vihdoin ja viiemin tulee jatkoa. Nauttikaa <3
--
- Bella? Oletko siellä? kuului Charlien ääni eteisestä. Istuin Jacobin kanssa katsomassa televisiota, kun Charlie saapui olohuoneeseen. Istuin Jacobin sylissä, hänen kätensä olivat vatsallani. Hän ei viitsinyt edes siirtää käsiään pois, eikä minua pahemmin huvittanut nousta hänen sylistään.
- Niin mitä isä? kysyin laiskasti. Olimme olleet koko päivän La Pushissa lauman kanssa, ja se oli ollut uuvuttavaa, varsinkin minulle. Embryn ja Quilin irvailut olivat pitemmän päälle ärsyttäneet, viisi tuntia samaa läppää.
- Tahtoisin hieman jutella... hän sanoi, mutta lopetti huomatessaan, että makasin Jacobin sylissä, eikä tämä malttanut pitää käsiään kurissa.
- No jutellaan sitten, sanoin irrottamatta katsetta televisiosta. Silloin Charlie ei enää jaksanut olla kohtelias.
- Bella, tahdon puhua kahden kesken sinulle lapsesta. NYT. HETI! Charlie raivosi.
- Isä, Jacob on lapsen isä ja hän voi ihan hyvin olla mukana keskustelussamme, sanoin ja katsoin häneen ensimmäistä kertaa.
- Ei, ei voi. Oletteko kertoneet edes vielä Billylle koko asiasta? hän kysyi ja katsoi Jacobiin.
- Ei olla, kerrotaan varmaan huomenna, Jacob sanoi laiskasti, ikään kuin asia ei lainkaan kuuluisi Billylle. No, eihän se sinänsä kuulunutkaan, vain meille kahdelle.
- Bella, tule nyt tänne, tämä on tärkeää! Charlie huusi. Hänen ilmeensä kertoi, että hän aikoisi inttää loppuillan, jos en tulisi heti.
- Kulta, tulen kohta takaisin, sanoin ja annoin Jacobille pikaisen suukon. Nyt sitten suoraan kuuntelemaan Charlien huutoa.
- Bella, sanon tämän nyt kerralla. Tahdon, että teet abortin, Charlie sanoi. Hän ei uskaltanut katsoa edes minua silmiin.
- MITÄ? EN TODELLAKAAN TEE SITÄ! CHARLIE, TUO TODELLAKIN LOUKKAA TUNTEITANI! kiljuin hänelle kuin mielipuoli ja yritin lähteä, mutta hän esti sen.
- Bella, olet vasta kahdeksantoista, ja Jacob on kuusitoista! Etkö tajua, että teillä on elämä edessänne? Charlie kysyi.
- Niin, ja siihen elämään kuuluu vauva. En jaksa todellakaan kuunnella sinua, Charlie! kiljuin hänelle korkealla äänellä. Ryntäsin keittiöstä olohuoneeseen. - Jacob, lähdetään! sanoin kiireisesti ennen kuin juoksin eteiseen. Voi ei, ajattelin, kun tunsin maton liukuvan jalkojeni alla. Ihmettelin kuinka kauan kestikään, ennen kuin kaaduin, sillä en tuntenut Jacobin otetta lantiollani.
- Bella, rauhoitu, olet raskaana, etkä voi rynniä mielipuolisesti! Jake sanoi. Hän oli joutunut ilmeiseti syöksymään täyttä vauhtia Charlien edessä, jotten kaatuisi, sillä Charlien ilme oli todella hämmästynyt.
- Jacob? Miten helvetissä sinä pääsit noin nopeasti Bellan luo? Charlie hämmästeli.
- Salaisia kykyjä, Jake vastasi salaperäisellä äänellä ja iski silmää. Charlie näytti todella typertyneeltä.
- Jacob, lähdetään jo, sanoin hänelle heti, kun Charlie hiljentyi.
- Bella, miksi meidän pitää lähteä? Jacob kysyi, hän ei ilmeisesti ollut kuunnellut keskusteluamme kovin tarkkaan.
- Koska tuo niin kutsuttu isäni ehdotti, että murhaisin oman lapseni! vastasin kiljuen täysiä viimeiset sanat. Jacob näytti hämmentyneeltä.
- Hän ehdotti MITÄ? hän tajusi asian. - Saatanan sika, sinua ei uskoisi isäksi! Jacob huusi Charlielle päin naamaa, ja me lähdimme. Hänen kätensä tärisivät hieman, mutta autolle päästyämme hän rauhoittui. - Miten hän saattoi ehdottaa sellaista? hän jupisi itsekseen.
