Rosagunde, kiitos
Mukava kuulla, että pidät tyylistäni. Kiitos kommentistasi.
Jep, luku on kaksiosainen, koska se olisi muuten venähtänyt ihan tavattoman pitkäksi! Heh.
Ja kiitti Sus-a:lle taas betaamisesta
Mutta olkaa hyvät:
Toivottavasti tiedätte, miten Venäläistä postia pelataan..Luku 4, osa 1 - Venäläinen posti”Bella, miksi Mike Newton antoi sinulle sen pirun korun?”
Shampanja kuohusi melkein lasini yli, pienenpieni tilkka valui ulkoreunaa pitkin. Sipaisin sen sormellani pois ja kaadoin toiseenkin lasiin kuohuvaa juotavaa ennen kuin käännyin ympäri kohdaten Alicen kysyvän katseen. Hänen takanaan Rosalie tutkiskeli Mikeltä saamaani rannekorua tarkkaavaisesti. Oletin hänen etsivän jonkinlaista kaiverrusta, joka paljastaisi jotain.
”Se on hänen lahjansa minulle”, tuumasin ojentaessani toisen lasin Alicelle. Istahdin keittiön pyöreän pöydän ääreen lasista juotavaa siemaillen, musiikkia, joka kuului olohuoneesta, kuunnellen. Olin hetki sitten availlut paketteja ja huomannut, että koruja olin saanut tänä vuonna uskomattoman paljon. Kukaan ei onnekseni ollut ihmetellyt sitä, mutta olin huomannut poikien vilkaisevan toisiaan hieman epäillen.
Taas yksi pieni neliskulmainen paketti. Se oli kääritty tummanvihreään lahjapaperiin ja teipattu huterasti kiinni, joten se oli helppo avata. Repäisin vain yhden teipin auki ja liu’utin pienen rasian kämmenelleni tuijottaen ihastuneena hopeisia sydänkorvakoruja. Sydämien keskellä oli pienoinen avaimenreikä, jonka avaimet roikkuivat sydänten reunoilla.
”Nämä ovat upeat”, huokaisin katsellessani ympärilleni. ”Keneltä nämä ovat?”
”Minulta”, kuulin Tylerin äänen huikkaavan jostain päin olohuonetta. Näin hänen vilahtavan Angelan takana, työntyvän esiin vieraiden joukosta.
”Kiitos.”
Hymyilin lempeästi napaten toisen pienen paketin käsiini, avaten sen yhtä helposti kuin äskeisenkin. Toiset korvakorut, mutta eivät roikkuvat tällä kertaa. Tummanpunaiset pienet kivet säihkyivät ikkunasta sisään tulvivassa valossa, muistuttivat elokuvien vampyyrien verenpunaisia silmiä, jotka hohtivat himosta.
”Ne ovat minulta”, Eric sanoi vasemmalta puoleltani. Vein katseeni häneen iloisesti ja kiitollisesti hymyillen. ”Pidätkö niistä?”
”Tietenkin”, vastasin ja naurahdin asettaessani rasian toisten rasioiden viereen vaalealle lahjapöydälle. Nappasin samalla uuden pienen paketin käteeni arvaten, mitä sieltä löytyisi. Korvakoruja, rannekoruja, kaulakoruja. Niitä paljastui seuraavista muutamista paketeista, myös Jacobin lahja oli koru, hopeinen sellainen. Lyhyt kaulaketju sydämenpuolikkaalla yllätti minut, sai muutamat pojat vilkuilemaan toisiaan ja lopulta luomaan hermostuneet katseet Jacobiin, joka vain hymyili istuskellessaan vaalean nojatuolin käsinojalla. Pidin kyllä korusta, mutta minun oli pakko vilkaista häntä hieman murhaavasti pikaisesti, koska minusta tuntui hetken ajan kuin hän olisi aikonut paljastaa puuhani kaikille.”Onko teillä suhde?” Alice kysyi. Olinkin odottanut kysymystä, ihmetellyt, kun sitä ei ollut kuulunut.
”Totta kai heillä on!” Rosalie sihahti kulauttaen oman lasinsa tyhjäksi, ojentaen sen kohti minua katse vieläkin rannekorussa. Otin lasin käsiini ja kaadoin sen täyteen shampanjaa pullon alkaessa tyhjentyä uhkaavasti.
”Onko teillä vielä lisää tätä vai täytyykö ulkoa hakea uusi pullo?” kysyin välittämättä Alicen esittämästä kysymyksestä.
”Joo, joo”, hän vastasi ojentaessaan lasin Rosalielle, joka oli vihdoin lopettanut korun tutkiskelun. ”Bella, me menemme nyt juhlimaan, mutta saat sitten juhlien jälkeen kertoa, mitä sinun ja Miken välillä oikein on.”
