Nimi: Amortentiaa ja kurpitsamehua
Kirjoittaja: Eeta
Genre: Drama
Paritus: Severus/Lily, James/Lily
Haasteet: Aakkoshaaste sekä FF100 ja FF10, molemmat sanalla 050. Noidankattila
Ikäraja: K-11
Vastuuvapaus: Rowling omistanee kaiken, mitä hänen omakseen tunnistatte.
A/N: Agh... pisin ja huonoin tähän mennessä kirjoittamani ficci, jonka mieluimmin vaikenisin jonnekin maan rakoon
, mutta julkaisen nyt kuitenkin. Tästä näette, miksi pidän enemmän lyhyistä sepustuksista.
Severus tuijotti keskittyneesti noidankattilaansa, jonka sisällä oleva neste poreili hiljalleen. Omien pienten lisäystensä ja muunnostensa ansiosta hän oli jo muiden oppilaiden edellä. Naapuripöydässä hän näki James Potterin uurastavan otsa hiessä oman keitoksensa kanssa ja kysyvän silloin tällöin ohjeita Remus Lupinilta, joka ahersi hiljaa oman juomansa kanssa. Severus ei voinut olla ihmettelemättä, miten Potterkin oli päässyt taikajuomien V.I.P. -kurssille, sillä yleensä tämä oli käyttänyt tunnit Mustan kanssa sähläämiseen ja Lilyn huomion kiinnittämiseen. Ilmeisesti professori Kuhnusarvio piti Jamesista, vaikka Severus ei käsittänyt, kuinka joku täysjärkinen voisi vilpittömästi pitää tuosta mahtailevasta, itserakkaasta ja sääntöjä huvikseen rikkovasta ääliöstä, olkoonkin, että tämä oli Rohkelikon etsijä.
Minne päin Severus katsoikin, hän näki kaikkialla innostuneita ja keskittyneitä oppilaita työn touhussa. Professori Kuhnusarvio oli nimittäin antanut heidän viimein valmistaa jotain vaativampaa, amortentiaa eli lemmenjuomaa, ja jokainen tuntui yrittävän kaikkensa onnistuakseen. Jamesillakin taisi olla juomalle jotain omia salamyhkäisiä käyttötarkoituksiaan, mutta Severus tiesi ettei tämä voisi onnistua niin monimutkaisen juoman valmistuksessa. Hän vilkaisi tyytyväisenä omaa, kaunista keitostaan, joka oli juuri sellaista kuin sen pitikin.
Kuhnusarvio kulki Severuksen ohi mutisten ”Erinomaista” ja siirtyi sitten Jamesin ja Remuksen pöytään, jossa hän katseli hetkisen aikaa Jamesin harmahtavaa mössöä ja kehaisi Remusta. Sitten tämä siirtyi taas seuraavaan pöytään, jolla työskentelivät Lily Evans ja Mary MacDonald.
”Suurenmoista!” professori kailotti koko tyrmälle kurkistaessaan Lilyn kattilaan. ”En voi kuin ihmetellä, mikset päätynyt minun tupaani!”
Severuskin oli toivonut viimeiset kuusi vuotta, että Lily olisi sittenkin luihuinen. Nyt tämä tuntui viettävän liikaa aikaa Potterin ja tämän ystävien seurassa…
Severus havahtui mietteistään ja lisäsi liemeensä neilikkajauheen. Vaikka hän tiesi, että taikajuoma häivytettäisiin tunnin lopuksi olemattomiin, hän halusi tehdä mahdollisimman täydellistä lientä. Hänkään ei voinut olla kuvittelematta, miten juottaisi juomaa Lilylle…
---
Tunnin lopuksi Severus vei Kuhnusarviolle näytepullollisen kaunista, kirkasta lientä, joka tuoksui ruusunmarjoille, sitruunalle ja tuoreelle musteelle.
”Hienoa työtä”, Kuhnusarvio totesi, Severus meni tyytyväisenä takaisin paikoilleen ja häivytti hiljaa huokaisten lopun liemensä.
”Kaunista jälkeä!"
Severus katsoi taakseen ja näki James Potterin nuuhkivan Lilyn noidankattilasta kohoavia höyryjä. ”Sitruunaista… Miten olisi huikka?”
”Häivy siitä”, Lily tiuskaisi Jamesille. ”Oma vikasi kun et osaa itse keittää parempaa.”
