Kiitti kaikille kommenteista!!
Tässä tää 10. Luku sit olis kuten lupasin. Pelkäsin jo etten kerkee laittaa tänne
No täs tää kuiteski on. Toivottavasti pidätte.
10. LukuAPOV:Vihdoin koitti päivä, jolloin minä, Bella ja Rosalie lähtisimme yhdessä Roomaan ”lomalle”. Tähän mennessä kukaan pojista (lukuun ottamatta Edwardia, joka oli juonessa mukana) eivät olleet huomanneet minun ja tyttöjen valmistelua kuten matkalaukkujen pakkausta ym. Roomaa varten.
Kello oli vasta vähän yli kaksi yöllä, mutta otin huoneestani keltaisen matkalaukkuni ja ”hiivin” Bellan ja Edwardin huoneeseen. En ehtinyt edes koputtaa oveen, kun Bella jo avasi sen minulle ja pyysi minua peremmälle. Jätin matkalaukkuni oven taakse ja astuin huoneeseen. Huoneessa ei ollut ketään muuta kuin minä ja Bella. Ihmettelin missä Edward ja Renesmee olivat, joten päätin kysyä asiaa:
”Missä Edward ja Nessie ovat?”
”Nessie on Jaken kanssa metsästämässä ja Edward on Jasperin ja Emmettin kanssa Seattlessa jossain autokaupassa”, Bella sanoi.
”Autokaupassa?” kysyin.
”Niin. Edward vähän niin kuin… miten sen nyt sanoisi? No sanotaan vaikka, että kiinnitti Jasperin ja Emmettin huomion muualle, jotta pääsemme lähtemään heidän huomaamattaan”, Bella sanoi juhlallisesti.
”Ei ihme, että Jazz lähtikin niin nopeasti parisen tuntia sitten, kun Eddie tuli pyytämään häntä jonnekin ja jätti minut yksin huoneeseeni”, sanoin harmitellen asiaa. Toisaalta oli parempi, että pojat olivat jossain muualla, kuin kotona, jotta pääsemme lähtemään ilman heidän kyselyitään ”Mihin menette?” tai ”Koska tulette takaisin?”
”Ei kai Nessie tiedä mitään meidän pienestä kostosta?” kysyin jo kymmenettä kertaa eilisen ja tämän yön aikana. Bella huokaisi syvään ja vastasi kymmenettä kertaa, ettei pieni veljentyttöni tiedä mitään. Olin vain jotenkin niin hermostunut, ja toistelin asioita kuin asioita, sillä en nähnyt niin hyvin Renesmeen ja ihmissusien takia tulevaisuuteen.
”No hyvä. Joko sitten menemme?” kysyin. Bella nyökkäsi ja otti sänkynsä alta sähkönsinisen matkalaukkunsa ja lähdimme hakemaan Rosalieta. Nappasin ovelta matkalaukkuni ja kiirehdimme Rosalien luo.
Koputimme Rosalien oveen ja ennen kuin hän kerkesi sanoakaan mitään, astuimme jo sisälle. Rosalie makasi sängyllään lukemassa jotain rakkausromaania.
”Huomenta Rose! Nyt olisi aika lähteä”, sanoin yhtä aikaa Bellan kanssa. Hän kohotti katseensa meihin, pamautti kirjan kiinni, viskasi sen huoneensa pienelle pöydälle ja nousi sitten ylös sängystään.
”Huomenta” hän toivotti meille ja väläytti ihme ja kumma pienen hymyn.
”Kai olet valmis lähtemään?” varmistin.
”Yksi juttu puuttuu”, hän sanoi ja tuhahdin äänekkäästi, mutta hän ei välittänyt vaan alkoi penkoa kaappiaan. Olisihan se pitänyt arvata, ettei hän ollut vielä valmis.
”Tässä”, hän sanoi pitäen kädessään vaaleanpunaista digikameraansa. Sitten hän otti huoneensa nurkasta ison (isomman kuin minun) vaaleanpunaisen nahka-matkalaukun ja tunki sinne kameran.
Vihdoinkin olimme valmiit lähtemään. Tästä tulisi ikimuistoisin matka, jonka olimme ikinä tehneet.
***********************
Koko lennon olimme suurin piirtein hiljaa. Silloin tällöin suunnittelin Bellan kanssa kostoani, mutten voinut puhua paljoakaan asiasta, sillä Rosalie oli vieressämme. Rosalien iloinen hymy oli kadonnut hänen naamaltaan kun olimme astuneet lentokoneeseen sisälle. Hän alkoi vain murjottaa. Emme kysyneet syytä äkilliseen mielentila muutokseen, sillä se taisi olla parasta, ettei hän vain suuttuisi.
