Kaljuuna Irlannin voitolle || Ludo Bagman x Arthur Weasley, S

[Nukkemestari]

Nimi: Kaljuuna Irlannin voitolle
Kirjoittaja: Nukkemestari
Beta:Hidefini& nalinea
Genre: Draama (kiitos, sinä yleispätevä genre), haikailua pienellä fluffyhenkäyksellä, samoin pienellä angstihenkäyksellä (voisiko olla pahemmin ristiriidassa), oneshot
Paritukset: Ludo Backman/Arthur Weasley
Ikäraja: S
Disclaimer: En omista Harry Potterin maailmaa, vaan Rowling on sen luonut.
Summary: Epätoivoinen ja ylikasvaneen koulupojan oloinen Ludo Bagman on rakastunut. Yleensä hän on estynyt sanomasta suuria sanoja Arthur Weasleylle. Mutta mitä sitten, kun hän ja Arthur ovat kahden?
 
A/N: HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ, SUSIHUKKA!
Toivoit haasteessasi, että yllättäisin sinut, toivottavasti yllätyit xD

Kursivoidut kohdat on lainattu suoraan Liekehtivästä pikarista.
Ps. Tässä oletetaan, että olet jo lukenut Liekehtivän pikarin, sillä en jokaista tapahtumaa jaksanut alkaa selostamaan (huispauskohta, tämä ei olisi muuten enää oneshot…), mutta luulen, että lukemattomuuskaan ei haittaa.
 

 
Kaljuuna Irlannin voitolle
Huispauksen maailmanmestaruuskisojen järjestelyt saivat pääni pyörälle ja ympäriinsä juoksentelu sai minut hengästymään, mutta sillä ei ollut mitään tekemistä sen kanssa, miksi en meinannut saada henkeä kuullessani tutun äänen:
"Ahaa!" hän sanoi. "Päivän nimi! Ludo!"
En meinannut uskaltaa hymyillä, sillä pelkäsin siten paljastavani ajatukseni hänestä, Arthur Weasleystä.
Toivoin samalla sekunnilla, kun näin hänet, että olisin jatkanut urheilua huispausurani jälkeen. En tässä rapistuneessa ulkoasussani ollut mikään edustava näky.
"Ahoi siellä", huudahdin takaisin Arthurille.
Päästyäni hänen ja hänen - tukan väristä päätellen - poikiensa luo, sanoin:
"Arthur, kuomaseni."
Olisinpa voinut sanoa jotain ihanampaa sinusta.
Jatkoin:
"Onpahan päivä. Onpa päivä! Parempaa säätä emme olisi voineet toivoa. Edessä on pilvetön yö… ja järjestelyissä tuskin kupruakaan… Minulla ei ole melkein mitään tekemistä!"
Viimeisen lauseen perään lisäsin hiljaa mielessäni yhden toiveen:
"Kunpa voisin viettää sen yön kaksin kassasi."

Yksi hänen lapsistaan, vanhimmasta päästä, rynnisti luokseni käsi ojossa ja nyrpeä ilme naamallaan.
Tunsin sydämessäni kirpaisun tarttuessani tätä poikaa kädestä. Voisiko minusta olla kamppailemaan tietäni tämän jo suhteensa vakiinnuttaneen miehen sydämeen?
"Ah - aivan", sanoi Arthur hymyillen.
"Tässä on poikani, Percy, hän aloitti juuri ministeriössä - ja tässä on Fred - ei vaan George, anteeksi - tuo tuossa on Fred - Bill, Charlie, Ron - tyttäreni Ginny - ja Ronin ystävät Hermione Granger ja Harry Potter."
Vetäisin henkeä äänekkäästi kuullessani punatukkaisen miehen lausuvan noin pitkän puheenvuoron pelkästään minulle, mutta onneksi kaikki luulivat sen liittyvän Harry Potterin kuuluisuuteen. Korostin vaikutelmaa katsomalla Potterin otsaa, johon tiedät-kai-kuka langetti kirouksensa.
Arthur esitteli minut muille. Olin hommannut heille liput kisoihin, koska halusin nähdä Arthurin. Yrittää löytää edes hatara polku hänen sydämeensä.
Vaikka sanoinkin, että se johtui siitä, kun Arthur pelasti veljeni pulasta.
Esitin osani varmaankin hyvin, ainakin luulen niin, ja jatkoin ennalta suunnittelemaani puhetta, sillä tiesin, etten muuten saisi järkevää sanaa suustani. Kysyin häneltä, löisikö hän vetoa matsista.
"Vai niin… antaa mennä sitten", Arthur sanoi.
"Mietitäänpä… kaljuuna Irlannin voitolle."
Totesin muka pettyneenä:
"Kaljuuna?"
Tiesin kyllä, ettei Arthurilla ollut suuria summia.
Kyselin muiltakin, löisivätkö he vetoa, ja ne kaksoset - olivatkohan nimet Frodo ja Goron - löivät vetoa.
Nauroin heidän typerälle, mutta toisaalta hauskalle valetaikasauvalleen, oikeastaan vain, koska halusin viivytellä Hänen luonaan kauemmin.
"Onko Bertha Jorkinsista kuulunut mitään?" Arthur uteli, kun istahdin ruohikolle hänen seuraansa.
"Ei hiiren vikinääkään", vastasin.
"Eikö sinusta olisi aika lähettää joku etsimään häntä?"
Niin Arthuria tuollainen kaikista huolehtiminen.
"Barty Kyyry hokee samaa, mutta meillä ei kerta kaikkiaan liikene ketään juuri nyt. Kas - siinä paha, missä mainitaan! Barty!"

