Ja nyt sitä jatkoa! Toisen luvun lähetin betaukseen, joten ensimmäisen luvun julkaisu kai sitten olisi paikallaan
Kolmatta lukua olen vasta kirjoittamassa, mutta sen kirjoittaminen pitäisi edetä suhteellisen nopeasti. Kakkosluvun julkaisen sitten, kun olen saanut kolmannen valmiiksi ja kirjoitan neljättä, ihan vain periaatteen takia näin. En halua saattaa itseäni siihen, että olen julkaissut jo kaiken valmiina olevan, ja seuraava luku on itselläni kirjoitettavana. Se ei ole minulle sopiva tapa julkaista keskeneräisiä ficcejä, ne tuppaavat siten jäädä usein kesken, joten Omena nyt on oikeastaan kokeilussa tämän taktiikan osalta.
Meinaan taas jaaritella liikaa ja unohtaa olennaisen.
Luku I. Syntymäpäiväjuhlat
Sen on täällä taas, elokuun toiseksi viimeinen päivä. Kyllä tätä on odotettu, minä ja Sirius kauhulla, Chara ja Rhea suunnattomalla ilolla. Nyt on meidän pienten tyttöjemme 9-vuotissyntymäpäivä. Pidämme syntymäpäiväjuhlat meidän talomme pihassa, vielä ei ole niin kylmää, etteivät tytöt voisi kirmailla mekoissaan pitkin pihaamme. Paikalle on kutsuttu James ja Peter perheineen sekä Regulus.
Kannan ulos tarjotinta, jossa on noidankattilakakkuja, torakkatorttuja, lakritsataikasauvoja, kurpitsaleivoksia, siirappikakkuja, suklaatuulihattuja, sukupalloja, suklaasammakoita, sokerisulkakyniä, hedelmäetanoita, jäähiiriä ja kookosjääkuutioita. Sirius kulkee takanani kantaen kakkuvatia. Leivoin hänen kanssaan tytöille täytekakun, jonka päällä on koristeina suklaahippuja ja suklaakonvehteja, tytöt valitsivat ne itse.
Lasken tarjottimen puiselle pöydälle, jonka päällä on valkoinen kukkakuvioinen pöytäliina. Pöydälle on jo laitettu lautaset, lasit, lusikat ja kermakaljakannu, hehkusimakannu ja pullollinen tuliviskiä. Chara juoksee luokseni.
”Isä, milloin vieraat tulevat? Onko siihen vielä pitkä aika?” hän kysyy jännittyneenä ja hammastaan purren.
”Suunnilleen… Sitten, kun olet siivonnut huoneesi?” vastaan ja hymyilen leveästi.
”Isä, älä jaksa. Huoneeni on jo siisti, siivosin sen eilen”, Chara nurisee.
”Nyt suusi näyttää väärään suuntaan, kokeillaan, saanko sen kääntymään”, sanon, ja hyökkään kutittamaan Charaa.
”Isä, et saa!” tyttäreni kiljuu kun naurultaan kykenee. Kutitan häntä vielä hetken aikaa, mutta lopetan sitten, sillä tiedän, ettei kutittaminen tunnu oikein mukavalta. Yhtä nopeasti kuin irrotan käteni, Chara ampaisee juoksuun ja menee takapihalle. Palaan järjestelemään tarjottavia.
Katselen tielle päin, näkyykö sieltä tulevan ketään. Viimein näköpiiriini ilmestyy tuttu, nelihenkinen perhe.
”Chara ja Rhea! Tulkaa katsomaan ketkä ovat tulossa!” huudan takapihaa päin. Kohta kaksi mekkoihin pukeutunutta rakettia saapuu luokseni, hengästyneesti huohottaen.
”Hei James-setä, Lily-täti, Danni ja Harry!” tytöt tervehtivät heti, kun ensimmäiset vieraat tulevat pihallemme.
”Hei Chara ja Rhea!” he vastaavat.
”Kelpaisiko neideille tällaiset?” James kysyy, näyttää lahjapakettia.