- Nii-in, sanopa muuta, vastasin itsekseni puoliääneen. Olin järkyttynyt, luulin että Charlie ei ikinä voisi edes ajatella sellaista.
***
- Jacob, eikö sinun pitäisi olla vielä Swaneilla? Billy kysyi ennen kuin huomasi minut. Olimme juuri saapuneet Blackeille aikomuksenamme syödä jotain. - Ai Bellakin tuli?
- Billy, meidän täytyy kertoa sinulle jotain, Jacob aloitti.
- Mihinhän se mahtaa liittyä? Billy kysyi, hänellä taisi olla kiire katsomaan peliä.
- Et tule ilahtumaan tästä.. Jacob yritti sanoa. Huomasin hänestä, että hän ei saisi sanottua sitä ääneen, joten minun piti tehdä se.
- Billy, olen raskaana, sanoin ja näin, kun hänen ilmeensä vaihtui yllättyneestä raivostuneeseen.
- MITÄ? EI HELVETTI, MITÄ TE OLETTE TEHNEET! Billy alkoi karjua, mutta Jacob ei antanut hänen jatkaa.
- Isä, ei auta lainkaan, että alat karjua samaa asiaa kuin Charlie, hän sanoi ja kääntyi kävelläkseen huoneeseensa, mutta Billy ei sallinut sitä.
- Ulos talosta. Heti! hän huusi. Jacob näytti todella typertyneeltä, aivan kuin häntä olisi lyöty kasvoille.
- Isä, mitä helv-, hän aloitti, mutta Billy ei antanut hänen jatkaa.
- Ulos. Minun. Talostani! hän karjui ja osoitti ovea.
- HELVETILLINEN SIKA! Jacob aloitti, mutta aloin kiskoa häntä ovea kohti.
- Kulta, älä aloita tuota, sanoin hänelle samalla, kun kiskoin häntä.
- Mitä helvettiä me nyt tehdään? kysyin Jacobilta päästyämme ulos. Ilma alkoi jo viiletä, ja ilman Jacobia minulla olisi ollut todella kylmä.
- Nukutaan nyt autossa ja keksitään aamulla jotain, jooko, kulta? Jacob kysyi.
- Kai se on viisainta, sopertelin hänelle samalla, kun yritin tajuta tilanteen. Helvetin helvetti, ei kotia...
***
- Oi kulta totta kai se sopii! Tietenkin voit muuttaa luokseni milloin vain! Ja Jacob voi tietenkin tulla mukaan! Renée intoili puhelimessa. Olimme Jacobin kanssa päättäneet soittaa äidilleni ja kysyä, jos voisimme mennä hänen luokseen. Ja olin varma, ettei hän riemastuisi siitä, kun kertoisin, että olin raskaana, mutta mitä muutakaan muka voisin tehdä.
- Raskaana? Ole kiltti ja sano, että tämä on surkea vitsi, Bella, Renée pyysi kertoessani hänelle, että minusta tulee äiti. Olimme kävelyllä rannalla ensimmäisenä päivänämme Jacksonvillessä Jacobin kanssa.
- Ei, äiti, vaan täyttä totta, vakuuttelin hänelle. - En kyllä tiedä tulevaisuudesta yhtään mitään, mutta kai kaikki järjestyy...
- Kulta, älä huoli, minä autan sinua kyllä, Renée sanoi halatessaan minua. - Mutta ettekö käyttäneet.. . Voi ei, Renéen seksivalistusta luvassa.
- Ei ensimmäisellä kerralla, ja kun vahinko on jo tapahtunut, niin älä ala valistamaan, jooko? keskeytin Renéen. - Menen Jaken luo, sanoin ja lähdin rannalta. Matkalla talolle mieleeni tuli, että mitä tosiaan tekisin lapsen kanssa. Jacob ja minä emme olleet töissä, ja hän oli vasta ylä-asteella ja minä lukion toisella luokalla. Voi luoja.
***
Jacksonvillessä oli helppo elää. Ennen kuin huomasinkaan, kolme kuukautta oli kulunut kuin siivillä. Charlie oli yrittänyt viime aikoina soittaa, mutta olin edelleenkin raivoissani hänelle. Olimme suunnitelleet Jacobin kanssa jo tulevaa, hän hoitaisi ensinnä koulunsa loppuun ja tekisi töitä autokorjaamolla, ja minä kävisin lukion toisen luokan ensin loppuun ja menisin sitten töihin jonnekin. Kaikki järjestyisi jotenkin.
