No vihdoin ja viimein sen Cherinan tietsikka tuli korjauksesta ja se sai tarkastettua tän luvun. Eli täs on nyt piitkästä aikaa seuraava luku. Sori oon tosi pahoillani viivästystä ja siitä et tää luku ei oo välttisti niistä parhaimmasta päästä ku mun inspis katos tän luvun yhteydessä.... No pidemmittä puheitta täs on seuraava luku, toivottavasti pidätte. Ai nii viä yks asia: Kiitos kaikille kommentoijille
12. LukuAPOV:”Tulette 2.9. Italiaan, Firenzen kaupunkiin Santa Maria del Fiori nimisen katedraalin eteen”, sanoin ja suljin luurin.
”No sehän meni hyvin”, Bella sanoi leveästi hymyillen, samalla kun irrotin kännykästäni sukan, jolla olin muuttanut ääntäni niin, ettei minua tunnistettaisi.
”Paremmin mitä kuvittelin. Olin varma, että Jasper tai joku muu tunnistaisi ääneni”, hymähdin.
”Minäkin luulin, että joku huomaisi näyttelyni.”
”Hyvin se meni. Pojat olivat aivan peloissaan tai siltä se ainakin kuulosti”, nauroin ja Bella yhtyi mukaan.
”Anteeksi, että löin sinua”, Bella pyysi anteeksi.
”Mitä turhia. Kuulostipahan ainakin vaikuttavammalta. Eikä minuun edes sattunut. Anteeksi, että löin sinua.”
”Mitä, ei kai täällä ole tapeltu?” kysyi hämmentynyt ääni huoneen ovelta päin. Käänsimme katseen ovelle ja näimme siellä Rosalien nojaamassa ovenpieleen. En ollut kuullut hänen tuloaan. Kauanko hän oli ollut siinä? Paljonko hän oli kuullut puhelustamme pojille? Mitä sanoisimme hänelle?
”Öö… mitäs nyt pientä kissatappelua pidettiin”, virnistin.
”Niin, mutta nyt kaikki on hyvin. Olemme taas sovussa”, Bella lisäsi.
”Vaikea uskoa, että te olisitte tapelleet”, Rosalie sanoi pohdiskellen asiaa.
”Sitähän he kaikki sanovat. Totta kai meillekin joskus tulee erimielisyyksiä”, sanoin tyynen rauhallisesti ja virnistellen yhä.
”Mistä teillä tytöillä nyt oli erimielisyyttä?”, Rosalie sanoi ja sulki oven perässään ja käveli huoneen poikki mustalle sohvalle istumaan.
”Ei se mitään erikoista ollut. Mitä nyt vaatteista vähän,” Bella sanoi ja otti punaisen puseroni sängyltä.
”Katso nyt tätäkin. Eihän se sovi minulle ollenkaan. Alice pakotti minun laittamaan tämän hirveän paidan illalla niihin juhliin…” hän sanoi hysteerisesti heilutellen paitaani Rosalien nenän edessä. Rosalie nappasi paidan Bellan kädestä ja tutki sitä hetken.
”Mitä sinä nyt selität. Tämähän on aivan nätti paita ja jollen väärin muista, sinulla on ollut ennenkin tämä päälläsi, etkä silloin vain valittanut vaan pidit sitä ihan mielelläsi päällä”, Rosalie sanoi ja lähdin leikkiin mukaan, sillä Bella näytti menevän lukkoon.
”Sitä minäkin hänelle sanoin, mutta nyt se ei kuulemma kelvannut. Se on kuulemma liian näyttävä ja huomiota herättävä”, sanoin traagisesti.
”No eiköhän anneta asian olla ja lähdetään pitämään hauskaa kaupungille?” Bella sanoi, meni penkomaan matkalaukkuaan ja otti esille sieltä vaaleansiniset pillifarkut ja luunvalkean kauluspaidan. Huokaisin syvään, mutta Bella vain hymyili ja sanoi:
”Lupasit, että saan pistää päälleni mitä haluan.”
”Niin lupasinkin ja pidän sanani”, vaikka en ollutkaan luvannut mitään, mutta oli pakko näytellä kun Rosalie oli paikalla, ”Mutta sanonpahan vain, että nuo ovat karsea yhdistelmä.”
Bella irvisti ja irvistin takaisin. Hän selvästikin nautti tästä näyttelystä, sillä hänhän tästä hyötyi.