Rosalie naurahti. ”Heillä on seksisuhde, Alice. Se-”
”Keillä on?”
Me kaikki katsahdimme keittiönovelle, Edward seisoi siellä kädet rinnalle ristittyinä, pienoinen utelias hymy huulillaan. Vilkaisin ystäviäni hätäännyksen kiiriessä kehooni, lävistäessä sydämeni. Jos kumpikaan heistä sanoisi mitään minusta ja Mikestä Edwardille, en takaisi, että he poistuisivat keittiöstä elävinä.
”Ei keillään”, Alice tuumasi laskiessaan lasinsa pöydälle. ”Puhuimme vain yhdestä draamasarjasta, josta et tiedä niin mitään, veli.”
”Vai niin. Ette ole vielä vieneet kakkua ulos?” Edward vilkaisi minua pikaisesti ennen kuin loi katseensa Aliceen ja Rosaliehen kysyvänä. Ystäväni pudistelivat päitään, Alice hyppelehti jääkaapille.
”Vietkö sen ulos? Me tulemme ihan kohta perässä.”
Rosalie asettui näkökenttäni eteen, kun Alice ilmeisestikin nosti kakun kaapista ja ojensi sen Edwardille, jonka kuulin huikkaavan heipat ennen keittiöstä katoamistaan. Ihmettelin, pitikö kakku muka pitää salaisena siihen asti, kunnes saisin leikata siitä palan?
”Se oli lähellä”, Rosalie sanoi hiljaa hörpäten lasistaan. ”Edward sai melkein tietää suhteestasi Mikeen. Miksi hän ei muuten tiedä Bellan puuhista? Onko mitään ideaa salata niitä häneltä, kun mekin tiedämme? Ja Emmett-”
”Mitä?” huudahdin järkytyksestä. Se nousi pitkin jalkojani, tavoitti sormenpääni, käteni, joita puristelin nyrkkiin. Emmett tiesi? Jasperkin ehkä? Voi luoja, miksi? ”Sanoitko, että Em-”
”Ei, ei Emmett tiedä”, Rosalie kiirehti puhumaan päälle tökäten lasini käteeni. ”Hän vain aavistelee, että jotain on tekeillä, siinä kaikki.”
Huokaisin, päästin itseni valahtamaan rennoksi. ”Toivottavasti. Asian on paras olla niin tai muuten…”
En jaksanut vatvoa asiaa enempää mielessäni enkä Rosalien ja Alicen kanssa. Nyt oli minun juhlapäiväni, nauttisin siitä kaikin mahdollisin tavoin. Ystäväni olivat ilmeisesti samaa mieltä, sillä he tarttuivat minuun ja lähtivät taluttamaan ulos, takapihalle, joka oli täynnä väkeä. Hymyilin, katseeni kävi vuorotellen jokaisessa vieraassa ja pysähtyi lopulta Edwardiin, joka piteli käsissään isoa suorakulmaista lautasta, jolle oli kasattu syntymäpäiväkakkuni. Se oli tehty B:n muotoiseksi, kahdeksantoista iloisesti palavaa kynttilää oli aseteltu reunustamaan sinistä kirjainta.
”Onnea, Bella!”
Lasien kilinää, riemukasta huutoa ja onnitteluja. Ne soivat korvissani, kun astelin lähemmäs kakkua, vedin hiukset sivuun ja puhalsin kynttilät sammuksiin melkein yhdellä puhalluksella. Edward ojensi minulle kakkulapion, jolla leikkasin palan kakusta huutaen samalla: ”Kiitos, kaikki!”
***
En millään voinut lopettaa virnistelyä katsellessani Angelaa ja Tyleriä, jotka tanssivat yhdessä keskellä olohuoneen lattiaa toisten ympäröimänä. Tyler vilkuili minua ja vinkkasi silmää aina, kun Angela ei huomannut. Hän oli äskettäin käynyt pyytämässä minua tanssimaan, mutta olin kieltäytynyt, koska olin luvannut itselleni, etten olisi tänään läheisessä kontaktissa kenenkään pojan kanssa, ainakaan julkisesti. Siispä olin hieman vältellyt poikien seuraa ja ollut enimmäkseen tyttöjen seurana.
”Luulen, että Ang tykkää Tystä”, Jessican ääni kantautui korviini vierestäni. Hänen verenpunainen vekkihameensa ylettyi melkein polviin asti, v-kaula-aukkoinen toppi näytti hiukan pieneltä. ”Mitä sanot?”
”Mm, voi olla, mutta entä Ty?” kysyin Tylerin vilkaistessa taas minua. Hymyilin pojalle leveästi ja käännyin Jessican puoleen.