”Kyllä!” kuuluu vastaus varsin nopeasti, ja James ojentaa paketin Rhealle, Lily Charalle. He ryhtyvät heti ystävällisesti vapauttamaan lahjansa papereiden sisältä. Tyttöjen paketeista paljastuu huispaushanskat, -käsisuojat ja – jalkasuojat, sekä Rhean paketista kypärä.
”Jamesin oli pakko saada ostaa nuo”, Lily naurahtaa.
”Nämä ovat ihana”, Chara toteaa katsellessaan haltioissaan lahjaansa.
”Miksi minä sain kypärän?” Rhea ihmettelee tutkiessaan kypärää.
”Se on sitä varten, että et loukkaa päätäsi ollessasi pitäjä”, James selittää virnistäen.
”Ei olisi mukavaa tuoda sinua takaisin kotiin aina pää mustelmilla, kun Danni innostuu maalintekoyrityksissään.” Kaikki purskahtavat nauruun, ja Danni pukkaa Jamesia kylkeen.
”Onko pakko aina vääntää minusta vitsejä?” tyttö kysyy suu mutrussa.
”Ei tietenkään, senkin höpönassu”, James naurahtaa ja pörröttää Dannin hiuksia.
”James!” kuuluu iloinen huuto, kun Sirius ryntää halaamaan ystäväänsä.
”Sirius!” James vastaa.
”Onpa mukavaa nähdä taas! Viime kerrasta onkin jo vierähtänyt jonkin aikaa, kun töissä on joutunut juoksemaan”, Sirius juttelee.
”Lily, on mukavaa nähdä sinuakin. Danni ja Harry, voi että kun te olette kasvaneet”, Sirius päivittelee.
”Sirius – setä, älä viitsi aina sanoa tuota”, Harry sanoo turhautuneena.
”Kyllä viitsin, teidän mielipiteenne ei siihen vaikuta”, Sirius vastaa. Ennen kuin asiasta ehditään väitellä sen enempää, Regulus ilmiintyy paikalle siirtäen huomion kinastelusta itseensä.
”Regulus!” Sirius huutaa kiirehtiessään halaamaan veljeään, jonka käsissä on kaksi suorakulmaista lahjapakettia, jotka kiinnittävät kaksosten huomion.
”Hei Regulus – kummi!” Chara tervehtii kummisetäänsä, kun tämä on päässyt vapaaksi Siriuksen otteesta.
”Hei vaan, lempikummityttöni”, Regulus vastaa ja hymyilee.
”Jos uskallat antaa nämä lahjat hetkeksi isällesi vartioitavaksi, voisin kaapata sinut syliini”, nuorempi Mustan veljeksistä ehdottaa ja ojentaa paketit vanhemmalle veljekselle. Sen jälkeen hän kaappaa riemusta hihkuvan Charan syliinsä.
”Huh, meinaat olla niin iso, etten meinaa jaksaa enää ottaa sinua syliin”, Regulus puhisee pitäessään tyttöä sylissä.
”Milloin olisit jaksanut”, Sirius hörähtää.
”Haista kuule”, Regulus sanoo ja laskee Charan alas. Heistä kyllä huomaa, että he ovat sukua, tai ainakin minä huomaan sen todella selvästi, sillä Chara on perinyt paljon ulkonäköään Siriukselta. Regulusta ja Siriusta voisi luulla identtisiksi kaksosiksi, jos he vain olisivat samankokoisia, Regulus on niin samannäköinen kuin Sirius, puolipitkissä mustissa hiuksissaan, hän vain on hieman lyhyempi ja laihempi.
Tytöt saavat lahjansa sedältään, nallekuvioisten papereiden alta paljastuu kirjat. Chara saa klassikkoteoksen Huispaus kautta aikojen (tämä johtuu siitä, että Regulus on joutunut kuuntelemaan tytön jauhamista aiheesta, sillä kyseinen neiti on aivan hulluna huipaukseen) ja Rhea saa Cooleimmat velhokuteet – nimisen kirjan, joka nimensä mukaisesti sisältää kaavoja ja ohjeita velhojen mittapuulla muodikkaiden vaatteiden tekoa varten.