Todella paha. Yksi lisää hidastamaan Hänen valloittamistaan.
Barty Kyyry oli ilmiintynyt kaikessa täydellisessä järjestyksessään aivan nuotion viereen. Hän sanoi etsineensä minua kaikkialta. Se tiesi minulle työtä, eli poistumista Arthurin luota.
Yritin vielä epätoivoisesti paljastaa salaista ministeriön projektia, kolmivelhoturnajaisia, mutta Kyyry keskeytti sen kiireesti ja seurauksena oli kenties vieläkin nopeampi poistuminen Arthurin luota.
"Nähdään myöhemmin", huikkasin estääkseni ääneni haikeutta kuulumasta.
"Te olette ylhäällä huippuaitiossa kuten minäkin - minä selostan."
Sanoin sen innoissani, vaikka olisin mieluusti vaihtanut koko ottelun selostamisen viiteen minuuttiin kahden Arthurin kanssa.
Minä ja Kyyry kaikkoonnuimme.
                        
                                                                               *****

Rynnistän pitkin portaita kohti huippuaitiota. Näen hänet taas. Tajuan kuitenkin, etten voi mennä hänen luokseen. On juonnettava ottelu.
"Ministeri - Valmista lähtöön?"
"Valmista heti, kun sinulle sopii, Ludo", ministeri vastasi rauhallisesti.
Loitsin itseeni äänenvahvistusloitsun.
"Hyvät naiset ja herrat… tervetuloa!  Tervetuloa neljännensadannenkahdennenkymmenennentoisen kerran järjestettäviin huispauksen maailmanmesaruuskisoihin...” Ääneni kaikui yli koko katsomon.
"Tämä on sinulle, Arthur", sanoin mielessäni, sillä kuiskauksenikin olisi melutus-loitsun takia kiirinyt ympäri stadionin.

                                                                                  *****

Kun Irlannin Lynch törmäsi maahan Bulgarian Krumin ovelan harhautuksen takia, kerkesin vilkaisemaan Arthuria.
"Hölmö!" hän sanoi ikään kuin minulle, jos niin ajatteli:
"Krum harhautti!"
 
                                                               *****

"IRLANTI VOITTTI", huusin.
"KRUM NAPPASI SIEPIN, MUTTA IRLANTI VOITTI - hyvänen aika, tuskinpa kukaan osasi odottaa tälläistä!"
Silloin katsoin sinuun, Arthur ja sinä huomasit minut. Hetken tuntui, että käsitit. Näitkö sen, mitä yritin viestittää?
 
                                                        Loppunäytös
 "Ludo?" Kolme neljännestä yli kaksitoista Arthur tuli luokseni.
"Sinulla oli kai jotain kerrottavaa minulle? Näin sen ilmeestäsi siellä aitiossa."
"Niin", vastasin vältellen suoraa katsekontaktia. Päässäni risteili erilaisia tapoja ilmaista syvä kiintymykseni Arthuriin.
"Loisto-ottelu se olikin, Ludo".
Hän onneksi antoi minulle lisäaikaa.
"Niin oli, Arthur"
Tuntuipa hyvältä käyttää nimeäsi ollessamme kaksin.
"Koskiko asiasi sitä?"

Ei, tämä ei ollut oikea hetki.

"Kyllä. Sinä voitit vetomme. Kaljuuna Irlannin voitolle, niinhän se oli?"
"Kyllä, Ludo".
Hänen silmistään, joihin katseeni eksyi, näin kuitenkin, ettei hän uskonut sen olevan vain veto. Hän oli jo nähnyt totuuden.
Ojensin hänelle kaksi kaljuunaa.
"Ota nämä", sanoin.
"Ei kai siinä näin hyvää kerrointa ollut?"
"Oli", vastasin, lisäten jälleen mielessäni:
"Mutta vain sinulle."
Hän otti kolikot ja lähti.
Loin häneen vielä yhden haikean katseen, kunnes hän katosi näkyvistäni.


