Name: Kun et enää huomaa
Author: Hudith
Raiting: K-11
Genre: Angst, Deathfic, little One-Shot.
Pairing: Pansy/Draco
Varoitukset: itsetuhoisuus
A/N: Täytyy nyt sanoa, että pidän itse tästä melko paljon.
Toivottavasti myös te pidätte ja toivoisin oikein paljon, että kommentoisitte, koska se olisi minulle todella tärkeää![size=150]Kun et enää huomaa[/b][/size]Tyttö kävelee kostealla kevään nurmella. Mustat hiukset ovat sateen kastelemina liimautuneet kiinni kasvoihin ja vartalossa tuntuva kylmyys on tuulen syytä. Tai ei hän täysin halua syyttää tuulta kylmyydestä, ei se ole siihen yksin syyllinen.
”Niin kuin minä sinua rakastin, niin kuin minä yritin ja yritin, että sinäkin voisit rakastaa minua.
Kuusi vuotta minä yritin, mutta nyt vasta tajusin, että yrittäminen oli turhaa. Et sinä ketään rakasta senkin sydämetön paskiainen.”
Muistan äitini sanat ensimmäisenä koulupäivänä, kun äiti supatti ne salaisesti korvaani ennen kuin minun oli aika lähteä isän kanssa juna-asemalle:
”Draco Malfoy on nimi jota sinun tulee rakastaa, ja sinun nimesi on se, jota sinun on saatava Draco Malfoy rakastaman. Silloin sinun tulevaisuutesi on turvattu.”
En silloin täysin ymmärtänyt mitä äitini noilla sanoilla tarkoitti, vaan kuinka olisin voinutkaan? Olin pieni, vasta 11-vuotias untuvikko, miten minä olisin saattanut ymmärtää?
Aloitin koulun ja pidin äitini lausumat sanat mielessäni. Tapasin sinut Draco ja me kuuluimme samaan tupaan, mutta en silloin vielä tahtonut edes ajatella sinua... olit vain iljettävä poika, joka oli täynnä poika-basilleja.
Vasta toisena kouluvuotena aloin ymmärtää, mitä äitini oli tarkoittanut.
Minä opin rakastamaan sinua, minä halusin rakastaa sinua. Olit kaikkea sitä mitä äitini aina sanoi arvostavansa- kunnianhimoinen ja oman arvonsa tunteva. Niistä ominaisuuksista myös minä pidin.
Minä rakastin sinun nimeäsi, mutta kuten monissa asioissa, myös tässä oli omat vastoinkäymisensä.
Vaikka minä rakastin sitä nimeä, sinua, koko pitkän kouluaikani, se nimi ei rakastanut minun nimeäni, minua.
Lannistumatta kuitenkin yritin vangita sinun huomiosi omalla viehätysvoimallani, aina tähän hetkeen saakka…Tytön kyyneleiden täyttämät silmät tuijottavat sillalta alas tyhjyyteen. Valkoiset kädet hiplaavat kaavun märkää ja pehmeää kangasta ja toinen kämmen hakeutuu kaavun taskuun.
Sininen pienen pieni pullo tulee esiin piilostaan ja tyttö kääntelee sitä käsissään, peläten kuitenkin katsoa siihen.
”En halua olla missään tekemisissä kanssasi lehmä!” Oi kuinka se poika tietäisi kuinka tuohon pieneen olentoon nyt sattuukaan.
Sanat kaikuvat surullisen tytön muistissa, yhtä selvänä ja tuoreena kuin ne olisi juuri sillä hetkellä hänelle huudettu. Hän yrittää epätoivoisena ravistaa ne pois mielestään, mutta yhtä kuin oman nimen muistaminen, sanat pysyvät hänen mielessään.
Kylmä tuuli iskeytyy valkeisiin kasvoihin ja kirvelyttää kosteita silmiä. Tyttö on kuin Lumikki mustine hiuksineen ja valkeine, kuulaine ihoineen.
Käsi puristautuu sinisen pullon ympärille ja toinen käsi kierittää pienen korkin auki. Korkki tipahtaa pois kosketuksesta, alas märälle ja likaiselle puupinnalle.
Pelkoa ei ole, se on jo haihtunut. Ei ole enää mitään syytä miksi olla täällä joten pelko siitä, että menettäisi jotakin tärkeää, on tytön sisimmässä olematon.
”Mutta Draco, minä luulin…”
”Luulit väärin! En saata uskoa, että oikeasti kuvittelitkaan jotakin sellaista!”Toinen käsi puristautuu nyrkkiin värjäten rystyset vaaleiksi, kun tuttu kylmä ääni vaeltelee läpi muistin.
Vesipisaroita valuu kasvoja pitkin alas leualle ja siitä kaulaa pitkin, jättäen olemattomia vanoja jälkeen.
Käsi, jossa tuo sininen pieni ja kuolettavan kaunis pullo lepää, kohoaa ylöspäin. Vartalo vavahtaa kerran, mutta käsi jatkaa päättäväisenä matkaansa ylöspäin. Yhtä päättäväisenä kuin tytön katse, jää käsi paikoilleen, kun pullon kylmä suu pysähtyy koskettamaan tytön huulia.
Silmät sulkeutuvat ja jäävät odottamaan.
Vielä kerran, yksi henkäys kevään kosteaa ilmaa keuhkoihin. Keuhkot täyttyvät raikkaan kostealla ilmalla ja tyttö toivoo, että ihana kevään tuoksu voisi seurata hänen mukanaan.
”Tämä on sinun maljasi!”Käsi kohoaa hieman lisää ja tummansininen, kevyen kevyt neste laskeutuu tytön pehmeiden huulien välistä kielelle. Pakottava tarve ottaa tukea jostakin tuntuu sietämättömältä.
Pieni sininen lasipullo laskeutuu sirosta kädestä ja kolahtaa kovalle, sateen kastelemalle puupinnalle.
Se jää lepäämään siihen ja kuin anovasti seuraa pyytäen, sen vierelle laskeutuu kohta hento ja eloton ruumis.
”Hyvästi Draco, et tiedä mitä juuri menetit…”**************************************************************************
A/N: Voi tätä angstin määrää