”No, hän ei vaikuta niin kiinnostuneelta. Itse asiassa kuulin, että hänellä on joku”, Jessica kertoi, ja kohotin uteliaana kulmiani. ”Mutta se oli koulun alussa.”
Sydämeni löi yhden lyönnin liikaa, kun nyökkäsin pitäen hymyni. Minä olin ollut Tylerin silloin tai oikeastaan hän oli ollut minun leikkikaluni. Hetken aikaa sitä huvia oli kestänyt, sitten olin pistänyt varovaisesti poikki ja siirtynyt lämmittelemään Mikea, joka nyt jutusteli Emmettin kanssa toisella puolella huonetta.
”Bella, tuletko tanssimaan?” innokas ääni kuului takaamme. Minä ja Jessica käännyimme ympäri. Eric seisoi siinä iloisesti hymyillen tummassa paidassaan.
”Ei, en ole nyt oikein sillä tuulella”, vastasin, ja pettymys iski esiin Ericin silmistä. ”Mutta ehkä myöhemmin.”
”Sillä aikaa voit tanssittaa minua”, Jessica sanoi vihjaavasti vinkaten silmää. Hän asteli kohti pientä ihmisjoukkoa saaden Ericin lähtemään peräänsä, mistä olin hyvilläni. En kaivannut ongelmia, varsinkaan tänään, mutta kun lämmin käsi tarttui yhtäkkiä omaani, olin täysin varma, että ongelmia olisi tiedossa.
”Miksi juhlien säkenöivä tähti seisoskelee täällä yksin?”
Käsi vetäisi minut seinän taa, pois olohuoneesta. Tuijotin Miken sinisiin silmiin ja hymyilin yrittäessäni irrottaa otetta kädestäni, mutta hän ei antanut minun tehdä niin. Huulet olivat vääntyneet iloiseen hymyyn, silmät tuikkivat halusta.
”En ole tanssituulella, mutta ajattelin mennä kohta ulos Rosalien, Alicen ja Laurenin seuraksi”, tuumasin Miken vetäessä minut lähemmäs itseään. ”Etkö muuten äsken jutellut Emmettin kanssa?” Hän nyökkäsi. ”Miten ehdit tänne niin nopeasti?”
”Olen nopea”, hän vastasi ja virnisti, minä tein samoin. ”Mutta sinä valehtelet, Bella. Tiedän, että haluaisit tanssia, mutta et heidän kanssaan vaan minun.”
Mike osoitti itseään painaessaan minut vartaloaan vasten ja lähti viemään minua olohuoneeseen. Päästin vastustelevia sanoja ilmoille, mutta hän ei kuunnellut, ja lopetin. Ihan sama, kaipa minä hetken aikaa hänen seurassaan kestäisin, mutta pelkäsin, että hän tekisi jotain, mikä paljastaisi minut. Kaikki, ainakin lähes, pojat olivat täällä. Ja juuri ne pojat, joiden kanssa olin joskus vehdannut. Olisin mennyttä, jos puuhani paljastuisivat.
Äskettäin soinut tanssibiisi loppui, hidas tunnelmakappale täytti huoneen kauniilla pianolla ja komealla miesäänellä. Miksi nyt? Miksi juuri nyt kappaleen piti vaihtua hitaaksi? Ei se minua olisi haitannut, jos olisin ollut Miken kanssa yksityisemmässä tilassa, mutta niin monen ihmisen ympäröimänä se sai pienen jännityksen kiristämään vatsaani, kun kiedoin käteni hänen kaulalleen ja painauduin lähemmäs hänen vartaloaan. Miken kädet laskeutuivat vyötärölleni, saatoin tuntea useat katseet selässäni.
”Eikö olekin mukavaa? Pitäähän juhlien sankaria nyt tanssittaa”, hän nauroi hiljaa korvaani ja painoi pikaisen suukon poskelleni. Se sai minut hetkeksi jännittymään, seisahtumaan paikoilleni. Miksi tämän piti mennä näin? Olisi pitänyt jättää Mike kutsumatta.
”Jos nyt kuitenkin jättäisit nuo hellyydenosoitukset muualle, jooko?” pyysin kuiskaten sen erittäin hiljaa hänen korvaansa.
”Yritän.”
Mutta se yrittäminen jäi pelkäksi haaleaksi savupilveksi, Mike yrittikin aivan jotain muuta. Hän piteli minua välillä niin omistavasti lähellään, että Eric ja Tyler näyttivät happamilta. Siispä parhaani mukaan yritin pitää pientä väliä kehojemme välillä, mutta ei se ollut helppoa.
