Hitaan kuoleman loppu, S

[LND]

// Alaotsikko: S , Kolmen sanan tragedia- haaste

Title: Hitaan kuoleman loppu
Author: LND
Rating: S
Genre: ficlet, deathfic, angst
Disclaimer:  J.K.Rowling omistaa mitä omistaa, eikä kukaan ole sitä kieltämässä.

A/N: Lyhyt teksti pätkä.
Osallistuu kolmen sanan tragedia- haasteeseen sanoin: soittorasia, psykoottinen, murustaa


Hitaan kuoleman loppu

Väännän soittorasian käyntiin. Muutama kierros ja kaunis henkisesti tappava sävel alkaa soida. Aina kun kuuntelen sitä, joskus harvoin, nykyään useammin, jotain kuolee sisältäni. Siltä se kuulosti. Soittorasia kuulosti kuolemalta. Naurahdan ääneen.

Kun minä muutuin tyhjäksi, hän oli kääntänyt tämän sävelen soimaan. Tuijotan tyhjällä katseellani hyppivää ballerinaa. Se on pyörivinään musiikin tahdissa, surkea jästikapistus. Ei tällainen käy järkeen. En minä tiedä.

Rasia sanoo, ballerina sanoo, että hyvää yötä. Toistaa sinun sanojasi, jotka kuulin alkaessani kuolla hitaasti. Sanoja, jotka myrkyttivät mieleni. Jokainen sävel soi kirkkaasti. Kuulen edelleen mielisairaan valituksesi korvissani. Väitän itselleni kaiken vielä joskus olevan kunnossa. Kaikki kyllä menee hyvin. Ei mitään hätää. Valituksesi vain voimistuu ja puristan kädet korvilleni. Ei enää.

Otan pöydältä yksinäisen pullaviipaleen. Kuivunut korpuksi, mutta ei vielä homeessa. Haukkaan murustaen vanhojen murusten päälle. Murusten, joiden sinä olet antanut tippua pöydälle, jotka sinä olet jättänyt pyyhkimättä pois. Kuvittelen miten ne olivat tippuneet huuliltasi. Tipahtaneet kevyesti kolahtamatta pöydälle ja jääneet siihen, ehkä kahvimukin viereen. Murustan tahallani, tahattomasti. En minä tiedä, tiedä mistään mitään. Vihaan sinua.

Jokin puristaa kaulaani. Minä itse? Ehei, hirttosilmukkahan se on.

[Glorisablet]

Tekstin aukkoisuuden ja hienoisen sekavuuden takia käsitin vielä monen lukukerran jälkeenkin minäkertojan aikovan tehdä itsemurhan, koska hirttosilmukka puristi hänen kaulaansa. Se olikin ahdistukseen viittaava vertauskuva, jonka tajusin lukemalla uudelleen, uudelleen ja uudelleen. Minäkertojan omaatuntoa taitaa soimata ikään kuin hän olisi murhannut hänet, jota vihasi.

Ficci oli uteliaisuutta ja mielenkiintoa herättävä, sillä en olisi muuten valinnut sitä Kommenttikampanjasta. =) Päähenkilö oli mahdoton päätellä ja siten hän jäi kauas, kauas lukijasta. Vähän sama asia kuin likinäköinen yrittäisi tihrustaa ilman silmälaseja tai piilolinssejä muutamien metrien päässä olevia ihmisiä. Mikään tekstissä ei vihjaa sen vertaa että minulle tulisi mieleen joku tietty henkilö. Ehkä joku naispuoleinen soittorasian perusteella.

Ahdistus oli ainakin havaittavaa ja pidin siitä miten tekstissä annettiin ymmärtää kertojan mielenterveyden olevan hataralla pohjalla. Yksin naureskelun ja äänten kuulemisen sanotaan olevan psykopaattimaista. Kaipasin kyllä enemmän pituutta ja selitystä tapahtumille, sillä tällaisenaan ficissä oli epäselvyyksiä. =) Kiitos tästä.

[Lils]

Tämä oli todella mielenkiintoinen, erilainen, ja ihanalla tavalla tulkinnanvarainen fic. Sitä piti lukea uudelleen ja uudelleen, ja aina ymmärsi enemmän - vaikkakin jo ensimmäinen kerta todella vei mukanaan, kuitenkin.

Se ehkä häiritsi kuitenkin, miten tämä oli liitetty Potter-fandomiin; ei minkäänlaista merkintää tai vaihtoehtoa henkilöksi, paikaksi, miksikään. Tätä ei voinut oikeastaan yhdistää mihinkään, oli vain punaisia lankoja miljoona kädessä ja kaikki yhtä sellaisia että olisi halunnut seurata, mutta mikään niistä ei vienyt minnekään

Pidin kuitenkin siitä sekopäisestä, kauhukuvia maalailevasta tunnelmasta, joka tässä oli. Jotenkin eri tavalla sairasta kuin yleensä, ehkä pelottavampaa. Jonkinlaisia harhoja tai tiedottomuutta ehkä, mutta tätä oli hyvin vaikea loppujenkaan lopuksi ymmärtää. Pidin kuitenkin kirjoitustavasta ja siitä leikittelevästä sävystä, "en minä tiedä, tiedänpäs, hei hetkinen, ei kun ei sittenkään", ja kuitenkin samalla oli sellainen olo, että se henkilö oli niin väsynyt siihen leikkiin.

Jokin puristaa kaulaani. Minä itse? Ehei, hirttosilmukkahan se on.

Tämä oli noista kappaleista paras lopetukseen kuitenkin, hyvä valinta ja loistava loppuhäivytys. Se sai miettimään yhä enemmän, se oli niistä se kyseenalaistettavin (ja kuitenkin se kertoi enemmän kuin mikään noista muista). Aluksi olin ehkä ajatellut, että suurin ongelma oli sen toisen ihmisen ohella se oman itsensä menettäminen, ei selkeitä ajatuksia, mitään, mutta tavallaan tuo keikautti jälleen kaiken väärinpäin, ja hirttosilmukankin ajattelin niin monella tavalla.

Tämä oli kyllä hyvin erilainen, mietityttävä ja jollain tavalla todella hieno fic – sanoisin ehkä upea, jos voisin väittää ymmärtäväni tämän täysin. Kiitos näistä ajatuksista. : )