Severus pani merkille, että poika lähtikin varsin hyväntuulisena Remuksen luokse. Mitähän tällä oli mielessään? Varmuuden vuoksi Severus jättäytyi Jamesin ja Remuksen jälkeen lähtiessään tyrmistä.
”Sain sen”, James virnisti ja näytti ystävälleen pientä pulloa, joka oli täynnä kirkasta nestettä.
”Harkitsitkohan nyt hommaa loppuun asti?” Remus epäröi. ”Eikö se ole vähän väärin…”
”Äh, älä viitsi”, James puuskahti. ”Mikset saman tien vähennä Rohkelikolta pariakymmentä pistettä, arvon valvojaoppilas? Tällaista tilaisuutta olen odottanut. Pari loitsua, niin Evans on minun. ”
”Mitä!?” Severus tiuskaisi ja katsoi Jamesia raivoissaan. ”Aiotko juottaa tuon Lilylle?”
”Äh, älä tunge ylisuurta nokkaasi muiden asioihin”, James kivahti ja heilutteli pulloa Severuksen nenän edessä. ”Asia ei kuulu sinulle, Ruikuli.”
Severus tarttui taikasauvaansa, mutta James totesi laiskasti:
”Älä jaksa. Minulla on tärkeämpääkin tekemistä kuin sinun leijuttamisesi pitkin tyrmiä. Tule, Kuutamo.”
Severus katsoi kahta poistuvaa hahmoa ja hänen teki enemmän kuin koskaan mieli huutaa heidän peräänsä jokin anteeksiantamaton kirous.
---
”Lily, älä juo sitä!”
Lily katsoi Severusta vihaisesti.
”Ja miksihän en joisi?”
”Potter…” Severus sopersi hädissään. Suuressa salissa ei ollut enää paljoa väkeä, suurin osa oli jo poistunut illalliselta, mutta jäljellejääneet katsoivat heitä kahta. Potter virnuili Severukselle ystäviensä joukosta.
”Sinä et siis halua, että minä juon kurpitsamehua vain sen takia, että James Potter ojensi sen minulle?” Lily kivahti. ”Mitä se sinulle kuuluu? Painu luihuiskaveriesi luokse suunnittelemaan uusia pimeyden taikoja ja jätä minut rauhaan. ”
Severus katsoi epätoivoisena, kun Lily kulautti lasinsa tyhjäksi. Vaikutukset alkaisivat pian, eikä häntä huvittanut jäädä katselemaan niitä.
---
Severus kulki pitkin autiota käytävää pälyillen ympärilleen peläten näkevänsä James Potterin ja Lily Evansin keskenään jossakin nurkkauksessa. Hän tihensi askeliaan ja saapui loitsuluokan eteen, jonne hän oli unohtanut sulkakynänsä aiemmin päivällä, mutta pysähtyi ovella. Aivan kuin hän olisi kuullut hihitystä… Severus riuhtaisi oven auki ja näki Jamesin ja Lilyn kuhertelemassa keskenään.
”Potter”, Severus sähähti ja sai Jamesin irrottautumaan epäluonnollisesti hihittävästä Lilystä. ”Sinä…”
”Ruikuli, aina siellä missä tapahtuu”, James totesi ja hymyili, luultavasti huomaamattaan, omahyväisesti. ”Halusitko tulla mukaan vai mistä nyt kiikastaa?”
”Saisinko – sulkakynäni?” Severus sanoi erittäin jäätävästi ja toivoi, että olisi ottanut taikasauvansa mukaan.
”Ai, onko se sinun?” Lily hihitti ja ojensi Severukselle sulkakynän, jolla oli kutitellut Jamesia. Severus pani merkille, että tytön paidannappeja oli avattu varsin reippaasti.
”Mahtaa kismittää, Ruikuli”, James härnäsi huomatessaan Severuksen katseen suunnan. ”Itse et tainnut päästä ikinä kädestä pitämistä pidemmälle.”
Severus loi Jamesiin erittäin murhaavan katseen ja kääntyi lähteäkseen.
”Vahinko vain, ettei Lily muista tästä huomenna mitään”, James huikkasi vielä ennen oven sulkeutumista.
Astellessaan kohti Luihuisen oleskeluhuonetta Severuskin toivoi, että voisi unohtaa kaiken.
A/N: Ah. Ja kommentit olisivat mukavia.