Olen kyllä iloinen siitä, että Rhea on edes vähän kiinnostunut käsitöistä, sillä muuten ne jäisivät meidän perheemme osalta kokonaan pois, Chara kun on kiinnostunut enemmän huispauksesta kuin ”mistään rättien väkertämisestä”. Minua ja Siriusta taas on turha kuvitella neulepuikkojen ääreen, kun taikomallakaan emme osaa tehdä minkään näköisiä vaatekappaleita.
Viimein paikalle ilmestyy viimeisetkin vieraamme, eli ystävämme Peter, hänen vaimonsa Sophie ja heidän tyttärensä Gabriella, joka on vuotta vanhempi kuin meidän tyttäremme, mutta menee silti samalle luokalle Tylypahkaan kuin he. Tervehdysseremoniat toistetaan Piskuilanien kohdalla samoin kuin muidenkin, kaksoset saavat heiltä lahjat, Sophien itse neulomat kaulaliinat, pipot ja lapaset talven varalle.
”Nyt kun kaikki ovat täällä, niin eiköhän tartuta pöydän antimiin”, sanon hymyillen. Lapsikatras ilmoittaa varsin kuuluvasti hyväksyvänehdotukseni ja varsin nopeasti tytöt ja Harry ovat vallanneet oman päätynsä pöydästä. Kehotan aikuisia siirtymään pöydän ääreen ja ottamaan herkkuja.
”Isä, kaadatko minulle hehkusimaa?” Rhea kysyy. Vastaan suostuvani ja otan kannun käteeni. Kaadan simaa tytön lasiin.
”Ottaako joku muu?” kysyn, ja neljän muun lapsen suusta kuuluu yhtä aikaa ”Minä!” – huuto, joten käyn kaatamassa juomaa muillekin.
Täytekakun kanssa käy samoin, mutta mukavampaa se lapsille on, että joku leikkaa heille kunnolliset palat, tuon ikäisten itse leikkaamista paloista tulee lähinnä oudonnäköistä mössöä kuin täytekakkupalaa muistuttavaa jälkeä. No, annetaan lapsien olla lapsia, ei heidän tarvitse vielä osatakaan tuota.
Juhlat jatkuvat hyvillä mielin, lapset ovat lähteneet pelaamaan pelejä, kun ovat saaneet vatsansa ahdettua täyteen herkkuja, ja me aikuiset istumme ulkona tuoleissa juttelemassa niitä näitä. Sirius, James ja Regulus kiistelevät parhaillaan siitä, onko uusin Nimbus maineensa veroinen vai onko se pelkkää mainostajien huhupuhetta myynnin nostattamiseksi. Lily ja Sophie tuntuvat kiistelevän siitä, mikä kodinsiivoustaika on kaikista tehokkain kodin putsaamiseen. Minä ja Peter puolestamme juttelemme tämänhetkisistä töistämme. Peter tekee tällä hetkellä töitä eräässä kirjakaupassa, minä taas puolestani kirjoittelen levyarvioita erääseen jästilehteen, velhojen keskuudesta kun en saanut töitä pienen karvaisen ongelmani takia. Eihän se kovin kummoinen työ ole eikä siitä paljoa rahaa saa, mutta työt saa tehdä kotona ja jästirahoilla saan haettua ruokaa jästien ruokakaupoista.
Vastahan me olemme istuneet hetken ulkona nauttien hyväilevästä tuulenvireestä auringonpaisteessa, kun taivaalle ilmestyy tummia pilviä ja näyttää uhkaavasti siltä, että kohta alkaa sataa.
”Meidän on parasta siirtyä sisälle”, Sirius huomauttaa.