*********************
Kävelimme kaupungilla ympäriinsä katselemassa paikkoja. Oli pimeää. Vain jotkut lyhdyt ja katuvalot paloivat siellä täällä. Se oli lumoavan näköistä. Kaupungilla soi iloinen kansanmusiikki ja ihmiset pitivät hauskaa yhdessä. Heiluin itsekin musiikin tahtiin. Vilkaisin Bellaan ja Rosalieen päin ja hekin näyttivät pitävän näkymästä yhtälailla kuin minä.
Näin kun joku mies alkoi kävellä meitä kohti. Hän pysähtyi Rosalien eteen, kumarsi ja kysyi:
”Saanko tämän tanssin?” Bella tirskahti vieressäni ja Rosalie katsahti meitä kysyvästi. Nyökkäsin rohkaisevasti ja työnsin häntä mieheen päin. Katselimme hänen ja miehen perään, kun he menivät kohti tanssilavaa.
Samassa Bellan käsi meni taskuun ja otti sieltä puhelimensa esille. Hän laittoi sen korvalleen ja vastasi siihen. Mikä minulla oikein oli? En kuule enää mitään. Olenko minä taas ihan omissa ajatuksissani kuin silloin kun luin niitä Drarry-ficcejä?
”Hän on tässä vieressä”, Bella mutisi puhelimeen ja hetkenpäästä antoi minulle kännykkänsä.
”Alice”, vastasin puhelimeen.
”Edward täällä. Ny-” hän ei kerinnyt pitkälle kun keskeytin hänet:
”Enkö käskenyt soittaa vain hätätapauksessa? Sinunhan pitäisi nyt olla valmistautumassa Jasperin ja Emmettin kanssa Firenzeen.”
”Mutta nyt on hätä tilanne! Jasper ja Emmett lähti Italiaan- ”
”Niin tiedän, näin kyllä, mutta miksi et ole mukana?” kysyin kärsimättömästi.
”Alice! Anna minun selittää loppuun keskeyttämättä”, hän sanoi vihaisesti.
”Hyvä on.”
”Niin, suunnitelmasi meni hiukan mönkään. Jasper ja Emmett lähti Italiaan äsken- ”
”Mutta niinhän sen pitikin mennä- ”
”Alice!”
”Ai niin. Anteeksi. Jatka.”
”Niin he siis lähtivät Italiaan. Ei Firenzeen vaan Volterraan.”
”VOLTERRAAN?” huusin puhelimeen, ”MITÄ HE SIELLÄ?”
”Mitäs muutakaan kuin ’pelastamaan teitä Volturien kynsistä’”, hän mutisi. Minulta meni hetki tajuta, mitä veljeni oli juuri sanonut, mutta kun palapelin palaset loksahtivat päähäni, en voinut hillitä itseäni paniikilta, joka työntyi ulos sisältäni.
”EI OLE TOTTA? MIKSET ESTÄNYT HEITÄ?” huusin.
”Yritinkin, mutten pystynyt tekemään mitään.”
”Koska he lähtivät?”
”Joskus vajaa tunti sitten.” En jaksanut kuunnella enää veljeni soperrusta vaan painoin punaista nappia ja löin hänelle luurin korvaa.
Lähdin harppomaan kohti tanssilattiaa etsien Rosalieta katseellani. Bella tuli perässäni ja alkoi kysellä:
”Mitä nyt? Mikä meni pieleen? Ketkä-?”
”Jasper ja Emmett lähtivät Volterraan”, en saanut muuta suustani ja Bellan käsi lensi hänen suulleen. Hän ymmärsi heti, mitä tarkoitin. Tähyilin edelleenkin tanssilattiaa. Vihdoin löysin etsimäni. Rosalien vaalea hiuspehko näkyi suoraan tanssilattian toisessa päässä. Lähdin harppomaan sinne Bella perässäni.
”Rose, meidän pitää lähteä nyt!”, sanoin hänelle samalla kun tartuin hänen käteensä.
”Mutta-”
”Ei muttia Rose. Meillä ei ole aikaa hukattavana!”
Rosalie oli hämmentynyt, mutta lähti silti mukaamme.
Kun pääsimme hotellillemme ja aloimme Bellan kanssa pakata laukkujamme, Rosalie uskaltautui kysymään:
”Mihin meillä on nyt noin kiire? Eikö meidän juuri pitänyt olla lomalla ja pitää yhdessä hauskaa?”
”Rose”, huokaisin, ”Ole kiltti äläkä kysele vaan pakkaa laukkusi…” En pystynyt puhumaan tai keskittymään nykyhetkeen kunnolla, sillä näin kokoajan pieniä välähdyksiä Jasperista ja Emmettistä, jotka olivat matkalla Volterraan.
~Haidy
Kommentteja??