Tänään oli ultraääniaika, ja Jacob odotti sitä kärsimättömänä. Hänen koulustaan kaikki olivat jo kuulleet lapsesta, sillä Jacob ei ollut malttanut pitää suutansa kiinni. Lauma tiesi kaiken kaikesta, Seth, Quil ja Embry tahtoivat kummeiksi. Minulle koko asia oli muuten aivan sama, mutta tahtoisin, että Angela olisi myös kummi, hän oli sentään ainoa ystäväni.
- Neiti Swan, odotatte tällä hetkellä kaksosia ja olette neljännellä kuulla, koppavan näköinen lääkäri töksäytti. Kaksoset. Kaksoset. KAKSOSET! Yhdenkin vauvan kanssa tulisi olemaan vaikeaa, entä sitten kahden? Aloin panikoida. Mitä kaikkea voisikin mennä pieleen? Ilmeisesti Jacobkin huomasi sen.
- Kulta, ei mitään hätää, ei mitään hätää, älä panikoi, hän rauhoitteli minua, mutta en voinut rauhoittua. Emme ikinä tulisi pärjäämään. Tuntui etten saanut henkeä...
***
- Kulta, saa olla viimeinen kerta, kun säikytät minut noin! Jacob "uhkaili" minulle ajaessamme kotiin sairaalasta. Hän oli ollut huolesta sekaisin, koska olin pyörtynyt kuultuani kaksosista, ja nyt hän kyseli kahden minuutin välein oloani. Kotiin tullessamme Renée hössötti tapansa mukaan, mutten jaksanut kuunnella häntä, sillä Charlie oli lähettänyt kännykkääni viestin. Itseasiassa hän oli lähettänyt sen yöllä, kun Jacob oli luullut minun nukkuvan. Olin miettinyt sitä koko päivän ajan.
Bella, ole kiltti ja lue tämä. Kaipaan sinua kovasti. Tule takaisin kotiin, mikään ei ole kuin ennen. En kestä enää päivääkään yksin, en halua menettää tytärtäni. Pyydän anteeksi sitä, mitä sanoin, minun ei todellakaan olisi pitänyt sanoa niin. Palaa kotiin, Bella!
***
Olin kaivannut Forksia. Ennen pidin siitä ainoastaan Edwardin vuoksi, nykyään se oli huonoin juttu, mutta kaipasin Forksin raikkautta, vihreyttä, sadetta... Phoenix oli ollut unelmakaupunkini ennen, ennen kuin minulla oli Jacob. Olin oikeastaan varma, että lähtisin Forksiin, mutta en tiennyt, miten sanoa se Renéelle. Hän ei ottaisi asiaa hyvin vastaan.
-Öh, äiti? Tuota... aloitin. Tämä ei tulisi onnistumaan.
- Näytät siltä, että tahdot sanoa jotain tärkeää, kulta, Renée totesi nähdessään kasvoni kohottaessaan katseensa kirjastaan.
- Niin, oikeastaan. Minä... kaipaan Forksia. Ja tahdon muuttaa takaisin... Sanoin viimeisen lauseen hiljaa, seuraten, miten äidin ilme muuttui hämmästyneeksi.
- Luulin, että vihaat Forksia! Luulin, että Edward-, Renée oli aloittamassa kirouksensa Edwardia kohtaan, sillä hän vihasi häntä koko sydämestään.
- Ei, Edward ei liity tähän mitenkään. Sinä et siis saa kohtausta siitä, että muutan, joten menen nukkumaan, sanoin, suukotin häntä poskelle ja lähdin. Edwardin nimi sai minussa aikaan raivoa. Niin, Edward... Hän oli satuttanut minua, ja nyt minua ällötti pelkkä ajatuskin vampyyreista. Pelkkä muistokin heidän kylmistä, kivikovista käsistään, ällöttävän täydellisistä kasvoista. He olivat luotuja tappamaan, luotuja satuttamaan. Tuottamaan kipua, elämäntehtävänä murhata viattomia. Vaikka hän oli tappanut monia ihmisiä, se ei ollut mitään verrattuna siihen kipuun, mitä hän oli minulle aiheuttanut.
Hän oli repinyt sieluani palasiksi. Hän oli viiltänyt jokaista palaa tuhansia kertoja.
Kun hän oli jättänyt minut, olin ollut kuin horteessa monta päivää. En ollut syönyt, en juonut, en nukkunut, en itkenyt, en ajatellut. Ja viimein, kun Charlie olut tullut puhumaan minulle, en ollut enää kestänyt.
