Juuh, eka valmis ficcini, jossa on aikas paljon auttanut Tuhisija, ja inspiksenä on ollut myös Kotitonttu, kiitokset teille *superhaliiiii*
Teksti on sekavaa, ja kaikkea, eka ficci ja yöllä kirjoitettu x)
Nimi: Taivas keskellä helvettiä
Kirjoittaja: Mutanttiorava
Fandom: Twilight, Houkutus
Genre: angst, (hurt)
Ikäraja: K-11
Varoitukset: Huumeita, raiskaus
Disclaimer: Houkutus ja sen hahmot kuuluvat Stephenie Meyerille
Beta: Tuhisija joka meinas unohtaa olevansa beta
Summary: Kun Jacob ja Edward olivat jättäneet Bellan, Bella löysi Seattlesta ei-niin-hyviä ystäviä.
A/N: Kirjotin tän yöllä inspiksen iskiessä, olin kattokaas vähän sairaanakin ettää ;DD Kuvailua ei ole paljoa, johtuen siitä etten malttanut jäädä kuvaileen, ja jos sitten alan kuvailemaan tarinoitani, niin niistä tulee tyhjänpäiväsiä jaaritteluja ku unohdan sen juonen.. o__O Tekstikin on sekavaa, mutta koittakaa ymmärtää, tää on vasta eka ficci.
Mutta pidemmittä löpinöittä;
***
Kuolen. Nyt minä kuolen. Edes... hän ei ollut saanut minua kuolemaan. Hän jätti kitumaan. He saivat minut kuolleeksi. Elämäni tärkeimmät ihm- ei, eivät he olleet ihmisiä. Elämäni tärkeimmät satuolentoni. Poissa. Kumpikaan ei halunnut minua. Kumpikin hylkäsi. Ja nyt olen yksin, aivan yksin ilman ketään, johon luottaa. Sydämeni oli revitty palasiksi, hakattu, runneltu, poltettu. Siltä se tuntui. Ja nyt, nyt tekisin sen, mitä olin aina ajatellut tekeväni. Aina ennen kuin koin suuren rakkauteni. Ei, suuret rakkauteni.
Olin Seattlessa pyoli yhdeltä yöllä etsimässä narkkarijengejä. Eteeni sattui juuri sopiva jengi, aineissa olevia miehiä ja naisia, joilta saisi varmasti viinaa ja aineita. Pulloja oli paljon, piikkejä - yritin olla oksentamatta ja onnistuinkin siinä - lojui missä sattuu. Sieltä saisi varmasti aineita. Vein autoni parkkiin läheisen kauppakeskuksen viereen ja kävelin joukkoa kohti. Jostain täytyi kai aloittaa.
- Jätkät, olisiko teillä viinaa ja aineita? aloitin hiljaisesti. Kaksi isoa köntystä katsoi minua. Heidän katseensa viipyivät vartalossani kiusallisen pitkän ajan.
- Oih, tokihan meillä nyt aina sinunlaisellesi tytölle on tarjota! toinen miehistä sanoi, kunnes sai lyönnin naamaansa.
- Tom, älä unohda, että olet minun kundini! Et vokottele tuollaisia, hän vilkuili minua ja kun ei keksinyt tarpeeksi loukkaavaa ilmaisua, hän sanoi: angstilutkia. Hän sylkäisi sanat suustaan. Angstilutkia. Voi, jos olisin vam- ei, en saanut edes ajatella sitä.
- Peter, saat paljon parempaakin! Esimerkiksi minä olen juuri sopivan kuuma sinulle! joku todella halvan näköinen huora sanoi toiselle miehelle, joka yhä katseli minua.
- Ei teillä sitten ole mitään? Tehdään diili, isäni on poliisi, kaikki katsoivat minua kuin kulkutautista, te annatte minulle aineita, ja minä huijaan häntä. Ette jää tietyillä alueilla kiinni, ehdotin, ja käteeni tyrkättiin ruisku täynnä heroiinia ja vodkapullo. Ah, täydellistä.
Se tunne oli huumaava. Juuri niin, huumaava. Pupillini olivat neulanpään kokoiset, ihoni tuntui todella nihkeältä, mutta se tunne, ah. Pystyin jopa ajattelemaan häntä ilman tuskia. Hänen ääntänsä, hänen täydellistä vartaloaan, hänen ihania kasvojaan, kultaisia silmiä, täydellisen pehmeitä huulia vasten omiani. Hänen ihanaa soittoaan, lauluaan, hiuksiaan, vaatteitaan, tuoksuaan.. Kaikkea, mitä mieleeni vain tuli Ilman, että se sattui. En tuntenut sydäntäni enää, se oli kai poissa. En tuntenut enää tuskaa, vain tämän ihanan hyvän olon tunteen. Ei enää kipua missään.
Ja sitten hukuin pimeään.
Kipu, se palasi. Se tuntui kaikkialla.
Helvetillinen kipu käsissä, jaloissa, kasvoissa... Ja ei, se ei voinut olla totta... Peter oli raiskannut minut. Vaatteeni lojuivat vieressäni, ja puin ne päälleni niin nopeasti kuin vain voin. Näin olevani jossain helvetin puskassa, kunnes kaikki sumeni jälleen.
Ja kipu hävisi, kun tunsin piikin lävistävän ihoni. Ah, heroiinia..
Vaivuin jälleen haaveisiini. Näin voisin jatkaa ikuisuuksiin.