’”Sirius, veisitkö tyttöjen lahjat sisälle? Sophie ja Lily, voisitteko te viedä lapset? James, Regulus ja Peter, auttaisitteko te astioiden kanssa?” kyselen, ja joka suunnasta kuuluu myötäileviä vastauksia. Me kaikki lähdemme yhtä aikaa evakuoimaan kuka mitäkin sisälle pois sateen tieltä. Syöksyn pelastamaan täytekakun ja tarjottimen, jolla on kaikki tarjottavat. Oviaukossa meinaa olla hieman ahdasta, kun yksi yrittää päästä ulos ja toinen sisälle. Pääsen kuitenkin viemään kakun ja tarjottimen keittiön pöydälle ja palaan hakemaan astioita. Ei kestä kauaa, että kaikki tavarat ovat turvallisesti sisällä. Minä, James, Regulus ja Peter saimme pelastettua ajoissa astiat, ruuat ja juomat, Sirius toi onnistuneesti lahjat sisälle ja naisväki toi lapset olohuoneen lattialle pelaamaan lautapeliä, jonka tytöt jättivät aamulla siihen. Sade alkaa piiskata kattoa, ja ei mene kauaakaan, kun se yltyy kaatosateeksi.
”Sirius, laitatko takkaan tulen?” kysyn puolisoltani. Siriuksen ja minun tarina on kieltämättä hieman erikoinen. Olimme tosiaan ystäviä Tylypahkan ensimmäisestä vuodesta alkaen, todella hyviä sellaisia, vaikka James onkin ollut Siriukselle aina se läheisempi ystävä. Itse en osaa tarkalleen sanoa, milloin tajusin tykkääväni Siriuksesta, mutta vuosien myötä se tunne vain syntyi. Jossain viidennen luokan tienoilla se taisi olla, kun viimein myönsin asian itselleni, eikä mennyt kauaakaan, kun sain vastakaikua tunteisiini. James ja Peter eivät tienneet mitään Siriuksen ja minun väleistä, he vain välillä ihmettelivät, minne oikein hävisimme, kun olimme pussailemassa jossain luutakomerossa tai muussa yhtä ihanassa paikassa. Kaikki ne Siriuksen naistarinat muodostuivat lähinnä siitä, että tyttöjen nähtiin kiehnäävän Siriuksen lähellä, ja tietenkin he kuolasivat hänen peräänsä, mutta oikeasti Sirius ei puuhaillutkaan heidän kanssaan luutakomeroissa. Jos hän siellä joskus oli, se olin minä, joka hänen seurassaan oli. Se ei tietenkään selvinnyt muille, mutta se olikin oma, pieni salaisuutemme. Vasta lähdettyämme Tylypahkasta taisimme tunnustaa ystävillemme olevamme yhdessä. Kouluaikana olimme kaikki vielä niin pentuja, että minä ja Sirius pelkäsimme, että James ja Peter eivät osaisi suhtautua asiaan oikein, vaan he päättäisivät hylätä meidät.
Nyt olen viimein tajunnut, että tuskin he olisivat niin tehneet, mutta tuskin se ketään haittasi, että kerroimme vasta tuolloin. Hankimme Siriuksen kanssa yhteisen, pienen asunnon Viistokujalta, mutta kun aloin odottaa tyttöjä, muutimme Notkoon, suhteellisen lähelle Pottereita. Muistan kyllä aina sen kirjeen, jonka sain Severukselta sinä yhtenä sateisena päivänä, kun hörpin aamukahvia keittiönpöydän ääressä vanhassa asunnossamme. Siinä kirjeessä liemimestari kertoi, että hän on onnistunut yrityksessään tehdä liemi, jonka avulla velhon on mahdollista tulla raskaaksi. Meinasin kuolla sinä hetkenä onnesta, olen kyllä jälkeenpäin ollut iloinen, etten tehnyt niin, muuten minulla ei olisi noin ihania tyttöjä kuin Chara ja Rhea ovat. Kun Sirius tuli kotiin, hyppäsin hänen kaulaansa ja kuiskasin "Se onnistui. Severus onnistui liemensä teossa." Siitä hetkestä lähtien Sirius on osannut kunnioittaa Severusta, vaikka hän ei kouluaikana pitänytkään miehestä, olemme kuitenkin aivan valtavassa kiitollisuudenvelassa hänelle. Juttelimme Siriuksen kanssa yömyöhään sinä päivänä, ja sovimme, että yritämme saada lapsen niin, että minusta tulisi "äiti". Olin meistä se, jolla ei ollut vakituista työpaikkaa, ja rauhallisen luonteeni takia sietäisin luultavasti paremmin hormonien aiheuttamat muutokset. Saimme Severukselta liemen ja äkimmin kuin olisimme osanneet odottaakaan, odotinkin jo tyttöjä. Se oli kyllä kokemus vailla vertaa, mutta en kyllä halua kokeilla sitä enää uudestaan, enkä kyllä kaipaakaan enempää jäseniä pieneen perheeseemme, Chara ja Rhea riittävät minulle.