Kaivoin rintataskustani kolikon.
Se oli juuri se sama, jolla Hän oli maksanut vetonsa.
"Mietitäänpä… Kaljuuna Irlannin voitolle", naurahdin synkästi.

[Susihukka]

Pakko myöntää etten odottanut tätä. Mutta tämä oli parempi kuin voisi kuvitella!

Aivan ihana paritus! En yleensä lue mitään Weasleyhin  littyvää, mutta pitäisi varmaan lukea useammankin kerran sellaisia. Ja Ludo... Olit kuvannut ficissä mainiosti "ylikasvaneen koulupojan oloisen" mietteitä.

Ihastuin myös tuohon kursivointijuttuun. Oli paljon mielenkiintoisampaa lukea, kun tämä olisi voinut tapahtuakin (vai mitä, en ole lukenut kirjaa piiiitkään aikaan).

Vetäisin henkeä äänekkäästi kuullessani punatukkaisen miehen lausuvan noin pitkän puheenvuoron pelkästään minulle, mutta onneksi kaikki luulivat sen liittyvän Harry Potterin kuuluisuuteen. Korostin vaikutelmaa katsomalla Potterin otsaa, johon tiedät-kai-kuka langetti kirouksensa.

Tässä oli nyt aivan jotain ylimaallisen ihanaa. "Noin pitkän puheenvuoron pelkästään minulle" <--- jotain aivan ihanaa ja fluffya. Piristi ihanasti rankkaa päivääni!
Loppu oli myös varsin ihana. Ja, kun viittasit selvästi, että Arthur tiesi, ettei kyse ollut suinkaan pelkästä vedosta. Olisit nyt Ludo ryhdistäytynyt!  

Tästä on harvinaisen vaikea saada mitään kritiikkiä. Kun on slashia niin... Joo. Ja, kiitos syntymäpäivä onnitteluista!

// Ou, ja pakko lisätä vielä, että tuo otsikko "Kaljuuna Irlannin voitolle", oli varsin mielenkiintoista. Siitä sai hyvän käsityksen, että tämä kertoi juuri Huispauksen MM- kisasta. (Tai siis mitä siellä tapahtui...  )

[Nukkemestari]

*Häpii kun synttäri sankari piti* 

Ajattelin, että Ludo tuntui kirjassa hiukan lapselliselta ja avuttomalta. Ajattelin, että tuollainen suhtautuminen rakastumiseen voisi olla hänen kaltaisempaa. Eikä sellainen "Arthur harrastetaan NC17 puuhia" *Nauraa jo itsekkin mitä selittää*

Sellasta fluffy pilveä oli ilmassa.


Kyllähän Ludon aika tulee vielä joskus.

[jossujb]

Aivan tökerön hyvä ficci, sanoisin häpeilemättä että ehdottomasti parhaimmistoasi. Ihailen suuresti helpon tuntuista, mutta silti jollain tapaa ihanan ammattimaista tapaasi kirjoittaa. Ja tuo Liekehtivän pikarin pätkien salakavala hyväksikäyttäminen on kerrassaan nerokasta. Silloin harvoin, kun olen aikaisemmin törmännyt ficceihin, joissa lainataan suoraan kirjasta ei se ole onnistunut puoleksikaan niin hyvin kuin tässä. Nuo repliikit eivät oikeastaan pompi silmään, muuten kuin tietysti kursivoinnilla.

Voin kuvitella Ludon todella ajatelleen Arthurista noin <3 Seuraavan kerran kun pikaria luen, niin en varmasti saa tätä ficciä pois mielestäni. Tällä kertaa en edes löydä mitään kritisoitavaa, en sitten yhtään mitään. Tämä oli minun mielestäni ehdottomasti vuoden helmi.

Kiitos.

T: jjb

[Nukkemestari]

jossu, sä olet mun enkeli *tippa silmässä*

[mayapple]

Mä luin tän joskus. En vaivautunut kommaan. Sit tutkin sun profiilias (käyttäjän viimeisimmät aiheet tai jtn ton tyylistä) tää ekana listalla. Oon vähän wtf oliko se sun kirjoittama. Mut siis pidin tästä mutta Nukkis rakas tietää kuinka laiska kommentoija osaan olla....