Kun kappale viimein loppui, kiitin Mikeä ja karkasin keittiön puolelle yrittäen karistaa jännityksen pois kehostani. Samanlainen tilanne oli ollut vuosi sitten Phoenixissa, kun olimme juhlineet syntymäpäiviäni rannalla. Mutta silloin olin itse mokannut pahasti, olin vahingossa vajonnut ajatuksiini ja suudellut kaikkien nähden erästä poikaa, jonka kanssa olin tanssinut. Siitäkös toiset olivat aluksi hieman suutahtaneet ja alkaneet epäillä minua, mutta lukuisten selittelyjen ja vakuuttelujen jälkeen olin riuhtonut itseni irti epäilyksistä.
Nappasin keltaisesta keittiökaapista puhtaan korkean lasin ja etsin shampanjapullon käsiini jääkaapista. Kaadoin kuohuvaa juomaa lasiin ja siemaisin sitä hieman, kun kuulin nimeni sanottavan. Laskin lasin tiskipöydälle ja käännyin katsomaan Mikeä, joka oli etsinyt käteni ja tarttunut niihin.
”Et kai ole vihainen minulle?” hän kysyi kuulostaen jokseenkin huolestuneelta.
”En. Miksi olisin?”
”Tuosta äskeisestä.”
Mutristin huuliani, mutta annoin sitten hymyn levittäytyä kasvoilleni. ”Ei, en tietenkään ole. Minusta ei vain ole kiva, että me julkisesti näyttäydymme yhdessä sillä tavalla. Ymmärräthän?” Toivoin, että se tehoaisi, ja hän jättäisi minut hetkeksi rauhaan. Kyllä se maanantai pian tulisi, sehän olisi jo ylihuomenna! ”Maanantaina sitten, Mike.” Odotin itsekin sitä päivää, mutten niin innokkaasti kuin hän.
Poika nyökkäsi, mutta hymyili salaperäisesti ja kumartui lähemmäs kasvojani, jolloin peruutin askeleen. Vaikka olimmekin keittiössä, poissa kaikkien silmistä, en voinut suudella häntä ja ottaa sitä riskiä, että joku ehkä sattuisi tulemaan tänne. Toisaalta, se toisi lisää jännitystä ja sitähän minä toisinaan kaipasin.
”Yksi pieni suukko, Bella?” Miken koiranpentuilme oli niin hellyttävä ja vakuuttava, että en voinut muuta kuin virnistää sille. Täytyi myöntää, että tämä poika osasi taivutella silloin, kun halusi jotain. ”Jooko?”
Huokaisin ja vilkaisin ympärilleni. Ketään ei näkynyt, ikkunasta ei nähnyt kunnolla sisään. Kaipa voisin yhden suukon antaa, ei se minua tappaisi. Siispä nyökkäsin, ja Mike astui lähemmäs, toi kasvonsa omieni lähelle ja painoi huulensa hellästi omilleni. Hetken aikaa olin täysin omissa maailmoissani, olisin halunnut hänen suutelevan eikä vain suikkaavan pientä suukkoa, mutta avatessani silmäni tajusin, että oli parempi jättää suudelmat muualle. Edward ja Jessica nimittäin seisoivat keittiön ovella silmät pyöreinä. Jessican suu oli loksahtanut auki, Edward näytti hivenen oudolta.
”S-sinä ja Mike?” Jessica änkytti ja osoitti vuorotellen meitä. Tiesin, että hän piti, tai ainakin oli pitänyt Mikestä, joten äskeisen näkeminen oli taatusti järkyttänyt. ”Oletteko te…?”
”Ei”, vastasin nopeasti, liiankin. Olin hermostunut, yritin keksiä hyvää selitystä suukolle, mutta aivoni löivät tyhjää. Mitä sanoisin? En halunnut menettää Jessican ystävyyttä saatikka sitten mahdollisuuksiani Edwardiin, joka oli luonut katseensa lattiaan. ”Me-”
”Minä vain toivotin Bellalle vielä hyvää syntymäpäivää ja annoin hänelle onnittelusuukon”, Mike sanoi alkaen puhua päälleni. Hänen äänensä ei horjunut, se kuulosti todelta jopa minunkin korvaani. Yllätyin tästä, ihmettelin että hän sanoi noin! ”Katsokaas, kun olen lähdössä jo kotiin.”
”Kotiin?” Jessica toisti. ”Voi, Mike, et sinä kotiin lähde! Vai mitä, Bella?”
Nyökkäsin saadessani ääneni normaaliksi. ”Sitä yritin sanoa hänelle, mutta eipä hän uskonut.”
Jessica huokaisi ja alkoi selittää Mikelle, ettei tämä voisi vielä lähteä. Ilmeisesti hän oli uskonut pojan sanat, se oli hyvä. Mutta oliko Edward uskonut? Vein katseeni häneen, hän oli nostanut päätään ja katsoi nyt minua pieni hymy huulillaan, valkoinen kirjekuori kädessään.