Minä ja Sirius olemme halunneet mennä naimisiin siitä lähtien, kun olemme yhdessä asuneet, mutta maailma on valitettavasti liian suppeakatseinen, että hyväksyisi homoavioliitot. Ei se kuitenkaan ole onnemme este, ettemme ole naimisissa, emme kuitenkaan ole eroamassa. Naimisiinmeno olisi kuitenkin ihana tapa julistautua elämään toisen kanssa loppuelämä, vaikka tiedän kuitenkin kuuluvani Siriukselle, ja hän minulle. Se vain on harmi, että avioliitot sallitaan vain heteropariskunnille. Siitä olen kyllä kieltämättä iloinen, että velhojen keskuudessa ollaan paljon suvaitsevaisempia kuin jästien, jästit ovat harmikseni varsin suppeamielisiä kaikenlaista erilaisuutta kohdatessaan. Työnantajanikaan ei tiedä, että minulla on perhettä, hän luulee minun olevan vain yksinäinen erakko jossain päin maailmaa, joka kuuntelee mielellään Beatlesia ja kirjoittaa suhteellisen hyviä arvosteluja.
Palataan kuitenkin tähän päivään, olen jauhanut jo aivan tarpeeksi menneistä.
"Haluaako kukaan kaakaota?" kysyn muilta.
"Minä voisin ottaa", Lily vastaa.
"Minäkin", Sophie ilmoittaa.
"Selvä, menen laittamaan sitä." Kävelen keittiöömme, ja etsin kattilan. Kaadan sinne maitoa, lausun kiehuttamisloitsun, etsin kuivauskaapista kolme mukia, mittaan niihin kaakaojauheen ja kaadan kuuman maidon mukeihin. Kaivan laatikosta vielä kolme teelusikkaa, ja sekoitan kaakaojauheen maitoon. Ripottelen sekaan vielä hieman vaniljasokeria ja kanelia, vien mukit Lilylle ja Sophielle ja otan itse yhden. Istun takaisin nojatuoliin, jossa istuin aikaisemminkin. Takkatuli lämmittää ihanasti olohuonettamme, joka on tällä hetkellä täynnä elämää ja iloista puheensorinaa. Lapsen ovat piilosilla, tällä hetkellä etsijänä näyttää olevan Harry. Lämminhenkistä puheensorinaa kuuluu muiden aikuisten suusta. Jos minulle olisi sanottu mennessäni Tylypahkaan, että löydän sieltä tällaisia ystäviä, jotka säilyvät aikuisiälle ja rakkauden kohteen, jonka kanssa perustan perheen, en olisi uskonut sitä. Tässä sitä kuitenkin ollaan, vietän aikaa perheeni ja ystävieni perheiden kanssa. Tämän enempää ei velho voi pyytää palkinnoksi. Tämä enemmän, mitä olen koskaan uskonut saavani. Siitä lähtien, kun minua purtiin, aloin uskoa, että joudun olemaan koko loppuelämäni yksin, ei kukaan halua tällaista outoa, epämukavaa ihmistä. Itsetuntoni ei vieläkään ole kovin hyvä, mutta Sirius on saanut minut ymmärtämään, että ihmissutena oleminen ei ole muuttanut minua henkisesti mitenkään, se ei tee minusta huonompaa ihmistä, vaan olen hänen mielestään parempi ihminen kuin moni tavallinen. Osaan arvostaa Siriuksen sanoja, mutta en osaa aivan sadan prosentin varmuudella uskoa, että ne ovat totta. Minua huolettaa, olenko tehnyt karhunpalveluksen tyttärilleni olemalla heidän isänsä. Tällä