Tykkäsin tästä todella paljon ja en valehtele, kun kerron tämän olevan paras ficci, jonka olen koskaan lukenut. Sinulla on aivan käsittämättömän hyvä mielikuvitus ja osaat taidokkaasti kirjoittaa uskottavan, mutta samalla myös koskettavan tarinan.
Jos katsoo laajemmin, niin huomaa, ettei tässä pahemmin tapahdu mitään. Ensin Hermione katoaa menneisyyteen, on joulutanssiaiset, joulu, uusivuosi ja sitten hän palaa nykyisyyteen.
Mutta kun lukee, huomaa Hermionen elämän pikkuhiljaa rakentuvan neljäkymmentä luvulle Riddlen kanssa samassa tuvassa.
Oli jotenkin ihanaa lukea päivittäisistä tapahtumista, eikä sillä tavalla, että aika hyppii kokoajan monia viikkoja eteenpäin. Joissakin kohdissa kuitenkin ohitettiin muutama päivä, mutta se ei haitannut, niissähän ei oikeastaan tainnut tapahtua lähes mitään.
Tarina juoni on oikeastaan se, miten tyttö ensin ystävystyy yksinäiseen poikaan ja sitten rakastuu tähän.
Kun katsoo hieman tarkemmin, huomaa miten niissä katseissa, joita Hermione ei saa selvää Tomin kasvoilta, poika on selvästi jo aika alku vaiheissa ihastunut tyttöön. Sen huomaa myös pienistä eleistä, joita poika alkaa tehdä tytön vuoksi, kuten mansikkaboolin vaihtaminen granaattiomenabooliksi, josta kenties ficin nimikin on tullut.
Kertoja puhuu kahdeksannen luvun puoleen väliin Riddlestä ja sitten siitä lähtien puhutaan Tomista. On selvää jo siinä kohtaa, miten Hermione alkaa tuntea poikaa kohtaan, vaikkei sitä vielä myönnäkään. Se kertojan muuttaminen Tomiksi puhuminen pojasta alkoi heidän riitansa jälkeen joulutanssiaisissa, kun poika oli lähtenyt vihaisena pois ja Hermione halusi kertoa pojalle totuuden ja lähti tämän perään. Ja siitä oikeastaan alkoi se läheisempi suhde heidän kahden välillään.
Sitten kun Hermione muisti menneisyydestään tai tulevaisuudestaan, anyway, itselleni tuli mieleen, että älä nyt vain halua lähteä pois, kun alkoi saada tietoa, miksi olit joutunut menneisyyteen. Olen kiitollinen siitä, ettei hän saanut siitä loppujen lopuksi kauheasti hyötyä ja arki Tylypahkassa jatkui.
Heidän kahden suhde on herkullinen kaikkine pienine muutoksineen, mitä koko ficin aikana tapahtui, se tietenkin kruunautui siinä, kun he viettivät yhteisen yön. Mutta sitten se tuntui lähes romuttuvan kokonaan, kun Hermionelta lipsahti suustaan suuri sammakko ja hän päätti lopulta kertoa totuuden.
Oli hieman outoa, että Tom tuli Hermionen mukana nykyisyyteen, mutta kai siihen siirtymiseen tarvittiin kaksi tai sitten syynä saattoi olla se, että he koskivat toisiinsa siirtymishetken aikana. Tietenkin syynä Tomin mukaan tulemiseen saattoi olla se, että hänen oli ainut joka pystyi tappamaan Voldemortin, koska tiesi tämän aikeet ja heikkoudet. Tietona hänellä ei kuitenkaan tainnut olla se, että jos Voldemort kuolisi, niin hänkin, koska hehän olivat se ja sama ihminen. Oli tosin surullista, että Tom kuoli ja hän ei saanut Hermionen kanssa onnellista loppua, mutta ainahan kaikki ei voi loppua onnellisesti kaikkien osalta. Onnellista tässä lopussa oli se, että Voldemort saatiin kukistettua.
Teit henkilöistä todellisia ja omanlaisensa. Hermione oli juuri sellainen kuin kirjoissa ja siitä suuret plussat. Tom oli juuri sellainen kuin kirjojen perusteella oli saanut kuvitelman, yksinäinen muita ylhäältä päin katsova Luihuisen perillinen. Juuri täydellisen siihen, miksi hänet voi kuvitella.
Tästä parituksesta tuli ansiostani lempiparitukseni, olen ollut kovasti sitä mieltä, että Draco/Hermione on se ainut ja oikea pari, mutta tällä tarinalla sait minut vakuuttumaan, että olen ollut väärässä. Teit heistä niin uskottavan ja hieman suloisen parin.
Uskon, etten muiden kirjoittamana välttämättä tykkäisi tästä parituksesta välttämättä kauhean paljoa. Teit siitä jotenkin todella taian omaisen ja uskottavan. En ole kyllä aiemmin törmännyt Tom/Hermione paritukseen, mutta luulen, että tämä on silti niistä kaikkein parhain.
Sitten se, miten kerroit tarinassa puhdasveristen tyylistä neljäkymmentä luvulla, tuntui niin todelliselta. Silloin varmastikin näiden suurin kohokohta elämässä olivat häät puhdasverisen puolison kanssa, jonka vanhemmat olivat valinneet. Ja se kokoaikainen höpötys häistä ja kihlautumisesta taisi olla heidän parissaan keskeistä. Voin kuvitella, että vielä yhdeksänkymmentä luvullakin Hermionen ajalla puhdasveriset tytöt ovat samanlaisia, tosin hieman vapaamielisempinä.
Sitten oli aivan mahtavaa, miten sijoitit McGarmiwan tähän aikaan ja sait hänestä luotua todenmukaisen nuoren Minervan, jonka voi helposti kuvitella aikuisena sellaiseksi kuin kirjoissa on. Mielenkiintoista miten teit hänestä sellaisen, että hän oli jo opiskeluaikanaan ihastunut Dumbledoreen. Ja aivan tarinan viimeisellä lauseella, jossa McGarmiwan sormessa oli hopeinen sormus, sait kytkettyä tämän osan auki jääneestä tarinasta umpeen kertomalla selvästikin, miten tämä rakkaus loppui.
Ainoa miinus tulee tarinassa siitä, että muistit yhden jutun väärin kirjoista. Puoliverisessä prinssissähän kerrottiin, että Riddlen aikana taikajuomien opettajana oli Kuhnusarvio ja hänen tilalleen olit laittanut Matami Kuusammion. Kuhnusarviohan kertoi Riddlelle hirnyrkeistä tämän kouluaikoina.
Kirjoittajan taitojasi voisi verrata keneen vain huippukirjailijaan, kuten Rowlingiin. Tämä tarina oli ehkä parempikin kuin hänen kirjoittamansa, tykkäsin tästä niin
Sitten jos sinulta joskus ilmestyy kirja, ilmoita, niin menen heti ostamaan sen ja luen. Niin hyvää tekstiä kirjoitat.
Tulipas kauheasti ylistettyä, mutta ei se haittaa – tämä on sen arvoinen!
Lotazi kiittää mitä suurimmin sitä, että sai lukea näin hienon tarinan ^^ Tuli kyllä näemmä tällainen kilometri pituinen viesti, mutta ei haittaa. En pystynyt kirjoittamaan mitään pientä kommentia, tällaisesta tarinasta