***
- Bella, sehän se sinun nimesi oli, seksipommi, joku Tomin ällöttävä ystävä soperteli.
- J-joo, sshehän she onnh, takeltelin hänelle takaisin.
- Kokeiles tätä, kultapieni, niin pääset taivaisiin, hän sanoi ja laittoi käteeni todella pieniä murusia. - Microdoteja, kultapieni. Näet pian ihmeitä, hän sanoi ja naureskeli. Vihasin kuulla heidän nauruaan. Mutta LSD oli sentään LSD:tä, voisin todellakin päästä taivaisiin. Otin pillerit ja vaivuin maailmoihini.
Näin hänet. Hän makasi vieressäni sängyllä ja... Mitä helvettiä? Tämä sattui! Ei, ei, ei... Kipu viilsi sydäntäni tai pikemminkin elintä, joka vain pumppasi ja pumppasi nopeaa tahtia. En enää vaipunut maailmoihini, se sattui liikaa, kunnes tunsin, että minua pistettiin. Suonensisäistä heroiinia. No, ainakin kipu loppui. Niin, se loppui, ja tajusin Tomin kaverin kantavan minua syrjään, repivän vaatteeni pois ja...
Se ei sattunut. Ihana ihmeaine esti kivun, joten minä vain makasin maassa ilmeettömänä. Tunne oli outo, tuntui hyvältä vaikka jokin likainen, oksettava huumehöyryinen pedofiili raiskasi minua. Ja sitten.. Näin hänet. Se oli mahdotonta, tiedän sen, mutta näin hänet. LSD-kokeilustani oli jo aikaa, olin ollut sen jälkeen ties kuin kauan heroiinihuuruissa, ja hänet tunnistaisin mistä vain.
- Edward, rakas, aloitin, mutta en päässyt loppuun, kun näin Edwardin tappavan ahdstelijani.
-Älä huoli, rakas, kaikki järjestyy kyllä, hän kuiskasi korvaani. - Palaan pian, hän sanoi ja lähti. Kesti korkeintaan kolme sekuntia, kun hän tuli jo takaisin. Hän oli käynyt hakemassa minulle vaatteita ja puki ne nyt päälleni. -Kulta, me menemme nyt meille. Olet aika pahasti aineissa ja hirveässä kunnossa. Carlisle ei tiedä, että olen täällä. Ensiapupolille emme nyt oikein voi mennä, Charlie tappaisi minut, Edward puhui samettisella äänellään, enkä tajunnut mistään mitään. Heroiinihuuruissani olin hänen sylissään, voisivatko asiat olla paremmin? Kyllä, kyllä voisivat, mutta keskityin vain tähän hetkeen, Edwardin komeihin kasvoihin, jotka näyttivät todella surullisilta. Hänen janoiset silmänsä olivat mustat, ja hänen kovat käsivartensa allani tuntuivat ihanilta, turvallisilta.
- Edward, oletko varmasti siinä, enkä minä ole vetänyt LSD:tä tai hypännyt kalliolta? kysyin, ja Edward synkistyi.
- Milloin sinä olet alkanut hyppimään kallioilta? Ja milloin ylipäätänsä aloitit tämän koko typerän huumesotkun? Edwardin ääni oli niin vihainen, että se kuulosti viisi kertaa ihanammalta kuin hänen normaali äänensä.
- En tiedä.. Ajantaju jotenkin katosi, ja sitten-
- Löysit itsesi huumediilerin raiskattavana? Bella, miksi, oi miksi? Äläkä vain sano että minun vuokseni, hän sanoi vihaisella, ihanalla äänellään.
- Edward, puhu jostain muusta. Ihan sama mistä, kunhan vain kuulen ihanan äänesi, sopertelin hänelle.
- Bella kultapieni, tulet kuulemaan sitä ihan liikaa seuraavina päivinä. Carlisle ja Charlie pitävät siitä huolta, hän vastasi, ja minä muistin jälleen kaiken. Charlie? Voi ei, olin unohtanut hänet! Typerää.
Edward laski minut mustalle sohvalleen, hän oli huomaamattani jo juossut heidän upealle talolle, ja soitti Carlislelle. Kun hän selitti tilanteen, minä nautin olostani, heroiini tekee onnelliseksi, mutta tuo ongelmia, pahoja ongelmia.
- Edward, mistä tiesit missä olin? kysyin häneltä hänen hoidettua vammojani, joita en luojan kiitos vielä tuntenut.
- Olin tulossa takaisin. En kestänyt ilman sinua, olin kuolla surusta, se repi minut riekaleiksi ja sytytti palamaan, Edward sanoi. - Ja kun haistoin sinut Seattlen huumejengin keskeltä, veressäsi oli outo "sivuhaju". Lähdin perääsi, minun oli pakko. Et kestäisi kuulla sen miehen ajatuksia, hän suunnitteli paljon pahempaa, Edward murisi hiljaa suutuksissaan.
- Mutta nyt olet täällä. Älä lähde, älä jätä minua taas. Älä revi sydäntän jälleen palasiksi, älä, kuiskasin ennen kuin ääneni loppui. Viimeinen muistoni oli Edwardin lupaus.
- En jätä sinua kulta, en koskaan.
Ja sitten vaivuin pimeyteen.
***
Kommentit ois kivojaaaaa 8D
//Nevilla lisäsi ikärajan otsikkoon.