hetkellä toivon, että koulussa ollessaan he eivät joudu kärsimään siitä, että olen heidän isänsä, eivätkä yleensäkään siitä, että heillä on kaksi isää. Se ei ole velhojen keskuudessa ihan outoa, on niin käynyt aiemminkin ja tulee käymään jatkossa, mutta silti jotkut ihmiset ovat syvästi meidän kaltaisiamme vastaan. Ainakaan heitä ei voi haukkua kuraverisiksi tai puoliveriksi, vaikka itse olenkin puoliverinen, isäni oli velho ja äitini oli jästi. Taas puheeni lipsuu itseeni, anteeksi. Tuntuu kuitenkin oudolta ajatella, että minun pienet tyttöni, joita vasta äsken pidin sylissäni ensimmäistä kertaa Pyhässä Mungossa, menevät jo muutaman vuoden päästä kouluun. Minun pitää luultavasti hankkia sitten lemmikki, etten joudu viettämään päiviäni aivan yksin täällä kotonamme.
"Äitiiii, tytöt ovat ilkeitä! He kiusasivat minua", Harry parkuu tullessaan itkien äitinsä luokse.
"Harry, mitä tytöt tekivät? Kerro minulle", Lily lohduttaa Harryä.
"Tytöt menivät yhdessä vessaan, eivätkä piiloihin. Jouduin etsimään ihan turhaan niitä ympäri taloa", Harry niiskuttaa.
"Tytöt!" James huutaa.
"Mitä?" kuuluu epäselvä vastaus yläkerrasta.
"Nyt heti alas! Harry itkee, teillä on hieman selitettävää", James karjuu. Ei mene kauaa, kun tytöt kipittävät portaat alas ja tulevat seisomaan sohvan taakse.
"Mitä me ollaan nyt tehty?" he kysyvät.
"Harry sanoo, että menitte yhdessä vessaan, ettekä piiloon niin kuin olitte sopineet, ja hän joutui etsimään teitä turhaan pitkin taloa", Lily kertoo selvästi pettyneellä äänellä.
"Niin me tehtiin", Danni ilmoittaa.
"Miksi ihmeessä? Etkö huomaa, että pikkuveljesi itkee?" James sanoo tiukkana.
"Me tehtiin niin, koska Harry on ärsyttävä pieni ipana ja me ei saada tehdä ikinä mitään ilman sitä", Danny selittää.
"Selvä. No niin sitten. Sano hei hei Charalle, Rhealle, Siriukselle, Remukselle, Gabriellalle, Peterille ja Susanille, me lähdemme nyt", James ilmoittaa.
"Hei hei", Danni sanoo jo suu alaspäin kääntyneenä. Muutkaan tytöt eivät näytä sen iloisemmilta, eikä meidän aikuisten voi sanoa olevan hirveän ihana näky.
"Gabriella, tee sinäkin samoin, sillä me lähdemme nyt", Sophie ilmoittaa. Gabriellakin mutisee hiljaiset hei heit, ja kaksoset vastaavat niihin yhtä surullisesti ja hiljaa.
"Anteeksi että joudumme lähtemään, mutta Danni ei saa toimia noin", Lily sanoo. Hän pitää vieläkin hiljaa nyyhkyttävää Harryä sylissään.
"Samoin. Harmi, että tytöt tekivät näin", Sophiekin myöntelee. He poistuvat ääneti; kenenkään mieliala ei ole pienen välikohtauksen takia kovin korkealla.
"Regulus, jäätkö yöksi?" Sirius kysyy rikkoen hiljaisuuden.
"En voi, minun pitää lähteä huomenna aikaisin töihin, ja käyn vielä Viistokujalla asioilla ennen sitä", Regulus vastaa.
"Taidan lähteä nyt", hän sanoo, ja halaa Siriusta.