Lentokentällä olimme Bellan kanssa toteuttaneet pienen osan suunnitelmaamme sillä aikaa kun Rosalie oli jossain vaatekaupassa katselemassa vaatteita. Se pieni suunnitelman toteutus oli se, että olimme menneet pieneen puhelinkauppaan ja hankkineet meille uudet sim - kortit puhelimiimme, sillä mitä todennäköisesti pojat yrittäisivät soittaa meille, kun huomaisivat meidän kadonneen. Ja kun vaihtaisimme ne uusin, he eivät voisi saada yhteyttä meihin ja he ottavat ”kidnappauksemme” vielä enemmän todesta. Ainoana ongelmana oli Rosalien puhelin. Päätimme rikkoa sen heti kun siihen on tilaisuus.
Kun saavuimme Rooman lentokentälle, oli jo iltapäivä. Ilma oli pilvinen, mutta kaunis. Tilasimme taksin ja lähdimme kohti hotelliamme. Olin ottanut hieman selvää meidän hotellistamme. Se sijaitsee Rooman sydämessä ja se on vain sadan metrin päästä Pantheonista ja viehättävästä Piazza Navona –aukiosta. Suurin osa hienoista nähtävyyksistä olisi aivan hotellin vieressä tai vähän matkan päästä hotellistamme. Matkastamme siis tulisi täydellinen.
Hotellimme oli aivan uskomattoman kaunis. Se oli rakennettu 1600-luvun rakennukseen ja siinä luki suurilla kirjaimilla ”Minerva”. Hotellin aula oli aivan uskomaton. Sen seinät ja lamput olivat beigen väriset ja huoneen keskellä oli suuri musta nahkasohva. Aivan kuin olisimme olleet linnassa. Näin sivusilmälläni, ettei Bella voinut uskoa silmiään ja hän oli yhtä innoissaan kuin minä. Mutta Rosalien masentunut ilme oli entistäkin onnettomampi. Outoa. Olisin niin kuvitellut hänen rakastavan tätä paikkaa. Taisin olla väärässä.
Menimme vastaanottovirkailijan luokse ja kerroimme, että olimme varanneet täältä huoneen. Virkailija antoi meille jokaiselle huoneen avaimen ja neuvoi meille reitin sinne, vaikkemme sitä olisi tarvinneet.
Huoneemme numero oli 103, joka sijaitsi kolmannessa kerroksessa. Hotellin hissit olivat todella siistit. Niiden peileissä ei ollut kirjoituksia eikä raaputusjälkiä.
Kun astuimme huoneeseen sisälle, silmiimme osui upea näky. Huone oli upeampi mitä näyissäni olin nähnyt. Huoneen oli todella iso. Sen seiniä koristi erilaiset seiniin maalatut taulut, joissa oli erilaisia beigen sävyjä. Huoneen keskellä oli valtava parisänky mustilla raameilla. Päiväpeitto oli yllätyksellisesti beigen värinen. Sängyn molemmilla puolilla oli mustat yöpöydät, joissa oli pienet mustat yölamput. Vähän matkan päästä sängystä oli sohva, jossa joku olisi voinut nukkua. Mehän emme periaatteessa olisi tarvinnut ottaa varasänkyä, mutta se olisi näyttänyt hassulta, jos emme olisi ottaneet sitä ja meitä on kolme.
Bellan silmistä säkenöi ilo ja jännitys. Hänen huulensa liikkuivat äänettömästi, etteivät ihmiset kuulleet mitä hän sanoi, mutta minä kuulin. ”Tämä on aivan uskomatonta. Aivan kuin olisimme linnassa…” hän oli aivan oikeassa. Tämä oli oikea paratiisi.
Rosaliesta tämä ei ollut yhtään hauskaa. Tai niin hänen ilmeestään voi päätellä. Hän oli vieläkin surullisempi kuin aulassa. Hän näytti olevan itku kurkussa. Harmi, ettemme me vampyyrit voida itkeä.
”Mikä sinulla on Rosalie? Etkö pidä tästä? Voimme kyllä lähteäkin…” sanoin vakavasti ja Bellankin sädehtivä hymy sammui.
”Ei tämä sitä ole. Tämä on vaan niin hieno paikka ja minua harmittaa, ettei Emmett ole täällä minun kanssani. En ymmärrä vieläkään miksemme voineet ottaa poikia mukaan”, hän sanoi masentuneesti.
