja saatoin nähdä sieluni silmin, kuinka hän työnsi Rosalien päältään ja veti vaatteita ylleen.
"Kaiken takana on Aro. Hän haki Bellan. En tiedä miksi. Arvelen kaiken johtuvan Bellasta, siitä että hän on vieläkin ihminen. Emmett, me olemme täällä emmekä välttämättä pääse takaisin. Pidä Jazz poissa, muuta en pyydä."
"Alice, hidasta! Edward on menossa Italiaan? Pelastamaan Bellaa sinun kanssasi? Ja sinä väität, että ette selviä sieltä? Ja pyydät minua pitämään Jasperin poissa, mikä tarkoittaa, että aiot pitää minutkin erossa asiasta. Älä luulekaan pikkusisko. Minä olen jo matkalla."
"Emmett, älä. Minua pelottaa enkä todellakaan halua sekoittaa Jasperia, sinua tai ketään muutakaan tähän. Kaikki sotku on minun syytäni, joten aion auttaa Edwardia selvittämään sen. En kaipaa teitä tapattamaan itseänne!" ääneni oli kiihkeä, vaativa. Minä en halunnut nähdä heidän kärsivän.
"Alice, älä luulekaan. Et voi pitää minua poissa tästä. Olemme kaikki samassa veneessä. Jos joku haluaa taistella yhden Cullenin kanssa, hän joutuu tekemisiin kaikkien Culleneiden kanssa."
"Emm, kiltti…" yritin.
"Ei. Me tulemme."
Ja luuri tuuttasi korvaani. Puristin käteni nyrkkiin ja suljin silmäni. Kirosin heidät mielessäni.
Samalla hetkellä lentokone lähti laskuun. Jatkoyhteyteni lähtisi vasta tunnin päästä. Puristin hermostuneena penkin käsinojia ja vedin verhon ikkunan eteen. Mietin olisiko Edwardin jatkoyhteys sama kuin omani. Olisiko hänen lentonsa jo lähtenyt, vai olisiko hän ylipäätään päässyt matkaan.
Juoksin selvitysten lävitse ja jatkoin matkaani syvemmälle kentälle. Etsin oikean portin ruuhkaisen lentokentän yläpuolella loistavasta taulusta. Katseellani hain Edwardia, edes pientä vilausta hänestä, mutta en nähnyt muita kuin harmaan ihmismassan. Kaivoin puhelimen uudelleen käsiini laukustani ja valitsin veljeni numeron. Samaan aikaan saavuin portille, kun kuulin pirinän kaikuvan. Edwardin vastatessa hän jo kääntyi minua kohti, ja tummat kasvot kohtasivat omani. Suljin puhelimen ja syöksyin hänen luokseen.
"Minä en ymmärrä, miten tämä on päässyt tapahtumaan!" henkäisin. Pelkäsin Edwardin vihaa, mutta unohdin kaiken, kun hän perääntyi halauksestani. Silmät paloivat, ja tummat varjot söivät kasvoja. Ahdistus paistoi kirkkaana, ja syyllisyys pyöri kaiken sen takana.
"Lentoni on myöhässä. Minun olisi kuulunut istua koneessa jo viimeisen tunnin verran. Minä en kestä enää! Minun on tehtävä
jotain!" Edward tärisi vaimeasti, hän pyöri paikoillaan, hänen jalkansa naputti lattiaan.
Tartuin kiinni hänen käsivarsiinsa ja vilkaisin ihmisiä ympärilläni.
"Rauhoitu!" sihahdin. "Minun lentoni lähtee puolen tunnin sisällä. Me menemme sillä, ellei sinun jatkoyhteytesi lähde ensin. Me selvitämme tämän, me löydämme Bellan. Ole rauhassa."
"Minä
en voi olla rauhassa!" Edward murisi hampaidensa välistä. "Alice, tämä on minun syytäni! Minä en voi!" Hänen äänensä oli polttavan tuskainen.
"Edward kiltti…" yritin.
"Ei." Ja hän jatkoi väsymätöntä paikalla pyörimistään, murehtimistaan.
BPoV
Kipu oli suunnaton. Huudot kirposivat huuliltani, ja vaikerrukset kaikuivat omissakin korvissani. Tuli korvensi sisintäni ja särkynyt sydämeni paloi karrelle. Kylmät kädet sitoivat minut aloilleen, ja kuuma tuli alkoi kadota. Tilalle tuli jäätävä kylmyys. Jäsen jäseneltä, sykähdys sykähdykseltä kylmyys voimistui, ja tuntui kuin minua olisi pistelty tuhansilla neuloilla. En saanut henkeä, ja mustat pisteet täyttivät näkökenttäni.
EPoV
Astuimme Alicen kanssa ulos lentokoneesta. Aurinko paistoi aivan liian kirkkaasti, ja ihmisiä tungeksi ympärillämme. Sulauduimme yhteen varjojen kanssa ja etsimme auton, jonka voisimme varastaa. Sen pitäisi olla nopea, tarkka, täydellinen. En ehtisi odottaa enää hetkeäkään.
Mustan metallin kiiltoa auringossa, kun pujahdimme Jaguaariin. Painoin kaasun pohjaan heti ensimmäisen käännöksen jälkeen. Renkaat kirskuivat tietä vasten, ja peräpää heilahti. Väänsin musiikin lujemmalle. En saanut ajatella.
Auto kiisi pitkin tietä, ja aika kului. Jälleen liian nopeasti.
A/N: Kertokaa mitä piditte. ja anteeksi vielä viivästyminen, jatkon yritän saada nopeammin. ps. muistivathan kaikki avata joulukalenterin ensimmäisen luukun?