"Hyvää syntymäpäivää, tytöt", hän sanoo kaksosille hymyillen, ja halaa heitäkin.
"Kiitos, oli mukavaa olla täällä", hän sanoo minulle ja kättelee.
"Hei hei, Regulus - setä", tytöt sanovat. Regulus kaikkoontuu pois, ja me jäämme neljistään seisomaan olohuoneeseen.
Sirius huokaisee syvään.
"Miksi te teitte niin? Ettekö ymmärrä, että kaikki pitää ottaa leikkiin mukaan, eikä Harrykään tahallaan ole teidän tiellänne, hän tykkää leikkiä kanssanne." Siriuksen sanat kaikuvat hiljaisessa huoneessa.
"Tytöt? Onko teillä mitään sanottavaa puolustaaksenne itseänne?" Sirius tiukkaa.
"Anteeksi isät, että petimme teidät. Se oli itse asiassa Dannin idea, että emme leikkineet enää Harryn kanssa, mutta en minä häntä syytä. Ymmärrän kyllä, että me kaikki olemme syyllisiä", Chara mutisee. Minulle tulee pahasti mieleen tässä eräät neljä nuorta, ja erään herra Potterin puhuttelu meille. Pala nousee kurkkuun, kun tajuan tuon.
"Sirius, anna heidän olla tällä kertaa. En minäkään pidä siitä mitä he tekivät, mutta meillä ei oikein ole varaa sanoa", kuiskaan mieheni korvaan. Hän yskäisee.
"Tämän kerran jätän tämän kesken. Nyt menette huoneeseenne ja istutte siellä loppuillan, syömään saatte tulla, kun huudamme ruoan olevan valmis. Onko selvä?"
"Kyllä, isä", tytöt vastaavat ja lähtevät vaitonaisina kiipeämään portaita ylös yläkertaan, jossa heidän huoneensa sijaitsevat. Vedän Siriuksen istumaan sohvalle ja istun itse hänen viereen.
"Sirius, en pidä yhtään siitä, että tytöistä vaikuttaa tulevan... He käyttäytyivät tänään aivan kuin... Huoh. Haluaisin heidän olevan vain normaaleja pikku tyttöjä, jotka tykkäävät leikkiä hepoilla pihanurmella. Tämä ei ole heille oikea suunta. Tiedän, että he ovat jo syntymästään asti perineet jokainen tavallaan jonkun roolin, mutta silti..." selostan hiljaa.
"Remus, ymmärrän kyllä mitä tarkoitat, ymmärrän huolesi, mutta eikö sinusta olisi tavallaan hienoa, että he jatkavat? Voimmehan me opettaa heitä parempaan suuntaan, ettei heistä tule aivan kuin... En halua, että he ottavat itselleen Ruikulin, ja alkavat kiusata häntä. Sen me voimme mielestäni estää. Sitä me emme voi estää, että he pitävät kepposista, tytöthän ovat nauttineet meidän heille järjestämistä pienistä piloista. Voisimme kuitenkin yrittää pitää heidät oikealla suunnalla, kokeilla, voisiko sitten heistä tulla uudet, paremmat..."
"Minäkään en halua, että Tylypahka joutuu kärsimään uudesta Ruikulista ja hänen kiusaajistaan. Ymmärrän kyllä, ettet tarkoita tällä Severusta itseään, olet ymmärtänyt, että hän on hyvä ihminen, mutta ehkä pelkään, että tytöille käy niin kuin... Ehkä sen takia haluaisin heidän olevan täysin erilaisia."
"Remus, tiedät, että me emme voi estää, jos heidän verensä vetää heitä käyttäytymään niin kuin me käyttäydyimme. Ymmärrät varmaan, miksi suutuin tuosta Harry-tapauksesta niin paljon, olisit itsekin halunnut pitää saarnan, mutta ehkä olit oikeassa siinä, että tällä kertaa jätimme sen pitämättä. Toivon totisesti, että ensi kertaa ei tule. Ymmärrät kai, että jos he tekevät uudestaan noin, meidän velvollisuutemme on saarnata heille siitä, opettaa, että se ei ole oikein. Vaikka meillä ei olisi paljoa varaa sanoa sen takia mitä itse olemme tehneet, niin tyttöjen takia meidän on pakko sanoa."