”Ai. Mutta siinähän se idea juuri on. Pidetään hauskaa ilman poikia. Ollaan vähän niin kuin lomalla heistä. Pidetään hauskaa näin tyttöjen kesken. Milloin viimeksi olemme tehneet jotain hauskaa kolmistaan?” sanoin. Rosalien ilme muuttui hiukan iloisemmaksi.
”Niin, olet oikeassa. Ollemme lomalla ja pidetään hauskaa!” hän sanoi iloisesti ja hyppäsi makaamaan sängylle ja minä ja Bella nauroimme yhteen ääneen.
*********************
”No niin Bella. On aika hoitaa suunnitelma 1 1/2”, sanoin Bellalle. Rosalie oli mennyt yksin kaupungille ostelemaan vaatteitaan. Hän oli yrittänyt saada meidät mukaan, mutta turhaan. Olimme sanoneet hänelle, että olimme liian väsyneitä lähtemään. Se oli kyllä surkein valheeni ikinä, mutta Rosalie oli uskonut sen vaikka olikin ihmetellyt sitä.
”Siis mikä?” hän kysyi ihmeissään.
”Siis aika toteuttaa suunnitelma yksi loppuun, jotta pääsemme vaiheeseen kaksi”, tuhahdin.
”Selvä. Nyt älysin” Bella sanoi ja meni penkomaan Rosalien matkakassia. Ei kestänyt kauaakaan ennen kuin hän otti sieltä esille Rosalien pienen vaaleanpunaisen simpukkapuhelimen. Nyökkäsin antamalla hänelle merkin. Samassa hän laski puhelimen maahan ja talloi sen säpäleiksi. Nostin peukaloni pystyyn ja sanoin hänelle, että hyvää työtä ja hän nyökkäsi kiitokseksi.
”Onko nyt aika siirtyä vaiheeseen kaksi?” Bella kysyi.
”On, mutta sitä ennen meidän täytyy mennä etsimään kaikenmaailman lehtiä, jotta voimme toteuttaa sen”, sanoin ja lähdimme etsimään hotellista lehtiä.
********************
Meiltä meni noin varttitunti aikaa, mutta kun palasimme takaisin huoneeseemme, meillä oli iso pino kaiken maailman Italian juoru- ja uutislehtiä. Paiskasimme lehdet maahan ja menin matkalaukkuni luokse ja kaivoin sieltä kahdet sakset ja heitin toiset Bellalle.
”Mutta nämähän ovat kynsisakset”, hän sanoi ihmeissään.
”Ai. No onko sillä niin väliä, että millä me leikataan ne kirjaimet niistä lehdistä?” kysyin. En tullut ajatelleeksikaan, että mitkä sakset otin mukaan. Minusta ne olivat vain niin ihanan pienet, että päätin ottaa ne.
”No ei oikeastaan”, Bella vastasi ja alkoi leikellä lehtiä. Istahdin lattialle ja aloin itsekin leikata niitä.
”Okei tuossa pinossa on A:t tuossa B:t jne.” Bella sanoi ja osoitti maassa olevia pinoja.
”Selvä aletaan hommiin. Kannattaisiko meidän kirjoittaa se ensin papeille ja sitten tehdä se oikea versio?” kysyin.
”Ehkä se on varmempaa kirjoittaa ensiksi paperille”, Bella sanoi. Nyökkäsin ja otin kynän lattialta ja aloin pohtia, miten sen aloittaisin.
”No kirjoitatko sinä sen, vai jäätkö haaveilemaan tulevaa kostoasi?” Bella kysyi.
”Kirjoitan kirjoitan. En vain keksi miten aloittaisin sen”, mutisin vastaukseksi.
”Tarvitsetko apua?”
”Se voisi olla tarpeen.”
”Aloita vaikka näin: Hyvät herrat Jasper, Emmett ja Edward!”
”Se ei ole kovin vakuuttavaa”, sanoin.
”Aloita sitten suoraan asiasta, äläkä laita mitään kohteliasta ”tervehdystä” ollenkaan”, Bella sanoi. Nyökkäsin ja aloin kirjoittaa: ”Olemme kidnapanneet teidän vaimonne ja nyt he ovat panttivankejamme! Jos haluatte nähdä heidät vielä elossa, teidän täytyy luovuttaa meille Renesmee Cullen…”
A/N: Kommentteja??
Hotellin kuvaukset ja sijainti on sitten ihan oikeasti totta, joten en ole keksinyt näitä kuvauksia kokonaan päästä.