”Me menemme ulos Miken kanssa. Yritän takoa järkeä hänen päähänsä”, Jessica ilmoitti tarttuessaan Mikeä kädestä, vetäessään tämän mukaansa olohuoneeseen. Pudistelin päätäni hetken ja virnistin itsekseni, kaaos oli ollut lähellä. Onneksi Mike oli ollut kiltti ja sanonut vain onnitelleensa minua. Mutta miksi hän oli tehnyt niin?
”Vai että onnittelusuukko?” Edward tuumasi hiljaa. Hän oli ilmestynyt eteeni ja ojentanut kuoren kohti minua. ”Täytyykö minunkin antaa sinulle sellainen?”
Hymyilin leveästi ja otin kuoren käteeni. ”Jos haluat.”
Edward laski toisen kätensä olkapäälleni ja painoi huulensa poskelleni. Ne viipyivät siinä hetken, otsamme hipaisivat toisiaan. Yritin hillitä hymyäni, kun hän vetäytyi ja katseli minua jännällä tavalla. Ei hymyillen eikä surullisesti, ei vihaisesti taikka pettyneesti. Hänen ilmeessään oli kyllä hieman hymyä, jonkinlaista Mona Lisamaisuutta.
”Onnea, Bella. En ehtinyt ujuttaa lahjaani pakettien joukkoon, joten ajattelin antaa sen nyt, näin yksityisesti.”
”Ei se haittaa”, sanoin repäistessäni kuoren auki. ”Mitäs täältä mahtaa löytyä?”
Vedin ensiksi esiin hieman rahaa, jotka sujautin takaisin. Kuoressa oli vielä jotain, jonkinlainen kortti, jonka nähtyäni menin täysin sanattomaksi. Kortin päällä luki Scottsdale Plaza Resort, se oli Phoenixissa sijaitsevan hotellikylpylän nimi. Tuijotin sitä hetken aikaa hämmentyneenä ennen kuin aukaisin kortin saaden selville, että se oli lahjakortti.
”Edward, tämä… Vau! Olen kerran ennen käynyt tässä paikassa äitini kanssa, mutta… Kiitos!”
Halasin häntä tiukasti ihmetellen lahjaa vieläkin. Rahaa ja arvokas lahjakortti! Miten Edward oli edes kehdannut? Olisi vain ostanut jotain krääsää, ei hänen nyt tällaista olisi tarvinnut. Ei varsinkaan, kun Alice oli ostanut ne liput lempibändini keikalle. Eivät he olleet kovin rikkaita, kuten ei kukaan meistä täällä, joten saatoin vain ihmetellä, miten he olivat saattaneet antaa minulle lahjaksi jotain tällaista.
”Ilmeisesti pidät lahjastasi?” Edward kysyi, ja minä nyökkäsin työntäen kortin takaisin kuoreen. Hän hymyili iloisena ja avasi jääkaapin oven nostaen lasisen boolimaljan tiskipöydälle. ”Hmm, tämä pitäisi varmaan viedä olohuoneeseen, koska Alicen pitäisi kohta aloittaa eräs juttu.”
”Mikä juttu?” kysyin uteliaana availlessani keittiönkaappeja ja ottaessani uuden lasin, tällä kertaa matalamman ja leveämmän, esille. Kauhoin punertavaa boolia lasiini parin pienen jääpalan kilahtaessa lasin reunaa vasten.
”Näet kohta.”
Jäimme tuijottamaan toisiamme silmiin kohottaessani lasin huulilleni, siemaistessani hieman juomaa. Sen rypälemäinen maku jäi suuhuni, se ei ollut mitenkään vahvaa, tietenkään. Edward kohotti kulmiaan uteliaana ja kysyi, tykkäsinkö. Kysymys meni minulta täysin ohi, en tajunnut mitä hän tarkoitti.
”Bella? Pidätkö siitä?”
”Jaa, tästä juomasta?” kysyin vilkaisten lasiani. Edward nyökkäsi. ”Ai, joo. Hyvää tämä on. Kuka teki?”
”Rosalie, mutta Emmett hääri siinä ympärillä, joten uskon, että hänelläkin on osuutta sen tekoon. Mutta viedään tämä olohuoneeseen ja etsitään Alice.”
Edward tarttui maljaan ja lähti edeltä kohti olohuonetta, jossa musiikki hiljeni. Kuulin Alicen äänen, hän kyseli, missä Bella oli. Kukaan ei ehtinyt vastata, kun hän oli jo ilmestynyt minun ja Edwardin eteen hieman epäilevän näköisenä, mutta hymy kuitenkin ilmestyi nopeasti esiin, kun hänen veljensä jatkoi matkaansa, ja me jäimme kaksin keittiön ovensuuhun.