"Olet kai oikeassa. Ei, kun ihan totta, olet oikeassa. Se vain tuntuu niin väärältä paasata asiasta, johon on itsekin syyllistynyt." Huokaan syvään.
"Tiedän, mutta me olemme nyt vanhempia, ja vanhempien on pakko tehdä se, mitä vanhempien täytyy. Pitäähän meidän opettaa, että tupakointi on väärästä, vaikka minä itse poltan silloin tällöin."
"Niin kai se on."
"Mutta kulta, nyt tärkeämpiin asioihin. Mitä laitamme tänään ruuaksi?" Sirius sanoo naama virneessä.
"Senkin mokoma", vastaan nauraen ja painaudun pussaamaan Siriusta suulle.
"Itse asiassa meinasin laittaa broilerikastiketta ja riisiä, jos kelpaa. Tekisin myös mielelläni salaattia, ostin eilen tarvikkeet siihen", kerron.
"Alkuosa kuulostaa hyvältä, mutta pupunruokaa?"
"Sirius, etkö itse juuri sanonut, että meidän pitää neuvoa tyttöjä oikeaan suuntaan? Vihannesten ja kasvisten syönti on hyväksi."
"Niin kai sitten. Julmaa joutua opettamisen takia syömään pupunruokaa, ei sillä mies elä."
"No mies ei eläkään, mutta sinä oletkin vain minun pieni koiranpentuni, etkä mikään mies", vastaan nauraen.
"Ja sinä oma sudenrääpäleeni."
Hämmennän kattilassa olevaa riisiä, se vaikuttaa olevan kypsää. Pitää ilmoittaa tytöille, että ruoka on valmista.
”Tytöt, syömään!” huudan sellaisella äänenvoimakkuudella, että oletan sen kuuluvan yläkertaan asti. Ei mene kauaa, kun tytöt saapuvat, hieman mököttävät ilmeet kasvoillaan kylläkin.
”Mitä on ruokana?” Rhea kysyy.
”Salaattia, broilerikastiketta ja riisiä”, vastaan nostellessani lautasia alas kaapista. Kannan lautaset puisen ruokapöydän päälle. Haen kaapista vielä lasit ja kaivan laatikosta haarukat ja veitset.
”Rhea ja Chara, voisitteko kattaa pöydän?” kysyn tytöiltä. Vastaamatta kysymykseeni tytöt asettelevat lautaset, lasit, haarukat ja veitset paikoilleen, jokaisen omalle paikalle pienen ruokapöytämme ääreen. Otan yhdestä vetolaatikosta kaksi pannunalusta, asetan ne keskelle pöytää ja laitan niiden päälle broilerikastikekattilan ja riisikattilan.
”Sirius, syömään!” huudan olohuoneeseen Päivän Profeettaa lukemaan häipyneelle miehelleni.
”Tullaan”, kuuluu vastaus, lehden kahinaa, ja kohta Sirius tulee keittiöön valloittaen oman paikkansa pöydästä. Menen myös istumaan omalle paikalleni, ikkunan ja Siriuksen väliin. Minua vastapäätä istuu Rhea, Siriusta Chara. Emme ole ikinä joutuneet kiistelemään paikoistamme, tämä istumajärjestys on vallinnut talossamme siitä lähtien, kun Chara ja Rhea ovat syöneet itse ruokansa.
Syömme hiljaisuuden vallitessa kaikessa rauhassa. Ruoan jälkeen putsaan astiat ja kattilat taian avulla ja nostelen ne omille paikoilleen kaappeihin ja laatikoihin.
Päivä on jo reilusti lähempänä loppuaan kuin alkuaan. Vietän loppuillan lukien kirjoja olohuoneessa takan lämmöstä ja Siriuksen seurasta nauttien. Illalla nukahdan hänen viereensä meidän yhteiselle sängyllemme.