Ryntäsin autolleni, ja ajoin kuin mielipuoli La Pushiin. Tahdoin tappaa itseni. Hyppäisin kalliolta kylmään veteen. Jos putous ei tappaisi minua, hukkuisin. Ja viimein minua ei olisi.
Jos elämä on antanut lahjaksi unelman, joka ylittää mahdolliset odotukset, on kohtuutonta surra sen päättymistä. Ehkä, mutta jos se unelma repii sielua, polttaa sydäntä, viiltää sisimpään syviä viiltoja, niin voi olla onnellinen sen päättymisestä.
Viimein seisoin kallion reunalla. En ajatellut enää mitään muuta kuin, että kohta kaikki olisi ohi. Kukaan ei voisi enää satuttaa minua. Olin jo hyppäämäisilläni, kun kuumat kädet tarttuivat minuun yhtäkkiä. Jacob huusi minulle siitä, mitä olin tekemässä. Bella? Mitä helvettiä luulet tekeväsi? En kestänyt enää. Purskahdin itkuun. Nyyhkytin Jacobin paljasta ylävartaloa vasten kauan.
***
- Bella? Miksi et enää puhu? Miksi olet pelkkä synkkä kuori? Miksi sinuun sattuu? Jokainen Jacobin kysymys satutti minua. Hän tahtoi tietää, miksen tahtonut enää elää.
- Edward, Pelkkä nimi satutti minua enemmän kuin mikään, - ...jätti, Hän oli jättänyt minut. Sitä en pystynyt käsittämään. - ...minut. Kaikki ne valheet. Hän ei halunnut minua. Hän oli pelkkä kiero, kaksinaamainen murhaaja. Kun sain sanottua tuon mahdottoman lauseen, Jacob raivostui. Hänen vartalonsa tärisi ja hän muuttui sudeksi. Normaali ihminen olisi kai säikähtänyt sitä, olisi ollut järkyttynyt ja peloissaan, mutta kipu oli turruttanut kaiken minussa. En enää tiennyt, miksi minun pitäisi pelätä? Ei minuun kuitenkaan voisi sattua enää enempää. Ruumiillinen kipu ei olisi mitään tähän verrattuna.
Jacob-susi näytti raivostuneelta. Pian se juoksi metsään, ja olin näkevinäni sen ilmeessä järkytystä. Vajosin jälleen samaan horteeseen, missä en enää tuntenut kipua.
***
- Bella... Sinä näit mitä tapahtui päivällä, kun puhuit siitä... verenimijästä, joten olen sinulle selityksen velkaa. Jacob oli ilmestynyt viereeni. En ollut edes huomannut, että oli tullut yö. Sama se, mikä vuorokaudenaika olisi. - Hyväksyit vampyyritkin, ja... rakastit niitä, joten hyväksy meidätkin, ole kiltti. Ole kiltti, Bella, olet minulle niin tärkeä.
En käsittänyt lainkaan, mistä Jacob puhui. Ajattelin vain tulevaa kuolemaani. En jaksaisi elää enää päivääkään tässä tuskassa.
- Bella? Vastaa, ole kiltti! Jacobin äänensävy oli jotenkin aneleva.
- Niin, mitä? kysyin häneltä.
- Bella, hyväksytkö meidät? Pidätkö meitä hirviöinä? Emme me ole hirviöitä! Olemme luotuja olemaan tälläisiä koska... vampyyreja on olemassa, Jake alkoi selittää jotain, mutta en jaksanut välittää.
- Niin, ketkä minä hyväksyn? En käsittänyt lainkaan mitä oli tapahtunut. Olin varmasti seonnut.
- Ihmissudet. En enää kestä katsella, kun sinä kidutat itseäsi niiden loisten vuoksi.. En kuullut loppuun asti, mitä Jacob sanoi, sillä en enää kestänyt. Aloin itkeä, enkä välittänyt enää mistään.
***
Synkkyyteni jälkeen Jacob lohdutti minua aina, kun tarvitsin apua. Hänen kanssaan olin onnellinen jälleen. Opin vihaamaan vampyyreita, luonnottomia, kylmiä, sieluttomia murhaajia. Enää en sietäisi Edwardia, en enää koskaan.
-------------
Kunniaa Tuhisijalle joka on uskollisesti kuunnellut mun angstailujanija betannut tän <3
Nii, mul o ollu täs kaikenlaista nii o menny aikaa, ja ei oo kunnon isnspistäkää ollu, niinku kaikki varmaa huomaa, loppu on paljon parempaa tekstiä ku yöllä tuli inspis.
Kommentteja?