”Mi-”, aloitin, mutta Alice alkoi puhua päälle. Hänen nopea puheensa soljui ohi korvieni, en saanut mitään selvää. ”Mitä sanoit?”
”Sitä vain, että nyt me pelaamme lempipeliäsi”, hän ilmoitti hymyillen, hyvin innokkaasti. Hymy kertoi, että tässä piili nyt jotain, mutten keksinyt mitä. Pelaisimme lempipeliäni? Mitä ihmettä? ”Bella hei, et kai ole unohtanut venäläistä postia, jota halusit pelata kesällä koko ajan, kun olimme isossa porukassa?”
Olin yllättynyt, että Alice oli päättänyt järjestää tällaistakin, pienen pelituokion. Se sopi kyllä minulle, venäläinen posti tosiaan oli lempipelini heti pullonpyörityksen jälkeen. ”Luuletko, että se sopii kaikille?”
”Voi kuule, minä varmistin sen jo aikoja sitten. Kaikille sopii, että menet pussailemaan heidän kanssaan pimeään komeroon. Siis pojille sopii.”
Alice vinkkasi silmää, hän oli kuulostanut hieman sarkastiselta, mutta ymmärsin sen liiankin hyvin. Ainahan nämä pojat halusivat pussailla kanssani, ainakin Mike. Mutta kyllä joukosta muitakin yhtä innokkaita löytyi, se oli varmaa.
Astelimme Alicen kanssa olohuoneeseen, missä musiikki oli hiljennetty hyvin hiljaiseksi, pelkäksi taustamusiikiksi. Vieraat olivat siirtyneet istumaan seinien vierustoille raahatuille sohville, osa seisoskeli niiden lähistöllä. Edwardin kantama boolimalja oli asetettu pienelle pöydälle toiselle puolelle huonetta, ja pienen komeron valkoinen ovi vasemmalla oli avattu.
”Kaikkihan varmasti tietävät Bellan lempipelin?” Alice kysyi vilkaisten ympärilleen pysähdyttyämme keskelle huonetta. Kaikki nyökyttelivät, jokunen huudahti pelin nimenkin. ”Se on hyvä. Ja kaikki siis osaavat varmasti pelata sitä?”
”Juu, juu.”
”Hyvä! Eli Bella saakoon ensimmäisenä mennä komeroon.”
Alice tönäisi minua varovaisesti kohti aukinaista komeroa, joka tosiaan oli hämärä ja hieman pelottavankin näköinen. Mutta onnekseni se oli tyhjä, muutama hämähäkinseitti kyllä roikkui harmaapuisessa katossa.
”Alice, et kai sinä ole koko aikaa ole postinkantaja?” kysyin, kun komeron ovi suljettiin ja täysi pimeys peitti pienen paikan. Minulla ei ollut suljettujen paikkojen kammoa, mutta silti tunsin oloni hieman ahdistuneeksi. Epäilin sen johtuvan pimeydestä.
”En tietenkään”, kuulin Alicen vastaavan naurahtaen. ”No niin, Bella, valitse halaus, poskisuukko, suukko, suudelma tai kielisuudelma.”
Tuumin hetken ja olin valitsemassa suudelman, mutta päätinkin sen sijaan ottaa suukon. ”Suukko.”
”Mitä?” kuulin Rosalien äänen huudahtavan yllättyneenä. ”Sinähän otat aina ensimmäisenä suudelman!”
Se oli totta, aloitin lähes aina suudelmilla ja päädyin vasta pelin loppupäässä suukkoihin. Mutta nyt aikoisin tehdä näin päin, ei siitä mitään haittaa olisi. Paitsi jos sattuisin saamaan jonkun todella kivan valittuani pelkän suukon taikka halauksen.
”Rose, Bella vain haluaa vaihdella tapojaan. No, jospa me nyt aloitamme sitten. Bella, oletko valmis?” Alice huikkasi, ja minä nyökkäsin huutaen samalla, että olin valmis. ”Hienoa. Bella, onko se… hän?”
”Ei.”
”Entä hän?”
”Ei.”
”Hän?”
”Ei.”
”Entä hän?”
”Joo.”
Nojauduin karhealta tuntuvaa seinää vasten, kun vaimeat askeleet lähenivät komeroa. Muita ääniä ei kulunut, jonkinmoista pientä supattelua kyllä, mutta muuten oli hiljaista. Kenet olin mahtanut saada? Kuka pojista saisi suukon minulta tässä ahtaassa komerossa?
Suljin silmäni, kun ovi aukesi jonkun astellessa sisään. Ovi meni heti kiinni, ja tulija tarttui käteeni varovaisesti, hieman epävarmana. Se ei ollut ainakaan Mike eikä Tyler, se oli varmaa. Ericiäkään en pitänyt mahdollisena, joten oliko tulija sitten joku, johon en ollut vielä sen kummemmin koskenut?