[Kuurankukka]

Kommenttikampanjasta hei! Kylläpäs oli yhtä aikaa sekä surullinen, että suloinen ficci! Toisaalta jäin kyllä elättelemään vielä toivoa sen suhteen, että Arthur ehkä tiesi Ludon tunteista ja ymmärsi tätä, muttei hienotunteisuudessaan sanonut mitään. Paritus oli samalla sangen mielenkiintoinen, en olekaan törmännyt tähnä ennen. Paritus oli silti luonteva, varsinkin kun se tapahtui juuri Ludolle ominaisessa ympäristössä, eli huispauskisoissa. Mukavaa, että nostit päähenkilöksi tällaisen tuntemattoman ja vähänkirjoitetun hahmon ja että annoit hänelle muunkinlaisen persoonan kuin Kyyryn mielistelijän.

Ludon pelkoihin ja toiveisiin oli helppo eläytyä, kieltämättä kävi miestä vähän sääliksi. Ludo oli valmis antamaan kaiken Arthurille aika vilpittömän oloisesti. Lopetus oli myös oivallinen, sillä se jätti pohtimaan tapahtuuko joskus tulevaisuudessa jotain, ilman että kummankaan kohtalo olisi mitenkään itsestäänselvä. Haikeat katseet on kans aina kivoja, hih. Minäkin tykkäilin muiden tavoin kirjasta otettujen repliikkien käytöstä, ne sopivat tilanteeseen ja ihan koko ficciinkin todella hyvin. Ludosta sai tässä paljolti samanlaisen kuvan kuin kirjassa, hän oli hassulla tapaa naiivi aikuiseksi velhoksi. Oli Ludo silti toisaalta suloinen. Vaikka rakkaus ainakin toistaiseksi yksipuoliseksi jäikin, ficci oli kokonaisuudessaan tosi hyväntuulinen, nopealukuinen ja mukava tunnelmapalanen, kiitos tästä! : )

[Paquette]

Kannattaa selvästi selailla Hormipulveria, ei olisi tämäkään muuten ehkä tullut vastaan. Tarina on sekä hauska, suloinen että surullinen. Harmi, että Arthur ei ilmeisesti tajua eikä jaa toisen tunteita. Ludon ajatukset on mainiosti ujutettu kirjan repliikkien lomaan, ja epätoivoinen ihastus todella välittyy. Aloitin juuri Liekehtivän pikarin lukemisen, ja tämä teksti varmasti tulee mieleen, kun pääsen maailmanmestaruuskisoihin saakka. Kiitos!

[Nukkemestari]

Kannattaa selvästi selailla Hormipulveria, ei olisi tämäkään muuten ehkä tullut vastaan. Tarina on sekä hauska, suloinen että surullinen. Harmi, että Arthur ei ilmeisesti tajua eikä jaa toisen tunteita. Ludon ajatukset on mainiosti ujutettu kirjan repliikkien lomaan, ja epätoivoinen ihastus todella välittyy. Aloitin juuri Liekehtivän pikarin lukemisen, ja tämä teksti varmasti tulee mieleen, kun pääsen maailmanmestaruuskisoihin saakka. Kiitos!

Haha, olipa hauska saada kommentti näin muutamaa kuukautta vaille kymmenen vuotta vanhaan tekstiini! Pidän kyllä tästä pikkuisesta tekstistä edelleen. Kiitos!

[Fiorella]

Voihan Ludo! Ei ole elämä helppoa, kun teinivuosien ihastus ei vaan ota kuluakseen ja kohde on jo tukevasti naimisissa ja miltei aikuisen lapsikatraan isä! 

Tämä oli nokkela ficci ja hyvin sidottu canoniin. Kuinka toisin voi kaiken nähdäkään, kun ei olla enää Harryn katsantovinkkelissä.

Olin hommannut heille liput kisoihin, koska halusin nähdä Arthurin.

No selvisihän se motiivi tämänkin anteliaisuuden takana. 

"Arthur, kuomaseni."
Olisinpa voinut sanoa jotain ihanampaa sinusta.

Voi tätä karvasta haikeutta. Ludon yritys oli kuitenkin miellyttävän lämminhenkinen.

Arthur ehkä tiesi Ludon tunteista ja ymmärsi tätä, muttei hienotunteisuudessaan sanonut mitään.

Kuurankukka edellä epäili vähän samaa, kuin mitä minullekin tuli mieleen. Tuli sellainen tunne, kuin Arthur olisi jo Tylypahkan aikoina koettanut vähän hillitä ellei jopa torjua "vanhan kunnon Ludon" innokkuutta...  Tai mistäs sen tietää. Arthur kuitenkin jätti kuin jättikin Mollyn kotiin tältä reissulta.  Tai sitten kenties Ludo ei tarjonnut Mollylle lippua omista salaisista syistään... Jaa jaa.