// Alaotsikko: S, Cho Chang, 12+ virkettä
Kirjoittaja: sugared
Beta: Juulia
Ikäraja: S
Paritus: viittaus Cho/Cedriciin
Genre: angst
Varoitukset: Ficissä harjoitetaan itsensä kuristamista tai sen yrittämistä. :---D
A/N: Tämä ficlet osallistuu siis 12+ virkehaasteeseen hahmolla Cho Chang (o rly). Kirjoittaminen oli jokseenkin ahdistavaa, ja lähes joka toinen sana aiheutti itkua ja hampaiden kiristelyä.. Idea lähti liikkeelle siitä, että halusin käsitellä Chota jotenkin muuten kuin ärsyttävänä itkupillinä tai kauniina kikattajana. Minusta on hassua, miten Chon tunteet Cedricin kuoleman jälkeen ohitetaan olankohautuksella, ja Harry ja kumppanit vielä ihmettelevät, miksi tyttöparka pillittää jatkuvasti...
Tukehtumisleikki
Happi on elämän perusedellytys, ja Cho Chang tiesi sen ryhtyessään pidättämään hengitystään sinä syyskuisena aamuna. Hän pidätti hengitystään ja odotti säkenöivän violettia esirippua, joka laskeutuisi hänen ja todellisuuden väliin järkkymättömänä ja läpitunkemattomana. Sekunnit punoutuivat yhteen loputtomaksi helminauhaksi sillä aikaa kun valkeneva aamu heitti varjoja ruusukuvioiselle seinäpaperille. Hopeoidut sirpaleet tuikkivat hämärässä, ilkkuivat ja muistuttivat Chota siitä, että peilissä näkyi enää yksi. Hän toivoi, että se sama kirous, joka oli kaatanut Cedricin, pyyhkisi hänetkin olemattomiin.
Mustat hiussuortuvat liimautuivat niskaan ja valuivat tyynylle elottomina ja sotkuisina. Cho piti silmiään tiukasti kiinni, mutta lohdullisen pimeyden sijaan hän näki valoa, kultaisen auringon, joka nousi taivaanrannasta kuin kotelostaan kuoriutuva perhonen. Oli hämmentävää, että vaikka hänen sydämensä oli käpristynyt kokoon kuukausia sitten, se jaksoi yhä sykkiä. Valo siivilöityi pihlajan oksiston läpi, pian äiti koputtaisi oveen, astuisi sisään ja avaisi ikkunan – raitista ilmaa, ja hän halusi vain tukehtua. Pian olisi aika nousta ylös, herätä uuteen päivään ja valuttaa hunajaa aamuteehen. Cho raotti luomiaan ja vilkaisi herätyskellon sekuntiviisaria, joka matkasi verkkaisesti värähdellen tutulla ympyräradallaan: vauhtia, viimeinen kierros, vielä jaksaa! Näkymättömät kädet kiristivät otettaan hänen kaulansa ympärillä, ikuinen uni väreili silmäkulmassa tummana ja samettisena. Suuren menetyksen aiheuttaman tuskan ja murheen käsittelyyn ohjaava kirjapino kasvoi korkeutta hänen yöpöydällään, päällimmäisenä kovakantinen ja alakuloisen sinisävyinen opas, joka kehotti jo ensimmäisessä lauseessaan
hyväksymään menetyksen. Mutta miten hän voisi hyväksyä sen, että hänellä oli rakastamastaan pojasta jäljellä enää mauton onnittelukortti, tyhjä suklaarasia ja särkynyt sydän?
Ikkunan takana maailma muuttui harmaaksi, vaaleanpunaiset seinäruusut hukkuivat harmauteen, harmaa hiipi hänen vuoteelleen ja peitteli hänet. Ne kolme minuuttia, joiden jälkeen hänen ei enää koskaan tarvitsisi ajatella, tuntea tai surra, venyivät hämärässä makuuhuoneessa ikuisuudeksi. Cho oli sairas ikävästä ja pian hän olisi kuollut – "kuollut pitkällisen sairauden uuvuttamana" lukisi kuolinilmoituksessa. Viikko sitten äiti oli istahtanut hänen sänkynsä reunalle ja kysynyt, mitä oli tapahtunut hänen elämänilolleen, hänen korpinmustien hiustensa syvälle kiillolle, hänen hehkuville omenaposkilleen: hän ei tiennyt. Hän tiesi vain, ettei hänen sydämensä lyönyt enää yhtä kiivaasti kuin ennen ja varsin pian se pysähtyisi kokonaan. Hän kuvitteli itsensä pieneen, kiikkerään venhoon Tuonelan virran tummiin kuohuihin ja nipisti silmiään tiukemmin kiinni.
Näkisivätpä he minut nyt, Cho mietti ja purskahti nauruun. Hän löi kädet suulleen, mutta oli jo liian myöhäistä: hänen keuhkonsa ahnehtivat happea, ja enkelinkirkkaan valon sijaan ruusunpunainen makuuhuone kylpi kullansävyisessä aamuhämärässä. Cho painoi kallankalpeat kasvonsa tyynyyn ja nyyhkytti tukahtuneesti: hänen ruumiinsa oli jälleen kerran tehnyt hänelle kepposen,
pettänyt hänet. Tyttö hieroi kyyneleistä poskeaan tyynyyn ja itki kaikkien niiden suloisten unelmien perään, jotka yksi ainokainen hengenveto oli saanut haihtumaan olemattomiin. Cho nousi ja jäi tuijottamaan likaiseen ikkunaruutuun heijastuvaa kuvajaistaan, joka vastasi katseeseen viattomana ja ihmeissään. Hän tarttui kolhuisiin kultakehyksiin ja nosti peilin takaisin paikoilleen vaatekaapin oveen – nyt hänen peilikuvansa oli yhtä rikki ja hämmentynyt kuin hänkin.
*****
A/N:2 ja tässä lista haasteen sanoista :>
elämä, violetti, aamu, sirpale, kirous, sotkeutua, hämmentää, pihlaja, hunaja, viimeinen, uni, kovakantinen, kortti, harmaa, kolme, sairas, tietämätön, kiivas, vene, nauru, valo, kepponen, suloinen, viattomuus, kaappi