Hapuilin pimeässä käsilläni tulijaa, hänen kasvojaan, mutta ne löysivätkin aluksi olkapäät, joilta siirsin ne kaulan kautta kasvoille. Posket tuntuivat sileiltä sivellessäni sormillani niitä, kun painoin huuleni hänen omilleen pieneksi hetkeksi. Nämä huulet eivät tuntuneet tutuilta, eivät alkuunkaan. Kuka hän oli?
”Bella, kyse oli pelkästä suukosta!” kuulin Alicen huutavan, kun huulemme erkanivat. Hymyilin itsekseni ja olin tarttumassa ovenkahvaan, mutta joku muu ehti ensin ja ovi avautui valon paljastaessa suukkoni saaneen. Se oli Peter, vaaleahiuksinen ja lyhyt uusi oppilas, joka hymyili minulle astellessani ulos komerosta.
”Kestipä teillä”, Emmett naurahti Alicen viereltä virne huulillaan. ”Taisit unohtaa suukot, Bella. Aioitko siirtyä hieman vakavimpiin puuhiin?”
Naurahdin takaisin ja läppäisin häntä leikilläni olkapäähän, mutten mitenkään lujaa. Naljailkoon rauhassa, sitä Emmett aina teki. Ja tekisi vielä enemmän, jos kuulisi puuhistani.
”No niin, Peter menee siis seuraavana komeroon. Minkäs otat?” Alice kysyi päästyäni istumaan sohvalle Jessican ja Rosalien väliin.
”Jos vaikka suudelman.”
Poika katosi komeroon Alicen aloittaessa osoittelemaan meitä tyttöjä vuorotellen. Minua hän ei kuitenkaan osoittanut, jotteivät samat joutuisi kaksi kertaa peräkkäin kaappiin.
Peterin seuraksi Alice osoitti Angelan, joka hyppelehti hieman hermostuksissaan pojan luo. Kaikki olivat ihan hiljaa, mutta Peterin tullessa ulos me kaikki katselimme uteliaan näköisinä häntä ja esitimme kysymyksiä. Alice kuitenkin keskeytti meidät pamauttamalla komeron oven kiinni ja kysymällä Angelalta, minkä hän valitsisi. Ja tyttöhän valitsi tutun ja turvallisen halauksen, jonka sai jakaa Edwardin kanssa.
”Ja Edward ottaa tietysti kielisuudelman. Etkö otakin?” Emmett härnäsi Edwardin seisoskellessa komeron ovensuulla katse Alicessa, joka mutristeli huuliaan. ”Otathan?”
”Em, Edward ei-”
”Otan”, Edward sanoi tarttuen ovenkahvaan. ”Eli kielisuudelma.” Hän katosi komeroon ja vetäisi oven perässään kiinni Alicen yrittäessä piilotta pienoisen myrtyneisyytensä. Tämä vilkaisi minua silmäkulmastaan ennen kuin kääntyi kokonaan meihin tyttöihin päin ja alkoi osoitella jokaista vuorotellen. Aluksi hän osoitti Laurenia, sitten Tanyaa, mutta Edward sanoi ei kummallekin. Kolmanneksi Alicen sormi osoitti tummaa Susannea, joka ei myöskään päätynyt komeroon.
”Ei”, kuulin Edwardin sanovan, ja aloin ajatella, ettei Alice kuitenkaan osoittaisi minua, mutta yllätyksekseni tämä siirsi kättään alemmas, etusormi osoitti minua ihan selvästi. Pieni hymy yritti vaihtua suurempaan, mutta pidin väkisin ilon sisälläni. ”Jo- Ei.”
Jonkinlainen helpotus nousi Alicen kasvoille hänen siirtäessä kättään hieman vasemmalle, Jessicaan. Siihen Edward vastasi myöntävästi, ja Jessica hypähti ylös sohvalta hermostuneena, mutta ilahtuneenakin. Minun iloni taasen oli laskenut, mutten kuitenkaan tuntenut itseäni niinkään pettyneeksi. Äsken olisi ollut hyvä hetki edetä, näyttää Edwardille, että nauttisin hänen läsnäolostaan ja läheisyydestään, huuliemme kosketuksesta, ainakin hetken. No, kohtalolla oli omat oikkunsa, niin minullakin.
***
Jessican ja Edwardin suudelman, pikemminkin kielisuudelman jälkeen, Jessica sai suikata suukon Jacobin poskelle. Tyttö oli ollut komerosta tultuaan hämillään, minkä olin arvellut johtuneen suudelmasta Edwardin kanssa kuin pienestä pususta, jonka hän oli joutunut suikkaamaan Jacobin poskelle. Hän oli hymyillyt minulle hermostuneesti, mutta rauhoittunut pikaisesti, kun olin kysynyt, mitä komerossa oli oikein tapahtunut. Ja vastaus oli yksinkertaisesti ja välttelevästi ollut, ”Ei mitään.”
”No niin, Bella! Kerropas minkä otat”, Rosalie pyysi. Hänet oli vaihdettu postinkantajaksi Alicen tilalle jokunen hetki sitten.
”Jos vaikka kielisuudelman”, tuumasin peruuttaessani pimeyteen, jossa olin nyt kolmatta kertaa. Olin aiemmin saanut suukon Sethiltä ja hetki sitten suudellut Ericin kanssa. Ja nyt toivoin saavani suudeltavakseni joko Peterin tai Edwardin, koska molemmat olivat kohdelistallani.
”Valmis?” Rosalie kysyi oven sulkeuduttua.
”Joo.”
”Onko se hän?”
Mietin hetken aikaa mielessäni ja vastasin sitten kieltävästi. ”Ei ole.”
”Entä hän?”
”Ei taida.”
”Entä sitten hän?”
Suljin silmäni ja minusta tuntui, että nyt kannattaisi vastata myöntävästi. Voisin toki olla väärässäkin, mutta ei se haittaisi, peliähän tämä oli. Peliä, jota harrastin muutenkin. ”Joo.”
Kuulin jonkun voihkaisevan, askeleiden, jotka olivat alkaneet lähestyneet komeroa, katkeavan. Hiljaista vaikerrusta tuotti tuttu ääni, jonka tunnistin välittömästi. Alice. Niin tietysti, olin valinnut Jasperin, jota suutelemalla vahingoittaisin ystävyyttäni Aliceen, saattaisin tehdä siihen särön. Minua alkoi kalvaa paha olo, ehkä ei pitäisi tehdä sitä.
”Shh, kaikki on hyvin”, kuulin Jasperin sanovan ennen kuin ovi raottui. Hän asteli sisään hitain askelin ja veti oven kiinni pysähtyen sen eteen. Vaikerrus lakkasi tuntiessani hänen katseensa itsessäni, käsiemme tarttuessa toisiinsa vetäisten meidät lähemmäs toisiamme. Normaalisti olisin ottanut kaiken irti, nauttinut oikein kunnolla upottamalla sormeni hiuksiin, painautumalla toisen kehoa vasten, mutta nyt minun oli pakko estää itseäni ja vain suudella Jasperia pikaisesti. Kun olin sen tehnyt, avasin oven heti ja kohtasin Alicen katseen, joka oli murheellinen peittelystä huolimatta.
”En tehnyt sitä”, kuiskasin hiljaa, jotta vain hän kuulisi sen. ”En tosiaan, en voinut.”
Alice pyyhkäisi silmäkulmaansa sormellaan lempeämmän ilmeen tunkiessa päällimmäiseksi. ”Niinkö?”
”Niin”, Jasper sanoi takaani ääni vakaana. ”Bella ei tehnyt.”
Poika tarttui ystäväni käteen, joka puristi hänen omaansa tiukasti. Toivoin, että Alice uskoisi, jottei meidän tarvitsisi selvitellä mitään juhlien jälkeen taikka pilata niitä nyt. Halusin nauttia tästä päivästä ilman huolia, ilman riitoja.
Alice vilkaisi Jasperia lempeästi ennen kuin loi katseensa minuun ja hymyili. Hän huokaisi selvästikin helpottuneena, mutta silti pienoista epäilystä häilyi hänen silmänurkissaan, mitä en ihmetellyt.
”No, hyvä on, minä suutelin häntä pikaisesti. Siinä kaikki, mitä tapahtui”, lisäsin hiljaa huomatessani toisten katselevan meitä uteliaan, jopa huolestuneen näköisinä. ”En tekisi toiste sitä, mitä kesällä me-”
”Kiitos, Bella”, Alice kiitti viimeisienkin epäilyksen ripauksien haihtuessa. ”Sinuun voi luottaa.” Hän hymyili entistä leveämmin kääntyessään poispäin minusta, työntäessään Jasperin komeroon ja ilmoittaessaan iloisesti, että peli jatkuisi vielä hetken. Minäkin puhkesin hymyyn ja astelin Rosalien, Emmettin ja Edwardin luo vaalealle nojatuolille, johon istahdin alkaen seurata peliä, jonka jälkeen hipsimme kaikki ulos nauttimaan syysillan viimeisistä auringonsäteistä, sen ruskehtavasta sävystä.
A/N: Kommenttia? Niin ja eivät juhlat vielä tähän päättyneet, luvun toisessa osassa ne viimeistellään.
